Vuodet NHL:ssä ja siihen liittyen lähtö Jokereista on tullut puitua sekä hänen omassa kirjassaan että mediassa niin kunnolla, että tänään keskitytään enemmän periaatteisiin, arvoihin, valmentajanuran alkuun ja uuteen starttiin HIFK:ssa talvella 2002.
Maailman toiseksi pisimpään valmentajana, Alpo Suhonen Suomesta
Ensi alkuun Suhonen pudottaa pienen uutispommin kertoessaan, että hänen ja HIFK:n teiden yhdistyminen viime talvena ei suinkaan ollut mikään hätä- tai yllätysratkaisu puolin eikä toisin. “Itse asiassa Frank Moberg on yrittänyt houkutella minua HIFKiin jo vuodesta –80 alkaen”, Suhonen virnistää. “Välimme ovat siis aina olleet läheiset. Nyt sitten kohdattiin oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa; oli molemminpuolinen tahtotila.”
Suhosen taival pelaajasta valmentajaksi on oikeastaan monien sattumien summaa. “Voitin Suomen mestaruuden pelaajana Porin Ässissä vuonna –71 ja tunsin tuolloin 23-vuotiaana, että pelaaminen huipulla on osaltani ohi.” Miten niin ohi, niin nuorena? “Minua olivat jo kouluaikana Porissa kiinnostaneet monet muutkin asiat. Kirjallisuus, musiikki, teatteri. Ja erityisen paljon kirjoittaminen kaikissa muodoissaan. Forssassa oli tuolloin –71 Ässien mestaruuden jälkeen vapaana toimittajan paikka paikallislehdessä ja lähdin Forssaan. Siis alunperin toimittajan työtä tekemään”, Ape kertoo paljon värikkäämmin kuin mitä nämä editoidut lainaukset sisältävät.
Siis alunperin toimittajaksi Forssaan. Taisivat kaukalot kutsua kuitenkin uudestaan? “Nimenomaan näin kävi. Forssassa oli tuolloin maakuntasarjan joukkue ja ennenpitkää löysin itseni sen pelaajavalmentajan hommista. Samaan aikaan jatkoin toimittajan työtä ja opiskeluakin, valmistuin Hesarin toimittajakoulusta v. –73. Fops nousi sitten SM-liigan v. –75 ja oma valmentajanurani oli lujassa nosteessa.”
Nosteessa todellakin, sillä Suhonen sai olla se ensimmäinen suomalainen valmentaja, joka kouraisi meille kultaa. “Nuorten MM-kisat vuonna –78 olivat hieno kokemus. Olin valmentajana, Korven Rane kakkosenani, kun nuori mies nimeltä Jari Kurri ratkaisi nuorten MM-kullan Suomelle. Mykistävä kokemus kaikkiaan.” Ei voi tosiaankaan moittia Suhosen uran alkua. Noste jatkui ja Ape kävi valmentajakurssit Vierumäellä, jonka ensimmäiseltä vuosikurssilta v. –81 valmistuivat hänen ohessaan mm. Jukka Vakkila ja Esko Nokelainen. Ape ei olisi Ape, ellei hän kuitenkin toteaisi lakonisesti seuraaavaa totuutta: “On päivänselvää, että valmentajakursseilla ja –koulutuksessa oppii vain lajin mekaanisen ja teknisen puolen. Itse valmentaminen on paljon monimutkaisempi prosessi, joka käsittää ihmisten, yksilöiden kanssa työskentelyn. Olen oppinut valmentamisesta kaikkein eniten teatterista ja kulttuurista, yksilöt sitäkin tekevät. Tekniikan opetteluun ei mene kauaa, mutta ihmisten kanssa työskentely on elinikäinen prosessi.”
Niinpä. Sinulla on tuota prosessia kestänyt jo kohta 30 vuotta. “Aivan, vain Detroitin Scotty Bowman on toiminut minua pidempään ammattivalmentajana koko maailmassa”, Suhonen toteaa asiallisesti, vailla itsekehun häivääkään. Ja jatkaa tuoreen haukifileen syömistä. Mies pitää vain aidoista asioista, pakastettu kala ei olisi kelvannut, tuoretta sen olla pitää.
Arvot
Yhteiskunta on muuttunut valtavasti sen 30 vuoden aikana, mitkä Suhonen on valmentanut. Päästään lähelle Apen lempiaiheita. “Sinä aikana, kun minä olen ollut urheiluelämässä, on urheilu muuttunut amatöörien hauskanpidosta pahimmillaan todella ryppyotsaiseksi ammattilaisuudeksi. Kapeaksi maailmankuvaksi, jossa ei ole mitään perspektiiviä. Se on brutaalia.” Tarkennatko hieman? “Pelaaminen, tai oikeastaan urheilu sinänsä, ei ole muuttunut miksikään. Urheilu on kuin seksiakti, ei siinä ole mikään muuttunut, perusasiahan se on. Urheilu ja seksi ovat kiinnostaneet ihmisiä aina. Ja tulevat kiinnostamaan. Mutta teollisuus tämän aktin ympärillä on mennyt aika sairaaseen suuntaan. Tämä koskee sekä seksiaktia että urheilua”, Suhonen toteaa ja hymyilee päälle. Mies ei ole niin ryppyotsainen kuin väitetään, ei edes lempiaiheestaan puhuessaan. Puheessa on länsisuomalaisista juurista huolimatta mukana aimo annos huumoria ja itseironiaakin. Taas pyyhitään yli yksi ennakoluulo ja jatketaan.
“Pahinta on mielestäni se itsepetos, mitä jo ihan junioreille syötetään. Annetaan ymmärtää, että urheilu ammattina on lähes jokaisen ulottuvilla, jos treenaa kunnolla ja unohtaa kaiken muun. Tämä koskee kaikkia muitakin lajeja. Funtsipa vaikka mikroautoilevia junnuja, jotka haaveilevat F1-kuskin urasta. Tosiasiassa niitä työpaikkoja on maailmassa noin 24 kappaletta! Ja huipputalleissa 6 kappaletta! Mitä järkeä on uhrata kaikki muu ja tavoitella tavoittamatonta?”, Suhonen kyselee ja jatkaa: “Eihän jääkiekkovalmentajankaan työ ole järkevin mahdollinen tulevaisuuden toiveammatti. Koko maailmassa on 100 työpaikkaa! Ja huippuammattilaisia NHL:ssä on aina tuo korkeintaan 100 kerrallaan. Aika kova uhraus, jos jättää kaiken muun ja menee sokeasti sitä kohti.”
Mikä lääkkeeksi? “Minusta meidän olisi aika ottaa askel taaksepäin. Jokaisen urheilijan pitäisi urheilunsa lisäksi mennä tavallisiin töihin tai opiskelemaan ammattiin.”
Myös SM-liigakiekkoijoiden? “No parempi se olisi heillekin, mutta sen myönnän, että SM-liiga on täysipäiväistä työtä. Opiskelu ja itsensä sivistäminen ei ole kuitenkaan kiellettyä. Minä väitän, että sitä kautta saadaan myös parempia urheilijoita.”
Mitä tarkoitat tuolla? “Mitä leveämpi perspektiivi, sitä paremmin sujuu sellainen osa-aluekin kuin urheilu. Minun mielestäni jonkun ammatin tai tutkinnon kiekkoilemisen ohessa suorittanut kaveri on kiekkoilijanakin parempi kuin teknisesti samanveroinen, vain jääkiekon kautta elänyt toinen kaveri. Ensimmäinen osaa etsiä ratkaisuja muualtakin kuin jääkiekon piiristä, toinen tekee vain sen, mitä kentällä yleensä tehdään. Jääkiekko, jalkapallo ja joukkuelajit yleensäkin ovat älylajeja siinä missä tekniikkalajejakin. Aivojen käyttö kuuluu kuvaan. Elokuvista, musiikista ja teatteristakin voi ammentaa oppia myös jääkiekkoon, tai kirjallisuudesta. Tai ihan vaan elämästä yleensäkin, sillä sitä on jääkiekon ulkopuolellakin”, sanoo Suhonen. Rauhallisesti ja kiihkoilematta.
“Urheilu on liian hieno asia pilattavaksi. Se, joka urheilee, tekee sitä edelleen pääosin rakkaudesta lajiin. Ilman urheilun rakastamista on urheilu ammattimaisella tasolla mahdotonta. Sen sijaan urheilualan muissa töissä, johtajina, yhteistyökumppaneina ja niin edelleen, on nykyään todella paljon ihmisiä, jotka ovat siellä vain töissä. Ilman mitään tunnesiteitä urheiluun. Se on masentavaa.”
Painavaa tekstiä. Mutta hyvin perusteltua. Vaikka eri mieltä olisikin. Arvokeskustelua
voisi käydä pitempäänkin, mutta aika on rajallista ja pitänee siirtyä käytännölliseen puoleen asioista. Lähestytäänpä vähän jääkiekkoa pelinä ja HIFK:n tilannetta nyt ja sitä ennen SM-liigaa yleensä.
Pari sanaa SM-liigasta
Mitä mieltä olet jääkiekon SM-liigasta nyt? “Sekin on eräänlainen kupla, joka odottaa puhkeamistaan. Aivan niinkuin it-teollisuudellekin kävi. Edessä on jossain vaiheessa vääjäämättä tilanteen selvittely”, toteaa Ape. Tarkoittanet taloudellisia asioita? “Nimenomaan. SM-liigassa on muutama huippuseura, muiden talous on enemmän tai vähemmän kuralla. Kaikki lajissa mukana olevat tietävät tämän, mutta kukaan ei halua puhua asioista niiden oikealla nimellä.” Mitä tarkoitat tuolla? “Haluaisin vähän realismia mukaan. Ja realismi tulee rahan kautta, sille ei voi mitään. Niin kauan kuin halutaan
säilyttää maan kattava sarja, jossa on joukkueita ympäri Suomen, niin on samalla hyväksyttävä se, että kuilu pikkujoukkueiden ja valtajoukkueiden välillä kasvaa. Samaa tahtia kuin ero NHL:n ja Euroopan välillä. Isot määräävät, myös palkkatason, ja pienten on seurattava sitä edes vähänkin menestystä halutakseen. Niinpä tehdään taloudellisesti ihan järjettömiä ratkaisuja. Maksetaan jotain mihin ei ole varaa.”
Eli eletään yli varojen? “Kyllä…kuten amerikkalaiset sanovat 'Running on empty'.” Odotatko lisää konkursseja? “Mahdollisesti sitäkin. Mutta jonkinlainen tilanteen selvittely on joka tapauksessa edessä muutaman vuoden viiveellä. Ehkä se tekee hyvääkin. Puhdistaa ilmaa.” Miltä SM-liigan pelillinen taso näyttää nyt? “Hyviä pelaajia on paljon, ihan hyvä tilanne siinä mielessä. Tietenkin tuomarointi vähän ihmetyttää NHL:n jälkeen, täällä sallitaan erilainen peli kuin siellä”, Suhonen naurahtaa. Tarkoitatko kahvaamista? “Minä kutsun sitä myös painimiseksi”, mies täsmentää. Aika särmikkäästi.
Pelityyli
HIFK:n kannattajat ovat oma rotunsa. Hardcore-fanit haluavat nähdä punakoneen pelaavaan kovaa ja armotta ja vastustajien vapisevan. Näin on ollut jo Brewerin ajoista alkaen. Tuotko nyt pehmeitä arvoja ja neitikiekkoa HIFKiin fanien kauhistukseksi?
Jos jossain kohtaa haastattelua, niin juuri tässä Suhosen ilme hieman kiristyy. “Jos joku pitää minua pehmokiekon peluuttajana, hän lienee niin nuori, ettei ole nähnyt aiempia joukkueitani. Siellä on ollut maajoukkueessakin Arimaa, Melametsää ja kumppaneita, joiden mukanaoloa ei aina ymmärretty. Ilman kovaa, fyysistä peliä ei mikään joukkue voi pärjätä, se on fakta”, mies toteaa jäätävästi.
Ei myöskään ilman taitoa, vai mitä? “Ei tietenkään, sen näki jo viime kauden HIFK:stä, että pelkkä kovuus ilman taitoa ei johda minnekään. Paitsi jäähytilastojen kärkeen. Sanoin äsken, että ilman kovaa, fyysistä peliä ei mikään joukkue voi pärjätä. Ja lisään siihen, että ilman taitoa ja iloa ei mikään joukkue voi myöskään pärjätä. Kysymys on dynamiikasta, asioiden yhdistämisestä.”
Siis roolittamisesta? “Sitä voi kutsua niinkin. Ideana on saada yksilöt pelaamaan niin, että joukkue pelaa paremmin. Siihen tarvitaan erityyppisiä pelaajia. Taitopelaajien vastineeksi myös fyysisen pelin eksperttejä. Mutta näiden fyysisten, lihaosastonkin kavereiden pitää pelata joukkueelle. Typeriä jäähyjä ei saa ottaa. Väkivaltaa en myöskään kannata. Mutta pelkästään jo pelityyli, mihin pyrin pitää sisällään kovan kontaktipelin. Haluan energistä, vauhdikasta hyökkäyspeliä, missä suunta on armotta eteenpäin. Jos joku tulee tielle, niin taklata täytyy.”
Tuo kuulostaa pohjoisamerikkalaiselta pelityyliltä, jota moni oli havaitsevinaan HIFK:ssä viime keväänä? “Kyllä. Heidän tyylissään pelata on paljon hyvää, kuten vauhti ja energia.” Entäs europpalainen peli, mitä asioita siinä arvostat? “Minun ihannejoukkueessani yhdistyvät eurooppalainen huikea taito ja pohjoisamerikkalainen energia, rohkeus, voima ja kovuus.” Ei kuulosta kauhean epä-HIFK:laiselta? “Ei minustakaan”, naurahtaa Suhonen.
“Minusta joukkueella pitää olla positiivinen ja energinen tunnetila. Sanotaan vaikka aura. Sitä ihailen pohjoisamerikkalaisessa kiekossa. Ja kun puhutaan tyylistä, niin pitää muistaa, että pelkkä tyyli ei voita. Voittaminen tulee hyvin pelaamisen kautta. Tyylipisteitä ei jaeta. Ei 50 kilometrin hiihtoakaan voiteta tyylillä, vaan rankalla työllä”, hahmottelee Suhonen ja ilmiselvästi viittaa kuluneen kauden HIFK:iin, jolla oli tyyli näennäisesti kunnossa eli kovaa peliä nähtiin.
Mutta pelkkä tyyli ei riittänyt minnekään, kun joukkue ei yksinkertaisesti pelannut tarpeeksi hyvin. Onko näin? “Kyllä. Jääkiekkopeli voitetaan pelaamalla jääkiekkoa paremmin kuin vastustaja. Tämän kauden finaaleissa yksioikoinen fysiikka hävisi taidolle tai paremminkin monipuolisuudelle. Fyysisempi joukkue hävisi.” Siis Tappara kompastui parhaaseen aseeseensa eli fyysisyyteen? “Näin minä sen koin. Jokereissa oli sopiva annos vauhtia, taitoa ja mielikuvitusta fysiikan lisäksi”, sanoo Ape.
Eli siis. Joukkueessa pitää olla taidon ja raa’an voiman lisäksi myös vauhtia, energiaa ja positiivisuutta. Sitä hyvää auraa. HIFK:n nousussa oleva junnukaarti kuulostaa juuri tuon tyyliseltä? “Aivan. Olen pomminvarma, että jo parin-kolmen vuoden sisällä HIFK:lla on ainutlaatuisen hyvä runko omista pelaajistaan. Vihko, Hirschovits, Pikkarainen ja kumppanit ovat menneet lujasti eteenpäin, enkä näe estettä heidän kehityksensä jatkumisellekaan.”
Onko vaikea ottaa uusia pelaajia tällaiseen joukkueeseen? “Kyllä. Tarkoitus ei olisi järkyttää junnuja liikaa tuomalla joukkueeseen kasamäärin valmiita pelimiehiä. Eikä toisaalta niinkään, että työntää heille liikaa vastuuta. Pitää tasapainoilla siinä välillä. Periaatteessa joukkueen parantaminen on yksinkertaista; pitää hankkia parempia pelaajia niille paikoille, missä niitä tarvitaan, mutta ehjiä osia ei tarvitse korjailla”, toteaa Suhonen.
Missä tilanteessa hankinnat ovat nyt? “Ihan hyvässä tilanteessa. Keskustelemme asioista kolmestaan; Rindellin Harri, Pena ja minä ja Pena toimii tältä pohjalta. Nyt on jo saatu hyviä nimiä, mutta työ on vielä kesken, katsotaan”, kertoo Suhonen, eikä nimien lypsäminen juuri nyt tunnu asialliselta. Ihan yksittäisenä pelaajakysymyksenä: Mikä on käsityksesi Zidlickyn tilanteesta, jatkaako hän HIFKissä ensi kaudella? “Marek on huippupuolustaja, ilman mitään HIFK-lisääkin hän on mielestäni liigan paras pakki. Hänhän ei pelaa nyt Tsekkien MM-joukkueessa ja siinä mielessä tilanne on meidän kannaltamme hyvä. Nyt näyttää siltä, että saamme pitää hänet, mutta varma siitä en voi olla minäkään, kuten ei kukaan muukaan.” Entä jos NHL kutsuu miehen? “Hän on niin hyvä pelaaja, että toivotan hänelle vilpittömästi onnea uralleen”, sanoo Suhonen tähtipuolustajastaan.
SM-liigan allstars by Alpo Suhonen
Aika on rientänyt siihen malliin, että on tullut aika pistää pillit pussiin tämän tapaamisen osalta. Heittäisitkö vielä Jatkoajan lukijoiden iloksi allstars-kentällisen SM-liigapelaajista kaudella 01-02? ”Noo, mikäpäs siinä... hmm... maaliin Tim Thomas Kärpistä, pidän pohjoisamerikkalaisten maalivahtien mentaliteetista.” Siksikö Draper torjuu HIFKissä ensi kaudella? “Kyllä, hän on Thomasin tasoa, ja odotan häneltä paljon.” Pakit? “No Marek ilman muuta ja kaveriksi Marko Tuulola, joka on nostanut mukavasti profiiliaan.” Selvä, ja sitten huikea ketju? “Heitänpä tässä kolme nimeä ilman sen kummempaa paremmuusjärjestystä. Machulda, Ojanen, Vujtek. Se on siinä.” Kiitokset haastattelusta. “Samoin sinne”, heittää Ape ja painelee viikonlopunviettoon Forssaan.
