Salavat Julajev Ufa jatkoi Jokereiden tuskaa – helsinkiläisseura esitti kuitenkin viikon parhaimman pelinsä

KHL / Raportti
Anders Lindbäckin maalissa oli pelaajien lisäksi myös kolme kiekkoa.
Kuva © Mikko Taipale / Jokerit
Alussa juhli Salavat, kunnes Jokerit tuli tasoihin. Jännittävä ottelu ratkesi jatkoajalla Salavatin voittoon 3–2-lukemin.

Kahden viime aikoina ailahdelleen joukkueen kohtaamisen voitti Salavat jatkoajan jälkeen 3–2-lukemin. Salavatin neljästä suomalaisesta kolme nähtiin kentällä. Teemu Hartikaisen perheeseen syntyi ennen Jokerit-ottelua tyttövauva. Iloisen perheuutisen kertoi Salavat omalla Instagram-tilillään.

Joukkueen suomalaispelaajista Markus Granlund oli pois kaukalosta sairastumisen vuoksi. Ratkaisuosuman iskenyt Sakari Manninen oli illan ottelussa näkymätön muutamia välähdyksiä lukuunottamatta.

Ensimmäisen erän alkuminuuteilla Alex Grantin kyynärpää osui päin Pyotr Khokhryakovia, josta ottelun tuomaristo ei viheltänyt rangaistusta. Jevgeni Lisovetsin laukaus meni helpohkosti ohi Anders Lindbäckin ja ottelun avausmaali näki päivänvalon viiden minuutin pelailun jälkeen.

Erän loppuun isännät lisäsivät johtoaan illan toisella osumallaan, joka oli upea ohjausmaali. Jokereilla otteluiden ensimmäiset erät ovat olleet viime aikoina heikohkoja, mutta Ufassa nähtiin parempaa helsinkiläisseuran peliä tuloksesta huolimatta.

Toinen erä käynnistyi tasavajaalla ja kaukalossa oli enemmän tilaa yksilötaidolle. Nopeajalkaisille joukkueille tilanne sopi täydellisesti, vaikkakin Jokerit nappasi lisää harmia itselleen rangaistuksen muodossa.

Monia hyviä torjuntoja esittänyt Salavat-vahti Juha Metsola näytti ottelun aikana syyn, että miksi hän on KHL:n yksi parhaimmista maalivahdeista. Vieraat kasasivat rivinsä ja iskivät ennen ottelun puoltaväliä avausmaalinsa vastahyökkäyksestä, jonka viimeisteli Alex Grant.

Hetki Grantin kavennusosuman jälkeen Hartikainen kaatui ikävästi David Skleničkan kampittaessa, mutta pystyi tilanteen jälkeen käynnistämään kotijoukkueen uutta ylivoimaa. Ennen erätaukoa helsinkiläisryhmä lisäsi vauhtia, jonka kuitenkin Metsola ryhmineen selvitti helposti.

Jännittävä kolmas kaksikymppinen lisäsi Tomi Lämsän ryhmälle vaikeuksia, sillä Philip Holm toi ylivoimalla vieraat tasoihin ennen ottelun viimeistä kymmenminuuttista. Varsinainen peliaika ei tuonut ratkaisua, joten voittajaa lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Jatkoaikaa ei keritty kauaa pelata, kun Manninen ratkaisi Salavatille lisäpisteen Hartikaisen esityöstä. 

Jokereilla ei hyvistä tilanteista huolimatta runsaasti verkko heilunut, mutta aloituksissa seura oli Salavatia etevämpi. Ottelua sävytti runsaat erikoistilanteet, kuitenkaan erikoistilannemaaleja ei nähty kuin vain yksi.

Jokereiden matka jatkuu takaisin Helsinkiin, jossa se kohtaa tulevana maanantaina Frans Tuohimaan edustaman Neftehimik Nižnekamskin. Salavatin seuraava ottelu pelataan jälleen kotiyleisön edessä, kun aiemmin tänään Barys Nur-Sultanille vuoden tauon jälkeen dramaattisesti hävinnyt SKA Pietari saapuu vierailulle viikon viimeisessä ottelussa tämän viikon sunnuntaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle