Arkisto - Jokerit

Hakutulokset 4680 - 4700 / 4722

Raportti

Tehoton Jokerit tehtaili voiton Ässistä

LIIGA | 3.1.2002 23:58 | Mikkomatti Aro
Jokereiden ja Ässien väliset ottelut ovat olleet tällä kaudella numeroiltaan tasaisia. Porissa jatkettiin perjantaina tutuissa merkeissä, kun 2-2-tasapelin ja Jokereiden 2-1-kotivoiton jatkoksi listattiin vierasvoitto maalein 2-1.
Ässät, Jokerit
Artikkeli

Aurinkoisesta syksystä pimeään talveen - Jokereiden puolivuotinen

LIIGA | 26.12.2001 15:55 | Tomi Terho
Helsingin Jokerit pelasi kaksijakoisen syyskauden, jonka tuloksena joukkue siirtyi joulutauolle kolmannella sijalla kerättyään 40 pistettä 30 ottelusta. Iloista ja vauhdikasta joukkuepeliä syksyllä esittänyt narripakka taantui kuitenkin hieman huolestuttavasti iltojen pimetessä. Kokonaisuutta voi kuitenkin pitää kauden päätavoitetta, pudotuspelejä, ajatellen vähintäänkin tyydyttävänä.
Jokerit, osavuosikatsaus
Raportti

Jokerit ylivertainen viimeistelyssä

LIIGA | 26.12.2001 1:42 | Tomi Terho
Maanantai-illan rästiottelussa kohtasivat liigakärki Jokerit ja toisena tuleva Hämeenlinnan Pallokerho. Joukkueet pelasivat melko tasaväkisen ottelun, mutta Jokerit onnistui maalinteossa viisi kertaa Kerhon jäädessä maaleitta. Illan kirkkain tähti oli jälleen kerran Kari Lehtonen.
Jokerit, HPK
Uutinen

SaiPan suuri joulusiivous!

LIIGA | 18.12.2001 9:15
Joulusiivouksen omassa kodissaan suorittaa varmasti suurin osa suomalaisista, mutta jääkiekkojoukkueiden sisällä tällaista harvemmin harrastetaan. SaiPa kuitenkin siivouksen suoritti. Sen seurauksena Lappeenrannan ylpeyden riveistä poistuvat Pasi Tuominen, Sami Lehtinen ja Bluesista lainassa ollut Jani Virtanen. Lisäksi varmistusta vaille on Juri Kuznetsovin siirtyminen Jaroslavin Lokomotiviin. Tulopuolellakin on yksi pelaaja, sillä Kärpistä pois lähtenyt Kristian Taubert tulee SaiPaan koeajalle.
SaiPa, Jokerit, Blues, Juha Kuokkanen, Jani Virtanen, Tommi Sova, Kristian Taubert, Pasi Tuominen, Juri Kuznetsov, Sami Lehtinen
Uutinen

Miika Elomo kolmen ottelun pelikieltoon

LIIGA | 26.11.2001 17:12
TPS:n Miika Elomo on tuomittu kolmen ottelun mittaiseen pelikieltoon lauantaina TPS-Jokerit -ottelussa tapahtuneesta taklauksestaan.
TPS, Jokerit, Miika Elomo, Antti Aalto
Uutinen

Haakana palaa Suomeen

LIIGA, NHL | 5.11.2001 20:31
Tänä syksynä NHL:ään siirtynyt puolustaja Kari Haakana on palaamassa kanadalaisten lehtitietojen mukaan takaisin Jokereihin.
Edmonton, Jokerit, Kari Haakana
Uutinen

Petri Varis palaa Jokereihin

LIIGA | 2.10.2001 17:01
Jokerit on tänään vahvistanut, että viime kaudella joukkueessa SM-liigan pistepörssin voittanut laitahyökkääjä Petri Varis palaa Helsinkiin. Varis pelaa ensimmäisen ottelunsa jo lauantaina, kun Jokerit matkustavat Turkuun TPS:n vieraaksi.
Jokerit, Petri Varis
Kolumni

Tapahtui viime jaksossa!

LIIGA | 1.10.2001 20:14 | Lapanen
Jatkoajan kausijulkaisussa kirjoitin neljästä joukkueesta, Blues, Jokerit, Tappara ja TPS. Kerrataanpa siis nopeasti mitä viime näkemän jälkeen kyseisten joukkueiden kohdalla on tapahtunut. Katsastetaan lisäksi pari muuta mielenkiintoista asiaa.
Tappara, TPS, Jokerit, Blues, lapanen-juttu
Haastattelu

Kilpeläinen keräsi kiitosta nollapelin jälkeen

LIIGA | 20.9.2001 23:00 | Teemu Tammilehto
Ensimmäisen nollapelinsä jokeripaidassa pelannut Eero Kilpeläinen oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin ja tietysti nollapeliin. Myös joukkueen kakkosvalmentaja Tomi Lämsä suitsutti Porista Helsinkiin muuttanutta maalivahtia.
Jokerit, Eero Kilpeläinen
Uutinen

Pavel Rosa, Jatkoajan viikon pelaaja viikolla 38

LIIGA | 17.9.2001 9:00
Jokerit, Pavel Rosa
Uutinen

Jokerit-Colorado -ottelu peruttu

LIIGA, NHL | 16.9.2001 13:05
Helsingin Jokereiden ja hallitsevan Stanley-cup-mestarin Colorado Avalanchen ensi tiistaiksi suunniteltu kohtaaminen on päätetty perua.
Colorado, Jokerit, NHL
Artikkeli

Helsinki – Toronto All night long

LIIGA, NHL | 15.9.2001 23:52 | Lapanen
Toronto Maple Leafs pelaa NHL:n tämän kauden ensimmäisen harjoitusottelun Helsingin Jokereita vastaan tämän kotiareenalla tiistaina syyskuun 16. päivänä. Lapanen kävi kuuntelemassa mitä joukkueiden valmentajilla ja pelaajilla oli mietteissään ennen ottelua. Puhe tosin kääntyi väkisinkin vieraiden osalta alkavaan NHL-kauteen.
Jokerit, Toronto
Artikkeli

Jatkoajan kausijulkaisu

LIIGA | 12.9.2001 21:15 | Jatkoajan toimitus
Tässä se on, satoja sivuja tuhtia tavaraa tulevan kauden SM-liigasta. Haastattelut, kolumnit, kausiennakot, kattavat pelaajaesittelyt tilastoineen. Kaikki löytyvät Jatkoajasta.
Blues, HIFK, HPK, Ilves, Jokerit, JYP, SaiPa, Tappara, TPS, Ässät, Pelicans, Kärpät, Lukko
Artikkeli

Jatkoajan toimittajien kausiveikkaukset

LIIGA | 10.9.2001 1:22 | Riku Teiskonlahti
SM-liigakauden lähestyessä on aika tehdä veikkauksia. Jatkoaika liittyy veikkajien joukkoon. Ohessa Jatkoajan toimittajien veikkaukset runkosarjan voittajasta, mestarista, sekä palkintojen saajista kaudella 2001-2002.
Blues, HIFK, HPK, Ilves, Jokerit, JYP, Kärpät, Lukko, Pelicans, SaiPa, Tappara, TPS, Ässät
Artikkeli

Jokerit – Viimeinkin tähdet kohdallaan?

LIIGA | 9.9.2001 23:26 | Mika Lindh
Jokerit lähtee tulevaan liigakauteen uusin eväin viime kevään katkeran pudotuspelitappion jälkeen. Miehiä on tullut ja mennyt rakennusprosessin aikana melkoiseen tahtiin. NHL otti omansa, ja viime kevään kohtalon välttämiseksi kokoonpanoa mittailtiin kuluneen kesän aikana muutoinkin suuntaan, jos toiseenkin. Joukkue saatiin isoista muutoksista huolimatta hyvissä ajoin valmiiksi ja kesäharjoittelukausi päästiin aloittamaan miltei valmiilla ryhmällä. Jokerit lähtee jälleen kerran kauteen yhtenä suurimmista suosikeista, nyt ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toimivan Raimo Summasen johdolla. Mikään muu kuin mestaruus ei Hartwall Areenalla kelpaa, kysymys kuuluu; joko nyt, Jokerit?
Jokerit
Artikkeli

Ärrä-cup Helsingissä

LIIGA | 30.8.2001 12:18 | Mikko Vuori
Perinteinen Jokereiden kaudenalusturnaus pelataan jälleen Ärrä-cupin nimellä. Tällä kertaa turnaukseen osallistuvat isäntäjoukkueen lisäksi paikalliskilpailijat IFK ja Blues, sekä uutena joukkueena Oulun Kärpät. SM-liigan alkuun on enää kaksi viikkoa, joten joukkueiden pitäisi alkaa olla lähes täydessä iskussaan. Toisaalta turnaus on ollut aiemmin - etenkin Jokereiden ja IFK:n välillä - hyvinkin kiihkeä.
Jokerit, HIFK, Blues, Kärpät
Artikkeli

Sputnik Cup Kisapuistossa

LIIGA | 17.8.2001 9:42 | theref
Viikonlopun kolmas kotimainen liigajoukkueen järjestämä turnaus pelataan Lappeenrannan Kisapuistossa. Isäntäjoukkue SaiPan lisäksi turnaukseen ovat joukkueen raahanneet Jokerit, Ässät ja Rapperswill.
SaiPa, Jokerit, Ässät
Uutinen

Jokereihin kaksi uutta pelaajaa

LIIGA | 16.8.2001 22:00
Helsingin Jokerit on hankkinut riveihinsä kaksi uutta vierastyöläistä. Joukkueen peräpäätä tukevat jatkossa kanadalaiset maalivahti Jamie Ram sekä puolustaja Rob Cowie.
Jokerit, Jamie Ram, Rob Cowie
Uutinen

Jokereilla loukkaantumishuolia

LIIGA | 12.8.2001 19:48
Helsinkiläiset joutuivat muutamien loukkaantumisten vuoksi pelaamaan Mikkelin Marski Cupissa vajaalla joukkueella. Pahin tilanne on Timo Saarikosken kohdalla.
Jokerit, Timo Saarikoski, Pasi Saarinen, Antti Aalto
Uutinen

Alex Brooks ja Jokerit sopimukseen

LIIGA | 12.8.2001 13:45
Jokerien testissä ollut Alex Brooks on solminut vuoden mittaisen sopimuksen helsinkiläisseuran kanssa.
Jokerit, Alex Brooks

Sivut