Aina kun NHL meni työsulkuun, moni fani sanoi, että nyt riittää. En ikinä itse kuulunut heihin. Tiesin aina palaavani heti, kun liiga jälleen käynnistyisi. Ja niin tekivät aina myös lopulta nekin, jotka toisin väittivät.
NHL pitää valitettavasti usein fanejaan itsestäänselvyytenä. Sitä moni meistä − kuten minä − myös on, faneja. En voi sinänsä puhua kuin omasta puolestani, mutta jos Dallas Stars pelaa, joukkueella on huomioni. On olemassa kausi ja sitten elämää kauden ulkopuolella. En vaadi liigalta lopulta kovinkaan paljoa. Me lätkäfanit olemme lopulta aika helppoja, ja NHL tietää sen.
Ja tämän vuoksi koronaviruksesta johtuva tilanne on erittäin poikkeuksellinen myös jääkiekkofaneille. NHL joutui ensimmäistä kertaa sitten 1910-luvun keskeyttämään kautensa tahtomattaan.
Valojen sammuttua olin oudossa tilanteessa. Vaikka tilanne oli poikkeuksellinen ja uusi, samalla liigan tapa toimia toi mieleen myös tuttuja muistoja. Ikäviäkin muistoja.
Aluksi en ajatellut lajia hetkeen ollenkaan. Sen jälkeen näin sen nurjat puolet ja lopulta niiden alta sen, miksi niistä huolimatta jääkiekko ja ihmiset sen ympärillä merkitsevät allekirjoittaneelle niin paljon.
Ja sen jälkeen löysinkin itseni kirjoittamasta.
Kun kaikki oli vielä arkista
Starsia aktiivisesti seuraavana olin viime kuussa vaikeassa tilanteessa. En oikein osannut päättää, kirjoittaako positiivisesti vai negatiivisesti tähtinipusta. Joukkue oli keskellä kovaa pudotuspelitaistoa, ja se näytti hetkittäin vahvalta pudotuspelijoukkueelta, jota vastaan kukaan ei haluaisi joutua ensimmäisellä kierroksella. Samalla Starsilla oli takanaan kuuden ottelun tappioputki − syistä, joista moni pinnan alle kurkistanut oli puhunut jo kauan.
Joukkue pärjäsi erinomaisella maalivahtipelillä ja kaikki muu rakentui sen varaan. Vaikka Stars oli sinänsä joukkueena vaarallinen vastustajille, se oli myös hyvin ennalta arvattava. Lisäksi päävalmentaja Rick Bowness jatkoi Starsin valmentajille uskollista traditiota ja peluutti veteraaneja nuorisoa enemmän.
Miro Heiskanen lienee tarina erikseen, mutta pelaajat kuten Roope Hintz ja Denis Gurjanov ansaitsevat enemmän vastuuta. Bownessin halu suojella heitä on ongelmallista, sillä viimeistään pudotuspeleissä tulee loukkaantumisia ja silloin kokemattomille pelaajille on pakko antaa lisää vastuuta paljon kovemmassa paikassa.
Pudotuspeleissä, joita ei nyt välttämättä tällä kaudella pelata alkuunkaan. Yhtäkkiä koko maailma ja minä sen mukana sai alkaa miettiä jotain ihan muuta.
Kun pienet asiat muuttuvat entistä pienemmiksi
Kun kausi jäädytettiin, en aluksi miettinyt jääkiekkoa hetkeen. Maailmassa oli tärkeämpiä asioita, ja on edelleen. Luultavasti pitkän aikaa.
Asiaa ei myöskään auttanut se, että uutiset lajin parista olivat pääosin negatiivisia. Työsulun ajoilta tutut ongelmat saapuivat luonnollisesti kuvaan ja osa joukkueiden omistajista muistutti jälleen rumalla tavalla omasta ahneudestaan. Vaikka osa pelaajista esimerkillisesti alkoi kerätä varoja seurojen palkkalistoilla osa-aikaisina toimiville työntekijöille, oli vastuu todellisuudessa seurojen omistajilla.
JÄÄKIEKKOFANIUS EI LOPULTA EROA LAUTAROOLIPELISESSIOISTA TAI NUKKELEIKEISTÄ. ON MEISTÄ KIINNI, KEITÄ PÄÄSTÄMME PELIIN TAI LEIKKIIN MUKAAN
Yksittäisellä fanilla ei välttämättä ole aina mahdollisuutta ymmärtää, millaiset määrät rahaa ammattiurheilussa liikkuu, mutta on vaikea myös ymmärtää taloudellisista vaikeuksista valittavaa miljardööriä. Omistajaa, jolla on varaa maksaa suuria summia pelaajille, jotta nämä eivät pelaisi enää joukkueessa, mutta ei lomautetuille työntekijöille.
Jatkaa NHL sitten kauttansa kesällä tai aloittaa uuden vasta syksyllä, fanien on hyvä ymmärtää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Organisaatioiden ensisijainen tavoite on tehdä voittoa, ja siksi kauden jäädyttämisellä tulee olemaan taloudellisia seurauksia.
Tuntuu ironiselta, että vuonna 2019 monille suurinta harmia tuntui tuottavan tapa, jolla Game of Thrones päättyi. Se, kuten myös napina jääkiekosta, tuntuukin nyt yhtäkkiä hyvin kaukaiselta ja tulee tuntumaan mahdollisesti jonkin aikaa.
Se vähemmän tärkeä voi silti tuottaa paljon iloa ja sillä on väliä näinä aikoina
Siinä missä omistajilla, myös jääkiekkofaneilla ja osalla heidän idoleistaan on välillä huono maine. Tunnumme osin myös siksi vähemmän tärkeiltä muulle maailmalle, koska osa meistä sulkee muun maailman kuplansa ulkopuolelle. Jääkiekossa piirit voivat tuntua välillä pieniltä. Oli kyseessä sitten lajista päättävät tai siitä nauttivat tahot.
Kun Teemu Selänne sanoo nykyään jotain harkitsematonta, se ei auta asiaa. Kun osa faneista omii lajin ja on esimerkiksi naisvihamielisiä ja muutenkin avoimesti rasistisia, sekään ei auta asiaa. Kun osa kaipaa Don Cherryä takaisin lajin pariin, on se kirjaimellisesti kirsikka kakun päällä.
Tavallaan juuri tästä Dallasissa vietettämäni aika on opettanut minulle paljon. Kun äärimmäisen konservatiivinen − demokraateista republikaaneihin loikannut − Rick Perry oli Teksasin kuvernööri, osa osavaltion äänestäjistä piti hänestä valtavasti. Kolikolla oli silti kaksi puolta, ja suuri osa tapaamistani teksasilaisista myös pyyteli koko ajan anteeksi hänen puolestaan. Jollain oudolla tavalla pystynkin välillä samaistumaan tähän seuratessani keskustelua jääkiekonkin parissa.
Vaikka maailmassa on suurempiakin asioita, on enemmän kuin hyväksyttävää myös puhua jääkiekosta. Se voi myös olla terapeuttista
Vaikka jääkiekko ja erityisesti NHL on konservatiivinen, moni meistä faneista ei ole. Haluan omasta puolestani, että laji ja sen seuraaminen olisi avoinna jokaiselle. Itse aina ilahdunkin kuullessani jonkun ihastuneen jääkiekkoon. Tai mihin tahansa palloilulajiin. Nyanssieroista huolimatta jääkiekko, koripalloilu ja jalkapalloilu eivät ole niin kaukana toisistaan.
Jääkiekkofanius ei lopulta muutenkaan eroa lautaroolipelisessioista tai nukkeleikeistä. On meistä kiinni, keitä päästämme peliin tai leikkiin mukaan. Ennaltamäärittelemättömän pituinen tauko onkin meille kaikille hyvä hetki suorittaa pientä itsensä tarkastelua ja miettiä, millaisina haluamme aikanaan palata. Piirimme ei suotta tarvitse olla pieni.
Ja toisaalta, yllä mainitusta huolimatta lätkäfanien pienen piirin tai kuplan sisällä kaikki ei ole ollut huonoa. Lätkäfanit ovat poikkeuksellinen ryhmä, ja siihen liittyminen on luonut minullekin niin sanotusti jääkiekkoperheen. Joukon korvaamattomia ystävyyssuhteita, joita ei ehkä olisi syntynyt muuten.
Kirjoitin ennen Jatkoaikaa SB Nationin Defending Big D-blogiin. Tehtyäni muutaman reissun Dallasiin tutustuin muihin sivuston kirjoittajiin, ja olemme nykyään ystäviä. Vaikka juttelemme näinä päivinä paljon kaikesta muustakin − eniten elämästä −, keskustelemme silti myös edelleen jääkiekosta, sillä sekin on elämää. Sen varaan voi myös keskusteluissa rakentua niin paljon. Aina ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta muihin yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin. Ja silti palaamme kerta toisensa jälkeen aina myös siihen, mitä tapahtuu kaukalossa.
Ja juuri tämän vuoksi näillä ihmisillä on niin paljon väliä, varsinkin nyt. Ystävillä, joiden kanssa voit jutella asioista, jotka koette yhdessä tärkeiksi. Vaikka ne eivät sitä suuressa kuvassa juuri nyt edes olisi.
Eristyksissä on aikaa
Huomasin lukevani äskettäin pitkää artikkelia Starsista. Ajattelin ensin, ettei se kiinnostaisi, sillä nyt on meneillään tärkeämpiä asioita. Huomasin olevani väärässä. Eristyksissä on paljon aikaa ja huomasin kaipaavani rutiineja.
Ja niihin kuului vielä − ei niin kauan sitten − yhteiset keskustelut jääkiekosta. Miksi John Klingberg on aliarvostettu? Miksi Stars ei pysty maalintekoon? Miksi joukkue ei luota omaan nuorisoonsa? Miksi osa faneista on alkanut pitää Ben Bishopia itsestäänselvyytenä?
Kysymykset eivät näinä aikoina ole niitä tärkeimpiä, mutta niillä on väliä. Sillä poikkeustilasta on helpompi selvitä, kun voi miettiä arkisia asioita. Omalla kohdallani niihin kuuluu jääkiekko ja erityisesti Dallas Stars.
Kun NHL aikanaan palaa, olen valmis. Kuten ovat muutkin lajia seuraavat. Emme silti tiedä tässä vaiheessa, milloin liiga palaa, ja siksi tätä hetkeä odotellessa meillä faneilla on vain toisemme. Vaikka maailmassa on suurempiakin asioita, on enemmän kuin hyväksyttävää myös puhua jääkiekosta. Se voi myös olla terapeuttista.
Kun kysyin toimituspäälliköltä, oikolukijaltani, olisiko tällainen essee alkuunkaan teidän, Jatkoajan, näköinen, minulle vastattiin, ettei ole teitä. On vain me. Pitäkää siis toisistanne huolta, nähdään sosiaalisessa mediassa − ja kun aika on oikea: kaukalon äärellä.