Lokomotivilla iskun paikka Moskovassa

KHL / Ennakko
Lokomotiv on jo kahdesti nollannut TsSKA:n pudotuspelisarjan aikana.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Päivän ainut KHL-ottelu pelataan Moskovassa, kun TsSKA ja Lokomotiv Jaroslavl kohtaavat ottelusarjan viidennessä ottelussa. Voitot ovat tasan 2-2, joten panokset otteluun lähdettäessä ovat luonnollisestikin kovat.

TsSKA Moskovan ja Lokomotiv Jaroslavlin välinen ottelusarja on ollut odotetun tiukka. Kaikki pelit ovat olleet todella tasaväkisiä eikä maaleilla ole juhlittu. Ottelusarjan toisessa pelissä nähtiin viisi maalia, mutta muuten on pysytty kolmessa tai alle. 

Se antaa vahvistuksen siitä, että nämä kaksi joukkuetta pelaavat äärimmäisen laadukasta puolustuspeliä.

Jaroslavlin toisessa ottelussa TsSKA näytti jopa yllättävän turhautuneelta, kun Lokomotiv marssi 3–0 -voittoon. Eddie Pasquale teki kotijoukkueen maalilla tarvittavat torjunnat eikä TsSKA:n kärkihyökkääjät päässeet kunnon tekopaikoille Lokomotivin puolustusmuurin takia.

Edellinen ottelu saattoi hyvinkin olla käännepiste sarjalle, sillä mitä pidempään Pasquale pitää nollaa, niin sitä suuremmaksi TsSKA:n tuska kasvaa. 

Osittain eroja on kahden huippujoukkueen välille syntynyt ikärakenteen kautta. Lokomotiv on kokonaisuudeltaan nuorempi kuin TsSKA, niin liike on ollut pirteämpää oikeastaan jokaisessa pelissä.

Viidennestä pelistä on odotettavissa kyttäystaistelua, jossa TsSKA hyökkää ja Lokomotiv puolustaa kärsivällisesti sekä yrittää hyökätä nopeasti vastaan.

Ottelu käynnistyy kello 18.30.

Seuraa Heitä

Sergei Andronov #11 | TsSKA

Oikea laitahyökkääjä

Joukkueen kapteenin tulisi nousta esiin tässä ottelusarjassa nyt.

Teemu Pulkkinen #6 | Lokomotiv

Laitahyökkääjä

Suomalaishyökkääjä löysi edellisessä ottelussa maalijyvän. Jatkuuko maaliputki torstaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle