Mielipide

”Koska me ollaan perillä...” -Espoo Blues matkalla menestykseen

LIIGA / Kolumni
Espoon kiekkoylpeys Blues oli ennen viime kautta ikuisen epäonnistujan maineessa. Hyvin sujunut runkosarja päättyi kuitenkin seurahistorian ensimmäiseen kotietuun ja tulevalle mestarille hävityssä pudotuspelisarjassa olisi lopulta voinut käydä toisinkin - niin pienet olivat erot seitsemännen ottelun jatkoaikaan venyneessä kamppailussa. Tulevaan kauteen Espoossa lähdetäänkin valmiina ottamaan seuraava askel menestyksen tavoittelun kivikkoisella polulla.

Espoossa ei ole uuden omistajan tultua puikkoihin liiemmin pelaajahankinnoissa säästelty. Samalla on kuitenkin unohdettu pitkäjänteisyys, eikä joukkueeseen ole päässyt muodostumaan runkoa, joka olisi pysynyt suhteellisen muuttumattomana kaudesta toiseen. Tämä lyhytnäköisyys pelaajapolitiikassa on ollut omiaan muokkaamaan Bluesin mainetta rahaa ympärilleen surutta syytävänä ostojoukkueena.

Alkavaksi kaudeksi hommaan on haettu muutosta. Ennen niin aktiivisena siirtomarkkinoilla häärännyt espoolaisseura on pysynyt hämmästyttävän samanlaisena viime kauteen nähden. Lähtijöitä on vain yhdeksän – määrä, joka Bluesista puhuttaessa ei ole suuri. Näistä todellisiksi menetyksiksi voidaan laskea vain Turkuun siirtynyt Jiri Vykoukal sekä, varauksin, Lappeenrantaan kamppeensa raahannut veteraanivahti Jarmo Myllys.

Kuka pysäyttäisi kiekot?

Myllyksen lähtö jätti Bluesin alakertaan suuremman loven kuin tilastoja tutkimalla saattaisi kuvitella. Konkari pelasi viime kaudella erittäin hyvin, ollen nimenomaan se kaivattu voittava maalivahti. Ensi kaudella torjuntavastuu jakaantuu kolmen suhteellisen kokemattoman maalivahdin harteille. Tässä piileekin yksi Bluesin akilleen kantapäistä.

Monta vuotta kakkosmaalivahtina vuoroaan kärkkyneen Mika Oksan suunniteltiin nousevan ensi kaudella joukkueen ykköstorjujaksi. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin, ja kesän alla Oksan todettiin sairastavan Hodgkinin tautia, hyväennusteista imusolmukesyöpää. Mika joutuukin läpikäymään pitkän hoitojakson, joka pitää hänet poissa kaukaloista ainakin joulutaukoon saakka. Oksan tavoitteena on kuitenkin pelata vielä tällä kaudella; niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Siihen saakka torjuntavastuun kantavat viime kaudella liigadebyyttinsä tehneet Sami Heinonen ja Jere Myllyniemi.

Sami Heinonen siirtyi viime kaudella Bluesiin kesken kauden Myllyksen ja Oksan ollessa loukkaantuneina samaan aikaan. Heinonen pelasi paremmin kuin kukaan uskalsi toivoa, johdattaen joukkueen moneen tärkeään voittoon. Jää tosin arvailtavaksi, oliko ansio sitten täysin Heinosen vai omaa maaliaan tarkemmin varjelleen joukkueen. Hyvistä tuloksista huolimatta Heinoselle tuntui lähes joka ottelussa menevän aina ”se yksi helppo”. Toisaalta samoissa otteluissa Sami torjui usein myös niitä miljoonan taalan paikkoja. Ristiriitaiset ovat siis allekirjoittaneen vaikutelmat miehestä, eivätkä nyt pelatut harjoitusottelut ole olleet omiaan muuttamaan käsitystä Samin vahvuuksista ja heikkouksista maalivahtina.

Toinen Bluesin veskareista, Jere Myllyniemi, on taasen vakuuttanut etenkin elokuun lopussa Sveitsissä pelatuissa harjoitusotteluissa. Myllyniemi on Tapparan a-junioreista Espooseen siirtynyt maalivahti, joka niinikään sai tulikasteensa viime kaudella. Kylmäpäinen nuorukainen vakuutti joskus liiankin rauhallisella tyylillään ja näyttää jatkavan siitä mihin viime kaudella jäi. Kuinka harjoituspelien vire sitten siirtyy liigaan, onkin eri asia.

Kokematon maalivahtikaksikko ei herätä luottamusta oman pään puhtaana pysymiseen. Ei liene kaukaa haettua ennustaa Bluesin hakevan vielä ennen joulua uutta maalivahtia, mikäli kaksikko Myllyniemi-Heinonen floppaa. Kun joukkueen eniten viime kaudesta heikentynyt osa-alue on puolustus, olisi kokeneen maalivahdin läsnäolo enemmän kuin tärkeää.

Ostetaan kädet

Tuntuu käsittämättömältä, että Blues on menossa samaan miinaan johon se marssi vain kaksi kautta sitten. Tuon miinan nimi on kädetön puolustus.

Jiri Vykoukal, SM-Liigan kolmen parhaimman pakin joukkoon lukeutuva tsekki, pakkasi viiden vuoden jälkeen tavaransa ja jätti espoolaisten puolustuksen täysin vaille johtavaa pelaajaa. Sellainen on tiettävästi kuitenkin haussa, mutta aikamoiseen jackpottiin pitää Ruutun tällä kertaa osua, että Vykoukalin jättämä aukko paikataan. Cory Murphyn ja Juha Gustafssonin vaihdettua myös maisemaa, lähti viime kauden puolustajien tekemistä pisteistä valtaosa muualle.

Ellei riittävän hyvää kiekollista pakkia joukkueeseen saada, kääntyvät katseet kokeneempien pelaajien suuntaan. Etenkin Sebastian Sulun toivoisi ottavan suuremman roolin kiekollisessa pelissä – muista kun ei siihen näytä olevan. Junnuaikoina peliä dominoinut Arto Laatikainen on jäämässä edustustasolla ikuisesti luotettavan peruspakin rooliin, eikä muutaman vuoden takainen huippulupaus Tero Määttä tunnu hallitsevan keskialueelle singotun roikun lisäksi kiekon kanssa juuri muita maneereita. Rami Alanko on loistava peruspakki, muttei tule koskaan pöllyttämään maaliverkkoa muutamaa kertaa enempää yhden kauden aikana.

Espoolaisseuran häpeäpilkku numero yksi, omien junioreiden nostaminen liigaan, saattaisi toisaalta olla ratkaisu ongelmaan, mikäli kärsivällisyys seurajohdossa vain riittäisi. Etenkin nimet Janne Jalasvaara ja Joni Tuominen on syytä painaa mieleen. Kummatkin ovat kiekolliseen peliin pystyviä, riittävän kookkaita puolustajia, joille voi jo tässä vaiheessa povata hyvää liigauraa. Jalasvaara pelasi ensimmäiset liigapelinsä jo viime kaudella osoittaen yllättävän valmista peliä nimenomaan kiekon kanssa.

Espoolaispuolustus näyttää siis tällä hetkellä todella kädettömältä. Rosterissa olevat pakit tekivät viime kaudella runkosarjassa yhteensä 10 maalia, lähteneet puolustajat 26. Niin karua kuin se onkin, ei tämän hetken pakistossa yksinkertaisesti ole taitoa tavoitteen mukaisista sijoituksista taisteluun. Toisaalta jo yhden hyvän kiekolliseen peliin kykenevän puolustajan mukaantulo nostaisi puolustuksen yleisilmeen paljon paremmaksi. Kokeella olleet puolustajat David Bowman ja Rod Sarich eivät kumpikaan olleet kaivattua tasoa, eikä heidän aikansa seurassa kaiken järjen mukaan jatku.

Mutta kuten sananlasku sanoo, ei kahta ilman kolmatta. Jos Bluesilla on pähkäiltävää puolustuksen kanssa ja maalivahtitilanne on suuri kysymysmerkki, ei tilanne hyökkäyksessääkään ole mainittavasti parempi.

Vain yhden keskushyökkääjän tähden

Hyökkäyksen ongelmat ovat sikäli samanlaiset kuin puolustuksessa, että koko kesän Espooseen kaivattu ns. johtava keskushyökkääjä puuttuu edelleen. Johtavalla tarkoitetaan tässä siis kovasti kuulutettuun kiekolliseen peliin kykenevää pelintekijää, joita ei joukkueessa junioreita lukuunottamatta ole yhtään. Markku Hurme, Kari Kalto, Juha Ylönen ja Olli Ahonen; kaikki ovat puolustavassa roolissa mainioita senttereitä, mutta eipä taida kenestäkään löytyä sitä todellista kiekosta elävää taitopelaajaa. Kun jobin postia lisäsi vielä elokuun lopussa tullut tieto Juha Ylösen leikkauksen vaatimasta pitkästä toipumisajasta, on uuden keskushyökkääjän hankinnan oltava nyt priorisoituna Ruutun listalla.

Markku Hurme jatkaa todennäköisesti ykköskentässä, jossa viime kauden tärkeimmän pelaajan, Jan Calounin, nerokkuus korvaa Hurmeen kädettömyyttä pelinrakentamisessa. Hurme, monessa mielessä aliarvostettu työmyyrä, tekee kyllä todella tärkeää duunia puolustavassa roolissa irtokiekkojen sisäänhakkaajana, mutta rehellisesti sanottuna Maken pisteet viime kaudella olivat pitkälti Calounin ansiota.

Sama pätee viime kauden ykköskentän kolmanteen jäseneen Teemu Elomoon. Nuorempi Elomo pelasi uransa parhaan kauden, laukoen 10 maalia ja pari sataa ohivetoa. Pisteitä miehelle kerääntyi kuitenkin yli 40, joista jälleen voidaan antaa suuri kiitos maestro Calounille. Ensi kaudella Elomon paikan ykköskentässä perii todennäköisesti Ladislav Kohn, joka teki kauden alussa kahden vuoden sopimuksen Bluesin kanssa. Näin ykkösketjun viimeistelyprosentin voidaankin olettaa vähintään tuplaantuvan viime kaudesta.

Hyökkäyksen ongelmaksi ’taitosentterin’ puuttumisen myötä nouseekin kakkoskenttä, johon ei tällä hetkellä löydy pelintekijää. Laidoilla pelaavat Teemu Elomo ja Niko Nieminen eivät roolia pysty täyttämään, vaikka kaksikon peli onkin harjoitusotteluissa lutviutunut hyvin kohdalleen. Niemisen Niko on perinteisen voimahyökkääjän muottiin sopiva nuori ja Elomo on parhaimmillaan kuitenkin puhdas maalintekijä, ei suinkaan syöttökone kuten viime kausi jälleen osoitti. Mikäli ketjuun löydetään sopiva keskushyökkääjä, voi Bluesin maalinteon odottaa kauden mittaan jakautuvan muidenkin kuin Jan Calounin johtaman ketjun harteille.

Sinipaitojen kyseenalaisin vahvistus, Jukka Tiilikainen, tekee jälleen kerran paluun kasvattajaseuraansa. Vain sokea usko ja toivo voivat käydä perusteluina miehen hankinnalle. Kaksi maalia 53 ottelussa edellisellä visiitillä kertovat miehen terän olevan aikalailla tylsän, eikä muutosta näytä harjoituspelien perusteella juurikaan tapahtuneen. Viime kautena flopanneelta Marko Tuomaiselta odotetaan selvää tason nostoa, potentiaalia parempaan miehellä kun on. A-maajoukkueessa ensi kertaa syyskuussa esiintyvä Kari Kalto täydentää sentterinä kolmoskentän.

Ryminäosaston ainoisiin edustajiin Bluesissa kuuluva Semir Ben-Amor teki paluun seuraan muutaman kauden jälkeen. Ben-Amorin, Miika Elomon, Matti Näätäsen ja Olli Ahosen lisäksi nelosketjun paikoista taistelevat omat juniorit Joni Töykkälä ja Jarkko Immonen. Moni olisi nähnyt a-junnujen viime kauden parhaan ketjun Töykkälä-Immonen-Joni Lappalainen mielellään tällä kaudella espoolaisjoukkueen edustusmiehistössä, mutta sopimussotkujen seurauksena Lappalainen päätti hakea peliaikaa Hämeenlinnasta. Toivoa sopii, että edes jotain olisi menneestä opittu ja huippulahjakkaat monen vuoden nuorisomaajoukkuekonkarit Töykkälä ja Immonen saisivat riittävästi peliaikaa.

Hyökkäyksestä poistui viime kauden päätteeksi kaksi ulkomaalaista, Mike Stapleton ja Peter Sarno. Vaikka kummatkin merkkauttivat runkosarjassa hyvät pisteet, vaipuivat herrat tosipelien alettua täysin näkymättömiin. Sarnon asennevamma hiersi tosin jo runkosarjan aikana, joten ei voi sanoa, että miehiä olisi jääty Espoossa kaipaamaan. Muut lähtijät hyökkäyksestä olivat Mikael Jämsänen, sekä iki-espooksi mielletty, espoolaisseuran jokaisen liigakauden sinisessä paidassa pelannut Timo Hirvonen. Kummankin peliaika oli kuitenkin viime kaudella niin kortilla, ettei hyökkäyksen voida kotimaisten lähtijöiden osalta hirvittävästi heikenneen.

Hyökkäyksen ongelma on tällä hetkellä yksinkertaistettuna se, että joukkueesta löytyy mitat täyttävä ykkösketju ja kolme kolmos-nelosketjua. Kaivattu keskushyökkääjä toisi kuitenkin jo yksinään aivot kakkosketjun peliin, tasapainottaen ketjujen rakenteen toivotulle tasolle. Tällöin hyökkäystä voitaisiin pitää jopa selkeästi viime kautista parempana.

Tavoitteena... mestaruus?

Viime kaudella joukkueen valmennuksesta vastannut Hannu Kapanen sai väistyä aisaparinsa Ted Satorin astuessa valokeilaan. NHL-kokemustakin omaavan valmentajan apulaisena ensi kaudella toimii Turusta Espooseen siirtynyt Hannu Virta. Pelityylin toivoisi nyt vihdoin uuden valmennuksen alla muuttuvan aavistuksen aggressiivisempaan suuntaan, taklauksien ja ryminän lisääntyessä. Satorin mietteitä mm. joukkueen pelityylistä voi lukea tarkemmin tältä palstalta tulevina viikkoina.

Organisaation huipulla tapahtui kesällä myös henkilöstövaihdos Christian Ruutun periessä toimitusjohtajan paikan omistaja Jussi Salonojalta. Käytännössä muutos ei tuo uutta tullessaan, siksi suuri on Ruutun valta ja vastuu seuran asioissa ollut jo aiemmin.

Pelaajatilanteen hankaluudesta huolimatta Ruutun suurimpana haasteena tulee olemaan taloudellisen kannattavuuden parantaminen. Blues Hockey Oy on tehnyt jokaisena tilikautenaan tappiota, eikä tätä varmasti enää pitkään hyvällä katsota. Kuluja onkin karsittu, mm. pidetty Blues Show Girls -tanssiryhmä on saanut lähteä ja budjetissa aiotaan kuuleman mukaan pysyä. Pidemmällä aikavälillä toiminta kuitenkin muuttuu kannattavaksi vain jos katsojia saadaan halliin nykyistä enemmän. Sellaista viisastenkiveä ei liene olemassakaan, jonka saloilla espoolaisyleisö saataisiin katsomaan taistelua viimeisistä pudotuspelipaikoista, siksi vähäinen on todellisten fanien määrä edelleen Espoossa. Joukkueen menestys kuitenkin ruokkii katsojien kiinnostusta, joten toivoa sopii, että tulevaisuus toisi muutoksen neljän tuhannen katsojan tasaiseen keskiarvoon.

Vaikkei joukkue tämän hetken ennakkokaavailuissa kuulu edes mitaliehdokkaiden joukkoon, on kauden tavoite monien mielessä selvä – mestaruus. Sitä Espoossa on odotettu aina siitä saakka kun seura siirtyi piskuisesta Matinkylän jääpalatsista hulppeaan LänsiAuto Areenaan. Myös toimitusjohtaja Ruuttu on sanonut Bluesin tavoittelevan joka vuosi mestaruutta – välivuosiin ei ole tarvetta eikä varaa.

Vaikka tämän hetkinen tilanne on pahasti ristiriidassa tuon tavoitteen kanssa, on hyvä muistaa, ettei joukkue ole vielä valmis. Kahden johtavan pelaajan, puolustajan ja keskushyökkääjän hankinta on kova haaste, mutta aiemmat vuodet ovat näyttäneet, että hyviä pelaajia on vapaana vielä kauden alettuakin mikäli kärsivällisyys riittää. Vaikkei sota yhtä tai kahta miestäkään kaipaa, vaikuttaa tavoitteen toteumiseen pitkälti se, jääkö tänä vuonna NHL-leirien päätyttyä haaviin Kohneja ja Stapletoneja vaiko Turekeja ja Sedlakeja.

Matkaa mestaruuteen on siis paljon, eipä taida puolivälikään vielä häämöttää. Jäämmekin edelleen odottamaan tuon taivaleen päättymistä...

» Lähetä palautetta toimitukselle