Miika Koivisto iski Jokerit tiukkaan rakoon - Tehottomuus vaivasi kotijoukkuetta

KHL / Raportti
Miika Koivisto sai tuulettaa voittomaalia ottelun puolessa välissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Jokerit kärsi jo toisen tappion putkeen KHL:n pudotuspeleissä Dinamo Moskovalle. Tällä kertaa Helsingin Arenassa lukemat olivat vieraiden hyväksi 2-3 ja Dinamo lähtee otteluvoitoin 2-0 pelaamaan sarjan kaksi seuraavaa ottelua Moskovaan.

Helsingissä yli 12-tuhatpäinen yleisö sai nauttia huippujääkiekosta keskiviikko-iltana. Helsingin Jokerit ja Dinamo Moskova tarjoilivat loistavaa jääkiekkoa ja lopulta Dinamo oli ottelussa suomalaispuolustaja Miika Koiviston iskemällä voittomaalilla lukemin 3-2 parempi.

Jokerit oli ottelussa hallitsevampi osapuoli voittaen muun muassa laukaukset kohti maalia lukemin 48-20. Ensimmäinen erä ottelusta oli kotijoukkueen totaalista hallintaa, mutta siitä huolimatta vierasjoukkue pääsi johdossa ensimmäiselle erätauolle.

Jokerit sai juhlia avausmaalia ensimmäisessä erässä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Narripaidat aloittivat ottelussa maalinteon, kun hienon hyökkäysalueen riiston jälkeen Nicklas Jensen ajoi maalille ja survoi oman paluukiekkonsa Dinamon puolustajien estelyistä huolimatta ohi venäläismaalivahti Aleksandr Jerjomenkon.

Dinamo iski takaiskun jälkeen kaksi pikamaalia ohi Jokereiden maalilla torjuntavastuun saaneen Ryan Zapolskin. Ensin kotijoukkue puolusti omalla alueellaan huolimattomasti ja moskovalaiset pääsivät pyörittämään peliä. Lopulta yksinkertainen oli kaunista, kun puolustaja Michal Cajkovsky toimitti kiekon maalille ja Patrick Zackrisson hakkasi maalin edustalta karat sisään.

Vieraiden johtomaalin reilut kaksi minuuttia ennen taukoa iski latvialaishyökkääjä Miks Indrasis, jonka veto b-pisteen kaarelta painui takakulmaan helpohkosti ohi Zapolskin.

Erikoistilanteissa Dinamo askeleen Jokereita edellä

Ottelun toisessa erässä vihellettiin runsaasti jäähyjä ja erikoistilanteet nousivat esiin. Jokerit pääsi ensimmäisenä koittamaan, mutta ylivoima ei tuottanut edes yhtä vetoa kohti vieraiden maalia.

Dinamo pääsi pari minuuttia Jokereiden perään ylivoimalle ja rankaisi välittömästi. Venäläisjoukkueella yksinkertainen oli kaunista, kun kiekko pelattiin nopeasti siniviivaan, josta suomalaispuolustaja Koivisto sai toimittaa kiekon yläkulmaan ohi yhdysvaltalaismaalivahdin.

Zapolski vaihdettiin tämän maalin jälkeen pois maalista ja Jokereiden maalilla ottelun loppuun jatkoi Janis Kalnins.

Tehoton hyökkäyspelaaminen koitui Jokereiden kohtaloksi

Jokerit tuli kolmanteen erään hyvällä ilmeellä ja vahvalla liikkeellä kotijoukkue saikin luotua heti erän alussa kovaa painetta vieraiden maalille.

Dinamon maalivahti venyi huipputorjuntoihin vieraiden maalila.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Erän viidennellä peliminuutilla ahnas yrittäminen tuotti viimein tulosta. Maaliin johtanut tilanne sai alkunsa puhtaasti puolustaja Victor Löövin ansiosta, joka nosti jalalla kiekon puolustusalueelta hyökkäysalueelle.

Syöttö keskustaan tavoitti Pekka Jormakan, jonka vedon paluukiekossa terävimmin oli kiinni Jokereiden runkosarjan tehokkain pistemies Brian O'Neill, joka napautti kotijoukkueen maalin päähän.

Jokereille iski syystä tai toisesta lievä hyvänolontunne kavennusmaalin jälkeen, sillä joukkueen pelaaminen laiskistui jonkin verran ja hyökkäyspelaaminen ajautui kulmiin, eikä sieltä tiiviisti puolustavaa Dinamoa ahdisteltu.

Pelin kulusta kertoo se, että toisen erän puolivälin jälkeen Dinamo ei juuri hyökännyt. Vierasjoukkueen peli perustui pitkälti oman puolustusalueen keskustan tiiviiseen puolustamiseen, sekä kiekon roiskimiseen ulos alueelta.

Ainoat hyökkäykset nähtiin, kun joukkue sai katkon keskialueella tai Jokereiden viisikon jäätyä epätasapainoon kenttäasemissa.

Ylivoimat hukkaan päätöskympillä

Jokerit pääsi yrittämään tasoitusmaalin tekoa reilu kahdeksan minuuttia ennen kolmannen erän loppua ylivoimalla, mutta mitään järisyttävää joukkue ei saanut aikaiseksi.

Kotijoukkue sai uudelleen loistavan mahdollisuuden maalintekoon vajaat neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä joukkueen päästyä kahden miehen ylivoimalle. Ylivoimassa oli yritystä, mutta laukaukset suoraan syötöstä tai mylläkät maalin edustalta jäivät uupumaan.

Tämä teki Dinamon alivoimapelaamisesta helppoa ja sitä helpotti tulikuuma maalivahti, joka napsi suorat laukaukset kuin marjat pensaasta.

Jokerit yritti vielä ottelun viimeisellä minuutilla tasoitusta ilman maalivahtia, mutta joukkue ei päässyt kunnolla edes hyökkäysalueelle. Näin ollen maali jäi tekemättä ja peli päättyi vieraiden niukkaan voittoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle