Viime päivien puheenaihe suomalaisessa kiekkokeskustelussa on ollut ensi viikon maaottelutauko ja erityisesti perinteinen Helsingissä pelattava Karjala-turnaus. Turnauksen mielekkyyttä on kyseenalaistettu järkevistä syistä, jotka liittyvät pitkälti koronaviruksen aiheuttamiin riskitekijöihin.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei turnausta pitäisi tässä tilanteessa pelata, mutta se lyhyesti siitä aiheesta. Miksi tästä aiheesta sitten keskustelemme on asia, jolla on juurensa jo pitkältä ajalta ennen koronaa.
Aloitetaan siitä, että maajoukkuetoiminta kuuluu olennaisena osana eurooppalaiseen joukkuelajikulttuuriin. Sarjakauden keskeyttäviä maajoukkuetaukoja on pidetty niin jalkapallossa, koripallossa kuin jääkiekossakin useiden vuosikymmenten ajan. Kyseessä on siis perinteinen traditio, jota ei noin vain olla heittämässä roskakoriin.
On selvää, että sarjakauden aikaisella maajoukkuetoiminnalla on vahva positiivinen vaikutus Leijonien menestykseen etenkin MM-kisoissa ja ilman NHL-pelaajia pidettävissä olympialaisissa. Paras esimerkki tästä on tietenkin kevään 2019 maailmanmestaruus, jota ei hyvin todennäköisesti olisi tullut ilman EHT-turnauksissa hiottua taktiikkaa ja joukkuehenkeä.
EHT-turnauksilla on siis paikkansa, koska ne valmistavat maajoukkuetta hyvin kauden päätapahtumaan. Leijonien menestyminen on yksi suomalaisen jääkiekon tärkeimpiä prioriteetteja ja siihen EHT-turnaukset ovat olleet tärkeä apu.
Tästä pääsemme sujuvasti johtopäätökseen, jonka mukaan maajoukkuetoimintaa tarvitaan kauden aikana. Viimeisten vuosien aikana suomalaisessa jääkiekossa on kuitenkin ajauduttu tilanteeseen, jossa lajin kaksi suurinta kansallista toimijaa – eli Jääkiekkoliitto ja Liiga – vetävät vahvasti eri köysiä ja ajattelevat liian paljon omaa etuaan.
"sarjakauden aikaisella maajoukkuetoiminnalla on vahva positiivinen vaikutus Leijonien menestykseen"
Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, että Jääkiekkoliiton tärkeimmät tavoitteet liittyvät pitkälti maajoukkueiden menestymiseen sekä kansainvälisten huippupelaajien tuottamiseen.
Liigan osalta tavoitteet liittyvät sarjan 15 seuran mahdollisimman hyvään menestymiseen ja elinvoimaan, pääasiallisesti taloudellisessa mielessä.
Liigan ja jääkiekkoliiton välinen suhde on kiistatta ongelmallinen, eikä se tee hyvää suomalaisen jääkiekon kokonaisedulle.
Liiga on sopinut Jääkiekkoliiton kanssa, että se pitää viikon tauon Karjala-turnauksen aikaan, mutta ei muiden turnausten aikana. Silti Leijoniin on valittu näihinkin turnauksiin runsaasti pelaajia Liigasta viime vuosina, mikä on aiheuttanut ankaraa kismitystä liigaseuroissa.
Eräs tulevaan Karjala-turnaukseen liittyvä ongelma Liigan kannalta on se, että turnaukseen valittavat liigapelaajat joutuvat neljän vuorokauden karanteeniin turnauksen jälkeen.
Dilemma on ilmeinen, mutta syitä siihen löytyy etenkin Liigan puolelta. Onko niin, ettei suomalaisen jääkiekon kokonaisedun ajaminen ole sarjan prioriteettilistalla kovin korkealla? Tältä asia hieman tuntuu, kun Liiga haluaa pelata samaan aikaan maajoukkueen kanssa.
Vertailun vuoksi esimerkiksi KHL:n olemassaolon yksi tärkeimpiä tarkoituksia on Venäjän maajoukkueen edun mahdollisimman hyvä palveleminen. Ruotsissa puolestaan koko maan sarjajärjestelmä ajaa erinomaisesti maan kiekkoilun tavoitteita, jossa maajoukkueiden menestystä tärkeämmässä roolissa on laadullisesti ja määrällisesti tehokas NHL-pelaajien tuotanto.
Suomessa jääkiekkotoiminnan päämäärät jäävät liian epäselviksi varsinkin Liigan osalta. Tietyllä tapaa Liiga on Jääkiekkoliiton talutusnuorassa, vaikka se on yrittänyt kasvattaa peräeroa lajiliittoon viime vuosina. Asiaa voi tarkastella esimerkiksi siltä kantilta, että miksi liigaseurat luovuttavat pelaajiaan Leijonien käyttöön siitä huolimatta, että ne jatkavat pelejään EHT-turnausten aikaan?
"Jämerästi omaa etuaan ajava Liiga olisi kieltäytynyt tässä tilanteessa maajoukkuetauosta ja pelaajien luovuttamisesta maajoukkueiden käyttöön"
Jos Liiga kerran toimii näin, niin periaatteessahan sen pitäisi myös pystyä estämään pelaajien käyttö näissä turnauksissa, jotka pelataan ilman taukoa. Tahtotilaa oman sarjan edun maksimoimiseen löytyy, mutta liitosta tuleva talutusnuora tekee tilanteesta mutkikkaan. Asetelmasta jää aivan liian kompromissimainen maku.
Tulevan Karjala-turnauksen osalta voisi puolestaan miettiä, että eikö olisi ollut tässä tilanteessa liigaseurojen edun mukaista, että sarjapelit jatkuisivat ilman keskeytystä.
Tällä hetkellä suurempi huoli kuitenkin liittyy liigaseurojen tulevaisuuteen kuin maajoukkueen, sillä se selviää takuuvarmasti koronatilanteesta. Jämerästi omaa etuaan ajava Liiga olisi kieltäytynyt tässä tilanteessa maajoukkuetauosta ja pelaajien luovuttamisesta maajoukkueiden käyttöön.
Suomalaisen jääkiekon kannalta ihannetilanne olisi se, että Liiga ja Jääkiekkoliitto toimisivat vahvassa yhteistyössä ja täydentäisivät toistensa tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla. Liian pitkään tilanne on kuitenkin ollut se, että lajin kahden suurimman suomalaisen järjestön tavoitteet ovat pahasti erillään toisistaan.
Nykytilanne on ongelmallinen, muttei kuitenkaan liian vakava. Kuten edellä on käynyt ilmi, asiaan on useampia näkökulmia eikä suoria oikeita vastauksia ole. Kimurantin ongelman ratkaisemiseksi olisikin tärkeää, että suomalaisessa jääkiekossa osattaisiin puhaltaa jatkossa paremmin yhteen hiileen.