Päivän kisakolumni kokoaa Jatkoajan toimittajien päällimmäiset ajatukset ottelupäivän mielenkiintoisimmista tapahtumista ja ilmiöistä.
Leijonien pelejä on leimannut mielenkiintoinen ilmiö: halli on teoriassa täynnä, mutta pelaajien huudot ja kaukalon ovien saranoiden narahdukset kuuluvat katsomoon saakka. Kiekon ollessa Suomen puolustusalueella, halli on kuin hautausmaa. Ääntä saadaan ainoastaan silloin, jos Suomi tekee maalin, tai jos suomalaispelaajaa rikotaan, tai jos ottelukuuluttajat erikseen kehottavat huutamaan.
Tähän on varmasti monia syitä. Syyllisiä on etsitty kissojen ja koirien kanssa esimerkiksi siitä, keitä hallille päästetään ja ketkä jäävät niin sanotun Fan Zonen puolelle tai siitä, miten kolmasosa hallista on vielä erien alkaessa katsomolohkon ovella odottamassa pääsyä paikoilleen.
On epäilty myös seisomakatsomon sekä laulettavien kannatuslaulujen puutteen olevan osasyynä tilanteeseen. Osa syyttää jopa kieltoa, joka estää alkoholijuomien tuomisen katsomoon. Oikea vastaus löytyy luultavasti eri syiden yhdistelmästä, mutta nyt emme keskity siihen.
Välillä tuntuu, kuin paikan päällä olijat jopa häpeäisivät elää pelin mukana. Ikään kuin olisi jotenkin noloa tai lapsellista näyttää tunteita tai irroitella hieman ottelun aikana. Osa katsojista istuu kuin suomalainen mies yksin oluttuoppinsa kanssa ristelylaivan yökerhossa. Mahdollisesti humalassa, mutta hiljaa ja paikoillaan, "kun ei nyt oikein kehtaa".
Osa katsojista istuu kuin suomalainen mies yksin oluttuoppinsa kanssa ristelylaivan yökerhossa
Leijonien pelaamisen taakse on turha mennä piiloon. Itävalta ja Unkari ovat voittaneet turnauksessa yhteensä yhden ottelun, mutta varsinkin jälkimmäisen kannattajat ottavat kisoista kaiken irti. Laulu raikaa, vaikka tukkaan tulisi 7–1.
Mitä sitten, jos peli ei kulje? Mitä sitten, jos joku katsoo hieman huvittuneena? Mitä sitten, jos valokuvaaja nappaa hauskan valokuvan? Mitä sitten, jos laulu menee nuotin vierestä tai oma ääni kantaa metelin yli?
Kaikki te, jotka olette onnistuneet saamaan itsellenne liput Leijonien peleihin ja päässeet halliin sisään, muistutan myös nauttimaan itse tilaisuudesta. Kukaan ei häpeä tai katso kieroon jos eläydytte ottelun tapahtumiin tai laulatte pelitauoilla soivien kappaleiden mukana.
Jääkiekon MM-kisat ovat karnevaali. Se järjestetään erinomaisissa puitteissa. Ottelutapahtuma, aina esiintyvistä kuuluttajista musiikkiin ja maskottiin saakka, on viimeisen päälle toteutettu.
Avatkaa siis hieman sitä kauluksen kuuluisaa ylintä nappia ja päästäkää itsenne irroittautumaan hallin ulkopuolisesta elämästä. Nauttikaa kisoista!
USA
AUT
FIN
FRA
LAT
NOR
CAN
KAZ