Parjattu Steve Moses puki sankariviitan ylleen Tallinnassa ja johdatti Jokerit jatkoaikavoittoon

KHL / Raportti
Maali oli Mosesille suuri helpotus.
Jokereiden juhlaviikonloppu Tallinnassa sai pirteän alun, kun suomalaisjoukkuetta vastaan asettui Spartak Moskova. Jatkoajalle venähtäneen ottelun voitto-osumasta vastasi Steve Moses, jonka alkukausi ei ole muutoin sujunut odotusten mukaan.

Lokakuun viimeisen viikonlopun ohjelmaan Helsingin Jokereilla kuuluu kaksi kotiottelua Tallinnassa seuran 51-vuotisjuhlien yhteydessä. Mittelöistä ensimmäinen oli vuorossa perjantaina. Läntisen konferenssin kolmonen, Jokerit, lähti otteluun kolme peräkkäistä voittoa takataskussaan.

Narrimiehistössä nähtiin illan pelissä myös uusi naama. Vastikään Jokereiden matkaan liittynyt Max Wärn debytoi perjantain kamppailussa. Edellisen kerran mies nähtiin tositoimissa viime maaliskuussa.

Loppuunmyyty Tondiraba Areena pääsi nauttimaan viihteestä koko rahan edestä, kun vauhdikas ottelu eteni jatkoajalle saakka.

Spartak oli heti ensimmäisessä erässä tehokas, ja ottelun ensimmäinen osuma nähtiinkin jo alle viiden minuutin jälkeen. Kanadalainen Ben Maxwell toi vieraat johtoon vain hetken sen jälkeen, kun Marko Anttila oli laukonut tolppakudin Spartak-päädyssä.

Kahden maalin päähän moskovalaiset nousivat, kun Andrei Kuteikinin napakka laukaus painui ohi jokerivahti Ryan Zapolskin. Kiekko löytyi jokeriverkosta myös pari minuuttia myöhemmin Sami Lepistön istuessa kaksiminuuttistaan, mutta maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

Jokereiden avausosumasta vastasi Nickas Jensen. Kiekko ohjautui maaliin venäläispuolustaja Jevgeni Kulikin luistimesta. Spartakia ei kuitenkaan maalin johto kauan tyydyttänyt, ja pian joukkueen hyökkääjä Enver Lisin tuikkasi pelivälineen jälleen verkkoon ja toi vieraat 3–1-johtoon.

Toinen erä yksipuolista tykitystä

Avauserässä Jokereiden yhteispeli oli vielä osittain epävarmaa, vaikka laukauksia saatiinkin aikaiseksi. Erätauon jälkeen haparointi oli kuitenkin hälventynyt, ja aistittavissa oli tuttua energiaa.

Jokerien 2–3-kavennus nähtiin mittelön puolivälissä John Normanin toimesta. Heti maalin jälkeen Jokereille tarjottiin ylivoimaa, jonka aikana oli Jesse Joensuun vuoro onnistua. Osuma oli Joensuulle kuluvan kauden kymmenes.

Toisessa erässä Spartak oli hätää kärsimässä, kun jokeripelaajat, kuten Jensen ja Brian O'Neill, tykittivät laukauksia kohti vierasmaalia. Moskovalaisten ahdinkoa lisäsi myös joukkueen viisi kahden minuutin rangaistusta, joista kolme kirjattiin puolustaja Mihail Grigorjeville.

- Joukkue näytti, että olemme aikaisemminkin nousseet. Toinen erä oli yhtä päätä ja saimme tärkeitä maaleja. Lähellä oli, ettemme tehneet 4–3-johtomaalia jo toisessa erässä, jokerivalmentaja Lauri Marjamäki tiivisti.

Päätöserän alussa Jokereiden aktiivinen pelityyli sai jatkoa, mutta myös vierasjoukkue pääsi nopeasti kiinni pelin ytimeen. Spartak palasi jälleen ensimmäisen erän kaltaiseen rytmiin, mutta tehokkuus jäi uupumaan.

Mosesin kuiva kausi katkesi

Ottelu venyi lopulta jatkoajalle, jossa sankarin roolissa toimi Steve Moses. 4–3-osuman jälkeen jokerikannattajat saivat lähteä voittoisasti Tallinnan perjantaiyöhön.

Yksi ottelun suurimmista valopilkuista oli nimenomaan jatkoaikaonnistuja Moses, joka oli vahvasti esillä koko pelin ajan. Kirsikka kakun päälle tuli pelin päätteeksi. Mosesta on kauden aikana moitittu siitä, ettei hän ole vastannut odotuksiin halutulla tavalla. Miehen kauden ainoa ja edellinen osuma ennen tätä ottelua syntyi Jokereiden kauden avauspelissä 3. syyskuuta.

- Olen todella iloinen Mosesin voittomaalista. Hän pelasi hyvän pelin. Kun maaleja ei ole tullut, niin niitä on tärkeää saada, Marjamäki kommentoi.

Seuraava Tallinnan-ottelu Jokereilla vuorossa on sunnuntaina, jolloin vastaan luistelee Severstal Tšerepovets.

» Lähetä palautetta toimitukselle