Mielipide

Kiitos 1995-2018 – Tomi Kallio pelasi, voitti ja kasvoi kiekkolegendaksi

LIIGA / Kolumni
Pala suomalaista kiekkohistoriaa tuli päätökseensä, kun Tomi Kallio lopetti upean peliuransa. Yli 20 vuotta huipulla pelannut Kallio oli loppuun asti johtava pelaaja ja luotettava ratkaisija.

Yli 20 vuotta pääsarjakiekkoilua. Kaksi Suomen mestaruutta, Liigan syöttöpörssin voitto 41-vuotiaana. Kolme Ruotsin mestaruutta – viimeinen Växjön kapteenina -, yksi SHL:n maalipörssin voitto. Leijonapaidassa yhdeksät MM-kisat ja yhdet olympialaiset, saldona MM-kisoista kolme hopeaa ja kaksi pronssia.

Tomi Kallion peliura kestää vertailun.

1990-luvun TPS oli Vladimir Jurzinovin lahjakkuushautomo. Saku Koivu ja Jere Lehtinen olivat kirkkaimmat timantit, mutta himmeä ei ollut Kalliokaan. 18-vuotiaana liigadebyytti, 19-vuotiaana ensimmäinen täysi kausi ja kaksi vuotta myöhemmin joukkueen kapteenistossa ja parhaita pistemiehiä.

Kallion liigaura alkoi Saku Koivun jälkeisenä aikana, jolloin Jurzinovin johtama TPS joutui nöyrtymään ensin kahdesti finaaleissa Jokereille ja lopulta keväällä 1998 K-Espoolle pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Sekä Kallion että TPS:n pelaaminen nousikin uuteen lentoon Hannu Jortikan palattua turkulaisseuran päävalmentajaksi.

Harva nykypelaaja yltää samanlaisiin saavutuksiin kuin Kallio.

Jortikan alaisuudessa Kallio voitti kaksi Suomen mestaruutta, jälkimmäisellä kaudellaan hänet valittiin myös pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Pitkällä urallaan Kallio on kohdannut monia valmentajia, mutta arvostaa  juuri Jortikkaa ylitse muiden.

Jortikalta opittu vaatimustaso ja voittamisen kulttuuri nostivat Kallion seuraavaksi NHL:ään. Vahvan tulokaskauden perusteella olisi voinut ennustaa pidempääkin uraa, mutta saldoksi jäi kaksi kautta Atlanta Thrashersissa ja yksi vajaa kausi Thrashersin lisäksi Columbus Blue Jacketsissa ja Philadelphia Flyersissa.

Kesken kyseisen kauden Kallio siirtyi SHL:ään Frölundan riveihin ja ratkaisi maalillaan joukkueen ensimmäisen mestaruuden 38 vuoteen. Toinen Ruotsin mestaruus tuli kaksi vuotta myöhemmin niin ikään Frölundassa ja kolmas keväällä 2015 Växjössä.

Kallio pelasi Ruotsissa yli kymmenen kautta hyvillä tehoilla ja on SHL:n kaikkien aikojen pistepörssissä sijalla 11, mutta pudotuspeleissä pistetahti oli jopa kovempi − vain neljä pelaajaa SHL:n historiassa on kerännyt Kalliota enemmän pudotuspelipisteitä. Myös MM-kisoissa TPS-kasvatti oli usein Leijonien tehomies.

Parhaat pelivuotensa Kallio viettikin ulkomailla, mutta palasi TPS-kannattajien riemuksi vuonna 2015 Turkuun. Paluu oli kaukana symbolisesta, sillä Kallio oli johtava pelaaja koko Liigan tasolla − jokaisella kaudella pistepörssin kärkikymmenikössä ja 20 runkosarjamaalia 40-vuotiaana.

Harva nykypelaaja yltää samanlaisiin saavutuksiin kuin Kallio.

TPS-valmennuksessa on jo useita joukkueen entisiä pelaajia. Kallio on antanut näyttönsä pelitaidoista, johtajuudesta ja seurauskollisuudesta. Peliura päättyi, mutta Kalliolla riittää annettavaa jääkiekkoyhteisölle myös toisenlaisessa roolissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös