Avtomobilist sai revanssin Jokereista – Vladislav Grossille KHL-uran ensimmäinen nollapeli

KHL / Raportti
Jokerit hakkasi päätään Vladislav Gross -nimiseen muuriin.
Kuva © Mikko Taipale / Jokerit
Avtomobilist otti Jokereista eiliseltä revanssin 2–0-lukemin.

Sekä Avtomobilist että Jokerit tekivät pieniä muutoksia kokoonpanoihinsa sunnuntain kohtaamiseen nähden.

Maanantaina klo 16 Suomen aikaa alkaneen ottelun avausmaalista vastasi avauserässä tarkalla laukauksella jekaterinburgilaisisäntien Georgi Belousov kauden seitsemännellä osumallaan.

Toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla Nicklas Jensen ja Charles Genoway saivat viiden minuutin jäähyt pystypainista. Jokerien Jensen huitaisi lisäksi kaksiminuuttisen arvoisesti ennen kahakkaa.

Tilanteen jälkeen Antti Pihlström hölmöili itsensä Jensenin seuraksi rangaistusaitioon, mutta Avtomobilistin ylivoima oli tuloksetonta.

− Alivoimalla ei voi voittaa peliä, painotti toisen erän jälkeen Viasatin haastattelussa Jokerien hyökkääjä Henri Ikonen.

Pavel Datsjukin tähdittämän Avtomobilistin illan viimeisen osuman iski Peter Holland ylivoimalla kolmannessa erässä. 2−0 jäivät loppulukemiksi.

Isäntien maalilla Vladislav Gross torjui 26 laukausta juhlien KHL-uransa ensimmäistä nollapeliä. Helsinkiläisseuran maalissa Jānis Kalniņš sai tilastoihin 30 torjuntaa.

Viimeksi Jokerit on jäänyt pisteittä Avtomobilistia vastaan syyskuisena iltana vuonna 2018, kun Avtomobilist nollasi Jokerit Helsingissä 3–0-lukemin.

Jokerien kausi jatkuu tulevana keskiviikkona Nižnekamskissa Neftehimikin vieraana. Avtomobilist vierailee samana iltana Spartak Moskovan vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle