Joensuun osuma jäi ottelun ainokaiseksi

KHL / Raportti
Jesse Joensuu oli maanantain ainoa maalintekijä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Jokerit hallitsi peliä Tšeljabinskissä, mutta maalit olivat maanantaina kortilla. Kamppailun ainoaksi maaliksi jäi Jesse Joensuun onnistuminen muutama minuutti ennen loppua.

Helsinkiläisjoukkue oli toipunut lauantaisesta Barys-nöyryytyksestä ja oli ärhäkästi liikkeellä heti alussa.

Jokerit vei peliä koko ajan, mutta illan hahmo oli Traktorin maalivahti Vasili Demchenko. Venäläisvahti venyi kiekon eteen peräti 46 kertaa ja teki useita huikeitakin pelastuksia. Toisessa päädyssä Janis Kalnins sai kauden neljännen nollapelinsä 17 torjunnalla.

Jokerit hakkasi päätään Demchenkon muuriin, mutta ei menettänyt kärsivällisyyttään. Päätöserässä vieraiden vyörytys koveni entisestään ja Jokerit voitti laukaukset peräti 20-1. Traktor ei paineesta huolimatta sortunut jäähyihin, sillä kummallekin joukkueille vihellettiin pelissä vain yksi kaksiminuuttinen.

Lopulta Jokereiden myllytys kuitenkin palkittiin: Brian O'Neill ja Sami Lepistö pelasivat maalin eteen Jesse Joensuulle, joka suti kiekon ilmasta maaliin. Tässä vaiheessa peliaikaa oli jäljellä enää reilut kolme minuuttia, eikä Jokereilla ollut enää ongelmia turvata suurella vaivalla hankkimaansa johtoasemaa. Täten pisteet lähtivät vieraiden mukaan 0-1-loppulukemilla.

– Tiesimme, että vastustaja puolustaa tiiviisti ja saimme sisäpiiritietoa, että pelit ovat päättyneet 1–0 ja 2–1. Pelasimme tänään riittävän hyvin, hallitsimme peliä koko ajan ja ansaitsimme voiton, kamppailun ainokaisen iskenyt Joensuu summasi.

– Voin puhua vain omasta puolestani, mutta kyllä turhautti kun ei mennyt kiekko sisään paikoista ja varsinkin siitä Brianin (O'Neill) syötöstä. Kokeneena pelaajana on kuitenkin ihan turha jäädä murehtimaan. Hyvin jaksettiin tehdä töitä ja luoda tilanteita, Joensuu tuumasi.

Jokereiden palaa vierasreissultaan nyt hetkeksi kotiin maajoukkuetauolle. Neljästä pelistä joukkue saalisti kolme voittoa, ja ainoa isompi kolhu oli lauantainen Astanan kolmas erä.

– Käsiteltiin se peli juuri niin kuin pitääkin. Ennen tätä peliä olimme pelanneet kahdeksan hyvää erää ja yhden huonon, joten ei meidän huolissaan tarvinnut olla. Ja minun mielestäni loppupeleissä on ihan sama häviätkö 2–8 vai 2–3, laituri summasi.

– Lähdimme isoin tavoittein kiertueelle ja halusimme satsata tiettyihin juttuihin. Jänne katkesi tällä reissulla yhden erän ajaksi. Kun kokonaisuutta katsotaan, niin annan tälle reissulle arvosanaksi yhdeksän miinus.

» Lähetä palautetta toimitukselle