Mielipide

Blackhawksille Stanley Cup oli hyväksikäytön uhria tärkeämpi

NHL / Kolumni

"Chicago Blackhawksin käytäntö on, että kaikki ilmoitukset seksuaalisesta häirinnästä tutkitaan perusteellisesti. Tutkimuksessa ei kuitenkaan löytynyt näyttöä, että henkilöstöosastoon olisi oltu yhteydessä tai avattu tutkintaa sinä aikana, kun joukkue pelasi pudotuspelejä".

Blackhawksin vuonna 2010 voittama Stanley Cup näyttäytyy Jenner & Block -lakifirman tuoreen raportin perusteella läpimätänä saavutuksena.

Videovalmentaja Brad Aldrichin väitetään käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen seuran nuorta pelaajaa ja uhkailleen tätä pysymään hiljaa asiasta. Blackhawksin johto sai tietää asiasta, mutta ei reagoinut asiaan. 

Seksuaalirikoksista yleisesti vaaditaan kovempia rangaistuksia, mutta Aldrich suorastaan palkittiin omasta väitetystä rikoksestaan.

“Koska pelattiin pudotuspelejä eikä haluttu sotkea joukkueen kemiaa”.

Urheiluseuran tehtävä on menestyä, ja Stanley Cupin voittaminen vaatii uhrauksia. On kuitenkin eri asia uhrata esimerkiksi varausoikeuksia lyhytaikaista hankintaa varten kuin vaarantaa ihmisen hyvinvointi piittaamattomalla ja kylmällä toiminnalla.

Raportin perusteella oli tietoinen valinta lykätä asian tutkimista ja keskittyä Stanley Cupin finaaleihin. Seuran videovalmentaja oli väitetysti käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen nuorta pelaajaa, mutta se oli vähemmän tärkeää kuin urheilullinen menestys.

Seksuaalirikoksista yleisesti vaaditaan kovempia rangaistuksia, mutta Aldrich suorastaan palkittiin omasta väitetystä rikoksestaan.

Hänelle annettiin vaihtoehdoiksi joko syytösten tutkiminen tai valmentajan eroaminen. Eroamisen valinnut Aldrich sai neuvoteltua itselleen erorahan, pudotuspelibonuksen, palkanmaksun kesän yli, Stanley Cup -sormuksen, nimensä Stanley Cupiin ja himoitun pokaalin päiväksi käyttöönsä. Seuran jo jättänyt valmentaja oli myös paikalla, kun 61 vuoden tauon jälkeen Blackhawksin kotihallin kattoon nousi mestaruuslakana.

Aldrich sai jatkaa valmentajan töitä muun muassa Yhdysvaltain maajoukkueessa ja yliopistojoukkueissa. Houghtonin lukiojoukkueessa työskennellessään hän jäi kiinni alaikäisen pelaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mistä oli seurauksena vankeusrangaistus.

Blackhawks ei antanut väitetyn seksuaalisen hyväksikäytön uhrille mitään arvoa.
Kuva © Getty Images

Olen kohdannut työssäni useita seksuaalitrauman kokeneita ihmisiä, jotka kantavat häpeää ja vaikenevat vielä vuosien päästäkin. Toipuminen on aina mahdollista, mutta yhtä lailla mahdollista on, että traumatakaumat vainoavat uhria koko elämän, mikä heikentää toimintakykyä merkittävästi.

Blackhawksin johtohenkilöillä eli GM Stan Bowmanilla, jääkiekkotoimintojen puheenjohtaja Al MacIsaacilla, päävalmentaja John Quennevillellä ja apulais-GM Kevin Cheveldayoffilla oli mahdollisuus ottaa tosissaan väitetty seksuaalinen hyväksikäyttö ja lievittää inhimillistä kärsimystä.

He valitsivat panostaa urheilulliseen menestykseen. He valitsivat hyvä veli -verkostona asian lakaisun maton alle − raportin tultua julki Bowman pesi kätensä ja syytti esimiestään. Väitetyn seksuaalirikoksen uhrilla ei näytä olleen heidän silmissään edes ihmisarvoa.

Hävetkää, jos hävetä osaatte!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös