Mielipide

Analyysi: Satojen tuhansien hankinnoista miljoonatappioihin – TPS on hylännyt omat juniorinsa ja on matkalla sieluttomaksi ostojoukkueeksi

LIIGA / Kolumni
Mikko Lehtonen, Tarmo Reunanen ja Artturi Lehkonen ovat käyneet Turun Palloseuran kovan junioripolun. Lahjakkaan kolmikon lisäksi monen muunkin TPS-kasvatin läpimurto on tapahtunut jossakin muussa seurassa. Turkulaisten pelaajabudjetilla ei tunnu olevan rajoja, samalla kuitenkin käännetään selkä seuran omille junioreille. Näin on jo käynyt kevään 2015 nuorten Suomen mestareille, jotka toivat Turkuun edellisen kultamitalin.

Mustavalkoinen buumi on katoamassa

Tämän mustavalkoisen sydämen omaavan jääkiekon ystävän tiukka kannanotto juurtaa juurensa jo 1990-luvun kultaiselle ajalle. Silloin Turun Palloseura oli maamme maineikkaimpia urheiluseuroja. Pelaajat halusivat tulla joukkueeseen pelaamaan, oli rooli mikä tahansa. Vladimir Jursinovin luoma laatukulttuuri, jota kuuden kannun Hannu Jortikka jatkoi, olivat täysin poikkeuksellisia ilmiöitä silloisessa SM-liigassa.

Valmentajien luomasta 1990-luvun mustavalkoisesta buumista kasvoi uskomaton määrä laadukkaita pelaajia. Jursinovin ja Jortikan koulu tuotti yli 30 NHL-pelaajaa. Kaksikon valmentamana aikana turkulaiset löysivät itsensä keväisin vappusiman nauttimisen sijaan taistelemasta maamme parhaan jääkiekkojoukkueen tittelistä. Koko kaupunki oli mustavalkoinen. Koko Suomi tiesi, että TPS on maamme ykkösseura jääkiekossa. Mutta mitä tapahtuu vuonna 2019?

Kuva © Timo Savela

Vladimir Jursinovin valmennusryhmien kenties suurin yksittäinen pelaajatarina on Saku Koivu. Suomi ei olisi voittanut ensimmäistä maailmanmestaruuttaan vuonna 1995 ilman Koivua, joka kisojen jälkeen peri myös maajoukkueen kapteenin roolin Timo Jutilalta. Legendaarisen kapteeni Koivun johtaessa Suomen A-maajoukkuetta, ylivoimapelaaminen koki suuren murroksen. Naganon olympialaisissa 1998 Koivun kipparoima Suomi kaatoi sensaatiomaisesti pronssiottelussa Patrick Royn ja Wayne Gretzkyn johtaman Kanadan. Vuoden 2004 World Cupissa Suomi oli maailman parhaiden pelaajien turnauksessa sensaatiomaisesti toinen ja saavutti moraalisen olympiakullan Torinon olympialaisista 2006. Näissä kaikissa äärimmäisen korkeatasoisissa maajoukkueturnauksissa Suomen kapteenina toimi Turun Palloseuran kaikkien aikojen pelaaja Saku Koivu.

Koivu on aina tuonut joukkueisiinsa mukanaan korkeatasoinen työkulttuurin ja Jursinovilta perimänsä vaatimustason. Hän on johtaja, ikonisen Montreal Canadiensin seurahistorian ensimmäinen eurooppalainen kapteeni. Kaikki, mitä Saku Koivu sanoo, kielii tarkasta määrätietoisesta asenteesta ja halusta mennä eteenpäin sekä kehittää toimintaa.

Kasvattajaseura TPS tiedotti tämän vuoden toukokuussa, että Saku Koivu siirtyy pois joukkueen kehitysjohtajan työstä. Koivu vetosi päätöksessään aikataulullisiin syihin. Hän jatkaa kuitenkin edelleen työtä TPS:n juniorijääkiekossa, mikä on äärimmäisen tärkeä asia TPS:n juniorityön laadukkaalle jatkuvuudelle. Koivun päätös jättää jälkeensä kuitenkin liudan kysymyksiä.

"YMMÄRTÄÄKÖ TPS:N JOHTOPORRAS MINKÄLAINEN POTENTIAALI SAKU KOIVULLA OLISI OLLUT MUOVATA KASVATTAJASEURASTAAN JÄLLEEN 1990-LUVUN KALTAINEN KULTASAMPO?"

Mitä muita syitä tämän päätöksen takana on? Annettiinko Koivulle TPS:n toimesta riittävä määrä työkaluja saada vaikuttaa ja kehittää seuratoimintaa? Ymmärtääkö TPS:n johtoporras minkälainen potentiaali Saku Koivulla olisi ollut muovata kasvattajaseurastaan jälleen 1990-luvun kaltainen kultasampo? Entä mitä Koivun muut projektit tarjoavat enemmän kuin se, mitä TPS tarjosi Koivulle?

Huomioidaan vielä se, että TPS on antanut Koivun uralle lähtölaukauksen, josta kapteeni on varmasti hyvin kiitollinen. Kasvattajaseura on luonut opetuksellaan pohjat lapselle, josta kasvoi maamme tähän asti suurin jääkiekkomaajoukkuekapteeni. On erikoista, että kasvattajaseuraansa palannut ja luonnollisen kehitysjohtajan työn saanut Koivu jätti työnsä vain kahden vuoden jakson jälkeen.

Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Tapaus Mikko Lehtonen

Käydään seuraavaksi läpi muutama esimerkkitapaus, miten TPS:n edustusjoukkue on kohdellut viime vuosina juniorimyllyn kirkkaimpia timanttejaan. Korostetaan tässä vaiheessa, että kritiikkini kohdistuu niihin tahoihin, jotka loppu viimein vastaavat pelaajien peluutuksesta, uusien pelaajien hankinnoista, roolituksesta sekä pelaajien viihtyvyydestä seurassa. Yleisesti ottaen nämä voisi suunnata valmennusryhmälle ja urheilutoimenjohtajalle, mutta tutkittuani TPS:n taustoja jo monen monta vuotta, tilanne ei välttämättä pidäkään paikkaansa.

Otetaan tässä tapauksessa huomioon myös Turun Palloseuran edustusjoukkueen ja juniorijoukkueiden välinen yhteistyö. Miksi Turussa niin moni junioreissa loistanut nuori pelaaja ei saa kunnollista mahdollisuutta pelata oman pelaajatyyppinsä kaltaista roolia edustusjoukkueessa? Miksi edustusjoukkueeseen ostetaan vuosi toisensa jälkeen lukuisia kalliita tähtipelaajia ja samalla käännetään selkä Mikko Lehtosen kaltaisille nuorille nouseville tähdille?

"Miksi edustusjoukkueeseen ostetaan vuosi toisensa jälkeen lukuisia kalliita tähtipelaajia ja samalla käännetään selkä Mikko Lehtosen kaltaisille nuorille nouseville tähdille?"

Objektiivisella silmäyksellä asiaa katsoen, en pitäisi mahdottomana, että Turussa pelaajahankinnoista vastaavat, junioripäälliköt ja edustusjoukkueen valmennus eivät järjestäisi laisinkaan säännöllisiä yhteisiä palavereita. Vai onko asia sittenkin niin, että TPS:n ylin johto päättää loppu viimein kaikkien muiden tahojen ohi pelaajahankinnat sekä peluutukset? Syyttävää sormea ei voida laittaa yksittäisille henkilöille, nyt puhutaan suuren kokoluokan rakenteellisesta haasteesta.

Mikko Lehtonen, 1994-syntynyt TPS-kasvatti, viime kevään maailmanmestari ja mahdollinen tulevaisuuden NHL-pelaaja. Lehtonen esitti jo A-junioreissa kaudella 2011-2012 vuoden alaikäisenä poikkeuksellisia otteita, joiden ansiosta hänet valittiin myös alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoihin. Seuraava kausi 2012-2013 oli nuorelle Lehtoselle entistä vahvempi A-junioreissa. Pelaaja ei kehittynyt enää eteenpäin junioreissa, seuraava steppi täytyi saada tehtyä isommissa ympyröissä.

Lehtonen saikin kyseisenä kautena jonkin verran vastuuta TPS:n edustusjoukkueessa. Junioreista saakka kiekollisena puolustajana pelannut Lehtonen ei kuitenkaan saanut pelata edustusjoukkueessa laisinkaan samankaltaista roolia. Kausi 2013-2014 meni Lehtosen osalta lainalla Ismo Lehkosen päävalmentaman TuTon paidassa, jossa nuori puolustaja sai kunnollisen ensipuraisun miesten jääkiekkosarjaan. Nuoren turkulaisen onnistuneen kauden huipensi alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus.

Kaudeksi 2014-2015 Lehtonen siirtyi takaisin tuttuun TPS-paitaan, mutta 37 otteluun tilastot näyttivät lukemia 0+2 ja -10 astetta pakkasta. TuTossa Lehkosen valmennuksessa peli kulki, mutta silloisessa Miika Elomon päävalmentamassa TPS:ssä ei. Joukkueeseen oltiin kaudeksi 2014-2015 hankittu kanadalainen kiekollinen puolustaja Simon Gysbers sekä Tšekin maajoukkueen tukipilarit Jakub Nakladal ja Tomas Mojzis. Pelasi joukkueessa myös jo edelliseltä kaudelta tuttu Steven Seigo sekä Lukosta paluun TPS-paitaan tehnyt ikoninen Petteri Nummelin. Mainittava fakta TPS:n joukkueesta kaudelta 2014-2015 on se, että noinkin nimekäs joukkue ei kaikesta huolimatta selviytynyt pudotuspeleihin. Tapahtunutta voidaan pitää pelaajarinkiin ja pelaajabudjettiin nähden täysin käsittämättömänä asiana.

Mikko Lehtonen teki kauden jälkeen rohkean liikkeen, siirtyessään kaudeksi 2015-2016 Petri Mattilan päävalmentamaan nousujoukkue Kouvolan KooKoohon. Lehtonen sai Mattilan valmennusryhmältä kiekollisen puolustajan roolin, joka sisälsi runsaasti ylivoima-aikaa. Nuori puolustaja käytti tilaisuutensa hyväksi ja viimeisteli 60 otteluun 12 maalia ja antoi 10 maaliin johtanutta syöttöä. Hän pelasi kauden aikana myös uransa ensimmäiset miesten maajoukkueottelut.

Seuraavana kautena Lehtonen oli jälleen vuotta kokeneempi ja fyysisesti valmiimpi. Kausi alkoi KooKoossa, mutta päättyi lopulta HV71:ssä Ruotsin mestaruusjuhliin. Lehtonen oli noussut A-maajoukkueen vakiokasvoksi ja pelasi uransa ensimmäisen miesten arvoturnauksen. Marraskuussa 2019 hän on miesten maailmanmestari ja yksi koko Euroopan nousevimpia kiekollisia puolustajia. Seuraava askel on tarunhohtoinen NHL.

Nimilista muuten jatkuu vielä

TPS:n omatkin fanit väheksyivät rajusti kausien 2011-2014 aikana nuorta parikymppistä puolustajaa Veli-Matti Vittasmäkeä. Kolmen kauden yhteenlaskettu pakkaslukema näytti Vittasmäen osalta kieltämättä rajua -46 lukemaa. Nuori puolustaja ei kuitenkaan ollut yksin syypää TPS:n mestaruuskauden jälkeiseen mahalaskuun.

Pelaaja sai loppukaudeksi 2014-2015 lainasopimuksen Kuopion KalPaan, mikä saattoi pelastaa puolustajan uran. KalPan päävalmentaja Pekka Virta tunsi Vittasmäen jo kausiltaan 2011-2013 TPS-paidassa. Kuopiolaiset kärsivät joulutauon jälkeen loukkaantumisista ja nuoren Vittasmäen tiedettiin sopeutuvan nopeasti valmentaja Virran pelitapaan. Puolustaja pelasi Kuopiossa hyvin ja sai TPS:n Suomen mestaruuden 2010 jälkeen kenties toisen suuren onnistumisen urallaan. Onnistumiset olivat jääneet vähiin näiden vuosien välillä.

Syyt pelaajien suoritusten takaa ovat monien osatekijöiden summa. Nauttiko Vittasmäki Turussa jääkiekon pelaamisesta? Saiko nuori puolustaja vaikeiden otteluiden jälkeen TPS:ltä riittävästi tukea tai kysyttiinkö häneltä edes sitä? Nuori mies päätti rohkeasti olla ammattijääkiekkoilija, mikä on jo itsessään valtavan kunnianhimoinen tavoite, johon vain harva Suomessa pystyy.

Kaudeksi 2015-2016 Vittasmäki siirtyi Tampereen Ilvekseen, jossa Tuomas Tuokkolan antama vastuu kantoi miehen uran seuraavalle tasolle. Puolustava puolustaja teki kauden 60 ottelussa uransa parhaat tehopisteet 5+16. Vittasmäki näytti viihtyvän Tampereella ja muutaman Ilves-kauden jälkeen hän siirtyi saman kaupungin sinioransseihin. Nuori puolustaja valittiin suoraan Tapparan varakapteeniksi. Veli-Matti Vittasmäki on tällä hetkellä Jukka Rautakorven päävalmentaman Tampereen Tapparan tärkeimpiä puolustajia, kolmikautinen varakapteeni ja tuttu näky maajoukkueen EHT-turnauksissa.

Artturi Lehkonen pelasi TPS:n kovan juniorisarjan läpi, mutta siirtyi heti ensimmäisen miesten kautensa jälkeen Kalevan Palloon. Loppu on Lehkosen osalta historiaa, mutta häntäkin yhdistää monivuotinen historia TPS-junioriportaassa, mutta läpimurto kasvattajaseurassa jäi tekemättä.

Salo HT:n kasvatti Jasper Lindsten oli jo vuoden alaikäisenä liian hyvä TPS:n A-junioreihin. Monen vuoden ajan nuori mies tavoitteli sitkeästi paikkaa kasvattajaseuransa kärkiketjuista, tuloksetta. Sitkeä työ kuitenkin palkittiin, kun muutaman onnistuneen TuTo-kauden jälkeen Lindsten murtautui väkisin suoraan TPS:n tulosyksikköön. Nuori salolainen murtautui siis kärkiketjuihin, johon kuuluivat tuolloin Tomi Kallio, Eric Perrin, Erik Thorell, Dave Spina, Patrik Virta ja kokenut Ilkka Pikkarainen.

Salolainen voitti kauden päätyttyä Matti Keinonen-palkinnon parhaasta plus/miinuslukemasta. Lindstenin peli kulki seuraavinakin kausina kokeneen Kallion rinnalla. Pelaajan siirto edelliseksi kaudeksi Oulun Kärppiin näyttää tässä vaiheessa urakehityksen kannalta väärältä ratkaisulta, mutta 25-vuotias hyökkääjä ehtii aloittaa uuden nousunsa, vaikka jo tälläkin kaudella.

" Monen vuoden ajan nuori mies tavoitteli sitkeästi paikkaa kasvattajaseuransa kärkiketjuista, tuloksetta."

Hämeenlinnan Pallokerhossa pelaa useita entisiä TPS-taustaisia puolustajia, mitä voidaan pitää tämän analyysin kannalta mainittavana asiana. Elmeri Eronen pelaa tällä hetkellä ensimmäistä kauttaan Hämeenlinnassa, mutta on jo alkukauden perusteella matkalla EHT-tasolle. Pelaaja pelasi kasvattajaseura TPS:ssä useita kausia hyvällä tasolla, mutta suoranaista läpimurtoa ei koskaan tapahtunut. Mies on kasannut Hämeenlinnassa nyt 14 pistettä pelaamiinsa 17 otteluun. Antti Pennasen päävalmentava HPK luottaa Eroseen ja antaa tälle paljon kiekollista vastuuta. Parhaana TPS-kautenaan 20 pistettä tehnyt puolustaja on jopa tuplaamassa piste-ennätystään.

Viime kaudella EHT-tasolle noussut Hämeenlinnan Pallokerhon kapteenilla Niklas Frimanilla on vankka TPS-tausta, vaikka mies onkin TuTo-kasvatti. Frimanin tarina on kovin vastaavanlainen kuin esimerkiksi Veli-Matti Vittasmäen tai jopa Mikko Lehtosen. Junioreissa vankkaa pitkäjänteistä työtä vastuullisissa rooleissa, mutta tie nousi pystyyn edustusjoukkueessa. Friman olisi mahtunut monen liigajoukkueen kokoonpanoon jo kaudella 2011-12, mutta pelaaja päätti jäädä Turkuun aina kauteen 2015-2016 saakka. Yksikään kausi ei päättynyt Frimanin tehotilaston osalta plusmerkkisesti.

Yhden Jyväskylässä vietetyn kauden jälkeen Friman siirtyi Hämeenlinnaan, jossa hän teki heti ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan piste-ennätyksen. Kaudeksi 2018-2019 Friman nousi seuran kapteenistoon ja pelasi uransa ensimmäiset maajoukkueottelut. Paikka viime kevään maailmanmestaruusjoukkueessakaan ei varmasti jäänyt kauaksi. Niklas Friman on tällä kaudella HPK:n kapteeni ja yksi maajoukkueen luottopuolustajista. On mielenkiintoista seurata, miten kesken tämän kauden TPS-paidasta HPK:hon siirtyneen, entisen EHT-tason puolustajan, Santeri Lukan uralle käy Hämeenlinnassa.

Julius Vähätalo kuuluu myös pelaajalistaukseen, jotka onnistuivat merkittävästi parantamaan suorituksiaan lähdettyään TPS-paidasta. TuTo-kasvatti siirtyi B-juniori-ikäisenä TPS-paitaan, jossa jatkoi siitä mihin kasvattajaseurassaan jäi. TPS peluutti Vähätaloa kaiken kaikkiaan viiden kauden ajan A-junioreissaan. Sopivaa paikkaa ei tuntunut löytyvän junioreissa loistavasti pelanneelle nuorelle miehelle. Kausi 2015-2016 oli Vähätalon ensimmäinen kokonainen kausi Liigassa, mutta hänen roolinsa oli monen muun nuoren pelaajan tapaan täysin erilainen. Lopulta kaudeksi 2017-2018 vahtolainen siirtyi Mikkelin Jukureihin. Vähätalo on parantanut vuosi vuodelta peliään Mikkelissä. Viime kaudella syntyneet 11 maalia ja yli 20 pistettä olivat ensimmäinen suuri onnistuminen Vähätalolle pitkiin aikoihin. Kausi 2019-2020 on Vähätalon osalta alkanut 15 maalin ja yli 30 pisteen tahtia tavoitellen.

New York Rangersin ovia kolkutteleva Tarmo Reunanen kuuluu TPS:n 2010-luvun suurimpiin munauksiin. TPS:n edustusjoukkueesta ei löytynyt tilaa nuorelle TuTon kasvatille, joka laukoi jo alaikäisenä A-junioreissa hurjat tehot. TPS:n edustusjoukkueessa oli tarjolla kuitenkin vain alaketjujen minuuttimääriä. Puolustaja teki rohkean teon ja siirtyi kasvattajaseuransa TuTon kautta Rauman Lukkoon. Loppu on historiaa.

Reunanen kuului ryhmään, joka toi Turkuun edellisen kultamitalin. Kauden 2014-2015 A-junioreiden joukkueessa pelaa lukuisia tässäkin analyysissä käsiteltyjä pelaajia. Yksi suurimmista menetyksistä on kuitenkin vielä käsittelemättä. Hänen nimensä on Oskari Siiki.

Siiki on junioriajoistaan lähtien ollut puhdas maalintekijä. Jo kaudella 2011-2012 oli aistittavissa, että B-juniori-ikäisellä TPS-kasvatilla saattoi olla edessään hieno ura. Ensimmäisellä A-juniorikaudellaan Siiki laukoi peräti 23 maalia, saman verran kuin Oulun Kärppien Saku Mäenalanen. Seuraavat kaksi kautta nuori maalintekijä pelasi pääasiassa A-junioreissa. Hän laukoi TPS:n A-junioreiden mestaruuskautena 30 ottelussa peräti 22 maalia. Nuori mies oli pudotuspeleissä täysin pitelemätön keräten kymmeneen otteluun 13 pistettä, joista seitsemän oli maaleja. Vertailuna mainittakoon, että Espoon Bluesin Antti Suomela teki runkosarjassa 27 maalia 44 ottelussa ja Ilveksen Eemeli Suomi 48 ottelussa 16.

Oskari Siikin ja TPS:n edustusjoukkueen tiet eivät kuitenkaan koskaan kohdanneet. Nuorelle maalintekijälle ei annettu kunnollista pitkäaikaista mahdollisuutta pelata hyökkäävää roolia kasvattajaseuransa kärkiketjuissa. Siiki löysi itsensä useimmiten alaketjuista ja kellotti 10 minuutin peliaikoja ilman ylivoimavastuuta. Välillä vastuuta tuli, mutta ne olivat varsin lyhytaikaisia ja johtuivat kärkiketjujen pelaajien loukkaantumisista. Täksi kahdeksi TuToon siirtynyt Siiki on vasta 24-vuotias, jolla saattaa olla vielä edessään läpimurto. Paljon on tapahduttava, jotta nuoren miehen itseluottamus palaa junioreiden mestaruuskauden aikaiselle tasolle. Tällä kaudella TuTossa keskimäärin piste/peli-tahtia pelaava turkulainen antaa kuitenkin näillä lukemilla näyttöjä, että peli ei ehkä ole vielä täysin puhallettu poikki.

"Nuorelle maalintekijälle ei annettu kunnollista pitkäaikaista mahdollisuutta pelata hyökkäävää roolia kasvattajaseuransa kärkiketjuissa."

Kuva © Topi Lainio

Otto Nieminen pelasi monta vuotta kasvattajaseurassaan TPS:ssä alaketjujen rooleja. Vasta viime kaudella 2018-2019 mies todisti pystyvänsä pelaamaan myös ratkaisupelaajan roolia. Nieminen oli viime kevään TPS:n vaarallisimpia hyökkääjiä yhdessä Kaapo Kakon kanssa. Miksi rooli TPS:ssä jäi kuitenkin usealta kaudelta niin kovin pieneksi? Pelaaja siirtyi viimekautisen läpimurtonsa jälkeen Lahden Pelicansiin.

TPS 2019-2020

Katsottaessa turkulaisten nykyistä pelaajalistausta silmiin osuvat Lauri Pajuniemen, Hannu Kurun, Olli Kaskisen, Teemy Väyrysen, Markus Nurmen, Elias Karvosen, Aleksi Anttalaisen ja Julius Pohjanoksan nimet. Lähes kaikkia pelaajia yhdistää vankka TPS-tausta ja se, että peliaika on esityksistä ja onnistumisista huolimatta jäänyt varsin vähäiselle.

Koska joukkueen lupaavin hyökkääjä Lauri Pajuniemi saa pelata koko kauden suuressa roolissa, niin että peliaika ei vaihdu joka ilta? Teemu Väyrynen on jo monta kautta pelannut ylivoiman varamiehen varamiehenä. Miksei mies voisi saada kunnollista mahdollisuutta tehottomassa ykkösylivoimassa? Miksei TuTossa lähes piste/peli-tahtiin tulosta tehnyt kapteeni ja TPS:n monivuotisen juniorikoulun käynyt Hannu Kuru saa mahdollisuutta syrjäyttää paksussa jäässä pelaavaa Petteri Wirtasta roolistaan?

Seuran linjaus on ollut peluuttaa Rasmus Tirrosta mahdollisimman paljon. Tirronen on pelannutkin hyvin ja ollut joukkueen sielu alkaneella kaudella 2019-2020 ennen valitettavaa loukkaantumistaan. Miksei toista maalivahtia Julius Pohjanoksaa vuokrata toiseen seuraan hakemaan pelituntumaa? Markus Nurmi on matkalla läpimurtokauteen Liigassa, haluaako pelaaja jatkaa kauden jälkeen kasvattajaseurassaan tässä roolissa, jossa täyttä potentiaalia ei voida saavuttaa? Montako vuotta Olli Kaskista roikotetaan vielä kolmosketjun roolissa? Lupaava puolustaja Bernard Isiguzo tekee SaPKossa kovaa tulosta, miksei hän ole saanut TPS:ssä mahdollisuutta pelata pelaajatyyppinsä mukaista roolia?

Mitä A-junioreiden tähtien Aarne Intosen, Mikael Pyyhtiän tai Juuso Pärssisen pitäisi ajatella seuran nykyisestä tavasta peluuttaa nuoria pelaajia? Entä B-junioreissa Kaapo Kakkoakin hurjemmin tehoja iskevän slovakialaisen 2004-syntyneen Juraj Slafkovskyn? Käveleekö tulevien vuosien suurin kultakimpale Aron Kiviharju samoja polkuja kuin Artturi Lehkonen?

TPS peluuttaa sitkeästi edellisten vuosien tapaansa kokeneita nimimiehiä suuressa roolissa epäonnistumisista ja pelaajien väsymyksestä huolimatta. Ilmiö realisoituu keväällä, kun avainpelaajat ovat peluutettu loppuun jo runkosarjassa. Esimerkiksi joukkueen tämän kauden ykkösylivoima ei ole kokenut juurikaan muutoksia, vaikka onnistumiset suhteutettuna peliaikaan voisivat sanoa toista. Lauri Pajuniemen ja kumppanien johtama toinen ylivoimaketju on ollut huomattavasti tehokkaampi. 

Missä mennään 2020-luvulla? Oliko tavoite Euroopan parhaasta kasvattajaseurasta 2020 oikeasti realistisesti saavutettavissa? Kuka nuori kehittyvä pelaaja haluaa tulla kehittymään Turun Palloseuraan, jos edustusjoukkueen tapa jatkuu vielä 2020-luvulla?

Miksi juniorisarjojen timantti Mikko Lehtonen ei saanut kunnollista mahdollisuutta kasvattajaseurassaan Turun Palloseurassa, vaan seura päätyi hankkimaan useita ulkomaalaisvahvistuksia? Miksi Veli-Matti Vittasmäen läpimurto miesten tasolle ei tapahtunut TPS:n edustusjoukkueessa? Mitkä olivat Lehkosen perheen todelliset syyt valita TPS:n sijaan KalPa? Missä sarjassa Oskari Siiki pelaisi, jos olisi junioreiden mestaruuskauden jälkeen siirtynyt toiseen liigaseuraan? Ennen siirtoaan HIFK-paitaan Joonas Järvinen harjoitteli mieluummin TuTon kanssa kuin kasvattajaseuransa Turun Palloseuran. Joukkueen monivuotinen isähahmon ja varakapteenin Jonne Virtasen kohtelusta on puhuttu paljon. Miksi alkukaudesta suuressa vastuussa ollut Santeri Lukka otettiin kokoonpanosta yhtäkkiä pois? Mitkä olivat Matias Maccellin todelliset syyt siirtyä täksi kaudeksi Tampereen Ilvekseen, eikä kasvattajaseuraansa Turun Palloseuraan?

Moni seuran sisältä puhuu myös, että edustusjoukkueen harjoittelu on pahasti ajastaan jäljessä. Mitä pelaajien pitäisi ajatella siitä, että joukkueen usean edellisen tilikauden tulos on monen monta miljoonaa miinuksella? Tai siitä, että päätös tuloksellisesti heikosti suoriutuneen Kalle Kaskisen potkuista oltiin toimitusjohtaja Santtu Jokisen mukaan tehty jo 30.10, mutta asia viestittiin vasta perjantaina 1.11 muutama tunti ennen ottelua Jyväskylässä? Kysymyksiä herättävät myös TPS:n Twitter-kanavan toiminta sekä seuran entisen urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäen kohteleminen.

Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Jokaisen nuoren ja kehittyvän pelaajan pelaajatarina on erilainen, se on ensisijaisen tärkeä ymmärtää. Miten on kuitenkin mahdollista, että näin moni tässäkin yhdessä jutussa mainittu pelaaja on tehnyt läpimurtonsa oman kasvattajaseuransa ulkopuolella? Useimmiten vieläpä heti seuraavana kautena. TPS:n tapa peluuttaa nuoria pelaajia alaketjuissa 5-10 minuutin peliajoin on jopa nykyistä sarjatilannetta vastenmielisempi ilmiö.

"Miten on kuitenkin mahdollista, että näin moni tässäkin yhdessä jutussa mainittu pelaaja on tehnyt läpimurtonsa oman kasvattajaseuransa ulkopuolella?"

Turkulaisilla ei ole ainuttakaan kotivoittoa alkaneella kaudella 2019-2020. Pistekeskiarvo 0,74 ottelua kohden on koko Liigan toiseksi heikoin. Vaasan Sportin 0.71 on vielä heikompi, mutta vaasalaiset ovat pelanneet turkulaisia kaksi ottelua vähemmän. 13 edellisestä ottelustaan TPS on voittanut vain yhden. Seuran suurimmat tähdet Ilari Filppulasta Lauri Korpikoskeen ja San Jose Sharksista Turkuun tullut Tony Sund ovat epäonnistuneet. He eivät peliajastaan huolimatta ole saaneet ratkottua TPS:lle voittoja. Joukkuetta kantavat tällä hetkellä pelillisesti Rasmus Tirronen, Markus Nurmi, Lauri Pajuniemi sekä seuran muut omat kasvatit.

Tämän yksittäisen mustavalkoisen sydämen objektiivinen sormi ei kuitenkaan osoita epäonnistuneisiin tähtipelaajiin, vaan TPS:n johtoon ja valmennusryhmään. Joukkue on kasattu Antero Niittymäen tiimin toimesta jo monen monta vuotta hyvin. Siitä ovat osoituksena esimerkkeinä esimerkiksi Erik Thorellin ja tämän kauden Anton Holmin hankinnat. Joukkueen budjetti on ollut jo monena vuotena liigan korkeimpia. TPS:n pitäisi taistella siihen perustuen mestaruudesta jokainen vuosi.

Suurin syy Turussa saavuttamattomien tulosten taakse vaikuttaisi olevan pelaajien harjoittelukulttuuri, joukkueen roolittaminen, sekä toimihenkilöiden yhteistyö isolla Y-kirjaimella seuran muiden eri tahojen kanssa. Mitä Santtu Jokinen asetti Marko Virtasen loppukauden tavoitteeksi? Onko hänelle annettu mahdollisuus jatkaa työtään, jos CHL-mestarivalmentaja luotsaa TPS:n näillä lähtökohdilla jopa mitalipeleihin? Vai onko johto päättänyt etukäteen jo tulevan 2020-2021 päävalmentajan? Entä mikä on tilanne urheilutoimenjohtajan pestin suhteen? 

Fredrik Norrena voisi olla vastaus moneen, hänen työnsä on ollut kultaakin arvokkaampaa TPS:ssä jo monen vuoden ajan. Samalla TPS:n johdon täytyy tehdä kaikkensa, jotta Saku Koivu ja esimerkiksi Tomi Kallio saataisiin seurassa suuriin rooleihin, mahdollisimman suurilla työkalupakeilla vaikuttaa asioihin sekä palkata ammattitaitoinen uusi luonnos korkeatasoisesta TPS:stä 2020-luvulle.

TPS:n kohdalla puhutaan tällä hetkellä isosta rakenteellisesta ongelmasta, eikä seurassa kaikki ole enää todellakaan mustavalkoista. Tämänhetkinen suunta ei näytä hyvältä.

» Lähetä palautetta toimitukselle