TPS:n ja HIFK:n välisen puolivälieräsarjan ensimmäinen osa päättyi turkulaisten 2−0-voittoon. Materiaali huomioon ottaen HIFK:n suoritus oli todellinen rimanalitus, muttei kuitenkaan ensimmäinen laatuaan.
Jo kauden alkaessa helsinkiläisten hyökkäyskalusto – erityisesti keskustan osalta – lukeutui sarjan parhaimmistoon. Jere Innala, Eetu Koivistoinen, Alex Broadhurst ja Olli Palola ovat jo osoittaneet pystyvänsä tekemään huippujälkeä liigatasolla, eikä Otto Paajasen tai Sebastian Dykin kohdalla ollut varsinaisesti suurempia kysymysmerkkejä.
Kun yhtälöön lisätään vielä kauden aikana joukkoihin liittyneet Reid Gardiner, Iiro Pakarinen, Teemu Turunen ja Miikka Salomäki, tuntuu kauden tärkeimmällä hetkellä nollille jääminen käsittämättömältä, vaikkakaan kaikki eivät kokoonpanossa sunnuntaina olleet.
Ongelma ei ole kuitenkaan uusi, vaan oireet ovat olleet nähtävillä jo pidemmän aikaa. Viimeisen kahden kuukauden aikana HIFK on pelannut 21 ottelua, joissa se on tehnyt yhteensä vaatimattomat 42 maalia, eli keskimäärin kaksi ottelua kohden. Maalitta joukkue on jäänyt jakson aikana peräti seitsemän kertaa, eli joka kolmannessa ottelussa.
Nimekkäästä joukkueesta ei ole löytynyt pelaajia, jotka ottaisivat kentällä tahtipuikon kouraansa.
Tilastojen takana helsinkiläisten hyökkäyspelaaminen on ollut kädenlämpöistä. Näennäisesti joukkue on pystynyt luomaan tilanteita ja onkin ollut pääosin maaliodottamassa edellä, mutta ratkaisuista puuttuu päättäväisyys.
Nimekkäästä joukkueesta ei ole löytynyt pelaajaa tai pelaajia, jotka ottaisivat kentällä tahtipuikon kouraansa.
Vaikka muutoksia tuli runsaasti vielä siirtorajan loppuhetkille, ongelma on tuskin sitoutumisessa. Ajoittain HIFK:n pelaaminen nimittäin näyttää jopa sille, että egot ovat siirtyneet liiaksi taka-alalle. Suoraviivaisuuden ja ratkaisuhalukkuuden on korvannut kiekon ja vastuun siirtely.
TPS:n ryhmästä kultakypärä Markus Nurmi sekä ykkössentteri Juuso Pärssinen olivat sunnuntaina huomattavasti paremmin pelin sisällä. Kaksikko pelasi suoraviivaisesti kohti maalia näyttäen esimerkillään mallia myös muulle joukkueelle. Lisäksi muu joukkue vastasi huutoon: esimerkiksi nuori Topias Haapanen haki nimeään historiankirjoihin yrittämällä ilmaveiviä. Helsinkiläisiltä puuttui vastaava esimerkki.
Tiistaina punapaidat kaipaavat kipeästi suunnannäyttäjää. Potentiaalisia pelaajia joukkueesta kyllä löytyy. Paajanen ja Koivistoinen on kumpainenkin valittu viime vuosina pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Heidän lisäkseen Palolalla, Turusella ja Innalalla on kokemusta mestaruuden voittamisesta keskeisenä palasena.
Valmennuksen tehtävänä on lietsoa joukkue oikeaan, voittamiseen vaadittavaan mielentilaan. Selityksiä ja valitusvirsiä runsaasta vaihtuvuudesta ja vaikeista olosuhteista on, mutta niiden veisaaminen ei vie joukkuetta yhtään lähemmäs pudotuspelisarjan saati mestaruuden voittoa.
Mikäli soihdunkantaja löytyy, HIFK:lla on kaikki edellytykset edetä aina mestaruuteen asti joukkueella, jonka hyökkäyskalustosta puhutaan vielä vuosien päästä yhtenä aikakauden kovimmista. Nyt kaivataan kuitenkin tekoja, sillä toistaiseksi hyökkäys on ihastuttanut vain ajatuksen tasolla.
