Mielipide

Hyökkäämään rakennetun JYPin kausi rysähti seinään – urheilujohtaja Mikko Viitasen näytöt alkavat olla annetut

LIIGA / Kolumni
JYP on eittämättä Liigan suurimpia pettymyksiä. Joukkuetta tarkastellessa on selvää, että muutoksia täytyy tapahtua. Urheilutoimenjohtaja Mikko Viitasen tulisi olla ensimmäisten joukossa ulkona.

JYPin urheilutoimenjohtajana keväästä 2019 lähtien toiminut Mikko Viitanen on saanut reilusti aikaa rakennustyölleen, mutta tulokset ovat olleet kehnoja. JYP on sijoittunut pudotuspeliviivan yläpuolelle Viitasen aikakaudella vain kerran. Senkin kevään vei koronapandemia.

Entinen puolustaja oli pelaajaurallaan Jyväskylässä pidetty hahmo, mutta tuo kaikki on unohdettu, kun urheilutoimenjohtajan pesti on ollut tasaisen heikkoa suorittamista. Joukkueen rakentaminen on etenkin tällä kaudella mennyt pahasti pieleen.

49 ottelussa pisteitä on kertynyt vain 12 enemmän kuin viime kaudella samassa kohtaa kautta, vaikka panostukset ovat olleet viime vuoteen verrattuna aivan eri luokkaa.

Viime keväänä lanseerattu "kolmen vuoden" JYP 2025 -projekti on junnannut pahasti paikallaan sen ensimmäisellä kaudella. Tällä hetkellä on vaikeaa nähdä, että seura palaisi Liigan eliittiin tavoitellun kolmen vuoden sisällä.

Henkilöstöä täytyy vaihtaa. On selvää, että valmentajan vaihto ei ole oikotie onneen. Täksi kaudeksi penkin taakse palkattu konkarivalmentaja Jukka Rautakorpi on väliaikaisvalmentajat mukaan luettuna viides eri päävalmentaja Viitasen vajaan neljän vuoden aikana.

Nyt kun ilmeisen kallis valmennustiimi on lukittu vielä kahdeksi kaudeksi, JYPin olisi viisainta päättää Viitasen aikakausi urheilutoimenjohtajana ja tuoda uutta ääntä organisaatioon.

JYPin olisi viisainta päättää Viitasen aikakausi urheilutoimenjohtajana ja tuoda uutta ääntä organisaatioon.

Yksi potentiaalinen korvaaja on vastikään kyseistä pestiä Tapparassa miehittänyt Rautakorpi. On tosin epätodennäköistä, että hän hyppäisi tuplapestiin päävalmentajana toimimisen lisäksi.

Rautakorpi ei vaikuta tyytyväiseltä tapaan, miten joukkue on rakennettu. Eikä häntä sovi syyttää asiasta.

Viitanen on selitellyt hankintoja, niiden epäonnistumisia sekä muita mielenkiintoisia peliliikkeitä, mutta konkreettista suunnanmuutosta pelaajapolitiikassa ei ole nähty hänen aikakaudellaan. Tietysti nuorennusleikkaus on ollut huomattava, mutta ovatko nuoret todella menneet eteenpäin?

Missä on etenkin Joakim Kemell? Maalitykki on tällä kaudella tehnyt vain 13 pistettä 35 otteluun. Kaikkineensa oma kasvatti on ollut hukassa enemmän tai vähemmän koko kauden.

Tämän kauden JYP koottiin korostetun hyökkääväksi ryhmäksi. Rautakorven Tappara-joukkueet muistetaan puolustusvoittoisina, mutta JYPin tämän kauden miehistö on hyvin päinvastainen. Tämä ristiriita varmasti selittää osin pettymystä.

JYP on tehnyt paljon maaleja mutta omiin on mennyt toiseksi eniten koko Liigassa. Ei mikään ihme, että pudotuspelit ovat käytännössä karanneet.

Etenkin NHL:stä kotiutetusta Sami Nikusta toivottiin pelastusta, mutta tavallaan koko joukkueen rakentuminen on henkilöitynyt häneen. Tehopisteet ovat olleet todella kovaa luokkaa, mutta voitoiksi ne eivät ole juurikaan realisoituneet, kun puolustus on vuotanut.

JYPin tämän kauden floppaus on myös osoitus siitä, kuinka vaikeaa puolustusvoittoisessa Liigassa on menestyä korostuneen hyökkäävällä joukkueella. Ainakin se lienee selvää, että ensi kauden JYP on varmasti puolustusvalmiimpi joukkue kuin tällä kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle