Spartakin vastahyökkäysmaalit eivät säikäyttäneet - Jokerit tuli takaa ja ohi

KHL / Kuvakooste
Jokerien Tallinnan vierailun ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Moskovan Spartak. Venäläiset aloittivat ottelun helsinkiläisiä terävämmin ja siirtyivät ensimmäiselle erätauolle 1-3 -johtoasemassa. Jokerit kuitenkin sisuuntui ja tuli toiseen erään uudella ilmeellä tasoittaen pelin. Ratkaisu haettiin lopulta jatkoajalta, jonka aikana sankarin viitan otti ylleen viime aikoina maaleja kaipaillut Steve Moses.
Tunti ennen ottelun alkua Tondiraba-areenan edessä oli jo pitkä jono Jokerit-kannattajia.
Kuva © Topi Lainio
Vuonna 2014 valmistunut areena valaistiin tyylikkäästi ennen ottelun alkua.
Max Wärn puki pelissä ensimmäistä kertaa päällensä jokeripaidan.
Ottelun alkoi juhlallisesti molempien maiden kansallislauluilla.
Kärpissäkin pelannut Ben Maxwell esiintyi tänään tehokaasti Spartakin asussa...
Kuva © Topi Lainio
...tehden ottelun ensimmäisen maalin.
Oliver Lauridsen sai viime hetkellä mailansa väliin Spartakin ylivoimahyökkäyksessä.
Vaikka kuvassa kiekko näyttää osuvan Spartakin maalivahtia Nikita Bespalovia päähän, todellisuudessa kiekko lensi reilusti maalin yli.
Kuva © Topi Lainio
Bryan O'Neil aloitti toisessa erässä Jokerien kirin.
John Norman toi Jokerit jo maalin päähän tehdessään narripaitojen toisen maalin.
Kuva © Topi Lainio
Toisessa erässä momentum kääntyi Jokereiden puolelle. Helsinkiläiset voittivat erän laukaukset 17-5.
Geoff Platt menetti maalinedustaistelussa kypäränsä sekä malttinsa.
Kuva © Topi Lainio
Ben Maxwell pelasi tänään pirteästi, mutta joutui jättämään ottelun kesken loukkaantumisen takia.
Kuva © Topi Lainio
Otto-maskotti pääsi erätauolla nauttimaan jääkoneen kyydistä.
Kuva © Topi Lainio
Ryan Zapolski piti Jokerit pelissä mukana kriittisillä hetkillä.
Antti Pihlström hämmentämässä Spartakin maalilla.
Kuva © Topi Lainio
Jatkoajalla Jokerien sankariksi nousi Steve Moses.
Maali teki Mosesille hyvää, sillä edellinen maali tuli kauden ensimmäisessä pelissä.
Jokerien Tallinnan vierailu jatkuu lauantaina 51-vuotisjuhlilla, ja sunnuntaina vastaan asettuu Severstal Cherepovets.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös