Mielipide

Jokerit pääsi ulos salamyhkäisyyden luolasta, mutta harkimointi uhkaa yhä vesittää koko hankkeen

LIIGA, MESTIS / Kolumni

Maanantaina tapahtui viimein se, että Jokereista saatiin kunnollista tietoa suoraan seurasta. Liki vuoden jatkunut salamyhkäisyys ja käytäväpuheiden varassa ollut tietoisuus seuran nykytilasta tuli tietyllä tapaa päätökseensä.

Seuran johtohahmoksi profiloitunut Jarmo Koskinen ansaitsee pisteet siitä, että hän nyt vastasi kysymyksiin. Vaikka paljon asioita jäikin yhä verhon taakse.

Koskisen luottavaisuus Jokerien Mestis-hakemuksen onnistumisesta enteilee hyvää sen puolesta, että seuran edustusjoukkue palaa ensi syksynä kotimaan kentille.

Silti maanantaina annetut lausunnot jättävät myös runsaasti aihetta skeptisyyteen. Ketkä ovat Koskisen lisäksi mukana projektissa? Onko yhteistyökumppanisopimuksia jo solmittu? Meneekö monihallikonsepti läpi Mestiksen hallituksen seulasta?

Ja ennen kaikkea skeptisyyttä aiheuttaa Joel Harkimon asema projektissa. Harkimo on tällä hetkellä Team Jokerit Oy:n ainoa omistaja. Koskisen mukaan poika-Harkimo aikoo myydä yrityksen pääomistajuuden ja olisi siten myöhemmin ehkä pienomistaja.

Tietysti "Jolle" ei itsessään ole Jokerien KHL-ajan "haamu", kuten hänen isänsä Harry on. Ja Jari Kurri on. Eikä sitäkään tohdi epäillä, etteikö Joel Harkimolla olisi aidosti Jokerit-sydäntä, kun hän on niin itse sanonut.

Hjalliksen varjo seuraa Jokereita niin kauan kuin poikansa on mukana omistajana, päättävissä elimissä tai operatiivisessa toiminnassa.

Ongelma on siinä, että Joel on Hjalliksen poika. Täten on syytä epäillä, että myös Hjalliksella on näppinsä pelissä tavalla tai toisella Jokerien kulisseissa. Viekkaudestaanhan hänet tunnetaan.

Hjalliksen varjo seuraa Jokereita niin kauan kuin poikansa on mukana omistajana, päättävissä elimissä tai operatiivisessa toiminnassa. On todennäköistä, että ainakaan Liigaan ei ole mitään asiaa, jos Harkimo-kytkös on olemassa.

Tietysti Mestikseen hakeminen on eri asia, ja henkihieveriin ajetulle sarjalle Jokerit olisi valtava nostattaja. Tosin on niinkin, että osaltaan Mestiksen romahdus on ollut seurausta Jokerien lähdöstä KHL:ään, joten jäljet johtavat tässäkin tapauksessa Harkimoon.

Mietitäänpä sitäkin, että aukeaisiko Jokereille portit Liigaan aikanaan sillä, että Joel Harkimo luopuisi kokonaan alulle panemastaan projektista? Ei tunnu yksinkertaiselta sekään.

Koskinen kertoi, että Jokerien tavoitteena on mahdollisimman pikainen pääsy Liigaan, mutta tällä hetkellä kuviosta paistaa liikaa pitkäjänteisyyden ja tarkan suunnitelmallisuuden puute. Avoimuuden lisääminen hälventäisi näitä epäilyksiä.

Varoittava esimerkki löytyy varsin läheltä, kun menneisyyden haamuista ei päästy eroon eikä pitkäjänteisyyttä löytynyt: Jussi Salonojan Bluesin tuhkien päälle aloittama Espoo United -hanke meni nurin kahdessa vuodessa. Espoolainen miesten edustusjääkiekko on vähitellen päässyt jaloilleen Suomi-sarjassa käynnin kautta.

Kuten jo loppukesästä kävi ilmi, pikavoittoja etenkään Liigan suhteen ei ole jaossa. Jokerien yllä on vielä liian paljon kysymysmerkkejä, jotta uuden alun kanssa voisi olla yhtä luottavainen kuin tulevaksi toimitusjohtajaksi paljastunut Koskinen sanoo olevansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös