TsSKA pyyhki nuhjuisella Jokerit-ryhmällä lattiaa Moskovassa – loukkaantumiset vaivaavat helsinkiläisiä

KHL / Raportti
Ryan Zapolski joutui todelliseen tulitukseen Moskovassa, kun TsSKA laukoi maalia kohden 36 kertaa.
Jokerien kolmen kamppailun vierasviikko oli joukkueelle mollivoittoinen, sillä se hävisi kaikki ottelunsa. Tänään Moskovan TsSKA murskasi narripaitaisen vierasjoukkueen numeroin 5-0.

Lähtökohdat TsSKA-ottelun alla eivät olleet helsinkiläisten puolella, sillä joukkueella on miehiä telakalla suuri määrä. Lisäksi tärkeä kiekollinen puolustaja, Alex Grant, kärsi pelikiellosta Moskovan ottelussa. Puolustuspäästä puuttuivat kanadalaisen lisäksi tämän maanmies Karl Stollery ja suomalaislupaus Eemeli Räsänen. Hyökkääjistä sivussa olivat loukkaantumisista kärsivät Peter Regin, Antti Pihlström sekä Nicklas Jensen.

Alakerran poissaolot avasivat 24-vuotiaalle Nico Nurmikannalle pelipaikan. Ottelu oli pääosin Kiekko-Vantaan mukana tällä kaudella kiekkoilleen puolustajan ensimmäinen KHL:ssa. Mies sai debyytissään kolmisentoista minuuttia peliaikaa ja suoriutui suhteessa muuhun Jokerit-joukkueeseen ja lopputulokseen kelvollisesti.

Väsynyt vierasjoukkue jäi jalkoihin jo avauserässä – ensimmäinen jakso määritti koko kamppailun suunnan

Jokerit ei kyennyt vastaamaan kotijoukkueen vyöryyn missään vaiheessa ottelua. Maalipaikkoja joukkue sai niin ikään rakennettua todella vähän, eikä TsSKA ollut missään vaiheessa kamppailua vaikeuksissa kesyn narrilauman kanssa.

Jokerit oli kamppailussa väsyneenoloinen, mikä heijastui huolimattomuutena, kuten turhina kiekonmenetyksinä ja surkeina ratkaisuina niin kiekollisena kuin myös kiekottomana. Ottelukuorma näkyi selkeästi kapealla miehistöllä läpi kolmen vierasottelun viikon operoineen helsinkiläisjoukkueen otteissa.

Pirteästi aloittanut isäntäjoukkue siirtyi 1–0-johtoon, kun ottelua oli pelattuna ainoastaan viitisen minuuttia. Jokerien maalilla pääosin kelvollisesti suurinumeroisesta tappiosta huolimatta esiintyneellä jenkkimaalivahdilla, Ryan Zapolskilla, ei ollut avausosumassa onnea matkassa. Kiekko ohjautui hänen jalkojensa välistä sisään, kun kassari yritti sulkea Alexander Popovin lähettämää laukausta patjojensa väliin.

Lisää sokkihoitoa tarjoiltiin helsinkiläisjoukkueelle sen puuhasteltua omalla alueellaan avausjakson toisen puolikkaan alussa. TsSKA-kolmosketju oli läpi kamppailun huimassa liekissä ja sahasi komeasti jokeripuolustuksen kahville niitaten numeroiksi jo 2–0, maalinteossa hääri ketjun keskushyökkääjä, Maksim Šalunov. Laukaukset maalia kohti merkittiin avauserässä isännille numeroin 16–4.

Toisessa erässä Jokerit oli liikkeellä paljon paremmalla ilmeellä, mutta maalipaikoille pääseminen muodostui kamppailun edetessä helsinkiläisten suurimmaksi haasteeksi, eikä se saanut kirivaihdetta päälle missään vaiheessa. Paras paikka vieraille avautui, kun he pelasivat alivoimalla ja Max Wärn pääsi karkaamaan läpiajoon. Viimeistely ei kuitenkaan onnistunut ja TsSKA iski numeroiksi toisen jakson loppupuolella jo 3–0. Maali syntyi vielä viime kaudella Edmonton Oilersia edustaneen Anton Slepyševin hienon yksilösuorituksen seurauksena.

Kolmas erä oli vierasjoukkueelta pelailua ja lopun odottelua, mutta isäntä ei ollut vielä valmis ja iski limpun kahteen otteeseen Jokerien nuottaan. Näiden osumien myötä ottelusta muodostui Jokerien kannalta paha löylytys, joka päättyi 5–0-kotivoittoon.

Moskovalaisjoukkueen tehot jakautuivat kokonaisuudessaan laajalle rintamalle, mutta tehokkaimpina pelaajina häärivät kaksi tehopistettä mieheen saalistaneet Popov (1+1) sekä joukkueen kapteeni Sergei Andronov (1+1).

Jokerien työmyyrä, Geoff Platt, edusti kolmella viimeisellä kaudella TsSKA Moskovaa ja pelasi tänään ensimmäistä kertaa edelliskausien kotihallissaan vierasjoukkueen paidassa.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Jokerien vierasottelut jatkuvat tiistaina, kun helsinkiläisjoukkue yrittää katkaista kolmen ottelun tappioputkeaan Severstal Tšerepovetsin vieraana. Sitten on vuorossa maaottelutauko, jonka jälkeen jokerijoukkue kohtaa tšerepovetsilaiset toistamiseen – vuorostaan Helsingissä. Joukkueet kohtasivat viimeksi viikko sitten Tallinnassa, kun Jokerit kaatoi Severstalin numeroin 3-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle