KHL:n pudotuspelit 2020: Jesse Virtasen Ak Bars puhtaalla pelillä toiselle kierrokselle - Harri Säteri lauottiin vaihtoon

KHL / Raportti
Ak Barsin maalilla Timur Biljalov on ollut todella vahva läpi kauden.
Kuva © Mikko Taipale / Jokerit
KHL:n toiselle pudotuspelikierrokselle sunnuntaina selvitti tiensä kaksi joukkuetta, kun kummankin konferenssin kärkijoukkueet viimeistelivät ottelusarjansa neljänsillä voitoilla.

Sibir ei saanut kotiyleisönsä edessä sarjaa poikki. Ak Bars sen sijaan puolusti laadukkaasti Nižnekamskissa. Torpedo teki aikansa kiusaa TsSKA:lle, mutta ei onnistunut venyttämään ottelusarjaa.

Sibir Novosibirsk (5) vs. (4) Avtomobilist Jekaterinburg, Sibir johtaa sarjaa voitoin 3-1

Avtomobilist otti ottelusarjan ensimmäisen voittonsa kaatamalla Sibirin Novosibirskissä maalein 5–1. Voitto oli joukkueelle ansaittu sillä läpi ottelusarjan Avtomobilist on ollut parempi joukkue pelitapahtumissa, mutta maalinteko on tökkinyt pahemman kerran.

Vieraiden kokenut tähtihyökkääjä Pavel Datsjuk otti joukkueensa reppuselkään ja iski ottelussa tehot 1+1. Myös kärkihyökkääjät Peter Holland ja Dan Sexton merkkauttivat ottelussa tehot 1+1.

Kotijoukkueen suomalaisilta peli ei ollut kevään vahvin. Avtomobilistin 3–0 -maalin jälkeen loistavat pudotuspelit tähän asti pelannut Harri Säteri sai tehdä tilaa Aleksei Krasikoville. Toki päivänselvää on se, että Säteri aloittaa maalilla, kun tiistaina Jekaterinburgissa käydään ottelusarjan viides ottelu. 

Suomalaisten piristysruiske päivään oli Mikael Ruohomaan ja Jyrki Jokipakan syöttöpisteet Daniil Romantsevin maaliin ottelun toisessa erässä.

Neftekhimik Nižnekamsk (8) vs. (1) Ak Bars Kazan, Ak Bars jatkoon voitoin 4-0

Ak Bars Kazan haki kliinisen 1–0 -vierasvoiton Nižnekamskista. Voittomaalin ottelusarjan neljännessä ottelussa teki Stanislav Galijev, jonka terävä rannelaukaus yllätti Konstantin Barulinin maalin etukulmasta.

Neftekhimikillä oli ottelussa omat paikkansa ja joukkue onnistuikin ohittamaan Timur Biljalovin ottelun avauserässä, mutta maali hylättiin valmentajan haasteen jälkeen.

Biljaloville lopulta kevään ensimmäinen nollapeli 21 torjunnalla.

Suomalaisista Jonas Enlundin kausi päättyi tähän ja puolustaja Jesse Virtanen jatkaa Ak Barsin kanssa Gagarin Cupin metsästystä.

Toisen kierroksen vastustajaa Ak Bars saa odotella vielä muutaman päivän.

Torpedo Nižny Novgorod (8) vs. (1) TsSKA Moskova, TsSKA jatkoon voitoin 4-0

Ottelusarjan neljännessä ottelussa varsinainen peliaika ei riittänyt ratkaisemaan joukkueiden välistä paremmuutta.

Ratkaisu nähtiin ensimmäisen jatkoerän kolmannella peliminuutilla, kun ajassa 62.02 Kirill Kaprizov nousi vieraiden sankariksi jälleen kerran ja iski ylivoimalla kiekon verkkoon sinetöiden loppulukemiksi 3–2 -vieraille.

Itse ottelussa Torpedo oli hallitsevampi osapuoli ja siirtyi toiselle erätauolle Chay Genowayn maalilla 1–0 -johdossa.

Jordan Schroeder vei kotijoukkueen kolmannen erän alun ylivoimamaalillaan jo kahden maalin johtoon, mutta tätä iloa ei kestänyt kuin nelisen minuuttia ennen kuin vieraiden Mat Robinson kavensi pelin.

TsSKA haki kiivaasti tasoitusta ottelun lopun ja onnistuikin tasoitusmaalinteossa ajassa 57.15, kun Maksim Shalunov ohitti loistavan pelin kotijoukkueen maalilla pelanneen Andrei Tikhomirovin.

Mikäli Helsingin Jokerit selvittää Lokomotiv Jaroslavlin tieltään, kohtaa TsSKA Moskova toisella pudotuspelikierroksella Moskovan derbyn voittajan.

TsSKA:n toisen kierroksen ensimmäinen peli pelataan keskiviikkona 18.3.

Spartak Moskova (5) vs. (4) Dinamo Moskova, sarjan voitot ovat tasan 2-2

Spartak voitti sunnuntaina ottelusarjan neljännen kohtaamisen lukemin 3–2 ja näin molemmat Moskovan joukkueet ovat ottelusarjassa toistaiseksi voittaneet kotipelinsä.

Kotijoukkue karkasi ottelussa jo 3–0 -johtoon, mutta Dinamo nousi kolmannen erän maaleilla maalin päähän, mutta ei tasoihin.

Spartakin sankarina hääri Ilja Zubov, joka oli mukana jokaisessa maalissa. Artjom Fjodorov ja Kaspars Daugavins säestivät tehoilla 1+1. Fjodorov sai vielä ottelun päätyttyä käytöskympin.

Ottelusarja jatkuu tiistaina Dinamon kotiareenalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle