Lokomotiv kuilun partaalla lauantaina - ”Meidän on pelattava paras pelimme”

KHL / Ennakko
Neljännestä on odotettavissa tiukkaa vääntöä.
Kuva © Mikko Taipale / Jokerit

Ottelusarja Lokomotiv Jaroslavlin ja Helsingin Jokereiden välillä on ollut tähän asti murskaava Jokereiden eduksi. Voitot 3–0 ja maaliero 14–1. Jokerit on ollut juuri tämän verran parempi ottelusarjassa, joten lähtökohdat Lokomotivin kannalta ovat todella heikot.

Iltapäivän ottelun kotijoukkue ei ole johtanut sarjaa missään pelissä ja kahdessa ensimmäisessä ottelussa Jokerit on onnistunut viimeistelemään avausmaalin ottelun ensimmäisen kahden minuutin aikana. Johtoasemassa narripaitojen pelaaminen ollut erinomaista ja Lokomotivin laadukkaat maalipaikatkin ovat jääneet alle kymmeneen.

Jokereiden hyökkääjä Saku Mäenalanen muistuttaa neljännen pelin vaaroista joukkueen kannalta, mutta on myös hyvin luottavainen.

– Odotan, että kaveri lyö aivan kaiken tiskiin ja tulee tosi aggressiivisesti peliin. Meidän on pelattava paras pelimme tässä sarjassa, mikäli haluamme voittaa ja sen me aiomme tehdä.

Lokomotivin mahdollisuus ottelussa piilee siinä, että joukkue iskisi heti ottelun alussa taululle mieluiten kahden maalin johdon ja puolustaisi Jokerit ulos pelistä, mutta tämä vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, mikäli on aiempiin otteluihin peilaaminen.

Mikäli Lokomotiv voittaa, käydään sarjan viides ottelu Helsingissä maanantaina.

Seuraa Heitä

Anton Lander #58 | Lokomotiv

Keskushyökkääjä

Nouseeko ykkössentteri asemansa mukaiselle tasolle tärkeässä ottelussa?

Petri Kontiola #27 | HPK

Keskushyökkääjä

Kontiola on pelannut jopa yllättävän vahvasti pudotuspeleissä. Rankaiseeko konkari vanhaa seuraansa?

» Lähetä palautetta toimitukselle