Muistan elävästi, kun Hannes Hyvönen teki liigadebyytissään kaudella 1994–95 kaksi maalia HIFK:n verkkoon. Nuoren oululaisen itseluottamus – nykykielellä swag – erottui edukseen jopa Saku Koivun johtamassa joukkueessa. Teini-ikäisen ymmärryksellä fanitin jopa hänen hanakkuuttaan tapella!
TPS-kausiensa jälkeen Hyvönen oli Bluesissa maalipörssin kärkeä, pääsi kokeilemaan NHL:ssä ja oli Liigan työsulkukauden 2004–05 ottelumäärään suhteutettuna tehokkain pelaaja. Liigaura huipentui kahteen kasvattajaseura Kärpissä voitettuun mestaruuteen. Jälkimmäisen kohdalla hän oli myös pistepörssissä kolmas. Leijonissa Hyvönen voitti MM-pronssia ja KHL:ssä Gagarin Cupin Ak Bars Kazanin paidassa.
Päihdemenneisyyteen keskittyvät lööpit eivät tee kunniaa ison työn tehneelle kirjailijalle saati kirjan kohteelle.
Uskallan silti väittää, että suurimmat voittonsa Hyvönen saavutti yksityiselämässään.
Toimittaja Marika Lehdon kirjoittamassa kirjassa Häkissä Hyvönen avaa elämänsä nousut ja laskut – molempia on enemmän kuin keskivertoihminen ehtii lööpeistä lukea. Lööpeistä puheen ollen, on ollut yhtä aikaa naurettavaa ja säälittävää, kuinka mediassa on nostettu esiin vain ne vaikeimmat vaiheet ja pahimmat törttöilyt.
Tällainen toiminta ei tee kunniaa ison työn tehneelle kirjailijalle saati kirjan kohteelle.
Hyvönen nimittäin ansaitsee rehellisyydestään ja poikkeuksellisesta haavoittuvuutensa julkisesta osoittamisesta isoimmat mahdolliset suosionosoitukset. Kovana pelaajana – ja jätkänä – tunnettu Hyvönen onkin yhtäkkiä avoimesti itkevä ja tunteitaan osoittava perheenisä. Molempia hän on toki ollut yhtä aikaa, mutta maalitykin ja ahkerasti taklaavan nyrkkisankarin imagoon ei kuulu itkeä lapsiensa perään.
Kaukalossa Hyvönen osasi päihittää vastustajansa, mutta oman persoonan suhteen pelisilmä puuttui. Harva ihminen lopulta osaa itseään havainnoida samalla tavalla kuin toisia.
saavutettu itsetuntemus ja mielenrauha painavat lopulta vaakakupissa enemmän kuin menetetyt miljoonat. Tällaisia sankaritarinoita Suomi kaipaa enemmän.
Jälkiviisaassa sävyssä kirjoitetussa teoksessa Hyvönen kuitenkin tuntuu tätä taitoa koko ajan opettelevan. Oppirahoja uppiniskainen ja äkkiväärä mutta oikeudentajuinen persoona joutuu matkansa varrella lunastamaan, mutta saavutettu itsetuntemus ja mielenrauha painavat lopulta vaakakupissa enemmän kuin menetetyt miljoonat.
Tällaisia sankaritarinoita Suomi kaipaa enemmän.
Ville Niemisen nousu farmijyrästä Stanley Cup -voittajaksi tai Saku Koivun taistelu syöpäpotilaasta kiekkomaailman huipulle ovat sekä urheilullisesti että inhimillisesti loistavia tarinoita. Hyvösen – ja lukemattomien muiden – kohdalla inhimillisyys on jätetty varjoon.
Oppikaamme kuuntelemaan tarinoita rintapanssareiden ja kypärien takana. Hymyilevä Hannes kertoi jo oman esimerkkinsä.
Juttua muokattu 15.9. klo 18.34: Poistettu viittaus Hannu Virtaan Hyvösen tulokaskaudesta puhuttaessa.
