Mielipide

Kamelin selkä katkesi Edmontonissa

NHL / Kolumni
Tampa Bay Lightning tarrasi finaalisarjan kolmannella voitollaan tiukkaakin tiukemman otteen Stanley Cupista.

Stanley Cupin finaalien neljännen ottelun lähtökohta oli Dallas Starsin näkökulmasta selkeä – voitto olisi ollut äärimmäisen tärkeä, sillä Tampa Bay Lightningia on käytännössä mahdotonta voittaa kolmea kertaa perättäin.

Lähelle Stars kylläkin pääsi, mutta kahta aiempaa ottelua tasaisemmista lukemista huolimatta Lightning oli jälleen selvästi määräävämpi joukkue. Tällä kertaa vain Andrei Vasilevskille sattui heikompi ilta tolppien välissä.

Ottelun jälkeen suurimmaksi puheenaiheeksi nousi tuomaritoiminta, joka sai osakseen varsin kitkerää kommentointia. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan joutunut varsinaisen oikeusmurhan uhriksi, vaikka Jamie Bennin jatkoajalla saama jäähy tällaiseksi tulkittiin.

Tyler Johnsonin kaataminen oli kuitenkin ehdottomasti tulkittavissa jäähyksi ja kaiken kukkuraksi Bennin rike asettui Starsin finaalisarjan lukuisten turhien rangaistusten jatkumolle. Näistä turhista rangaistuksista Lightning on iskenyt maaleja kovalla prosentilla, kuten nytkin Kevin Shattenkirkin lauottua voitto-osuman.

Starsilla on tällä hetkellä liian paljon esteitä sen suhteen, että se voisi vielä nousta mestaruuteen.

Nyt vaikuttaa siltä, että koko finaalisarja kulminoitui perjantaina pelatun ottelun jatkoerään. Starsilla oli myös paikkansa ratkaista ottelu ylivoimalla erän alussa, mutta se ei kuitenkaan päässyt erityisen lähelle onnistumista. Lightning puolestaan hyödynsi oman saumansa kliinisesti.

Starsilla on tällä hetkellä liian paljon esteitä sen suhteen, että se voisi vielä nousta mestaruuteen. Tärkeimpiä näistä ovat heikko pelikuri ja koko finaalisarjan hyvin huonosti toiminut ylivoimapeli.

Lisäksi tähtipaitojen hyökkäysosasto alkaa olla hyvin ohut, jos Roope Hintz ei pysty pelaamaan tuoreen vamman jäljiltä. Ennestäänhän hyökkäyksestä olivat jo sivussa Radek Faksa sekä Blake Comeau.

Lightning on kokonaisuudessaan pelannut finaalisarjassa niin laadukkaasti, ettei se enää millään horjahda kolmeen perättäiseen tappioon. Siksi myös Shattenkirkin maali saattoi hyvin olla henkisesti ratkaiseva onnistuminen mestaruuden kannalta.

NHL-kausi 2019–20 alkoi tasan 360 päivää sitten. Nyt historiallisen pitkän kauden päätös on enemmän kuin lähellä, ja odotankin Stanley Cupin nousemista ilmaan Edmontonissa jo ensi yönä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös