Mielipide

David Quinnin lähtölaskenta on alkanut – Rangers tuskailee olemattoman pelikirjansa kanssa

NHL / Kolumni
New York Rangersin kausi on lähtenyt takerrellen käyntiin ja päävalmentaja David Quinnin tilanne ei herätä luottamusta.

New York Rangersin alkukausi on ollut tuskia täynnä. Joukkue on voittanut vain kaksi kahdeksasta ottelustaan ja ehti hävitä jo neljä putkeen, ennen jatkoaikavoittoa Buffalo Sabresista.

Organisaatio lähti kauteen maltillisin odotuksin, mutta tämänhetkisillä otteilla pudotuspelipaikalle jo heittää hyvästit jo reilusti ennen kevään ratkaisupelejä. Runkosarjaa on ehditty pelata vain kaksi viikkoa, mutta Rangers on valahtanut jo viiden pisteen päähän pudotuspeliviivasta.

Syyttävä sormi on helppo osoittaa Rangersin johtaviin pelaajiin. Mika Zibanejadin, Ryan Stromen ja Chris Kreiderin peliesitykset ovat olleet tähän mennessä yksinkertaisesti ala-arvoisia. Viime kaudella sadan tehopisteen rajapyykkiä hätyytellyt venäläistähti Artemi Panarin on pelannut omalla tutulla tasollaan ja johtanut esimerkillään Rangers-hyökkäystä.

Bostonin yliopistosta NHL-kaukaloihin kolme vuotta sitten nostettu päävalmentaja David Quinn tuskailee edelleen oman pelityylinsä – tai pikemmiten sen puutteen kanssa. Rangersilla ei ole omaa pelikirjaa, johon se voisi luottaa ja turvautua. John Tortorellan aikana joukkue menestyi kurinalaisella puolustamisella ja tehokkaalla viimeistelyllä. Alain Vigneault'n aikana joukkue panosti nopeisiin vastahyökkäyksiin ja tiiviiseen viisikkopuolustamiseen.

Nyt Quinnin alaisuudessa Rangers yrittää olla jotain, mihin sen kokoonpano ja pelaajien taitotaso eivät yksinkertaisesti riitä. Joukkue karvaa useasti kahden tai jopa kolmen pelaajan voimin kiekkoa, mutta on jo tilanteen alkaessa auttamattomasti myöhässä. Ensimmäisten kuuden pelin aikana Rangersin hyökkäyspelaaminen on perustunut pitkälti yksittäisiin kiekonkuljetuksiin, joista vain murto-osa päättyy laukaukseen maalia kohti. Kun puolustaminenkaan ei ole sujunut sen paremmin, tappiosarakkeessa loistava kuusi ei tule suurena yllätyksenä. 

Rangers sai nauttia 15 vuotta selvästä ykkösmaalivahdista, Henrik Lundqvistista. Vaikka ruotsalaismaalivahdin otteet vaihtelivatkin uran loppupuolella, antoi hän lähes joka ilta joukkueelleen mahdollisuuden voittoon. Nyt venäläisvahdit Igor Šestjorkin ja Aleksandr Georgijev ovat vuorotelleet maalissa, mutta kummankaan otteet eivät ole tehneet vielä tähän mennessä vaikutusta. Lundqvist käänsi viime vuosien aikana omalla esityksellään lukemattomat ottelut, jotka Rangersin olisi kuulunut hävitä. Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen. 

Organisaatio sai huonoja uutisia alkuviikosta, kun tšekkihyökkääjä Filip Chytilin sairasloman pituudeksi ilmoitettiin 4-6 viikkoa. Chytil oli ensimmäisissä otteluissa yksi Rangersin aktiivisimmista hyökkääjistä ja hän sai luotua maalipaikkoja lähes kaikissa vaihdoissaan. Chytilin loukkaantumisen myötä Rangersin jo valmiiksi ohut keskikaista on entistäkin ohuempi.

Huonot tulokset ovat osa kasvuprosessia, mutta pelin sisällä pitäisi tulla kehitystä vuosien aikana.

Kovin odotuksin kauteen lähteneen, viime kesän ykkösvarauksen, Alexis Lafrenieren ensipiirrot NHL-jäähän ovat jättäneet vielä toivomisen varaa. 19-vuotias hyökkääjä pelasi edelliset viralliset ottelunsa lähes vuosi sitten, joten pieni ruosteisuus olikin odotettua. Hyvin luisteleva Lafreniere on saanut keskimäärin noin 15 minuuttia jääaikaa ottelua kohden. 

Suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko on onnistunut alkukaudella maalinteossa jo kahdesti, kun tulokaskauden kokonaismaalimäärä jäi vain kymmeneen osumaan. Suomalaisen kannalta oli myös harmittavaa, että samassa kentässä pelannut Chytil joutui sivuun loukkaantumisen vuoksi. Kaksikon välille oli kehittymässä hyvää kemiaa ja valmennusjohto oli valmis kasvattamaan heidän vastuutaan. 

Synkähköön alkukauteen on mahtunut yksi onnistuja; tulokaskauttaan pelaava puolustaja K'Andre Miller. Wisconsinin yliopistosta NHL-kaukaloihin noussut hyvin liikkuva, mutta kookas Miller on luottanut omiin vahvuuksiinsa ja on parantanut otteitaan jokaisessa ottelussa. 

Quinnin on keksittävä ratkaisuja nopealla aikataululla, sillä 56 ottelun runkosarja ei anna tilaa armolle. Pudotuspelipaikka karkaa joukkueen käsistä yllättävän pian, jos voittosarakkeeseen ei ala tulla täytettä. Rangersin uudelleenrakennusprojekti on vielä kesken, mutta taka-askeliin ei olisi nyt varaa. Huonot tulokset ovat osa kasvuprosessia, mutta pelin sisällä pitäisi tulla kehitystä vuosien aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle