Mielipide

Kisakolumni: Jääkiekkoliiton järjestämien luokkaretkipelien toteutus on täysi fiasko

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jääkiekkoliitto lanseerasi tämän vuoden MM-kisoihin muutaman ottelun luokkaretkiteemalla. Ajatus on hieno, mutta toteutus on täysi fiasko.

Päivän kisakolumni kokoaa Jatkoajan toimittajien päällimmäiset ajatukset ottelupäivän mielenkiintoisimmista tapahtumista ja ilmiöistä.

Vuosi sitten MM-kisoissa Nokia Areenalla oli useita koululuokkia, ja lasten sekä opettajien kokemukset olivat hyvin positiivisia. Moni lapsi oli ensimmäistä kertaa Areenalla tai ylipäätään jääkiekko-ottelussa, ja luokkahenki kasvoi, kun yhdessä pidettiin hauskaa ja katseltiin tasokasta jääkiekkoa.

Fan Zonella pääsponsori Skoda jakoi lapsille pelipaitoja, joten kisoista jäi elinikäinen hieno muisto sielun sopukoihin ja konkreettisesti paitojen muodossa. Kylmä tosiasiahan on, että kouluajalta muistetaan nimenomaan erilaiset retket eikä sitä perusarkea matematiikkoineen ja äidinkielineen.

Viime kevään peleissä varmasti suurin osa luokista oli siksi paikalla, että opettajalla oli yhteydet kiekkomaailmaan ja aito halu luoda lapsille hieno elämys. Allekirjoittanutkin oli paikalla luokkansa kanssa ja oli todella tyytyväinen reissun antiin. Kuluneella kaudella näkyi luokan oppilaita Ilveksen ja Tapparan peleissä perheineen, eli moneen iski kipinä ja haluttiin tulla katsomaan koko perheen voimin Liiga-kiekkoiluakin.

Vuosi sitten luokkia oli paikalla sen verran vähän, että kaikki oheispalvelut toimivat ja yleinen mielipide oli, että mitään valittamista ei ollut.

Jääkiekkoliitto varmasti huomasi lasten riemun ja halusi järjestää tämän kevään kisoihin luokkaretkiteemalla muutaman ottelun. Lippujen hinnat olivat hyvin edulliset, joten monet luokat tarttuivat tilaisuuteen. Niin jälleen allekirjoittanutkin ja varasin oman kunnan pienten koulujen kaikille oppilaille liput. Henkilökunta mukaan lukien lippuja tuli ostettua lähes viidellesadalle.

Areenalla kun ei käy käteinen raha ja aika harva alakoululainen omistaa pankkikortin.

Jääkiekkoliiton etukäteen määrittelemistä luokkaretkipeleistä valikoitui meille ensi tiistain klo 12.20 alkava Saksa−Ranska. Retki on todella kuin luokkaretki, kun oppilaat tulevat kouluun klo 10, syövät lounaan, hyppäävät busseihin ja matkaavat kohden Areenaa.

Tähän asti kaikki varmasti meneekin hyvin, mutta sitten seuraavat nämä luokkaretkikohteen suorastaan koomiset asiat.

Ensinnäkin, kun ruokailu on jo klo 10, niin oppilailla voi tulla retkellä nälkä. Kodeissa lapset ovat aikaisintaan neljän aikoihin, joten väli on aika pitkä siihen, kun mitään ruokaa saa.

Ohjeistus nimittäin kieltää eväiden oton Areenalle, ja näin ollen mahdollinen ruoka pitäisi hankkia Areenalta.

Tässä tapauksessa voi korostaa sanaa pitäisi, sillä syömisen hankkiminen Areenalta pienelle alakoululaiselle onkin vähintään haastava juttu. Areenalla kun ei käy käteinen raha, ja aika harva alakoululainen omistaa pankkikortin. Nyt siis ainoa ratkaisu ruoan hankkimiseen on hankkia Areenalta Areenan oma kortti, jolla ostokset voi tehdä.

Areenalla on kaksi pistettä, joista kortin saa hankittua. Kortteja saa liiton lähettämän sähköpostin mukaan tehtyä vain yhden minuutissa. Kun joidenkin tietojen mukaan otteluun on myyty ainakin 5500 lippua ja Areenan ovet avautuvat puolitoista tuntia ennen ottelun alkua, niin jonkinlaisella laskutoimituksella voisi päästä noin 200 saatuun korttiin. Yksittäisellä erätauolla kortteja ehditään valmistaa noin 40.

Näin ollen siis tuhannet lapset saavat katsella sivusta, kun muutama lapsi syö onnellisena pehmiksen tai hampurilaisen heidän luokkaretkellään.

Täytyy vielä korostaa, että allekirjoittanut kuuluu siihen koulukuntaan, joka aikanaan omien lasten kanssa peleissä käyneenä painotti, että olemme menossa katsomaan peliä emmekä syömään herkkuja. Herkut kuitenkin kuuluvat lasten elämään erilaisissa hetkissä ja luokkaretki – jos mikä – on hetki, jolloin on ehdottomasti lupa nauttia niin hyvästä jääkiekosta, seurasta kuin herkuistakin.

Nyt vain Jääkiekkoliitto on unohtanut täysin nämä pienet sankarit ja järjestää luokkaretkiä, joissa herkuttelu ja ylipäätään ruokailu on sallittua vain, jos satut omistamaan pankkikortin tai onnistut olemaan noiden noin kahdensadan lapsen joukossa, jotka saavat vaihdettua käteisensä Areenan korttiin.

Saa nähdä, minkälaisin ilmein lapset tältä luokkaretkeltä palaavat koteihinsa.


USA
3-0

DEN

NOR
0-2

CZE

AUT
1-3

FIN

CAN
2-3

SUI

SWE
4-0

FRA

KAZ
0-7

LAT

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös