Mielipide

Herätys, IIHF! Jääkiekon MM-kisakaravaani ei saa pysähtyä Valko-Venäjällä

MAAJOUKKUE / Kolumni
Suomen Jääkiekkoliiton tulee toimia oikein ja perua Leijonien osallistuminen miesten MM-kisoihin ensi vuonna, mikäli kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ei siirrä niitä Valko-Venäjältä turvallisempaan kohteeseen.

Ensi vuoden miesten jääkiekon MM-kisojen isäntämaa Valko-Venäjä käy tällä hetkellä läpi poliittista kriisiä. Kriisi vaikuttaa auttamatta myös maassa järjestettäviin tapahtumiin. Tuntuisi monellakin tapaa väärältä, että valtava kansat yhdistävä tapahtuma, kuten jääkiekon MM-kisat, ottaisi paikkansa ihmisoikeuksia rajusti polkevassa maassa.

Mistä siis on kyse?

Valko-Venäjää diktaattorimaiseen tapaan jo vuodesta 1994 hallinnut presidentti Aljaksandr Lukašenka voitti viime viikonloppuna maassa järjestetyt presidentinvaalit suvereenisti, saaden 80 prosenttia kaikista äänistä. Tosin sanottakoon, että vaalivilpin todennäköisyys on luultavimmin samaiset 80 prosenttia.

Lukašenkan vaalivoitto laukaisi Valko-Venäjällä valtavat mellakat ja mielenosoitukset, joissa on loukkaantunut satoja ja ainakin yksi ihminen on kuollut. Poliisi on käyttänyt tarpeettomia voimakeinoja, kuten ampunut kansalaisia kumiluodeilla ja suihkuttanut kyynelkaasua väkijoukkoon. Paikan päältä kuvattujen videoiden mukaan poliisi on myös käyttänyt väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan.

Mielenosoittajat eivät ole anarkisteja. He ovat poliittisia toisinajattelijoita. He ovat tavallisia kansalaisia, jotka ovat nousseet puolustamaan omaa sananvapauttaan. Valko-Venäjän ihmisoikeus- ja sananvapaustilanne on ollut retuperällä jo ennen vaaleja, mutta istuvan presidentin vaalivoitto on nostanut tilanteen täysin uusiin sfääreihin.

Lukašenka on myös, kuten diktatuurissa on tapana, yrittänyt parhaansa mukaan hiljentää poliittisia vastustajiaan. Paras esimerkki tästä on se, että vaaleissa hänen vastaehdokkaanaan toiminut Svjatlana Tsihanouskaja on joutunut tilanteen vuoksi pakenemaan maasta.

Nämä asiat osoittavat selkeästi sen, miksi Valko-Venäjästä ei ole kansainvälisen jääkiekkotapahtuman järjestäjäksi.

Miksi näin on?

Jääkiekon MM-kisat on maat, kansat ja kulttuurit yhdistävä urheilutapahtuma, joten luulisi olevan selvää, ettei kisoja järjestetä maassa, jossa käytännössä on olemassa vain yksi sallittu mielipide ja toisin ajattelevat joutuvat vainotuiksi. Ei varmaan tarvitse edes mainita, millainen tilanne on esimerkiksi etnisillä vähemmistöillä tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä.

MM-kisat Valko-Venäjällä olisivat myös merkittävä turvallisuusriski jokaiselle kisakävijälle. Tuskin kovinkaan moni kisojen katsoja, pelaaja, valmentaja, median edustaja tai vaikkapa lipuntarkastaja allekirjoittaa maassa tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia.

Leijonien ja Suomen Jääkiekkoliiton tulisi nyt olla hereillä. Suomi ei saa osallistua MM-kisoihin maassa, jossa tapahtuu sellaisten ihmisoikeuksien loukkaamisia, joiden puolustamiseksi Suomi on itse maana sitoutunut.

Suomi voisi näyttää esimerkkiä muille maille ja nousta ylpeänä rikkomuksia vastaan, osoittaa, että maamme arvot eivät ole pelkkää sanahelinää.

Kansainväliselle jääkiekkoliitto IIHF:lle MM-kisojen järjestäminen Valko-Venäjällä vallitsevasta tilanteesta huolimatta olisi paitsi valtava imagohaitta, myös osoitus siitä, että jääkiekko on ihmisten turvallisuutta tärkeämpää.

Se, jos mikä, olisi perin erikoista, sillä peruttiinhan tämänkin vuoden kisat turvallisuus ja terveys edellä. Aivan kuten pitikin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös