Ammoisina aikoina, kun aloin jääkiekko-otteluissa käydä, piti ennen halliin pääsyä ostaa lippu pihan myyntikojusta, useimmiten pysähtyä ostamaan makkara ulkogrillistä ja käydä vielä varmuuden vuoksi wc:ssä, joka oli hallin ulkopuolella.
Vasta aikuisiällä pääsin asumaan Liiga-seuran jäähallin välittömään läheisyyteen, joten logistisiakin haasteita oli – lisäksi tuolloin ammoisina aikoina lunta satoi joskus niin paljon, että autoa oli lähdettävä puhdistamaan lumesta kesken kolmannen erän, jotta kotiin ehdittiin niin sanotusti ihmisten aikaan.
Monimutkaista on halliin pääsy nykyäänkin, mutta haasteet ovat joko näkymättömiä koronapeikkoja tai liiankin paljon näkyviä ja kuuluvia poliittisia sekä hallinnollisia elimiä.
Limaista kapitalismia edustava pääsylippu on yksinkertainen mutta toissijainen kriteeri ottelutapahtumaan pääsyyn – tärkeämpää on Avin valvoma ja määräämä, STM:n laatima sekä THL:n suosittelema koronapassi. Todistukseen kiekkofanin vastuullisuudesta riittää rokote (polio- tai isorokkorokote eivät kelpaa), sairastettu kulkutauti (vapaavalintainen) tai se, että on katsonut koronaan liittyviä YouTube-videoita vähintään kaksi tuntia.
Koronapassin ostettuaan vastuullinen lätkäfani saa huutaa räkäindeksin punaiselle ja kokoontua terveysturvallisesti
Vain kansan parasta – eikä varsinkaan virkansa säilymistä – ajatteleva virkamies, koronakonduktööri, tarkistaa ja leimaa rutiinilla pahvisen dokumentin, jonka saa lähimmästä THL:n toimipisteestä. Luonnollisesti vain lisämaksusta, ja virkamies onkin jopa myynti-intoisampi kuin puhelinliittymiä tai sähkösopimuksia kaupittelevat pulleahuuliset nuoret miehet.
Koronapassin ostettuaan vastuullinen lätkäfani saa huutaa räkäindeksin punaiselle ja kokoontua terveysturvallisesti sekä kaljatelttaan että lihapiirakkajonoon.
Byrokratian toimivuuden voi suorastaan maistaa lämpimästä ja väljähtyneestä keskioluesta sekä pinnalta palaneesta mutta sisältä jäisestä makkarasta. Jäähalliin pääsyoikeuden hankkiminen on lopulta enemmän kiinaa kuin halpatuotantomuoville piirretyt taktiset kuviot.
Otteluelämyksen huipentaakin itse peli, joka timantiksi hiotun otteluohjelman ansiosta on joko väsyneen varovaista ikiomaa peliä tai kaoottista kaasu pohjassa kaahaamista. Lisäksi betoninjämäkkä kurinpito takaa, että peli pysyy siistinä ja pelaajat pelikuntoisina – mahdolliset vammathan ovat joka tapauksessa taklattujen vastuulla.
Hallilta poistuttaessa vielä koronakonduktööriltä maksulliset ohjeet koronapassin uusimiseksi ja THL:lle uusi anomus mukiluvasta, jotta nakkeja ja ohrapirtelöä myydään seuraavallakin käynnillä.
Kuka edes haluaa hallille näin hankalan prosessin kautta? Silloin joskus ennen jäähalli oli paitsi eksoottinen kokemus myös helpoin tapa nähdä liigakiekkoa. Tänä päivänä kotisohvalle näkyy kaikki tärkeimmät kiekkoliigat ja muu liveurheilu − puhumattakaan uusimmista sarjoista ja elokuvista.
Koko vaihtoehtoa halliin menosta tuskin edes muistaa vuosikymmeniltä tuntuneen tauon jälkeen ja varsinkin, kun tv-operaattorit mainostavat tuotteitaan ylivertaisesti seuroja tai sarjoja aggressiivisemmin? Mainonnan ja uutisointimäärän perusteella voisi väittää, että virkamiehistö haluaisi enemmän nostaa rokotekattavuutta kuin seurat myydä lippuja.
Näin hullujen ajatusten ilmaantuessa mieleen on räkäindeksi ylittänyt maksimin ja vastuullisia oluita nautittu liik tarpeeksi.
Hallilta poistuttaessa vielä koronakonduktööriltä maksulliset ohjeet koronapassin uusimiseksi ja THL:lle uusi anomus mukiluvasta, jotta nakkeja ja ohrapirtelöä myydään seuraavallakin käynnillä.
Kyllä on ihanaa olla vastuullinen! Pitääpä muistaa päivittää kaikki someen, että kaikki joukkohypnotisoidut kanssakiekkokannattajat heräisivät.
Eihän sitä muutoin taida edes olla vastuullinen, ellei hiero omaa erinomaisuuttaan huonompien ihmisten naamaan − tai vähintään lyö vitsiksi koko asiaa.