Arkisto - RoKi

Hakutulokset 140 - 160 / 757

Raportti

TUTO murskasi RoKin kotikentällään - Ruusulle toinen nollapeli

MESTIS | 6.1.2018 21:48 | Olli Tiihonen
TUTO murskasi RoKin Turussa pelatussa ottelussa 6-0. TUTOn vahva hyökkäyspelaaminen väsytti RoKi-miehistön toisessa erässä. Rovaniemeläiset kärsivät jo yhdeksännen peräkkäisen tappion. Markus Ruusu puolestaan piti nollan turkulaisten maalilla jo toisessa ottelussa peräkkäin.
TUTO, RoKi
Raportti

Espoo United jatkoi vahvana kotonaan - "Reijola kuittasi tuossa kättelyssä, että hyvää syntymäpäivää"

MESTIS | 5.1.2018 22:38 | Viivi Rönnberg
Perjantai-illan Mestis-kierroksella kotijoukkue Espoo United sai vieraita pohjoisesta, kun RoKi saapui Espooseen. Ottelu meni pitkälti kotijoukkueen käsikirjoituksen mukaisesti ja Espoo United voitti lopulta ottelun lukemin 4-1. Näin ollen espoolaiset ottivat neljännen voittonsa putkeen.
Espoo United, RoKi
Kuvakooste

Espoo United jätti RoKin pisteittä

MESTIS | 5.1.2018 22:08 | Petteri Äikäs
Espoo Unitedin vuoden toisen kotiottelun vieraaksi saapui RoKi Rovaniemeltä. Vauhdikas ottelu oli kotijoukkueen hallinnassa. Kolmannen erän alussa RoKi painosti sen verran vaarallisesti, että Espoo United otti aikalisän. Sen jälkeen espoolaiset tekivät vielä yhden maalin.
Espoo United, RoKi
Raportti

IPK karisti RoKin kirouksen – Peli-Karhut juhli kotiluolassa

MESTIS | 30.12.2017 21:08 | Janne Falck
Jos perjantaina SaPKon paineen alta IPK:lla oli suuria vaikeuksia lähteä hyökkäyksiin, lauantaina kotonaan karhulauma pystyi aivan eri peliin RoKia vastaan. Ottelu olikin heti ensi minuuteista lähtien isätien, eikä napapiirin pojille montaa tekopaikkaa suotu. RoKin vaikea viikko sai jatkoa, kun perjantain Hermes-tappio sai jatkokseen 1-4-tappion Iisalmessa.
IPK, RoKi
Raportti

Hermes rikkonaisella pelillä voittoon rikkinäisestä RoKista - "Jukuri oli tänään huikea"

MESTIS | 29.12.2017 22:16 | Johanna Lahdenperä
Rovaniemellä joulutauolta palattiin kotijoukkueen osalta alavireisesti, kun Hermes saapui Kokkolasta voitontahtoa puhkuen ja nappasi täydet pisteet hyvällä erikoistilannepelaamisella. Rikkonainen ottelu päättyi kokkolalaisten 4−1-voittoon.
RoKi, Hermes
Haastattelu

RoKin maalintekopelissä parannettavaa - "Ollaan hukattu todella paljon laadukkaita maalipaikkoja"

MESTIS | 23.12.2017 18:11 | Johanna Lahdenperä
RoKi on joulutauolle jäätyään sarjataulukossa sijalla seitsemän. Rovaniemeläisjoukkueen luotsina toimiva Petri Karjalainen pitää syyskautta monelta osin onnistuneena, mutta näkee joukkueessaan vielä ulosmittaamatonta potentiaalia, joka on jäänyt ajoittaisten virheiden jalkoihin.
RoKi
Artikkeli

Kolme toivetta: Tasaista tehokkuutta ja terveyttä Lappiin

MESTIS | 23.12.2017 18:00 | Johanna Lahdenperä
Rovaniemeläisten syyskausi on ollut kuin vuoristorata-ajelu: välillä on menty vauhdin huumassa ja välillä lähes kädet silmillä. Ajoittaiset onnistumiset ovat näyttäneet RoKin olevan varteenotettava nippu pudotuspelejä ajatellen, kunhan kevät tasaa peliesitykset.
RoKi
Kuvakooste

Maali-iloittelulla joululoman viettoon

MESTIS | 16.12.2017 21:00 | Antti Varonen
SaPKo voitti RoKin lauantai-illan maalikarkeloissa lukemin 6-5. Peli aaltoili päästä päähän ja molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa vuorotellen. Ottelun ratkaisu syntyi jatkoajalla, kun Matias Lainio ohitti Rasmus Reijolan ja varmisti SaPKolle kahden pisteen voiton.
SaPKo, RoKi
Raportti

11 maalin ilta siivitti SaPKon ja RoKin tauolle - "Olimme liikkeessä jäljessä, kamppailupelaamisessa jäljessä"

MESTIS | 16.12.2017 20:50 | Markus Suhonen
SaPKo ja RoKi kohtasivat joulutauon alla Talvisalossa. Ottelusta muodostui lopulta 11 täysosuman maali-iloittelu, jota leimasivat puolustuspelilliset lapsukset. RoKi oli päätöserän johtomaalinsa myötä kiinni kolmessa pisteessä, mutta SaPKo nousi viimeisellä minuutilla tasoihin ja tarrasi lisäpisteeseen jatkoajalla.
SaPKo, RoKi
Raportti

Ketterän vahva alku oli liikaa RoKille - "Käytiin osallistumassa, ja nyt lasketaan ruumiit"

MESTIS | 15.12.2017 22:17 | Johanna Lahdenperä
RoKi aloitti joulutaukoa edeltävän vieraskiertueensa Imatralta Ketterän vieraana. Kotijoukkueen erinomainen aloitus toi Ketterälle täydet pisteet ja nousun viidenneksi sarjataulukossa.
Ketterä, RoKi
Raportti

Jokipojat nousi vierasvoittoon Rovaniemellä − ykköspakkipari taklattiin telakalle

MESTIS | 13.12.2017 21:51 | Milla Sundell
RoKi isännöi keskiviikon Mestis-kierroksella Jokipoikia. Pitkään näytti siltä, että illan ottelu kääntyisi isäntien voitoksi, mutta hieman nihkeästi aloittanut joensuulaisvieras piristyi ja kaivoi itselleen voiton alun vastoinkäymisten jälkeen.
RoKi, Kiekko-Pojat
Raportti

Aleksi Järvisen viime hetken osuma toi täyden pistepotin Espoo Unitedille - ”Tosi iso voitto meille”

MESTIS | 9.12.2017 7:00 | Tero Seppänen
Rovaniemellä kotijoukkue RoKi isännöi Espoo Unitedia. Vauhdikkaasta pelistä muodostui tasainen vääntö, jonka ratkaisua saatiin odottaa aina ottelun viime minuuteille saakka.
RoKi, Espoo United
Raportti

Hyvä valmistautuminen takasi sarjakärjelle täydet pisteet - "Käytiin joulupukkiakin morjestamassa"

MESTIS | 5.12.2017 21:57 | Johanna Lahdenperä
Rovaniemellä tiistain Mestiksen Suomi 100 -juhlakierroksella pelatun ottelun vauhdilla ei laitettu päätä pyörälle. Juhlintakin jäi yli 1000-päisellä rovaniemeläisyleisöllä ottelutapahtuman juhlallisuuksiin KeuPan otettua vahvalla peliesityksellä ansaitun 3−2-voiton RoKista.
RoKi, KeuPa HT
Raportti

RoKin kotiotteluputki päättyi jatkoaikatappioon SaPKolle

MESTIS | 29.11.2017 21:31 | Johanna Lahdenperä
Rovaniemellä RoKi ja SaPKo lähtivät hakemaan arvokkaita pisteitä saadakseen eroa toisiinsa. Piste-eroa tuli savonlinnalaisten eduksi, mutta ero lisääntyi vain pisteen verran, kun SaPKo nappasi 2−1-voiton jatkoerässä.
RoKi, SaPKo
Raportti

RoKille kolmas perättäinen voitto - TUTOlta kaksi pelaajaa suihkuun

MESTIS | 25.11.2017 20:39 | Johanna Lahdenperä
Lauantain Mestis-ottelussa Rovaniemellä sarjataulukossa kolmen pisteen erolla peräkkäin olleet RoKi ja TUTO väänsivät tasaisen ottelun loppulukemiksi 2−1. Ottelun voittanut RoKi lisäsi joukkueiden välisen piste-eron kuuteen pisteeseen säilyttäen viidennen sijansa sarjataulukossa.
RoKi, TUTO
Raportti

Ketterän taistelu kaatui huolimattomuuteen - "Kaivettiin verta nenästä"

MESTIS | 24.11.2017 21:54 | Johanna Lahdenperä
Rovaniemellä RoKi ja Ketterä tarjosivat kiekkoväelle perjantai-illan huuman sijaan hämmentävän sekavan ottelun. Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta RoKissa debytoinut kärppälaina Otto Karvinen, joka teki kaksi maalia rovaniemeläisten viedessä täydet kolme pistettä lukemin 3−0.
RoKi, Ketterä
Raportti

Salamamaali ja hyvä peli ei auttanut - "Harmittaa, mutta piste saatiin"

MESTIS | 22.11.2017 21:56 | Johanna Lahdenperä
Sarjakärki KeuPa saapui Rovaniemelle hakemaan RoKista revanssia lokakuun kotihäviölle. Toisin kuitenkin kävi, kun tiukka ottelu kääntyi RoKille 3−2 jatkoajalla.
RoKi, KeuPa HT
Raportti

Sarjajumbo Peliitat nappasi voiton RoKilta

MESTIS | 18.11.2017 20:46 | Johanna Lahdenperä
Rovaniemellä RoKi jatkoi kotiotteluiden sarjaansa isännöimällä Mestis-jumbona olevaa Heinolan Peliittoja. Neljättä perättäistä voittoa hakenut RoKi joutui taipumaan vieraille tylyin lukemin, kun tulostaululla loistivat 60 minuutin jälkeen 2−6-lukemat.
RoKi, Peliitat
Raportti

RoKi selätti IPK:n ja samalla kaamospeikon - "Sitkeys toi pisteet"

MESTIS | 15.11.2017 22:07 | Johanna Lahdenperä
Maaottelutauolta palattiin Mestikseen täydellä ottelukierroksella. Rovaniemellä RoKi lähti poistamaan niskoiltaan kaamoksen kirousta IPK:n kustannuksella. Hitaasti alkanut ottelu muuttui jännitysnäytelmäksi, kun voitto ratkesi kotijoukkueelle viimeisellä minuutilla lukemin 4−3.
RoKi, IPK
Uutinen

Heinolan lauantaiset tappelupukarit pelikieltoon

MESTIS | 7.11.2017 11:08
Lauantain ottelussa tapelleet Peliittojen Ville Nieminen ja RoKin Malo Ville ovat saaneet yhden ottelun pelikiellon.
RoKi, Peliitat, Ville Nieminen, Malo Ville

Sivut