Onnekkaat pomput Jokereiden puolella

KHL / Raportti
Jokerit kaatoi Lokomotivin lukemin 4-3
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Helsingin Jokerit kaatoi sunnuntain kotiottelussaan sarjataulukossa niskaansa hengittävän Jaroslavlin Lokomotivin. Onnekkaat pomput olivat isännille suurena apuna, sillä peräti kolme neljästä helsinkiläisten maalista kimposi sisään venäläisjoukkueen pelaajasta.

Tasapisteissä sarjataulukossa olleet Jokerit ja Lokomotiv kävivät sunnuntain ratoksi tasaisen ja vauhdikkaan taiston.

Vieraat hallitsivat pelin alkua, mutta jälkimmäiset erät olivat todella tasaisia. Tiukassa kamppailussa onni näytteli suurta osaa, sillä peräti kolme jokerimaalia kimposi sisään Lokomotivin pelaajasta. Huonoin tuuri oli Daniil Apakovilla, jonka maila oli kahdesti väärässä paikassa.

- Ei ole pomppinutkaan vähään aikaan. Töitä kun tekee, niin joskus sattuu näitäkin. Tuleehan siitä vähän hauska olo, kun välillä ei tosiaan mene sitten hyvistäkään paikoista, virnisti Apakovin ohjaaman 3-2-osuman nimiinsä kirjauttanut Pekka Jormakka.

- Kiekkoa kun pistää maalille, niin välillä tulee onnenkantamoisiakin. Siellä on aika paljon mailoja ja luistimia, mistä voi pompata, summasi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Tiukkaa vääntöä loppuun asti

Jokerit karkasi avauserässä kahden maalin johtoon, mutta erä oli selvästi vieraiden. Kova liike ja paine piti Jokerit ahtaalla, eivätkä isännät päässeet juuri omasta päästä pois.

- Tiedettiin, että kaveri pelaa pitkällä viisikolla ja oli kyllä tosi luisteluvoittoinen ja varmaan myös yleisöystävällinen peli. Ei siellä omissa ollut juuri varaa kääntyillä. Ensimmäisessä erässä oltiin vähän ongelmissa, mutta onneksi siitä parannettiin, Marjamäki totesi.

- Kaveri pelasi "all in -kiekkoa", mikä aiheutti meille ongelmia. Eihän tuommoinen huippujoukkue löysää varsinkaan kahden maalin takaa-ajossa. Onneksi löydettiin mekin vielä yksi pykälä lisää jälkimmäisiin eriin, kertoi puolestaan Jormakka.

Vieraiden riveissä pomppumaaleja ei harmiteltu, vaan ratkaisuksi nähtiin kamppailupelaaminen.

- Hyvä ottelu, jossa päästimme tosin heti kaksi osumaa. Peli ei kuitenkaan ratkennut niihin. Jokerit pelasi suoraviivaisesti ja toimitti kiekkoa maalille. Olimme maalin edustalla heikkoja, ja se oli pelin ratkaisu, ruoti jaroslavlilaisten päävalmentaja Dmitri Kvartalnov.

Kolmannessa erässä syntynyt 4-2-osuma näytti vievän jo Jokerit voittoon, mutta Lokomotiv sai vielä lopussa tilaisuutensa. Oliver Lauridsen huitoi Jegor Averinia jalkoväliin ja lensi suihkun puolelle viisi minuutti ennen loppua. On paljon mahdollista, että KHL:n kurinpito palaa asiaan vielä alkavalla viikolla.

Vieraiden ylivoima jauhoi yhden osuma, mutta tasoitusta Lokomotiv ei enää saanut väännettyä.

- Katsoin tilanteen pari kertaa nauhalta. Kamppailutilanne, jossa maila jäi jalkoväliin. Ei mielestäni törkeä tai tahallinen - pelissä maila joskus jää väärään paikkaan, Marjamäki kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle