Suomalaistaistossa Salavat Julajev Ufa on pakkovoiton edessä

KHL / Ennakko
Tomi Lämsällä on paljon pohdittavaa tiistain pelin alla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Salavat Julajev Ufa ja joukkueen merkityksellisessä roolissa olevat suomalaiset ovat ajautuneet pahaan paikkaan, sillä Ak Bars Kazan johtaa ottelusarjaa voitoin 3-0 ja joukkue on voiton päässä KHL:n itäisen konferenssin finaalipaikasta.

Salavat Julajev Ufa ja Ak Bars Kazan kohtaavat tiistaina ottelusarjan neljännessä kamppailussa. Ensimmäisessä pelissä Kazanissa Ak Bars oli selkeästi vahvempi, mutta kahdessa edellisessä lumileopardit ovat ottaneet kaksi niukkaa voittoa lukemin 2–1.

Suurin ero joukkueiden välillä on tullut tylysti viimeistelyssä. Siinä, missä Ak Bars on saanut onnistumisia laajalta rintamalta ei Salavat Julajev ole onnistunut kuin kolmesti maalinteossa.

Lisäksi Ak Bars on saanut loistavasti Salavat Julajevin ykköskentän kuriin, jossa tunnetusti Sakari Mannisen laidoilla pelaa Teemu Hartikainen ja Markus Granlund.

Yhdeksän pelatun erään hyökkääjillä on yhteensä tehot 0+0 ja peliaikaa lähes 70 minuuttia pelaajaa kohden. Toisaalta Salavat Julajev on nauttinut vain neljästä ylivoimasta ottelusarjan aikana, mikä on samalla myös Ak Barsin hyvyyttä.

Kuka aloittaa Ak Barsin maalilla?

Ottelusarjan kolmannen ottelun loppupuolella kävi ikävä tilanne, kun maalin edustan kahakassa Salavat Julajevin Geoff Platt osui ikävästi Ak Barsin maalivahti Timur Biljaloviin ja Kazanin oma poika joutui jättämään viimeiset minuutit pelaamatta.

Maalille vaihdettiin viimeksi ensimmäisellä kierroksella tolppien välissä ollut ruotsalaismaalivahti Adam Reideborn, joka on huippumaalivahti siinä missä Biljalovkin.

Yksinkertainen on kaunista

Salavat Julajevin on turha muuttaa konkreettisesti mitään. Joukkue pelaa hyvää jääkiekkoa ja on omannut kaikki mahdollisuudet voittaa kaksi edellistä peliä, mutta Ak Bars on yksinkertaisesti ollut hieman tehokkaampi "Green Rivalryssa".

Yksinkertaisen ja suoraviivaisen pelin kautta tulee rangaistuksia vastustajalle, ja tämä päästää helpommin Manniset operoimaan, kun tulee ylivoima-aikaa. 

Selvää on se, että tehokkuutta on Tomi Lämsän valmentamalta pampulta löydyttävä, mikäli joukkue meinaa kauttaan jatkaa torstaille.

Ottelu käynnistyy kello 16.00. Päivän toinen ottelu Lokomotiv Jaroslavlin ja TsSKA Moskovan välillä alkaa kello 18.30.

Seuraa Heitä

Juha Metsola #77 | Kloten

Maalivahti

Suomalaismaalivahdilta vaaditaan tiistaina kauden paras peli.

Dmitri Voronkov #10 | Columbus

Laitahyökkääjä

Voronkov on ollut todella lämminverinen hyökkääjä tässä ottelusarjassa. Piiskaako nuori huippuhyökkääjä joukkueensa voittoon vaadittavaan iskuun?

» Lähetä palautetta toimitukselle