Mielipide

Jäätelönmyyjästä supersankariksi − Hytönen on JYPin historian suurin johtaja

LIIGA / Kolumni
Kun elettiin 1990-lukua, Juha-Pekka Hytönen oli Hippoksella myymässä jäätelöä katsojille. Nyt hänet muistetaan saman jäähallin yhtenä suurimmasta sankareista. Suuren johtajan ura sai komean kruunun perjantaina. Kiekkoväen tulee vaalia Hytösen jättämää perintöä.

Pitkäaikainen JYP-kapteeni ja seuralegenda Juha-Pekka Hytönen päätti ammattilaisuransa perjantaina Ässiä vastaan Jyväskylän Hippoksella. Hytönen solmi jo aiemmin tammikuulle yhden päivän mittaisen sopimuksen JYPin kanssa, mutta juhlaottelu siirtyi yleisörajoituisten myötä.

Ottelu oli Hytöselle uran 810. runkosarjaottelu Liigassa, jokainen näistä on tullut JYP-paita päällä, ja tämä on myös seuran ennätys. Hytönen jäi myös vain kahden maalin päähän JYPin kaikkien aikojen maalintekijästä Risto Kurkisesta

Hytösen viimeisen ottelun draamankaari oli mieletön. Porilaiset johtivat ottelua jo kahdella maalilla, kunnes tilanteeseen sopivasti paikalle saapui supersankarin viittaan sonnustautunut Hytönen, joka rusikoi kiekon verkkoon. Hytösen maali herätti jo pieneen horrokseen vaipuneen jyväskyläläisyleisön, ja se sytytti myös koko joukkueen taistelemaan voitosta. JYP tuli lopulta tasoihin Rasmus Heljangon maalilla, ja yleisö räjähti lopullisesti, kun Braden Christoffer iski voittomaalin jatkoajalla.

Hytönen sai pelata viimeisen ottelunsa ansaitusti kapteenina. 40-vuotias Hytönen on kantanut C:tä yhteensä yhdeksän kauden ajan hurrikaanipaidoissa. Näihin kausiin sisältyvät seuran tärkeimmät saavutukset.

Hytönen on nostanut kaksi kertaa kapteenin roolissa Kanada-maljan harteilleen, sekä ainoana suomalaiskapteenina CHL-pokaalin. Tällä kaudella JYPin kapteenina on toiminut Tšekki-puolustaja Jan Ščotka.

Hytösen suuruudesta kertoo se, että jäähyväisottelussa häntä muistettiin ansaitusti monin tavoin. JYPin joukkue puki päällensä alkulämmittelyyn paidat, jossa oli selässä numero 15 ja nimi Hytönen. Mediakuutiolle ilmestyi ottelun jälkeen terveisiä entisiltä pelikavereilta.

Erityisesti jäi mieleen entisen joukkuekaverin Tuomas Pihlmanin kommentti, jossa hän kertoi, että JYPin menestysvuosina Hippos oli paha paikka pelata. Pihlmanin mukaan vastustajilta saattoi kuulua usein, että "Tuntuu, että Hytönen roikkuu edelleen selässä, vaikka ollaan jo Jämsän kohdalla menossa takaisin kotiin".  Myös fanit antoivat lämpimät jäähyväiset Hytöselle erilaisin tervehdyksin. Lisää juhlallisuuksia on lupa odottaa, sillä Hytösen paidan tulee nousta vielä joku päivä Jyväskylässä jäähallin kattoon.

Hytöstä juhlittiin viimeisen ottelunsa jälkeen.
Kuva © @PabloCassoSport

Jyväskyläläisten sankarin juhlaottelu näkyi myös piikkinä lippumarkkinoilla. JYPin korpivaelluksen aikana jäähallissa on ollut suurinpiirtein enemmän vapaita kuin varattuja jakkaroita, eikä tunnelma ole ollut entisensä.

Hytösen "paluu" toi tuulahduksen JYPin menestysvuosien tunnelmasta. Mielestäni jokaiselle läsnäolijalle teki hyvää poistua kotoaan uutisten ääreltä maailmantilannetta karkuun, vaikka olikin hyvin absurdia juhlia tällaisina aikoina.

Jyväskylässä syntynyt, kasvanut ja varttunut Hytönen on kulkenut seuran väreissä jo silloin, kun ne eivät olleet punainen, musta ja valkoinen. Hytönen muistelee JYPin YouTube-kanavalla ensimmäiseksi muistokseen seurasta JyP HT−Jokerit -finaalisarjan vuodelta 1992. Hän kertoo myös samaisella videolla olleensa myymässä jäätelöä katsojille junioriaikoinaan.

Kun vuodet ovat vierineet, Hytösen tuntevat nykyään kaupungissa kaikki, tosin eivät jäätelön myymisestä.

JYPin nykyisen päävalmentajan Jukka Ahvenjärven ensimmäiset muistot J-P:stä ovat pitkän ajan takaa. Jopa niin kaukaa, ettei suurin osa JYPin nykyisestä miehistöstä ollut edes syntynyt. Pitkän linjan valmentaja muistelee valmentaneensa Hytöstä ensimmäistä kertaa 90-luvun lopussa. Tuolloin Hytönen ratkaisi maalillaan JYPin nousun B-junioreiden SM-sarjaan.

Ahvenjärven mukaan Hytösen oli tarkoitus pelata juhlaottelusssa vain muutamia vaihtoja, mutta mieli muuttui, kun hän näki Hytösen otteet harjoituksissa. Hytönen kellotti lopulta JYPin repaleisessa kokoonpanossa yli 12 minuutin jääajan, joka on huippusuoritus siihen nähden, että mies ei ollut pelannut vuoteen jääkiekkoa.

Hytösen Liiga-ura alkoi 2000-luvun alkupuolella JYP-paita päällä, ja se päättyi JYP-paidassa. Hyökkääjä ei vieraillut välissä muissa Liiga-seuroissa, mutta hänelle kertyi kokemusta esimerkiksi yhden kauden verran Mestiksestä. Hytönen juhli Mestis-mestaruutta Mikkelin Jukureissa keväällä 2003. Tämän lisäksi hän pelasi vuoden KHL:ssä ja Itävallassa, sekä kolme vuotta Sveitsissä.

Hytönen on päässyt edustamaan urallaan myös Leijonia niin aikuisten kuin nuortenkin MM-kilpailuissa. Palkintokaapista löytyy alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus ja alle 20-vuotiaiden MM-hopea ja MM-pronssi.

Ikävä kyllä nykyisen jääkiekkobisneksen ilmapiirissä haistaa sen, että Hytösen kaltaisia seuraikoineita syntyy vähemmän ja vähemmän.

Jyväskyläläisten täytyy arvostaa niitä mustelmia, mitä alivoima-spesialistina toiminut Hytönen on JYPin eteen ottanut. Vaikka Hytönen ei tällä hetkellä haaveile valmentajan työstä, hänen jättämäänsä perintöä täytyy organisaatiossa kunnioittaa, jotta saamme vielä Suomen kaukaloihin lisää J-P Hytösiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös