Jokereilla edessään pelillinen testi Pietarissa

KHL / Ennakko
SKA juhli aiemmin syksyllä Helsingissä.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Maanantain KHL-kierroksella nähdään kolme ottelua ja niistä ehdoton huippuottelu pelataan Pietarissa, kun SKA isännöi Jokereita.

SKA Pietari on ollut marraskuussa todella vahva. Yhdeksästä pelatusta kamppailusta joukkue on napsinut kahdeksan voittoa ja tällä hetkellä joukkue marssii neljän ottelun voittoputkessa. Edellinen tappio on kotijäältä Traktoria vastaan, kun SKA taipui lukemin 1–0.

Kahdessa edellisessä kamppailussa SKA haki vierasvoitot Salavatin ja Severstalin vieraista lukemin 3–2. Kummassakin ottelussa SKA nousi kahden maalin takaa ohi ja voittoon. Salavatia vastaan joukkue tarvitsi kuitenkin voittolaukauskilpailun.

SKA on 31 pelatun ottelun jälkeen KHL:n läntisen konferenssin toisella sijalla ja johtaa Bobrov-divisioonaa. Pisteitä joukkueella on kerättynä 43 kappaletta, kun taas konferenssia johtavalla TsSKA Moskovalla on 51 pistettä toki yhden ottelun enemmän pelanneena. Jokerit on SKA:n takana 13 pistettä, mutta helsinkiläisillä on seitsemän peliä vähemmän palkkarissa.

SKA:n joukkueesta tulee nostaa esiin viime kaudella TsSKA:ssa loistanut kanadalaishyökkääjä Linden Vey, joka on ottanut joukkueen pelillisen johtajan paikan. KHL:n tähtisentterillä on koossa tehot 2+16. Kanadalainen pelaa keskimäärin 18 minuuttia ottelua kohden.

Puolustuksesta Lukas Bengtsson on ottanut ykköspuolustajan paikan haltuunsa. Ruotsalaisella on koossa tehot 3+11 ja tehotilasto on 15 maalia plussan puolella. Bengtsson pelaa keskimäärin lähes 21 minuuttia ottelua kohden.

Jokerit tappioputkissa Pietariin

Jokereiden kolmen ottelun mittainen vieraskiertue päättyy tänään Pietarissa. Kahdesta edellisestä ottelusta on koossa kaksi tappiota, mutta edellisestä ottelusta Vitjazin vieraana kokoon tuli yksi piste.

Helsinkiläisten peli on hieman ailahdellut, sillä upean Dinamo Moskova -kotivoiton jälkeen kahdessa pelissä putkeen joukkueen ongelmaksi on muodostunut maalinteko. Joukkueen kokoonpanosta on toki puuttunut Peter Regin ja Veli-Matti Savinainen merkittävistä hyökkääjistä.

Reginin puuttumisen myötä esimerkiksi Saku Mäenalanen on joutunut pelaamaan liian suuressa roolissa.

Jokerit taipui kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa kotonaan SKA:lle lukemin 4–1. Tuosta pelistä ei voi vetää mitään johtopäätöksiä, sillä puolet Jokereiden joukkueesta puuttui koronakaranteenin takia.

Pietari ei ole Jokereille ollut kovin mieluinen paikka viime kausina, sillä SKA on ollut siellä parempi kuudessa perättäisessä ottelussa.

Tämän maanantaina kamppailu toimii loistavana pelillisenä testinä kummallekin joukkueelle ja kello 18.30 alkava ottelu on varmasti hieno näytös Euroopan parhaasta kiekkoliigasta.

Seuraa Heitä

Lukas Bengtsson #32 | SKA

Puolustaja

Taitava ruotsalaispuolustaja on ottanut johtajan paikan SKA:n alakerrassa. Miten Bengtsson onnistuu Jokereita vastaan?

Saku Mäenalanen #8 |

Laitahyökkääjä

Mäenalanen on ollut jo pidemmän aikaa hukassa oman pelinsä kanssa. Parantaako keskushyökkääjänä pelannut pelaaja otteitaan tänään?

» Lähetä palautetta toimitukselle