Mielipide

Kärppien ja Ilveksen tiivis tutustuminen loi oman riemukuplansa harmaan runkosarjan keskelle

LIIGA / Kolumni

Ilves ja Kärpät pelasivat kahden viikon aikana neljästi vastakkain. Kohtaamiset huipentuivat kolmen matsin tiiviiseen rypistykseen viiden päivän aikana. Jokainen neljästä ottelusta päättyi maalin erolla jommalle kummalle joukkueelle ja puolet otteluista venyivät varsinaisen peliajan yli.

Vastaikkain oli kaksi tasaista joukkuetta, jotka kamppailivat runkosarjan samoista sijoituksista. Asetelmat olivat siis herkulliset. Toki jo ennen kauden alkua oli odotettavissa, että nämä kaksi porukkaa löytyvät sarjataulukon yläpäästä. Olisi siis mahdollista leipoa sarjaohjelmaan useampiakin tämänkaltaisia lähitaisteluita.

"Olisi virkistävää, jos Liiga tarjoaisi jatkossakin tällaisia kolmen ottelun tiiviitä paketteja samojen joukkueiden kesken"

Kuten kaikki toivomme, koronavirus saisi olla poissa sotkemasta arkeamme jo ensi kauden alkaessa. Olisi virkistävää, jos Liiga tarjoaisi jatkossakin tällaisia kolmen ottelun tiiviitä paketteja samojen joukkueiden kesken. Joukkueet oppivat tuntemaan toisensa pelillisesti taistojen aikana, joten kenttätapahtumat pysyivät laadukkaina läpi jokaisen ottelutapahtuman.

Samojen joukkueiden kohdatessa syntyy myös yleisöystävällistä jännitettä. Ilveksen ja Kärppien kohtaamisissa sähköä toivat toki kaksi ulosajoa, mutta myös sääntöjenmukaiset ja taktiset asiat olivat esillä normaalia enemmän. Antti Saarelan ja Tuukka Tieksolan 5+20-minuuttiset olivat molemmat kiistanalaisia tilanteita, mutta niistä oli tulkittavissa suihkukomennukseen oikeuttavat seikat.

Sekä Kärpät että Ilves esittelivät otteluissa laadukasta hyökkäyspelaamista. Myös molempien veräjien suulta oli tasokasta vartiointia − inhimilliset pomput vain sävyttivät tarinoita. Yksilötaito pääsi oikeuksiinsa, kun Matias Maccellin ja Juhamatti Aaltosen kaltaiset virtuoosit pääsivät höynäyttelemään samoja puolustajia muutamana iltana peräkkäin. Höynäyttelyä nähtiin myös kabineteissa, mikä loi kentän ulkopuolellekin omanlaisensa värinän.

Tällaiset pienet otteluiden sarjat antoivat niin joukkueille kuin katsojillekin mahdollisuuden latautua uudelleen samaa vastustajaa vastaan ikään kuin revanssihengessä. Nyt nähdyissä kolmessa ottelussa jokaisessa nähtiin asioita, jotka varmasti jättivät molempiin leireihin nälkää kohdata toinen osapuoli vielä kerran − ainakin.

Vaikka tämän kauden tapauksessa samat joukkueet kohtaavat toisiaan perätysten koronaviruksen takia tehtyjen järjestelyiden ja muutosten takia, näkisin vastaavia kokeiluja mielelläni myös ennalta suunnitellusti ensi kauden otteluohjelmassa juuri näin pelien ollessa kiivaimmillaan puolivälin krouvissa eikä esimerkiksi vasta sitten, kun sijoitukset alkavat sementoitua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös