Mielipide

Helsingin A-lohko on mennyt isojen maiden askelmerkkien mukaan - Hännillä on nähty läjä surkeutta

MAAJOUKKUE / Kolumni
MM-kisojen Helsingissä pelattava A-lohko on tarjonnut niukalti yllätyksiä. Sen sijaan tiukkoja pelejä on riittänyt.

Helsingissä pelattava MM-kisojen A-lohko on sisältänyt pääosin melko yllätyksettömiä pelejä. Suurimmat ennakkosuosikit Kanada, Sveitsi ja Saksa ovat olleet vahvoja.

Vaikka odotetut ennakkosuosikit ovat olleet vahvoja, ei niidenkään peli ole mutkitta edennyt. Sveitsi järkytti Kanadaa voittamalla vaahteranlehtipaidat lauantaina 6−3.

Kanadan marssi on ollut tuloksellisesti vakuuttavaa ennen tappiota, joten päävalmentaja Claude Julienin sanoin, joukkueen täytyy ottaa oppia tapahtuneesta. Yksi tappio ei ole miehen mukaan kuitenkaan kuin töyssy matkan varrella. Kanada on edelleen yksi turnauksen suurimpia voittajasuosikkeja.

Sveitsillä sen sijaan on ollut yllättäviäkin haasteita niin Kazakstania kuin Slovakiaakin vastaan. Sveitsiläisten perusongelmana on ollut ailahtelevuus. Peli on toiminut parhaimmillaan kuin kuuluisa kello, mutta kun tahti on tökkinyt, se on tehnyt sitä ihan kunnolla.

Sveitsillä on edessään mielenkiintoinen haaste, kun se petasi Kanada-voitollaan etulyöntiaseman lohkovoittokamppailussa. Kummallakin on enää kaksi peliä jäljellä, Sveitsillä Ranskaa ja Saksaa vastaan, Kanadalla Tanskaa ja Ranskaa vastaan. Paineet ovat täysin Sveitsillä, joten pistemenetyksiin kovaa Saksaa vastaan ei ole varaa.

Saksa on myös suorittanut tasaisesti. Ainoa tappio on tullut Kanadaa vastaan. Neljästä voitosta huolimatta etenkin nuhaiset suoritukset Ranskaa ja Tanskaa vastaan jättivät kysymysmerkkejä. Slovakiakin kaatui vain maalilla, mutta Italialla Saksa pyyhki jäätä pahemman kerran.

Saksan asemaa hankaloittaa Sveitsin ja Kanadan vahva vire. Maa on tasapisteissä Kanadan kanssa, mutta Kanadan helppo loppuohjelma tekee ohittamisen vaikeaksi. Saksa jääneekin siis lohkokolmoseksi.

A-lohkon viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppailevat Tanska, Slovakia ja Ranska. Tanska on kolmikosta kärjessä yhdeksällä pisteellä. Perässä tulevat Slovakia kuudella ja Ranska viidellä pisteellä.

Tanskan turnaus on ollut ailahteleva. Ensin se pieksi Kazakstanin, mutta sai heti perään selkäsaunan Sveitsiltä. Muutenkin joukkue on kaatanut pienempänsä melko vaivattomasti, mutta kompuroinut isompiaan vastaan. Kanadaa vastaan maalla ei ole jakoja, mutta lohkon päätöspeli Slovakiaa vastaan ratkaissee pudotuspeleihin jatkajan.

Slovakia on kohdannut mutkia MM-matkallaan. Tappiot Saksalle, Kanadalle ja Sveitsille tulivat ansaitusti, joskin slovakit pysyttelivät hyvin peleissä mukana. Slovakian iso ongelma on ollut sama kuin Tanskankin, kyvyttömyys kaataa ennalta isompia maita. Joukkue on sortunut monesti laaduttomaan pelinrakenteluun ja näpertelyyn maalipaikoissa. Myös tehot ovat olleet hukassa.

Ranska puolestaan yrittää ponnistella pudotuspeleihin, joissa se on ollut kovin harvinainen vieras vuosien varrella. Maalla olisi vielä matemaattinen mahdollisuus päästä neljännelle sijalle, mutta viimeiset vastustajat Sveitsi ja Kanada ovat liian iso kanto kaskessa.

A-lohkossa lohkon hännänhuippujen tasoero edellä oleviin on ollut karu. Italia on kerännyt yhden pisteen jatkoaikatappiollaan Ranskaa vastaan, Kazakstan sen sijaan on puhtaasti nollakerhossa.

Kummallakin joukkueella MM-turnauksen realiteetit ovat lyöneet kovaa näpeille. Vaikka molemmissa ryhmissä on jokunen laatupelaaja, ja Kazakstanin pelaajatkin ovat pääosin KHL-pelaajia, ei joukkueiden kokonaislaatu pärjää mitenkään vertailussa.

Ennen lohkon päätöspelejä Kazakstan kohtaa Saksan ja Italia Slovakian. Näistä peleistä maille ei jää kuin luu käteen. Sen sijaan maat kohtaavat päätösotteluissaan toisensa ja se peli ratkaisee varmuudella sarjasta putoajan. Nähdyillä otteilla pelistä tulee tiukka, mutta Kazakstanin laadun pitäisi riittää Italian peittoamiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös