Jokerit ravisti Barys-peikon harteiltaan – vieraskiertue jatkuu voitokkaana

KHL / Raportti
Steve Moses taituroi ottelun avausmaalin Kazakstanissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit kävi nappaamassa täyden pistepotin Kazakstanin pääkaupungista lähes kolmen vuoden tauon jälkeen.

Jokerit pelasi Suomen aikaa keskiviikkona iltapäivällä Barys Nur-Sultanin vieraana. Kazakstanilaisten edellinen isännöinti on monella Jokereiden kannattajalla yhä syvällä takaraivossa, kun Barys oli helmikuussa parempi tylyin 8–2-lukemin. Tuo tappio on edelleen Jokereiden KHL-taipaleen suurinumeroisin. Barys on ollut muutenkin Jokereille vaikea linnake valloitettavaksi. Neljä edellistä keskinäistä kohtaamista kun oli päättynyt kazakstanilaisten voittoon. Jokereiden edellinen voitto Barysista oli helmikuulta 2017.

Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen Jokerit sai pelin haltuunsa ja aloitti maalinteon, kun toinen erä oli vanhentunut viisi minuuttia. Steve Moses leikkasi kulmauksesta maalin eteen ja ohjasi John Normanin laukauksen taidokkaasti ohi Edward Pasqualen.

Täydellisessä vierashallinnassa edenneen kakkoserän lopulla Brian O'Neill yllätti Barysin kanadalaisvahdin toistamiseen vanhanaikaisella. Maalin syöttänyt Jesse Joensuu edesauttoi maalin syntymistä luomalla O'Neillille tilan kiertää. Jokerit hallitsi toisessa erässä kiekkoa, piti keskustan tiiviinä ja oli oikeastaan kaikessa parempi kotijoukkueen ollessa samanaikaisesti vähintään yhtä hukassa kuin hallin DJ, joka alkoi soittaa Enter Sandmania pelin ollessa käynnissä.

Anttila Jokereiden sankari

Päätöserään kotijoukkue sai ladattua itsensä uuteen iskuun, mutta Jokerit pystyi ensi alkuun pitämään Barysin aisoissa. Roman Startšenko pääsi kuitenkin pujottelemaan luvattoman helposti Jokereiden puolustuksen keskeltä maalintekoon ja toi sinipaitaisen kotijoukkueen kosketusetäisyydelle. Startšenkon soolon jälkeen Jokerit tarvitsi Janis Kalninsin torjuntoja ja latvialainen nousikin esiin silloin, kun häntä eniten tarvittiin.

Antti Pihlströmin koukattua itselleen illan toisen kaksiminuuttisensa joutui Jokerit jo ahtaalle, mutta kapteeni Marko Anttila kaivoi ratkaisijan viittansa esiin. Kalninsin torjunnasta kimmonnut kiekko pomppi juuri sopivasti Anttilan mailan ulottuvuuksiin ja Lempäälän jätti pääsi polkemaan karkuun viimeistellen kauden toisen alivoimamaalinsa. Jäähyihin sortunut Jokerit luovutti kuitenkin pian uudelleen pakkopelin Barysille ja Curtis Valk toi kazakstanilaiset uudemman kerran maalin päähän. Helsinkiläisten sankari oli kuitenkin Marko Anttila, joka viimeisteli loppulukemat 2–4 tyhjään verkkoon. Voitto oli Jokereille jo kolmas perättäinen vieraskaukalossa.

Puolustaja Roope Reini pelasi ensimmäisen KHL-pelinsä. 20-vuotias Reini korvasi henkilökohtaisten syiden takia poissa olleen Teemu Erosen Jokereiden kokoonpanossa. Reini on kiekkoillut syksyn tähän asti Kiekko-Vantaan riveissä. Nuorukainen kellotti debyytissään peliaikaa 12.19 sekä laukoi ja taklasi kertaalleen.

Käynnissä oleva Jokereiden vieraskiertue päättyy itsenäisyyspäivänä Sibir Novosibirskin vieraana. Tuohon otteluun Jokerit saa lisää kokoonpanohaasteita, koska ainakin tällä tiedolla maailmamestarit Marko Anttila, Veli-Matti Savinainen ja Mikko Lehtonen matkaavat Kazakstanista suoraan Linnan juhliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle