Jokerien vieraskiertue alkoi tappiolla − ratkaisu venyi jatkoajalle

KHL / Raportti
Nicklas Jensen pääsi tehopisteille tekemällä kaksi maalia.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokereiden kauden ensimmäinen Venäjällä pelattu vierasottelu päättyi 3-2 tappioon.

Jokerit aloitti kolmen ottelun vieraskiertueensa Moskovassa Avangard Omskin vieraana. Koronakaranteenin vuoksi kaksi viikkoa huilanneelle vierasjoukkueelle ottelu oli vasta kauden kuudes.

Ottelun avauserä oli hyvin vauhdikas, ja ensimmäinen erikoistilanne nähtiinkin jo erän avausminuutilla, kun Jesse Joensuu lähti jäähypenkille korkeasta mailasta. Alivoimaviisikko pelasi tiiviinä, eikä kotijoukkue päässyt ylivoimansa aikana kunnon maalipaikoille.

Avauserän jälkimmäisellä puolikkaalla ei juurikaan pelikatkoja nähty, ja peli rytmittyi tasaisesti kaukalon kumpaankin päähän. Jokerit sai rakennettua muutaman maalipaikan, mutta eivät saaneet kiekkoa ohi Emil Garipovin. Kotijoukkueen parhaimmat maalipaikat syntyivät Viktor Löövin sekä Mikko Lehtosen pelivirheistä puolustusalueella.

Erän lopussa nähtiin myös Jokerien ensimmäinen ylivoima, kun Kirill Semyonov sai pelirangaistuksen jalkapyyhkäisystä. Viiden minuutin ylivoimalla ei kuitenkaan osumia syntynyt.

Avausmaali nähtiin videotarkastuksen jälkeen

Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Maalipaikkoja syntyi tasaisesti molemmille joukkueille.

Parhaat maalipaikat nähtiinkin toisen erän alkupuolella, kun Joensuu sai syötettyä kiekon keskustassa olevalle Iiro Pakariselle, mutta laukaus epäonnistui mailan katketessa kriittisellä hetkellä. Vain hetkeä myöhemmin Jordan Schroeder sai syötettyä kiekon Brian O'Neillille maalin eteen, mutta Garipov veti pidemmän korren.

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 25.01, kun Schroederin sekä O'Neillin syötöstä Nicklas Jensen pääsi laukomaan suoraan maalin edestä. Galimov sai torjuttua laukauksen, mutta videotarkastus osoitti kiekon ylittäneen maaliviivan. Näin ollen vierasjoukkue 0−1-johtoon.

Tasoitusmaali nähtiin ottelun puolivälissä, kun Jonathan Pudas lähti jäähypenkille kiinnipitämisestä ja kotijoukkueen Yegor Chinakhov sai kiekon ohi Anders Lindbäckin.

Ratkaisu nähtiin vasta jatkoajalla

Kolmannessa erässä nähtiin kaksi maalia, kun ensin Jensen vei O'Neillin nerokkaasta syötöstä Jokerit 1−2 edelle ja myöhemmin Sergei Shumakov tasoitti näyttävän kuvion jälkeen ottelun 2−2:een.

Varsinaisella peliajalla ei loppuminuuttien hyvistä maalipaikoista huolimatta saatu ratkaisua, joten sitä haettiin jatkoajalta.

Jatkoaika alkoi vieraiden hallinnassa, mutta ajassa 62.42 Lindbäck otti kaksiminuuttisen kampituksesta. Rangaistusta lähti kärsimään ottelussa aika näkymättömänä ollut Eeli Tolvanen.Ylivoimalla nähtiin useampi maalipaikka, mutta lopulta ratkaisumaalin iski Chinakhov illan toisellaan. Lopputulos täten 3−2 isännille.

Jokerien kausi jatkuu torstaina vierasottelulla Severstal Tsherepovetsia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle