Jatkoerä 4/22: Team Kuortane − naiskiekkoilun tähtitehdas?

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE, NHL, Naisten Liiga, Muut Sarjat / Jatkoerä
Jatkoerä
Kuukauden kootut puheenaiheet
Kuukauden jutut
Pääkirjoitus

Kohtuuttomia odotuksia kansiareenalla

Jani Mesikämmen
@Karhuherra
8.5.2022 9.00

Olympiakultaa alkuvuodesta voittanut miesten jääkiekkomaajoukkue rakentaa varmasti kovimmat odotukset niskoilleen itse. Leijonien pukukopissa vaatimustaso ja odotusarvot ovat taatusti korkealla hyvissä ajoin ennen kuin MM-kotikisojen avauskoitos Norjaa vastaan käynnistyy tulevana viikonloppuna.

Pelaajat ovat myös kertoneet kysyttäessä täysin jääkiekkoilijan media-ohjesäännön mukaisesti, etteivät kiekkokansan ja kotikisojen paineet vaikuta joukkueen sisällä, koska he asettavat paineet itse.

Sellaista taikuria tuskin on kuitenkaan edes leijonakuningas Jukka Jalosen valmennusryhmässä, joka saisi menestystä jahtaavan maajoukkueen immuuniksi kansallisille paineille. Joukkuetta ei eristetä ulkomaailmasta, joten pelaajat ovat vääjäämättä tietoisia heihin kohdistuvista menestyshullun kansan odotuksista − joko hyvässä tai pahassa.

Vaikka Ruotsi kotikisoissaan voittama maailmanmestaruus on niinkin tuore kuin vuodelta 2013, on hyvä muistaa, että sitä edeltävä esimerkkitapaus on vuodelta 1986, kun Neuvostoliitto juhli MM-kultaa hillitysti Moskovassa. Edesmennyt itänaapurimme olikin kiekkohistorian ainoa valtio, joka on säännöllisemmin tässä tempussa onnistunut.

Suomessa kotikisojen menestysodotuksia on rakenneltu enemmän tai vähemmän ilmavin haavein vuosikymmeniä, vähintään vuoden 1974 MM-turnauksesta alkaen. Alkuun olisi kelvannut edes se kauan kaivattu mitali, vuodesta 1995 lähtien on suoraan peräänkuuluteltu kultaa ja torijuhlia.

Suomi ei muuten ole koskaan saavuttanut ainuttakaan mitalia kotikisoissaan.

Tästä pääsemme sujuvasti toukokuuhun 2022. Tampereella on eletty hurmiollisen kiimaista kiekkokevättä, sillä uuteen huippuareenaan saatiin välittömästi Tapparan mestaruusjuhlat. Kun toiseksi lähtökohdaksi otetaan Leijonien vakuuttavasti voittama olympiakulta, lienee ainoastaan luonnollista, että yleisesti odotuksissa on tuplamestaruus, torijuhlat, koronalaman loppu ja Venäjän pelon haihtuminen.

Tiivistettynä odotukset ovat takuuvarmasti rahtusen verran kohtuuttomia. Kyllä se siitä, Leijonat.

Kuva © Tiia Mahkonen
Loppu kuin sadussa
Liiga-kausi päättyi kauniin satukertomuksen lailla. Tampereen uusi areena siivitti pudotuspelien yleisöennätyksen komeille lukemille, ja juuri samassa areenassa juhlittiin täpötäyden katsomon edessä tamperelaista mestaria. Tapparan kausi mestarisuosikkina eteni muutoinkin kuin käsikirjoitettuna, pysäyttäjää ei löytynyt.
Julkaistu 10.4.
Haastattelu

Sami Laakso näki kapteenina LeKin romahduksen, nyt hän on valmennuksen apuna uuden nousun alkaessa − "Tarvitsimme sitä pientä šokkia, joka konkurssi meille oli"

Sami Laakso on nähnyt LeKin kanssa paljon. Entinen kapteeni ja luottohyökkääjä ja nykyinen valmennuksen jäsen on luottavainen sen suhteen, että Lempäälässä on hyvät puitteet jatkaa Suomi-sarjassa hyvällä tiellä.
Lassi Seppä, @lassiseppa

LeKin valmennukseen kuuluva Sami Laakso oli vielä juhlahumun keskellä, kun tavoitimme hänet Suomi-sarjanousuun johtaneen ottelun jälkeen. Lempääläläiset niittasivat HC Giantsin verkkoon peräti 15 maalia.

− Fiilis on vähän jopa outo. Olemme tätä määrätietoisesti rakentaneet ja loimme tälle kaudelle menestyksen portaat. Kausi on ollut niiden päämäärätietoista kontrollointia. Olemme onnistuneet pelaamaan paineistetuissa tilanteissa hyvin. Ei tätä vielä oikein tajua! LeKi-yhteisökin näyttää olevan vahva. Sen huomasi tuolta yleisöstä, Laakso tunnelmoi.

Vuoteen 2020 itsekin kiekkoillut Laakso, 30, on ollut tämän kauden ajan mukana saukkopaitojen valmennuksessa.

− Kun päävalmentaja Sulosen Mikko soitteli, niin tuli fiilis, että tämä homma on hyvissä käsissä. Sulonen ja Juha Taponen ovat sellainen parivaljakko valmennuksessa, että oksat pois. Vaikka itse olenkin välillä vähän hölöttäjä, niin jätkät ovat antaneet tilaa ja olen voinut tuoda juttuni mukaan. Tiimimme on toiminut. Pelaajat nauttivat siitä, että koutsit ovat osa laumaa, Laakso kiitteli.

Suomi-sarjanousu maistui hyvältä.
Kuva © Jarno Hietanen

Laakso pitää LeKin Suomi-sarjanousua hienona juttuna, mutta arvottaa luotua kulttuuria ja pohjaa myös erittäin korkealle.

Perustukset kunnossa

Lempääläläisen jääkiekon tulevaisuus näyttää valoisalta. Entinen keskushyökkääjä ja LeKi-kapteeni joutui lopettamaan uransa liian varhain.

− Olisihan itsellä yhä suurin himo olla jään puolella, mutta loukkaantumiset ovat sitä tasoa, ettei se ole realistista. Olen yrittänyt ammentaa positiivisen kautta jätkille ja ehkä olen jotain kokemuksiakin pystynyt tuomaan. Pyrin tuomaan läsnäoloa ja positiivisuutta – eli vähän samoja asioita kuin toin kapteeninakin.

Sulosen ja Taposen johdolla LeKissä keskitytään nyt oikeisiin asioihin. Myös pelillinen puoli oli kunnossa kauden ratkaisuhetkillä.

− Valmennuskaksikko on oivaltanut, että heidän tärkein tehtävänsä on auttaa pelaajia. On ollut helppo olla siinä junassa mukana. Lähdimme tänäänkin sillä asenteella, että olemme käyneet pelissämme asiat läpi. Lähdimme sen hallinnan tunteen kautta, mitä olemme näissä karsinnoissa pyrkineet pitämään, Laakso kertasi.

Muutama vuosi sitten LeKi pelasi vielä Mestiksessä, mutta tyhjentynyt rahakirstu pakotti lempääläläisseuran II divisioonaan ja siten uudistumaan liki kokonaan.

− Tähän on nyt valettu niin hieno perusta niin joukkueeseen, pelaamiseen kuin yhteisöönkin, että on tosi hyvä jatkaa. Taustajoukot ovat painaneet äärettömän paljon hommia. Tarvitsimme sitä pientä šokkia, joka konkurssi meille oli. Se nosti esiin yhteisöllisyyden, jonka myötä löytyi vastuunkantajia taustoille. Meillä on ensi kaudeksi valmis paketti Suomi-sarjaan, lupasi Laakso.

Julkaistu 14.4.
Kuvakooste

ICEHL huipentui suomalaisjuhliin, huimaa pudotuspelitunnelmaa nähtiin myös uusilla areenoilla

ICEHL:n pudotuspelit on pelattu ja voittaja selvillä. RB Salzburg on suvereeni mestari, sillä se voitti kaikki 12 playoff-otteluaan. Molemmat sarjan tulokasjoukkueet HK Olimpija Ljubljana ja HC Pustertal selvittivät tiensä puolivälieriin. Jatkoaika oli kameran kanssa paikalla Bruneckissa, Villachissa, Székesfehérvárissa sekä Salzburgissa taltioimassa tunnelmia ja tapahtumia.
Samuli Huikuri, @huikuri
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
HC Pustertalin kannattajajoukot kokoontuvat yhteiskatsomo Rienzkurveen.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Anthony Bardaro nosti hyökkäyksiä kohti Fehérvár AV19:n maalia.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Jasse Ikonen kuului valmentaja Raimo Helmisen luottopelaajiin.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Myös carabienereille tuli nälkä ja jano turvallisuutta valvoessa.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
AV19 voitti lopulta ottelun, kuten myös koko sarjan.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Villachissa kotijoukkue EC VSV kohtasi HK Olimpija Ljubljanan seitsemännessä puolivälierässä.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Vieraskannattajilla oli aihetta iloon, kun Olimpija kavensi lukemiksi 2−1.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Erätauko-ohjelmana heitettiin kiekkoa mahdollismman tarkasti jättimäisen maitopurkin juurelle.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Ottelupari oli todella tasainen ja vääntöä käytiin kaikkialla kaukalossa.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Olimpijan käyttäessä aikalisän oli myös maalivahtien pikapalaverin paikka. Paavo Hölsän (#77) neuvoista huolimatta tulosta ei tullut, joten EC VSV jatkoi matkaa otteluvoitoin 4−3.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Villachilaiset saivat seuraavaksi vastaansa AV19:n. Otteluparissa tilanteet ja pelin virtaus vaihtelivat suuresti. Tapahtumat eivät välttämättä miellyttäneet valmentajia, mutta yleisö viihtyi. VSV:n maalilla pelasi Tomi Karhunen.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Joku onnellinen nappasi katsomoon lentäneen kiekon itselleen.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Iowa Wildista saapunut Josh Atkinson (#59) oli joukkueensa parhaimmistoa läpi kauden.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
AV19 antoi kotiyleisölle sen, mitä he vaativat. Unkarilaiset veivät myös sarjan viidennen ottelun voiton ja jatkoivat seuran historian ensimmäiseen ICEHL-finaaliin.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Maalivahti Rasmus Tirronen oli joukkueen menestyksen takuupelaajia.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Kannattajakatsomossa juhlittiin voittoa suurieleisesti.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Finaaliparin RB Salzburg − Fehérvár AV19 kolmas ottelu pelattiin Eishalle Salzburgissa.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Maalinedustoilla otettiin osumaa vastaan ja uhrauduttiin.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Atte Tolvasen vastuulla oli RB Salzburgin maalin puhtaanapito.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Tuomarilinja oli usein sallivampi kuin mitä pelaajat olisivat halunneet. Ainakin kun se osui omalle kohdalle.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
AV19 siirtyi johtoon Gleason Fournierin pudotuspelien ensimmäisellä maalilla.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
RB Salzburg tasoitti ottelun vielä toisessa erässä, ja lopulta Jan-Mikael Järvinen pääsi laukomaan kotijoukkeen voittomaalin vain 1.36 ennen ottelun loppua. Salzburg voitti myös neljännen finaalin ja juhli näin ollen mestaruutta.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Ottelun jälkeen pantillisia tuoppeja keränneessä hahmossa oli jotain tuttua.
?>
Julkaistu 16.4.
Artikkeli

Kiitos ja hyvästi, Jukurit 2021−22: Mikkeliläiset tekivät seurahistoriaa ja järkyttivät Liigan voima-asetelmia

Jukurien kausi oli menestystarina, jossa joukkueesta muodostui vaikean syyskauden jälkeen Liiga-kauden piristysruiske.
Tero Liikanen

Kauden kohokohta: Vihdoinkin pudotuspeleissä!

Mikkeliläisseuran kausi kokonaisuutena jää varmasti hienona kokemuksena yleisön mieliin. Joukkue oli parhaimmillaan huikeassa lennossa ja rikkoi kaikki mahdolliset seuraennätykset. Nämä ovat asioita, joihin ei ollut totuttu Etelä-Savossa ja ne muistetaan vielä pitkään.

Seuran liigahistorian ensimmäinen pudotuspeliottelu on kuitenkin varmasti monelle se, joka päällimmäisenä kaudesta jää mieleen. Kuuden vuoden ajan sitä oli tavoiteltu ja lopulta siitäkin tuli totta. Sitä muistoa ei himmennä edes tiukaksi tappioksi kääntynyt tulos.

Esiin voi myös nostaa ajanjakson marraskuun maajoukkuetauosta vuodenvaihteeseen. Tuolla jaksolla Jukurit pelasi ennätyksellisen kuuden ottelun voittoputken ja peräti 11 ottelun mittaisen pisteputken jääden pisteittä vain kertaalleen. Vahvojen otteiden myötä alkoi myös kipuaminen kohti sarjan kärkipäätä.

Kauden synkin hetki: Lokakuinen murhenäytelmä

Alkusyksy oli sarvipäille melko synkkä ja sysimustin hetki koettiin lokakuun alussa Tapparan vieraillessa Mikkelissä. Ottelun alku lupaili vielä tasaista ottelua, mutta sitten tapahtui jotain. Kotijoukkue romahti täysin ja tamperelaisvieras riepotteli isäntiä rumasti takoen valotaululle 8−2-lukemat. Jukurien syksyn pohjakosketus oli koettu.

Loppupeleissä pudotuspelikevätkin jätti myös varmasti monelle kaudesta lopulta vähintäänkin katkeran sivumaun suuhun. Runkosarjan kakkossijalta puolivälieriin jääminen ei ollut sitä, mitä joukkue tavoitteli. Ulos mitalipeleistä jääminen tapahtui vielä pienimmillä mahdollisella marginaalilla - seitsemännessä pelissä 1−0-tuloksella. Upea kausi tuntui jäävän pahasti kesken.

Mitä kesän aikana on tehtävä?

Vaikka Jukurien kautta lyhyeksi jääneestä pudotuspelikeväästä huolimatta voikin pitää onnistuneena, niin tyytyväisyyteen ei ole kuitenkaan varaa. Menneestä kaudesta on otettava oppia matkaan tulevaan, sillä ensi kaudella haaste vain kasvaa. Nyt mikään joukkue ei varmasti aliarvioi mikkeliläisryhmää ja entisestään vahvistuvassa Liigassa menestyminen vaatii vieläkin kovempaa työtä.

Tulevan kauden rakentamista helpottaa se, että nykyisestä joukkueesta seurajohdon lausuntojen mukaan jatkaa noin 80 %. Mikkeliläisryhmä sai pidettyä monia avainpelaajiaan, kuten ykkösmaalivahti Oskari Salmisen, kokeneet Pekka Jormakan ja Jarkko Immosen sekä tanskalaispuolustaja Oliver Larsenin. Monia muitakin jatkajia löytyy, joten runko pysyy hyvin menneen kauden kaltaisena ja sen päälle on hyvä rakentaa.

Paikattavaakin joukkueesta löytyy ja etenkin pudotuspelien perusteella laajuutta tuloksentekoon mikkeliläisryhmä kaipaisi lisää, sillä tehot kevään peleissä jäivät liiaksi Aatu Rädyn, Petrus Palmun ja Pekka Jormakan muodostaman ketjun harteille. Huhuissa liikkuneiden Juhamatti Aaltosen ja Miikka Pitkäsen nimet olisivat hyvä lisä paikkaamaan tätä vajetta.

Ensi kautta ajatellen positiivista on se, että joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, jotka ovat nyt kauden kokeneempia ja valmiimpia kantamaan vastuuta. Markus Oden, Patrik Puistola ja Joni Jurmo etunenässä pelasivat hyvin jo menneellä kaudella ja kehityksen jatkuessa heiltä voidaan odottaa vieläkin vahvempia otteita tulevalla kaudella.

Julkaistu 17.4.
Haastattelu

Kotikisojen sankarit: Juha Lind – "Odotuksena oli, että voimme menestyä myös kotikisoissa"

Ennen tätä kevättä Suomessa on järjestetty kahdeksat miesten MM-kisat. Kotikisojen sankarit -juttusarjassa kotikisoissa pelanneet kiekkoilijat vievät lukijat mukanaan ajassa taaksepäin kisahurmoksen, tunnelman ja ilmiöiden äärelle. Vuonna 1997 historiamme ensimmäisestä maailmanmestaruudesta oli kulunut kaksi vuotta. Curt Lindström jätti päävalmentajan paikan ja Juha Lind sai maajoukkuekasteensa aikuisten arvoturnauksessa.
Jenna Westerlund, @jennnaemilie

Vuoden 1997 kotikisat olivat Curt Lindströmin viimeinen näytös Leijonien peräsimessä. Media maalaili suuria odotuskuvia joukkueen ylle, sillä muistoissa oli kaksi vuotta aiemmin saavutettu sensaatiomainen maailmanmestaruus. Sijoitus oli kuitenkin vuoden 1991 kotikisojen tapaan viides.

– Nälkä kasvaa syödessä. Suomi pääsi 90-luvulla mitalien makuun, joten luonnollisesti odotuksia oli. En kuitenkaan kokenut, että joukkue olisi ottanut siitä minkäänlaisia paineita, vaikka onhan siinä erikoislataus, kun kotikisoista puhutaan, vuoden 1997 kisoissa pelannut Juha Lind kuvaa.

– Nykypäivänä kaikkien laitteiden kautta uutisten seuraaminen on helppoa ja tietoa tulee paljon. Mielestäni se tieto kuitenkin menee nopeammin unholaan. En koe, että vuoden 1995 maailmanmestaruus olisi suoranaisesti näkynyt kisoissa, mutta eritasoisen uutisoinnin vuoksi sen kyllä varmasti jokainen muistaa.

"ALLTID LITE BÄTTRE"

Vaikka menestystä ei kotiturnauksessa tullut odotetunlaisesti, nivoutui kisoissa yhteen Lindströmin nelivuotinen aikakausi Leijonissa.

– Pelillisesti "Curre" ei taikatemppuja tehnyt, vaan vahvuudet olivat henkisellä puolella. Hän toi mukanaan ripauksen itseluottamusta ruotsalaisesta menestyskulttuurista, minkä lisäksi hän osasi aina valita joukkueeseen tietynlaisia pelaajia, Lind muistelee.

– Jääkiekossa henkinen kantti on ratkaiseva asia. Curre pystyi murtamaan sen myytin ja hänen asenteenaan oli "alltid lite bättre", eli aina pyrittiin tekemään asiat hieman paremmin.

Viimeisen ottelun viimeisillä minuuteilla yleisö huusi päävalmentajan nimeä ja Lindströmiä kannettiin kultatuolissa. Lindström käveli ottelun jälkeen jäällä yleisöä kiittäen kädessään tuntemattoman henkilön askartelema kyltti pienine kirjoitusvirheineen: "Suomi on aina sydämmessäni".

Ennätysyleisö uudessa hallissa

Suomelle myönnettiin alun perin kisaisännyys sillä ehdolla, että Suomeen rakennetaan uusi jäähalli tai vanhaa Helsingin jäähallia kunnostetaan. Ennen yhtäkään pelattua MM-ottelua käytiinkin mielenkiintoinen kamppailu itse pelipaikan puolesta.

"Pelasin silloin Jokereissa ja vitsailimme asiasta myös kopissa"

Helsinkiin runnottiin yksityisrahoituksella suurhalli, mutta ongelmitta projekti ei sujunut. Valtiovalta ei tarjonnut vetoapua liikemies Harry Harkimon suurhallihankkeeseen ja hallin kohtalo oli auki vielä muutamaa kuukautta ennen MM-kisojen alkua.

– Ei tuollaisista asioista ainakaan hirveää haloota ole pidetty. Muistan, että Helsingissä oli kaikenlaisia mielenosoituksia liittyen hallin rakennuttamiseen ja monenlaista kapulaa oli rattaissa. Pelasin silloin Jokereissa ja vitsailimme asiasta myös kopissa. Ainahan tällaisissa isoissa projekteissa löytyy mielipiteitä puolesta ja vastaan, Lind muistelee.

Uusi urheilukompleksi kuitenkin saatiin pystyyn vaikeuksista huolimatta. Vuoden 1995 maailmanmestaruushuuma ja upouusi halli saivat liikkeelle ennätysmäärän yleisöä, kun kisoja seurasi arviolta 526 000 katsojaa. Suomen Jääkiekkoliitolle jäi turnauksesta käteen 43,2 miljoonan markan voitot.

– Itselläni oli aina fokus siinä pelaamisessa ja pystyin sulkemaan kaiken ulkopuolisen pois. Kyllä sen silti huomaa, että kotikisoissa on joka kerta hyvä tunnelma ja yleisöä on paljon.

– Sille ei kyllä taida mikään vetää vertoja, kun pelattiin Saksan kisoissa vuonna 2001 puolivälierässä isäntäjoukkuetta vastaan. Kölnissä yleisöä oli melkein 20 000 henkeä ja siinä ottelussa oli kovin pauhu, jonka muistan, Lind naurahtaa.

Curt Lindström toimi Leijonien päävalmentaja yhteensä neljän kauden ajan 90-luvulla. (Kuva vuodelta 1996).
Kuva © Getty Images

Näkyvyys voitti urheilullisen menestyksen

Näkyvyydeltään onnistuneet MM-kisat eivät kuitenkaan tarjonneet urheilullisesti suuria hurraa-huutoja Leijonien jäätyä viidennelle sijalle. Joukkueen mitalimahdollisuudet raukesivat lopulta noin viikko ennen ratkaisevaa loppuottelua. Lopulta Kanada nappasi historiansa 22. maailmanmestaruuden.

"On nähtävä ne syyt siellä taustalla, eikä pelaajia voi syyttää kieltäytymisestä"

Poikkeuksellisen myöhäisen ajankohdan ajateltiin lisäävän NHL-pelaajien määrää turnauksessa, mutta toisin kävi. Lehtiartikkeleiden ja Jääkiekkolehden mukaan taso jäi kuitenkin vaisuksi, sillä NHL-pelaajat toisensa jälkeen kieltäytyivät kisoista. Pelaajalle tilanne ei kuitenkaan näyttäytynyt niin mustavalkoisena.

– Se on jokavuotinen juttu. Syitä on monia ja monet niistä ovat erittäin päteviä syitä. Pitkän NHL-kauden jälkeen sopimus voi olla katkolla tai pelaajalla voi olla väsymystä, vammoja tai perhesyitä taustalla. Vaikka MM-turnaukset ovat kivoja turnauksia, on nähtävä ne syyt siellä taustalla, eikä pelaajia voi syyttää kieltäytymisestä, Lind muistuttaa.

– Itsekin olen joskus voivotellut sitä, kuinka lähdin Salt Lake Cityn olympialaisiin, kun ei ollut ryhtiä kieltäytyä. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt kieltäytyä ja sanoa, että on parempi ottaa terve äijä tilalle.

Alkusarjan hyvät otteet eivät kanna jatkopeleissä

Suomi pelasi kisojen A-lohkossa, jossa se kaatoi Ranskan, Saksan, Slovakian sekä Venäjän, mutta kärsi tappion lohkovoittaja Tšekille. Suomi sijoittui omassa lohkossaan toiseksi ja joukkue iski kaikista joukkueista eniten maaleja alkusarjan otteluissa. Lisäksi viidessä ottelussa omaan verkkoon upposi vain yhdeksän maalia.

Lohkon päätöskamppailussa Venäjää vastaan Suomi oli ensin tappiolla lukemin 2–4, mutta ottelu päättyi lopulta Leijonien 7–4-voittoon. Mediassa kerrottiin, kuinka apua sateli Venäjän maalivahdilta Sergei Fadejevilta, jolla oli maalillaan vaikea ottelu.

– Tarkkaan en ottelua muista, mutta olihan se hienoa kääntää lopputulos meille suotuisaksi. Jos seitsemän menee maalivahdille omiin, niin varmaan siinä on joku helppokin uponnut, Lind heittää.

Ylemmässä jatkosarjassa Suomi jäi niukasti mitalipelien ulkopuolelle, vaikka pistemäärä oli sama neljänneksi sijoittuneen Tšekin kanssa. Suomi hävisi Kanadalle yksilövirheen seurauksena lukemin 0–1, ja 2–5-tappio Ruotsille sinetöi mitalipelien ulkopuolelle jäämisen. Päätöskamppailussa kaatui kuitenkin Yhdysvallat lukemin 2–0.

– Ruotsi-pelissä itselläkin oli tehotilasto pakkasen puolella ja omalta kohdaltani se oli selkeä sukellus. Siinä taisi olla pientä epäonneakin mukana, mutta eihän se kiekko aina onnekkaasti pompikaan.

Lind ja Raimo Helminen pelasivat aikoinaan useissa turnauksissa samassa ketjussa ja heitä nimitettiin loistavaksi alivoimakaksikoksi. (Kuva Salt Lake Cityn olympialaisista).
Kuva © Getty Images

"Ensimmäinen MM-turnaus on aina ensimmäinen"

Laitahyökkääjä Lind sai 1997 kotikisoissa aikuisten arvokisakasteensa. Hän oli vuotta aiemmin ollut joukkueen mukana Wienin MM-kisoissa loppuun saakka, mutta peliaikaa ei kertynyt.

– Kyllä se ensimmäinen MM-turnaus on aina ensimmäinen. Parasta itselleni oli se, että sai ylipäätään olla mukana ja tällä kertaa pääsin myös kaukaloon saakka. Joukkueen kesken oli hyvä meininki ja odotuksena oli, että voimme menestyä myös kotikisoissa, Lind kertaa.

Lind pelasi samassa ketjussa Raimo Helmisen ja tuolloin vasta 18-vuotiaan Olli Jokisen kanssa. Hyökkääjä iski turnauksessa ainoastaan yhden maalin, mutta ketjun arvo mitattiin toisaalla. Kolmikon yhteispeli toimi ja peliaikaa kertyi etenkin alivoimalla.

"Perinteitä täytyy kunnioittaa, joten aina Tepon ollessa mukana, hän pelasi numerolla 27"

– Meillä oli selkeä rooli, kun oltiin sellainen kolmos-nelosketju, jonka tarkoituksena oli vääntää ja kääntää ja kantaa vastuuta alivoimalla. Raipen kanssa pelattiin useissa arvoturnauksissa yhdessä ja muodostimme sellaisen alivoimahyökkääjäparin, Lind kertoo ketjunsa roolista.

– Ennen kisoja pelasin Jokereissa neljä vuotta, minkä aikana joukkue saavutti kolme mestaruutta. Oma käyrä osoitti ylöspäin, kun luontaisena jatkumona lähdin sitten kisojen jälkeisellä kaudella Pohjois-Amerikkaan.

Pelaajille jää taskuun hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä jokaisesta arvoturnauksesta. Eräs seikka Lindin maajoukkueuralla kuitenkin toistui useampaan otteeseen, mukaan lukien kotikisoissa 1997.

Nummisen Teppo tuli Pohjois-Amerikasta kesken kisojen mukaan, ja hänen pelinumeronsa on sama 27 kuin itsellänikin. Käänsin sitten omani numeroksi 72 ja sama tilanne oli myös Naganossa 1998, jolloin otin numeron 19. Perinteitä täytyy kunnioittaa, joten aina Tepon ollessa mukana, hän pelasi numerolla 27.

Päällekkäisyyksien vuoksi Lind antoi perinteen mukaisesti vanhemman eli Teppo Nummisen käyttää pelinumeroa 27 Leijonien arvoturnauksissa. (Kuva Salt Lake Cityn olympialaisista).
Kuva © Getty Images

Suomen MM-joukkue 1997

Maalivahdit:

Jarmo Myllys

Ari Sulander

Puolustajat:

Jyrki Lumme

Mika Strömberg

Hannu Virta

Timo Jutila

Marko Kiprusoff

Petteri Nummelin

Teppo Numminen

Hyökkääjät:

Marko Jantunen

Saku Koivu

Janne Ojanen

Juha Lind

Ville Peltonen

Antti Aalto

Raimo Helminen

Antti Törmänen

Mika Nieminen

Petri Varis

Jarkko Varvio

Kai Nurminen

Olli Jokinen

"Toivotaan kuitenkin, että yleisöä riittää jatkossakin"

Nykypäivänä Leijonilta odotetaan joka vuosi paljon, sillä menestystä on tullut etenkin Jukka Jalosen alaisuudessa runsaasti. Lind kuitenkin muistuttaa, että välillä yksi peli saattaa määrittää sen, onko turnaus onnistunut vai ei.

– Meidän aikanamme silloin 1997 yksi ottelu ei määritellyt koko tulosta, vaan pelasimme erillisen jatkosarjan. Nykyäänhän se on kerrasta poikki. Odotukset ovat kuitenkin korkealla ja ilman NHL-pelaajiakin on mahdollista menestyä.

Kotikisojen saaminen Suomeen sekä Nokia Arenan rakennuttaminen olivat luonnollisesti Lindin mukaan suuria asioita, jotka vievät lajia eteenpäin Suomessa, vaikka haasteitakin on.

– Helsinkiin on suunnitteilla uusi halli ja kenties Turkuunkin. En tiedä, kuinka paljon jatkossa hallit tulevat käyttöön. Mediaa on niin monenlaista, että sinne kotisohvalle on helppo jäädä. Toivotaan kuitenkin, että yleisöä riittää jatkossakin.

– Itse en muista olleeni yhdessäkään aikuisten MM-kotiottelussa paikan päällä, mutta nuorten pelejä olin katsomassa 80-luvun lopussa. Tällä kertaa olen kuitenkin menossa pariinkin otteeseen, kun vanhoja leijonapelaajia on kutsuttu koolle. Kiekkohan on parasta paikan päällä.

Ensi sunnuntaina vuosisata vaihtuu, kun siirrytään vuoteen 2003. Kyseinen turnaus piti sisällään kenties negatiivisessa mielessä ikimuistoisimman Suomi–Ruotsi-ottelun.

Julkaistu 18.4.
Artikkeli

"Jääkiekkoväkivallasta puhutaan paljon, mutta kukaan ei osaa sanoa, mitä sillä tarkoitetaan" – sosiologian opinnäytetyö haki entisiltä liigapelaajilta vastauksia

Seitsemän entistä liigapelaajaa osallistui Markus Komosen Pro gradu -työhön ja auttoi määrittelemään kaukaloväkivaltaa. Komonen toivoo myös työnsä edistävän keskustelua aiheesta.
Juha Oinonen

Mitä on jääkiekkoväkivalta pelaajien näkökulmasta? Onko Liigan sisäinen kurinpitoelin riittävä toimija kaukalotapahtumien sanktioinnissa?

Muun muassa tällaisiin kysymyksiin etsi vastauksia Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden opiskelija Markus Komonen sosiologian Pro gradu -työssään "Satuttaa sä haluut, mut satuttaminen ja vahingoittaminen on aika eri asiat": Pelaajien näkemyksiä jääkiekkoväkivallasta jääkiekon SM-liigassa. Opinnäyte julkaistiin marraskuussa 2021.

– Perimmäinen syy gradun tekemiseen oli ärsyyntyminen siitä, että jääkiekkoväkivallasta puhutaan paljon, mutta kukaan ei osaa sanoa, mitä sillä tarkoitetaan. Siksi keskustelukaan ei etene. Tästä tilanteesta lähdin viemään asiaa eteenpäin. Edelleen on paljon tulkintaa, mikä on kenenkin mielestä mitäkin, mutta ainakin kategorisointia sain aikaiseksi, minkä pohjalta keskustelua on helpompi jatkaa, Komonen taustoittaa.

Komonen on itse pelannut jääkiekkoa B-junioriksi asti ja on toiminut myös tuomarina junioripeleissä. Lisäksi hän kertoo seuraavansa aktiivisesti Liigaa ja NHL:ää.

Kun tutkimuksessa käytetään termiä väkivaltaisuus, tarkoitetaan sillä pelissä hyväksyttävää väkivaltaisuutta eli lajityypillistä käyttäytymistä. Kielletyistä teoista käytetään nimitystä jääkiekkoväkivalta. Näillä tarkoitetaan tekoja, jotka osittain kuuluvat lajikontekstiin, mutta niiden asemasta ja roolista ei ole yksimielisyyttä. Kun käytetään termiä väkivalta, tarkoitetaan sillä toimintaa, joka väkivaltaisuudesta ja jääkiekkoväkivallasta poiketen menee yli lajityypillisen käyttäytymisen.

Gradua varten Komonen haastatteli seitsemää peliuransa lopettanutta liigapelaajaa – haastatteluissa käytiin läpi muun muassa taustoja kiekkoilijoina, kokemuksia ja ajatuksia tappeluista ja muista turvallisuusriskeistä kaukalossa, lajin virallisista ja kirjoittamattomista säännöistä

Lisäksi haastateltavilta kysyttiin kommentteja Jokereiden Semir Ben-Amorin hyökkäyksestä HIFK:n Ville Peltosen kimppuun syksyllä 2012 ja HIFK:n Joe Finleyn ja JYPin Nolan Yonkmanin tappelusta kaudella 2016–17.

Komonen on lopputulokseen tyytyväinen, vaikka työn tekeminen kesti selvästi ennakoitua pidempään.

– Moni teemoista oli sellainen, jota pelaajat ovat pitäneet jossain määrin itsestäänselvyytenä, ja kun niitä ryhtyy avaamaan ja nimeämään, niin haastateltujen itsereflektointi oli todella syvällistä. Kaikkea muuta kuin valmiita vastauksia, eli hyvin analyyttistä pohdintaa.

"Ei me voida enää olla mikään gladiaattoritanner, jossa redneckit, punaniskat innostuu kun tulee väkivaltaa. Että yhteiskunta muuttuu, arvomaailma muuttuu ja meil on niin paljon väkivaltaa muutenkin tässä yhteiskunnassa ja eriarvoisuutta, isot kuilut on. Niin kyl meil on niinkun jääkiekon ja muun urheilun pysyttävä kansalle mieluisana asiana."

Haastateltavien valinnassa oli hyvin varhaisessa vaiheessa selvää, että heidän tulee olla peliuransa lopettaneita pelaajia, ettei synny eturistiriitaa, miten he voivat kommentoida.

– Vielä tärkeämpänä näen, että haastateltavat olivat ottaneet askeleen pois kaukalosta ja katsoivat asioita ulkopuolisen silmin, jolloin perspektiivi on laajempi.

"Kyl jääkiekkoväkivalta on niinkun tahallist vahingoittamista"

Yksi keskeisistä tutkimuskysymyksistä liittyi jääkiekkoväkivallan käsitteen sisällönmäärittelyyn. 

Yhden haastateltavan esimerkkejä jääkiekkoväkivallasta ovat vastustajaa kunnioittamattomat liian kovat taklaukset sekä sellaiset tappelut, joihin vastustaja ei ole halukas osallistumaan.

Turvallisuuden lisääminen, johon kuuluu myös kamppailuvalmiuden huomioiminen, voisi olla Liigalle mahdollisuus kohentaa brändiään

Tappelemista kyseinen haastateltava ei automaattisesti määritellyt jääkiekkoväkivallaksi, vaan jääkiekkoväkivallan raja on ylitetty, mikäli tappeluun otetaan mukaan pelaaja, joka ei ole halukas tappelemaan. Tällaisesta toiminnasta hän käytti termiä noutaminen.

Komosen mukaan haastatteluissa nousi esiin, että päävammat haluttiin pois ja pelin haluttiin olevan turvallista, mutta tappelut koettiin lajiin kuuluvaksi.

– Ristiriitaisesti tappeluja ei nähty vaarallisina. Liigassa harvemmin on tappelussa sattunut mitään vakavaa. Ehkä siksi tappeluita ei Suomessa ajatella niin vaarallisina, vaikka riskit ovat olemassa.

– Tappeluiden pelotevaikutusta kuvattiin yleisesti muinaisjäänteeksi, mutta muutama haastateltava varovaisesti uskoi tappelupelotteen puhdistavan peliä. Tällaiset esimerkit kuitenkin olivat ajallisesti kaukaa.

Lajin vaarallisuudesta ja kulttuurin muutoksesta haastatteluissa nousi esiin harvemmin kuultuja havaintoja:

"Ennen ku vanhempi pelaaja puhu, ni nuorempi pelaaja kuunteli. Jos sä pelaat ekaa vuotta ja siin sun vieres istuu kaveri, joka on 12 vuotta pelannu, ni ehkä kannattais enemmän vähän kuunnella sitä."

Samankaltaista pohdiskelua vastustajan huomioimatta jättämisestä esitti toinenkin haastateltava, joka pohti valmennuksen roolia tiettyjen pelillisten asioiden huomioimisessa.

"Jos huomio painotetaan vain oman joukkueen kiekolliseen pelaamiseen, eikä vastustajan pelaamista huomioida riittävällä tavalla, saattaa syntyä tilanne, jossa omaan kiekolliseen pelaamiseen keskittyminen aiheuttaa vaaratilanteita vastustajan huomioimatta jättämisen seurauksena."

– Kyse ei varmastikaan ole siitä, että nuoret pelaajat tieten tahtoen vaarantaisivat omaa turvallisuuttaan, mutta pelin evoluutio on mennyt voimakkaasti viisikon tiiveyteen ja oman kiekollisen pelin edistämiseen ja samalla keskittyminen vastustajan tekemiseen on vähentynyt, niin oman näkemykseni mukaan tämä on suurin syy, miksi näitä yhteentörmäyksiä tulee.

– Hyvin usein se on nuorempi pelaaja, joka sen osuman ottaa ja taklaajana kokeneempi pelaaja, joka ikään kuin haistaa veren. Mitä enemmän meillä on tietoa näiden taklausten vaarallisuudesta, vaaditaan myös näiltä kokeneemmilta pelaajilta ymmärrystä, ettei ole välttämätöntä ajaa taklauksia loppuun.

Haastattelumme aikaan Liigassa oli nähty tuore esimerkki, kun JYPin Jan Ščotka taklasi avojäällä TPS:n Juuso Pärssistä.

– Ščotka–Pärssinen oli vaikea kokonaisuus: Pärssinen ei ollut pää alhaalla, Scotka ei taklaa kädet ylhäällä, mutta tekee pienen ylöspäin pumppaavan liikkeen, ettei itse mene katolleen. Siinä kävi vain todella huono tuuri, mikä on myös tärkeä huomioida, että pelissä on riskinsä eikä tarvitse tehdä isosti väärin, että voi tulla isoja vammoja. Vauhti on niin kova.

Liigan sisäisen kurinpidon riittävyys oli gradun yksi keskeinen teema: esimerkkinä käytetty Ben-Amorin hyökkäys Peltoseen johti rikosilmoitukseen ja käräjäoikeuteen.

"Ehkä se on viime vuosien räikein tapaus tää Peltonen–Ben-Amor keissi. Mun mielestä se oli telotus, niin et se käydään sitten vaikka ihan oikeuden kautta läpi."

"Mun mielest on hyvä et niihin asioihin puututaan, ihan yhteiskunnasta. Ei me voida ajatella et jääkiekko on vaan peli jääkiekkoihmisille, jossa on sisäiset säännöt."

Haastateltavat olivat yksimielisiä siitä, että tietyissä tapauksissa on oikeutettua ja ymmärrettävää, jos jotkin tapaukset menevät julkisen rikostuomioistuimen käsittelyyn. Vaikka jääkiekolla on oma kurinpitomenettelynsä, tämä ei tarkoita, että kaikkia kaukalossa tapahtuvia tekoja voitaisiin sanktioida vain lajin sisäisen kurinpidon pohjalta.

Markus Komonen on aktiivinen jääkiekon seuraaja.
Kuva © Haastateltavan kotialbumi

"Aihe ja laji on minulle tärkeä enkä halua työni menevän hukkaan"

Koska gradu on kohdennettu Liigaan, on Komonen ymmärrettävästi ottanut yhteyttä myös toimitusjohtaja Riku Kallioniemeen.

– Olin myös kandidaatintyön, se oli kirjallisuuskatsaus eli ei omaa aineistoa, tiimoilta Rikuun yhteydessä. On selvä ajatus, että kun Kati Kivimäki aloittaa työnsä, lähestyn häntäkin.

pehmeiden arvojen kannattaminen voidaan nähdä kyseenalaisena, jolloin on ehkä helpompi olla hiljaa. Toivottavasti tämä gradu auttaisi keskustelun käymistä.

– Aihe ja laji itsessään on minulle tärkeä enkä halua työni menevän hukkaan. Turvallisuuden lisääminen, johon kuuluu myös kamppailuvalmiuden huomioiminen, voisi olla Liigalle mahdollisuus kohentaa brändiään, ja seuraava toimitusjohtaja on sen osaaja. Luotan, että Liigalla on hyvä suunta.

Liigassa on hiljattain todistettu rasistista käytöstä sekä ottelutapahtumassa että sosiaalisessa mediassa – myös U20 SM-sarjassa on nähty alkuvuonna asiatonta käytöstä, kun Wiljami Myllylää solvattiin alkoholistiksi. Komosen gradun haastatteluissa pääpaino oli kuitenkin fyysisessä väkivallassa.

– Jonkin verran oli puhetta henkisestä väkivallasta, mutta se jäi aika vähäiseksi. Haastatellun kertoman Mestiksen ryssittely-tapauksen mainitsin gradussa. Se liittyi pelin kirjoittamattomiin sääntöihin ja kuinka ne ovat vuosien saatossa muuttuneet eli joskus on tällaisesta päässyt ilman rangaistusta, mutta nykyään saa pelikieltoa.

– Fyysisestä väkivallasta keskustellessa käytiin rajanvetoa, mikä on sallittua ja mikä ei, ja mikä taas harmaata aluetta. Samaa keskustelua käytiin myös henkisestä kamppailusta, että mitä voi sanoa. Aihe nousi esiin vain parissa haastattelussa, niin en nostanut sitä gradussa esiin yhtä esimerkkiä enempää.

Opinnäytetyöhön tehdyt haastattelut voivat muokata myös jääkiekkoilijoista herääviä mielikuvia.

– Välillä törmää siihen, että stereotyyppinen lätkäjätkä herättää yksinkertaisia mielikuvia, mutta tekemissäni haastatteluissa jääkiekkoilijat olivat erittäin analyyttisia ja reflektoivat lajia suhteessa muuttuvaan ympäristöön. Joku jääkiekkoilija voi ihannoida väkivaltaa, mutta joku toinen on täysin eri mieltä ja haluaa lajia siistittävän.

Myös lajin keskustelukulttuurilla on varaa muuttua.

– Sen huomasin haastatteluprosessin aikana, että näistä asioista voi olla hankala puhua. Niin sanottujen pehmeiden arvojen kannattaminen ja niiden tuominen lajiin voidaan nähdä kyseenalaisena, jolloin on ehkä helpompi olla hiljaa. Toivottavasti tämä gradu auttaisi keskustelun käymistä.

Kursiivilla merkityt kommentit ovat suoria sitaatteja Komosen opinnäytetyöstä.

Juttua muokattu 18.4.2022 klo 19.36: Korjattu Ville Peltosen pelanneen HIFK:ssa ja Semir Ben-Amorin Jokereissa eikä toisinpäin, kuten jutussa aluksi oli kirjoitettu.

Julkaistu 19.4.
Kolumni

Surut pois ja kukka rintaan – Liiga nousee korona-apatiasta ja on valmiina uuteen kukoistukseen

Liigalla on edelleen ongelmansa, mutta pudotuspelikevät on tarjonnut sille mahdollisuuden löytää itselleen uusi suunta ja kirkkaampi tulevaisuus.
Matti Koski, @MatinKupla

"Yleisön seassa ystävät nään, ystävät todellakin"

Laulu- ja soitinyhtye Viikate sen osuvasti totesikin vuosituhannen alun laulussaan.

Halleille palanneet yleisömassat ovat nostaneet Liiga-tuotteen mielenkiinnon tasolle, josta on voitu ainoastaan haaveilla koronavuosina. Ilmassa tuoksuu kukkaan puhjenneet haaveet ja mahdollisuudet.

Liiga on tällä hetkellä vedenjakajalla, jossa sillä on mahdollisuus voittaa itselleen jo menettämiään asemia niin ydinyleisönsä kuin uusienkin ystävien osalta.

Kaiken ytimessä on luonnollisesti se tärkein, peli. Pudotuspelisarjat ovat tähän mennessä tarjonneet katsojille huomattavan mielenkiintoisia kohtaamisia enemmän tai vähemmän tasaväkisten joukkueiden välillä. Kaukalossa on nähty niin loistavia seitsemän ottelun sarjoja kuin suuria voitonjuhlia ja katkeria pettymyksiä tappioiden äärellä.

Verrattain suoraa reittiä finaaleihin edennyt Tapparakin on vaikuttanut haavoittuvaiselta, ja KooKoo onnistui horjuttamaan parasta virettään etsivää mestaria. Myös Tapparan paikallisvastustaja Ilves on esiintynyt tavalla, joka ei ole jättänyt katsojia kylmäksi. Turusta vyöryvä mustavalkoinen myrsky sen sijaan on parasta, mitä sarjalle on tapahtunut vuosikausiin.

Turkulaisten omiin kasvatteihin ja särmään joukkuepelaamiseen nojaava menestys on huomattu myös kansan syvissä riveissä. Vuosikaudet puolityhjänä kumissut TPS:n kotihalli on viimein täyttymässä innokkaista ja menestystä janoavista kannattajista, joista osa ei edes ollut syntynyt joukkueen edeltävän mestaruuden aikoihin.

Vastaavaa yleisöjuhlaa on todistettu myös Tampereella, jossa upouusi areena on täyttynyt Ilveksen otteluissa. Myös Tapparan vaativa kotiyleisö on herännyt kevään suurimpiin otteluihin, sillä ensimmäinen ja kolmas finaaliottelu ovat miltei loppuunmyytyjä jo päiviä ennen pelipäivää.

Orastavan katsojakadon ja yleisön vähenevän mielenkiinnon kanssa kamppailevan Liigan tuleva toimitusjohtaja Kati Kivimäki voikin myhäillä tyytyväisinä, kun kaksi sarjan suurimmista halleista täyttyvät innokkaista katsojista parin vuoden korona-apatian jälkeen.

Peli on viihdyttävää, tasaista ja se herättää tunteita sarjan suurten joukkueiden kamppaillessa menestyksestä. Kuin taikaiskusta myös Liigan sosiaalisen median preesens on vironnut ymmärtämään potentiaaliaan.

Liigalla on nyt tuhannen taalan paikka nostaa profiiliaan ja karistella menneiden vuosien epäonnistumiset harteiltaan

Vaikka Liigalla onkin tulevina vuosina mainio sauma nostaa omaa profiiliaan, pitää muistaa, että sarjalla on edelleen merkittäviä kysymysmerkkejä ydintoiminnassaan.

Pudotuspelien häilyvä tuomarilinja ja paikoin brutaali otteluohjelma lokaavat tuotetta tavalla, joka ei palvele peliä, ottelutapahtumaa, joukkueita eikä myöskään maksavia asiakkaita.

Myös pienempien seurojen pysyminen suurten seurojen vauhdissa on asia, joka huolestuttaa monia. Vaikka pelin ja suurten seurojen kehittyminen ja vaurastuminen ovatkin positiivisia asioita, kasvunsa kanssa kipuilevat seurat eivät palvele sarjaa tai yleisölle myytävää tuotetta.

Näistä moitteista huolimatta Liigalla on nyt tuhannen taalan paikka nostaa profiiliaan ja karistella menneiden vuosien epäonnistumiset harteiltaan. Tuomaripeli ja otteluohjelma ovat asioita, joihin Liiga voi itse korjata. Myös kilpailulliset säännöt ovat täysin Liigan omissa hyppysissään.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että KHL-sekoiluissaan ryvettynyt Jokerit palaa muodossa tai toisessa takaisin Liigaan, mikä olisi Liigalle jättipotti mediahuomion ja yleisömäärien osalta. Samalla tulee ajankohtaiseksi miettiä sarjajärjestelmää uusiksi kilpailullisuuden, urheilullisuuden ja yleisön mielenkiinnon maksimoimiseksi.

Tähän kannustaa myös kahden vuoden päästä umpeutuva tv-sopimus. Uuden sopimuksen neuvotteluissa käydään varmasti tiukka vääntö rahan ja tuotteen houkutteluvuuden välillä.

Myös seuratasolla on mahdollisuuksia entistä laadukkaampaan toimintaan. Lähitulevaisuudessa useampi Liiga-joukkue pääsee uuteen halliin ja siten kehittämään ottelutapahtumia Tampereen esimerkkiä noudattaen. Vaatimustaso on noussut tällä saralla, joten seurojen tulee panostaa yhä enemmän myös ottelutapahtumiin.

Kun tuote on kunnossa, yleisö herää sen pariin myös suurten kaupunkien ulkopuolella. Innostava ottelutapahtuma helpottaa myös nuorten katsojien houkuttelemista halleille, mikä on osaltaan yksi sarjan kohtalonkysymyksistä.

Yleisö on osoittanut, että kotimainen jääkiekko kiinnostaa edelleen ja joukkueet pistävät parastaan pöytään. Nyt on Liigan aika hyödyntää koronan jälkeisen ajan mahdollisuudet ja kiillottaa julkikuvaansa.

Juttua muokattu kello 22.21 19.4.2022: Telian ja Liigan välinen televisiointisopimus päättyy kahden vuoden päästä, ei yhden.

Julkaistu 23.4.
Haastattelu

Laukaisuguru Marko Ahosilta avaa, miksi Auston Matthews on maalinteon suvereeni valtias: "Erittäin poikkeuksellinen kyky ulosmitata fyysistä tehoaan"

Auston Matthews on ollut tällä kaudella kasvavien maalimäärien henkilöitymä NHL:ssä. Mikä tekee hänestä sarjan kiistatta parhaan viimeistelijän?
Riku Isokoski, @RikuIsokoski

Päättymässä oleva NHL:n runkosarja muistetaan yksilöiden osalta ennen kaikkea Toronto Maple Leafsin ykköstähden Auston Matthewsin maalitahdista, jollaista ei oltu nähty sitten 1990-luvun puolivälin.

Matthews ylsi huimaan suoritukseen, kun hän onnistui tekemään 51 maalia 50 ottelun aikana. Vaikka runkosarjan lopun poissaolot vesittivät haaveet hurjasta 70 maalin rajan puhkaisemisesta, komeat 60 osumaa riittivät maalipörssin voittoon.

Mikä tekee hänestä sitten niin poikkeuksellisen viimeistelijän? Suomalaisen Bestshot.fi -konseptin kehittäjä ja laukaisutekniikan asiantuntija Marko Ahosilta avaa Matthewsin maalivainun saloja.

– Matthews osaa teknisiä asioita oleellisesti perustasoa paremmin. Hänellä näyttäisi olevan erittäin poikkeuksellinen kyky ulosmitata fyysistä tehoaan kehon ja mailan harmonisessa toiminnassa.

Mistään suonenvedosta ei voi puhua, sillä Matthews on tehnyt kovalla tahdilla maaleja läpi NHL-uransa. Viimeisen kolmen kauden ajalta Matthews on ollut selvästi NHL:n kovin maaliruisku, ja tahti on noussut kausi kaudelta.

Eniten maaleja ottelua kohden viimeisen kolmen kauden ajalta, väh. 5 ottelua pelanneet
Auston Matthews      0,76
Aleksandr Ovetškin     0,65
Leon Draisaitl 0,63
David Pastrňák 0,57
Connor McDavid 0,56
Kirill Kaprizov 0,54
Kyle Connor 0,53
Mikko Rantanen 0,51
Chris Kreider 0,50
Jake Guentzel 0,50

Tasaisen kovan suorittamisen taustalta löytyy viimeisen päälle hiottu ja ennen kaikkea monipuolinen repertuaari erilaisiin maalintekotapoihin.

– Matthewsin laukaisutekniikka näyttäisi olevan suhteellisen monipuolinen. Hänellä on kykyä hyödyntää erilaisia laukaisutyylejä ja liikelaajuuksia. Hän pystyy myös laukomaan eri rytmeistä nopeasti ykkös- ja kakkosalueilta, Ahosilta kiteyttää.

Kukkulan uusi kuningas

2000-luvulla 60 maalin raja on onnistuttu rikkomaan runkosarjassa vain kahdesti – Aleksandr Ovetškin rikkoi rajan 65 osumallaan kaudella 2007–08 ja Steven Stamkos ylsi tasan kyseiseen määrään kymmenen vuotta sitten.

Matthewsia on verrattu maalinteon osalta etenkin Ovetškiniin, mutta profiililtaan puhutaan Ahosillan mukaan melko erilaisista viimeistelijöistä.

– Matthews ei hyödynnä one-timer -laukausta samassa määrin kuin Ovetškin eikä tee useasti maalintekoyrityksiä niin kaukaa kuin hän, Ahosilta tiivistää.

– Leimaavaa Matthewsin suorituksissa on erittäin tarkasti lähtevä kuti, joka on kuitenkin riittävän kova. Kehon hyödyntäminen ja mailankäyttötaito laukaisutilanteessa on poikkeuksellisella tasolla mahdollistaen tuottamisnopeuden ja laukauksen peittämisen viimeiseen saakka.

Viime vuosina Matthewsin ja Ovetškinin ohella NHL:n parhaimpana maalintekijänä voidaan pitää Edmonton Oilersin Leon Draisaitlia, joka pystyy tasaiseen tahtiin rikkomaan 50 maalin rajapyykin.

Marko Ahosilta (vas.) on tehnyt yhteistyötä muun muassa monien suomalaisten NHL-pelaajien kanssa. Kuvassa oikealla Artturi Lehkonen.
Kuva © Jani Mesikämmen

– Draisaitliin nähden Matthews tekee maaleja samantyylisesti lähialueelta rannelaukauksilla, läpiajoista ja maalivahdin eteensä torjumista kiekoista. Sen sijaan Matthews ei hyödynnä one-timeria aivan yhtä paljon kuin Draisaitl, Ahosilta analysoi.

Draisaitlin ja Ovetškinin tapaan myös Matthews on päässyt läpi NHL-uransa nauttimaan erittäin laadukkaista ketjukavereista, joilla on yleensä huomattava vaikutus maalimääriin.

Tämän voi huomata Matthewsin kanssa enimmäkseen pelanneiden Mitch Marnerin ja Michael Buntingin tehoista, mutta Ahosilta myös huomauttaa Matthewsin poikkeuksellista kyvystä luoda itse maalipaikkojaan.

– Maalinteko perustuu aina joukkuepelaamiseen, jossa taktiikan ja pelitavan merkitys korostuu. Pelikavereiden merkitystä maalimääriin ei missään tilanteessa tule väheksyä, vaikka Matthews on kyvykäs toteutuneiden tilanteiden perusteella myös itsenäisesti rakentamaan maalipaikkansa.

Digitalisaatio ja analyysin lisääntyminen maalimäärien kasvun taustalla

Matthewsin maalitahti on osaltaan myös heijastanut maalimäärien yleistä nousua NHL:ssä. Tällä kaudella maalimäärät ovat ottelua kohden olleet korkeimmillaan sitten 1990-luvun puolivälin.

Kehitys tuntuu hämmentävältä, kun mietitään erityisesti maalivahtipelaamisen huomattavaa parantumista edellisen vuosituhannen ajoista.

– Maalimäärien nousuun on oleellisesti vaikuttanut mailojen kehittymisen kautta tuleva mahdollisuus erittäin monipuoliseen laukaisutaitoon ja erilaisiin tekniikoihin. Tämän takia maalintekijöiden lukeminen on selvästi muuttunut haastavammaksi maalivahtien ja puolustuspelaamisen näkökulmasta.

– Lisäksi sääntömuutoksilla on pystytty saavuttamaan haluttua tulosta viihdyttävyyden kannalta eli painotetaan maalintekoon liittyviä etuisuuksia sääntöjen kautta, Ahosilta kertoo.

Tärkeässä osassa kehityksen vauhdittajana on ollut myös erilaisten digitaalisten apuvälineiden aiempaa tehokkaampi hyödyntäminen ja analyysin tärkeyden korostuminen.

– Seurat ja valmennukset ovat alkaneet panostaa yksittäisten tilanteiden analysointiin sekä tilanteiden hyödyntämiseen optimaalisemmin. Ykkös- ja kakkosalueiden sivuttaisliikkeet ovat uusien laukaustapojen kautta edelleen korostuneet.

– Myös viivapelaamisen laukaisutilanteet ja siihen liittyvät maalinteon tukitoimet osataan nykyään pilkkoa aiempaa paremmin digitaalisaation tuoman lisäedun ja helppouden kautta, Ahosilta painottaa.

Julkaistu 25.4.
Kolumni

SKA:ssa Venäjän propagandaa edistänyt Mikko Lehtonen ei suinkaan ole ainoa pahis − Jääkiekkoliitto on ennenkin selitellyt ja ummistanut silmänsä

Jos suomalaisella jääkiekolla halutaan tehdä politiikkaa, olisi syytä jättää MM-kisat pelaamatta.
Juha Oinonen

Maajoukkueen GM Jere Lehtinen toivotti Mikko Lehtosen "lämpimästi tervetulleeksi" Leijoniin, vaikka puolustaja pelasi kautensa loppuun Pietarin SKA:ssa Ukrainan sodan alkamisesta huolimatta.

Lehtisen mukaan "faktat" on keskusteltu auki. Julkisuuteen näitä tosiasioita ei kuitenkaan tuotu, mikä vaikuttaa vähintään yhtä tuomittavalta kuin valinta ylipäätään.

Teen heti selväksi, että tuomitsen Venäjän sotatoimet ja erityisesti siviileihin kohdistuneet iskut, teloitukset ja muut raakuudet. Lehtosen valinta maajoukkueeseen tai valitsematta jättäminen ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen asia − vaikka valinnan kritisointi on hyvin ymmärrettävää.

Kaksi kuukautta sitten alkanut Ukrainan sota on paitsi šokeerannut meidät suomalaiset myös muokannut kollektiivisia asenteitamme. Venäjän hyökkäys ei kuitenkaan tullut tyhjästä, vaan itsevaltainen johtaja Vladimir Putin miehitti Krimin niemimaan Ukrainalta jo vuonna 2014.

Puolitoista vuotta Krimin miehityksen jälkeen Jalonen valmensi Nuoret Leijonat alle 20-vuotiaiden MM-kultaan, eikä asemaa päävalmentajana kyseenalaistettu.

Miehitys oli yhtä lailla kansainvälisen oikeuden vastainen teko kuin hyökkäyssota Ukrainaan, mutta reaktiot olivat tuolloin lievempiä – suomalainen jääkiekkoseura Jokerit liittyi KHL:ään seuraavana syksynä, ja Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen valmensi Pietarin SKA:ta kauden 2013–14 loppuun asti.

Puolitoista vuotta myöhemmin Jalonen valmensi Nuoret Leijonat alle 20-vuotiaiden MM-kultaan. En muista kenenkään kyseenalaistaneen Jalosen asemaa päävalmentajana.

Tekisi mieli kutsua keskustelua Lehtosen valinnan ympärillä älyllisesti epärehelliseksi. Mutta koska en ole täysin oivaltanut, mitä kyseisellä termillä tarkoitetaan, tyydyn laajentamaan näkökulmaa lisää.

Lehtonen pelasi sodan alkamisen jälkeen armeijan mukaan nimetyssä seurassa, joka esiintyi maastokuvioisessa peliasussa ja järjesti ottelunsa yhteydessä armeijan kalustonäyttelyn. Siksi hänen ratkaisunsa on helppoa tulkita Venäjän sotatoimet hyväksyvänä arvovalintana.

Jääkiekkoliitossa ja maajoukkueen johdossa on myös syytä katsoa peiliin. Oleellisten asioiden kertomatta jättäminen ja kiistanalaisen pelaajan toivottaminen lämpimästi tervetulleeksi ovat kaukana onnistuneesta viestinnästä.

Jääkiekko on Suomen ykköslaji ja Jääkiekkoliitto näin ollen merkittävä vallan käyttäjä: näin herkässä tilanteessa Lehtosen valintaa olisi pitänyt taustoittaa ja perustella täsmällisemmin.

Kiistanalaisia päätöksiä on toki nähty aiemminkin, eikä niihin ole liiton taholta ainakaan julkisesti reagoitu.

Leijonia ovat arvokisoissa edustaneet esimerkiksi huumausainerikoksista tuomittu Jere Karalahti ja kiinalaisessa Kunlunissa pelannut Veli-Matti Savinainen – sponsoriksi kelpaa edelleen Lidl, joka Ylen selvityksen mukaan todennäköisesti ostaa Kiinassa tuotteita yrityksiltä, joilla on yhteys pakkotyöhön.

mihin vedetään raja, jos Lehtosen SKA-pestiin suhtaudutaan jäykän torjuvasti?

Huumesodan uhrien määrää on vaikeampi arvioida kuin aseellisissa konflikteissa, eikä Kiina käy sotaa, mutta autoritaarinen maa on jo vuosia sortanut sekä etnisiä vähemmistöjään että poliittista oppositiotaan. Tarkoitukseni ei ole arvottaa erilaisia vääryyksiä, vaan osoittaa, että hyvä–paha-akselin pahan puolelle on mahdollista tuupata monenlaisia valintoja.

Eli mihin vedetään raja, jos Lehtosen SKA-pestiin suhtaudutaan jyrkän torjuvasti?

Fakta on sekin, että Suomi on MM-kisaisäntä lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tampereella upouusi Nokia Arena toivottaa kisaturistit tervetulleiksi, ja kotimaisten fanien odotukset ovat olympiakullan myötä pilvissä.

Olen jo ehtinyt kuulla itseäni ansioituneemmilta analyytikoilta, että yksittäisen pelaajan merkitys joukkueen menestykseen on marginaalisen pieni.

Siihen nähden tuntuu jopa koomiselta, kuinka raivokkaita keskusteluita käytiin, kun 41 maalia Liigan runkosarjassa iskenyt Kai Nurminen jäi ilman MM-kisapaikkaa keväällä 2000 tai kun vahvaa kautta NHL:ssä pelannut Jussi Jokinen ei mahtunut Leijoniin Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 – Jokisen karsi joukkueesta nimenomaan Jalonen.

Lehtonen ei varmasti ole korvaamaton, mutta hän on ollut Jalosen joukkueissa voittamassa sekä maailmanmestaruuden vuonna 2019 että olympiakultaa tänä vuonna.

Jalonen ja GM Lehtinen ovat julkisesti avanneet, millaista sitoutumista ja yhteisöllisyyttä maajoukkueeseen valittavilta vaaditaan. Nämä kriteerit Lehtonen on todistanut täyttävänsä, vaikka hän Jokereissa pelatessaan kohauttikin tökeröillä kommenteillaan Minskin-mielenosoituksista presidentti Aljaksandr Lukašenkaa vastaan.

Bussin alle ei ole syytä heittää Lehtosta tai ketään muutakaan yksittäistä pelaajaa, mutta vastuullisuutta sopii edellyttää. Nimenomaan Jääkiekkoliitolta kaivataan vastuullisia tekoja ja arvovalintoja − julkisen viestinnän perusteella syntyy vaikutelma, ettei tällaisilla asioilla ole keskeiselle lajiliitolle merkitystä.

Olen viimeisten joukossa linjaamassa, että politiikka ja urheilu tulisi pitää toisistaan erillään, mutta en toisaalta pidä mielekkäänä, että urheilijoista tehdään poliittisia toimijoita silloin, kun he eivät kiistatta sitä ole.

Jos suomalaisella jääkiekolla halutaan tehdä kansainvälistä politiikkaa, ehdotan Leijonien vetäytymistä MM-kisoista, koska Suomen valtio edelleen rahoittaa Venäjän sotakoneistoa energiaostoillaan.

Julkaistu 25.4.
Haastattelu

Kiekko-Espoon dynastia Naisten Liigassa jatkui hankaluuksista huolimatta − mestarikapteeni Rakkolainen kertoo, miksi joukkue menestyy vuodesta toiseen

Kiekko-Espoon Naisten Liigan mestaruuteen kipparoinut Emmi Rakkolainen kertoi, mikä toi joukkueelle voiton tiukassa HIFK-sarjassa. Hän myös avasi ajatuksiaan kuluneesta kaudesta ja Naisten Liigan tilanteesta.
Lassi Seppä, @lassiseppa

Naisten Liigan mestaruus ratkesi, kun Kiekko-Espoo kukisti HIFK:n viidennessä finaalissa maalein 8−3. Espoolaisten kapteeni Emmi Rakkolainen oli vielä maanantaina intoa täynnä.

− Ihan huikeat fiilikset edelleen! Kausi oli hieno ja pystyimme päättämään sen tavoitteeseemme.

Kiekko-Espoo on nähty Naisten Liigan kärjessä viime vuosina useasti. Menestyminen on juurtunut joukkueeseen. Espoolaiset ovatkin olleet vuodesta 2013 lähtien mestareita peräti kuudesti.

− Meillä on rakentunut Espooseen vahva voittamisen kulttuuri. Se näkyy pelaajissa siinä, että jokainen on valmis antamaan joka päivä parhaansa. Menemme aina yhdessä kohti yhteistä tavoitetta, Rakkolainen kertoi.

Kiekko-Espoo oli jo ennen kauden alkua Naisten Liigan ennakkosuosikki. Myös HIFK:ta pidettiin selvänä mitalikandidaattina. Tasokkaat joukkueet haluavat tekemisellään osoittaa, että tässäkin sarjassa riittää seurattavaa.

− Pyrimme myös kasvattamaan Naisten Liigan kiinnostusta. Viimeinen finaalikin oli loppuunmyyty. Oli hienoa pelata sellaisen yleisön edessä, joka kannusti molemmin puolin sekä meitä että HIFK:ta.

Siinä missä pääkaupunkiseudun joukkueet ovat toistaiseksi omassa luokassaan, toivoo Rakkolainen yleisön tulevan katsomaan myös sarjan muita pelejä.

− Toivottavasti Naisten Liiga saisi lisää näkyvyyttä ja ihmiset tuliviat katsomaan pelejä. Esimerkiksi rumpuorkesteri tuo paljon lisää tunnelmaa.

Realiteetit ovat tiedossa, mutta ajoittain Naisten Liigaa pelataan melko pikkuruisissa halleissa ja yleisölle epäystävällisissä olosuhteissa.

− Ei välttämättä Nordista tai Metro Areenaa saataisi täyteen. Kuitenkin esimerkiksi Pirkkolassa, jonne mahtuu vähän enemmän väkeä oli hyvin yleisöä paikalla. Kun pieni halli on täynnä, sen kyllä tuntee, pohti Rakkolainen nykyisten pyhättöjen hyviä puolia.

Kiekko-Espoo voitti finaalisarjan kaksi ensimmäistä ottelua, mutta HIFK kampesi sarjan 2−2:een.

− Lähdimme hyvin sarjaan ja pystyimme naulaamaan kaksi ensimmäistä peliä. HIFK kasasi rivinsä hyvin eikä päästänyt meitä helpolla. He olivat todella sitkeitä ja antoivat hyvän vastuksen loppujen lopuksi. Sarja oli kaikin puolin tiukka ja iso kiitos HIFK:lle siitä. He pelasivat tosi hyvin, Rakkolainen suitsutti.

Espoolaisten kapteeni näki, että ratkaiseva ero löytyi henkiseltä puolelta.

− Uskon, että meillä oli pää kasassa. Pystyimme kahden tappion jälkeen kasaamaan joukkueemme vielä kerran ja olimme valmiita kamppailemaan. Hyödynsimme myös paikkoja muun muassa ylivoimalla ja ehkä näin saimme muutaman maalin etumatkan. Sen turvin oli helpompi lähteä kolmanteen erään.

Vaikka Kiekko-Espoon kausi oli numeroiden valossa riemujuhlaa, mahtui joukkueen arkeen myös haasteita.

− Koronavirus pääsi iskemään meidänkin joukkueeseemme. Oli hetkiä, jolloin oli paljon pelaajia pois ja joudumme miettimään, miten saamme rivit kasaan. Kasvoimme vielä paremmin yhteen ja pystyimme hoitamaan runkosarjan voiton. Ei se ollut loppupeleissä läpihuutojuttu.

Kun mestaruus sunnuntai-iltana Tapiolassa ratkesi, lähti Kiekko-Espoon mestariryhmä asianmukaisesti juhlimaan.

− Lähdimme tyttöjen kanssa vähän joraamaan – ja oli johtoryhmäkin mukana. Kyllä tällaisen voiton jälkeen ansaitsimme kunnon juhlat keskenämme.

Rakkolainen haluaa lopuksi huomioida kanssapelaajansa − niin omat kuin vastustajatkin.

− Olen saanut ylpeydellä johtaa tätä joukkuetta. Haluan kiittää meidän joukkuettamme ja kaikkia vastustajia tästä kaudesta.

Julkaistu 28.4.
Haastattelu

16-vuotias huippulupaus Aron Kiviharju on tottunut pelaamaan itseään vanhempien seurassa: "Kun pelataan, lyödään all in eikä mietitä, keitä siellä on vastassa"

Aron Kiviharjun nimi on esiintynyt monissa NHL:n varaustilaisuutta koskevissa spekulaatioissa, vaikka puolustaja on varausikäinen vasta vuonna 2024. Nuori huippulupaus onkin esiintynyt edukseen alle 18-vuotiaiden MM-turnauksessa. Kiviharju on historian ensimmäinen 16-vuotias suomalaispelaaja poikien MM-kisoissa.
Jenna Westerlund, @jennnaemilie

16-vuotias Aron Kiviharju asteli räväkästi arvoturnausnäyttämöille iskemällä välittömästi avausotteluun tehot 0+2. Alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen kolmessa alkusarjan ottelussa syntyi kolme tehopistettä, ja pistesaldo sivuaa Samuel Kňažkon tekemää 16-vuotiaiden piste-ennätystä poikien MM-kisoissa.

Pikkuleijonilla on edessään ainakin yksi ottelu, joten ennätyksen rikkominen on mahdollista. Kiviharjusta ei turhaan puhuta huippulupauksena, sillä puolustaja on iskenyt vasta 16-vuotiaana suuria pistemääriä U20-SM-sarjassa. 

"Pystyn antamaan hyviä syöttöjä vastustajan hyökkääjien ohi ja sitä kautta voin auttaa joukkuetta pääsemään maalipaikoille"

U20-SM-sarjan kaikkien aikojen pistepörssissä U16-ikäisten puolustajien osalta Kiviharju pitää kärkipaikkaa. Kun otetaan huomioon myös U16-ikäiset hyökkääjät, edellä siintää vain Patrik Laineen nimi.

Pelaajan jalat eivät ole myöskään vapisseet MM-jäillä, sillä otteet ovat olleet yhtä vankkoja kuin seurajoukkueessakin.

– Olen pelaajana kiekollinen puolustaja eli vahvuuteni ovat siellä kiekollisessa pelissä ja avauspelaamisessa. Pystyn antamaan hyviä syöttöjä vastustajan hyökkääjien ohi ja sitä kautta voin auttaa joukkuetta pääsemään maalipaikoille. Pystyn myös hyvin luomaan itselleni tekopaikkoja, Kiviharju kuvaa omaa pelaamistaan.

Pitkien avaussyöttöjen antaminen on näkynyt alkusarjan otteluissa, sillä monet Pikkuleijonien hyökkäyksistä käynnistyivät nimenomaan Kiviharjun kautta. 

– Oma pelaaminen on tuntunut todella hyvältä. Pelillisesti olen ollut oma itseni ja sitä täältä lähdettiin myös hakemaan. Olemalla oma itseni voin parhaiten auttaa joukkuetta.

Kisapaikka ei ollut Kiviharjulle yllätys

Kiviharju pelasi alkukauden aikana neljä ottelua TPS:n U18-joukkueessa. Lähes koko kausi meni kuitenkin TPS:n U20-joukkueen mukana, jossa Kiviharju oli myös osa kapteenistoa.

Hämmästyttävää on se, kuinka puolustaja iski 35 otteluun yhteensä huimat 30 tehopistettä. Vahvan kauden myötä pelaaja itsekin uskalsi odottaa kutsua maajoukkueeseen.

"Ihan sama, kuka tulee vastaan, kun tiedämme, että oma pelaamisemme riittää kaikkia joukkueita vastaan"

– Alkukaudesta maajoukkue ei ollut ollenkaan mielessä. Kauden mittaan kisapaikasta tuli realistinen tavoite ja lopulta se ei ollut itselleni edes suuri yllätys. On erittäin hienoa olla mukana, Kiviharju tunnelmoi.

– Luotto kisapaikkaan muodostui oman tekemisen kautta. Pystyin pelaamaan koko kauden hyvällä tasolla ja koin, että ansaitsin myös tämän paikan.

Turnauksessa Kiviharju keskittyy yhteen otteluun kerrallaan, jotta hän pystyy parhaansa mukaan auttamaan joukkuetta. Hän odottaa Kanada-ottelua innostuneena ja kuvaa Pikkuleijonien joukkuetta sitkeäksi ja yhtenäiseksi.

– Totta kai vastassa on pelillisesti kova joukkue, jossa on paljon taitavia yksilöitä. Tiedämme kuitenkin sen, kuinka hyviä voimme parhaimmillaan olla. Ihan sama, kuka tulee vastaan, kun tiedämme, että oma pelaamisemme riittää kaikkia joukkueita vastaan, Kiviharju kertaa päättäväisesti.

– Kyllä tämä joukkue on sitkeä, ja näytimme sen myös Ruotsi-ottelussa, kun nousimme 1–4-tappioasemasta maalin päähän. Periksiantamattomuus on myös yksi joukkueemme arvoista, ja se näkyi myös otteissamme tiistaina. Se sekä yhtenäisyys ovat suuria vahvuuksiamme.

Kiviharju on valmis Kanadan kaatoon.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Itsevarma pelaaja pitää päänsä kylmänä

Vaikka puolustajalla on ikää vasta 16 vuotta, on Kiviharjulle kertynyt jo paljon kokemusta vanhempien ikäluokkien kanssa pelaamisesta. MM-turnauksessakin pelaajat ovat keskimäärin pari vuotta vanhempia, mutta se ei itsevarmaa pelaajaa hetkauta.

– Kyllä siihen on jo sillä tavalla tottunut, eikä sillä ole henkilökohtaisesti minkäänlaista merkistystä. Kun pelataan, lyödään all in eikä mietitä, keitä siellä on vastassa. 

Kiviharjun vahvuuksina ovat kiekollisen pelaamisen lisäksi vastustajien harhauttaminen katseellaan sekä nopeat ratkaisut paineen alla. Harvinaisen kypsä pelaaja onkin noteerattu myös ulkomailla, vaikka Kiviharju on varausikäinen vasta kesällä 2024. 

– Ennen tätä tapahtumaa on Pohjois-Amerikan suunnilta oltu yhteydessä, mutta ei kisojen aikana sen ihmeellisemmin, Kiviharju kertoo.

Nuorten pelaajien otteissa voidaan nähdä ailahtelevuutta, mikä on täysin normaalia. Kiviharju itse ei seuraa hänestä kirjoitettuja juttuja, eikä hän anna spekulaatioiden tai uutisten vaikuttaa omaan tekemiseensä. 

– Pyrin sivuuttamaan itsestä kirjoitetut jutut ihan täysin. Mielipiteet pelaamisestani saavat pysyä kirjoittajan henkilökohtaisina mielipiteinä, eikä jutut hetkauta millään tavalla.

Paljon ehtii vielä tapahtua ennen kesää 2024, mutta vain taivas on rajana, jos otteet jatkuvat samankaltaisina ja kehitystä tapahtuu.

Julkaistu 28.4.
Kolumni

Tappara kyllästyi viime kausien "taaperrukseensa" – nyt se on kiistatta yksi Euroopan parhaista seurajoukkueista

Tappara hallitsee Suomessa suvereenilla tavalla jatkumon ja perinteiden siirtämisen sukupolvelta toiselle. Siksi se menestyy vuodesta toiseen ilman välikausia.
Riku Isokoski, @RikuIsokoski

Tapparaa on lähes kyllästymiseen asti vuosien saatossa verrattu dieselveturiin, joka toimii luotettavasti ja puksuttaa eteenpäin läpi tuiskujen. Eräänlaista symboliikkaa Tapparaan voikin löytää vuodesta 1963 asti suomalaisia palvelleesta Dv12-veturista.

Virtausvaihteiston lisäksi vaihteistoon kuuluu suunnanvaihtolaite, joka mahdollistaa veturin yhtä nopean ajon molempiin ajosuuntiin. Vaihteistossa on myös kaksivaihteinen aluevaihde, jonka välityssuhdetta voidaan vaihtaa mekaanisella käyttövivulla veturin seistessä. Hitaammalla vaihteella veturin huippunopeus on 85 km/h, mutta vetovoima korkeampi kuin nopeammalla vaihteella, jolla veturin huippunopeus on 125 km/h.

Näin kertoo Wikipedia "Deeverin" teknisistä ominaisuuksista. Sisältöä voisi pitää edelleen yhtä relevanttina, jos veturi-sanan tilalle vaihtaisi Tapparan.

Kun Dv12 alkoi liikkua suomalaisilla kiskoilla, Tapparan seurakulttuurin kantaisänä pidetty Kalevi Numminen pelasi kirvesrintojen luottopuolustajana. Nummisesta lähtenyt jatkumo on kantanut vakuuttavalla tavalla tähän päivään saakka – ja se on Tapparan kestomenestyksen avain.

Menestys on ollut niin vankalla pohjalla, että edellisten neljän kauden suoritukset koettiin Tapparassa pettymyksiksi.

Kahden perättäisen mestaruuden jälkeen kaudella 2017–18 Tappara ei voittanutkaan kultaa ehkäpä seurahistoriansa parhaasta pelaajamateriaalista huolimatta. Seuraavalla kaudella se ei päässyt enää finaaleihin, ja viime kaudesta muistetaan lähinnä skandaalimainen koronatapaus.

Silti Tappara oli aina näiden neljän kauden aikana kirkkaasti Liigan neljän parhaan joukossa, mitä voi ehdottomasti pitää raudanlujana suorituksena. Se ei kuitenkaan riittänyt.

Tälle kaudelle Tappara teki erinomaisia liikkeitä pelaajahankinnoissaan, ja vaatimustaso asetettiin entistä korkeammalle. Tämän huomasi etenkin CHL:stä, jossa Tappara oli kerrankin totisen päättäväisesti liikkeellä.

CHL:ssä Tappara eteni aina finaaliin, jossa se pelasi erittäin korkeatasoista jääkiekkoa vain hävitäkseen kirvelevästi Röglelle. Tuosta ottelusta kuitenkin jo huomasi, että Tappara on ehdottomasti tämän kevään suurin suosikki voittamaan Liigan mestaruuden.

Tappara on jatkumon ylivoimainen hallitsija suomalaisessa jääkiekossa. Uudelleenrakennuksia ei tarvitse tehdä, eikä vauhtia tarvitse hakea pohjalta.

Tämän kauden mestarijoukkueesta jatkumoa kuvastavat monet uudet nuoret mestarit, kuten Petteri PuhakkaWaltteri MereläSanttu Kinnunen ja Kristian Tanus. Tapparalainen tapa pelata jääkiekkoa kulkee vakuuttavasti sukupolvelta toiselle, eikä tämän katkeamista ole syytä epäillä.

Tapparalainen jääkiekko on ennen kaikkea työntekoa suurella sydämellä, mutta se on myös sääntöjen harmaalla alueella loistamista, yhteen hiileen puhaltamista ja johtoaseman varjelua kaikin keinoin.

Asioita, joilla jo Numminen ja Rauno Korpi loihtivat Tapparasta yhden Euroopan parhaista seurajoukkueista 1970- ja 1980-luvuilla.

Nyt Tapparasta on jälleen täysin perusteltua puhua yhtenä Euroopan parhaista seurajoukkueista – varsinkin kun itänaapurin KHL-korttitalo murenee paraikaa. Tappara on siellä, missä ovat muun muassa Frölunda ja Moskovan TsSKA.

Viime kaudella Lukko jyräsi vakuuttavasti kauden alusta Kanada-maljan nostoon asti – tällä kaudella Tappara toisti tempun, joskin vähemmän näyttävällä pelitavalla. Tyylipisteitä ei kuitenkaan jääkiekossa jaeta.

Tappara oli kiistatta kauden 2021–22 paras Liiga-joukkue, ja mestaruus on rautaisen organisaation voimanäyte.

Kuten Junnu Vainio legendaarisessa rallattelussaan jo sen kertoi.

Tappara kun taklaa, niin sen huomaa,
Tarvita ei siihen taikajuomaa.
Kovuus on vain harjoituksen tuomaa,
Kuin graniittia nääs on pakarat!

Julkaistu 29.4.
Haastattelu

Kolmannen mestaruutensa Tapparassa voittanut Jussi Tapola painotti yhteistyön merkitystä – "Lähtökohta oli, että halusimme olla paras"

Laadukas urheilijan arki oli päävalmentaja Tapolan mielestä avainasemassa Tapparan menestyksessä.
Juha Oinonen

Tappara ei onnistunut Turussa varmistamaan mestaruutta, mutta äänekkään kotiyleisön edessä voitto onnistui.

− Turussa oltiin kolmannessa erässä riittävän huonoja, ja se oli käänteentekevä hetki, kun pelaajat kopissa totesivat, että tällainen joukkue me ei haluta olla. Jos alamme pelätä vastuunottoa, sarja venyy seitsemänteen peliin ja TPS juhlii mestaruutta, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola analysoi kultamitali kaulassaan.

− Niinpä tänään kun tultiin hallille, kaikista pelaajista näki, että he haluavat kantaa vastuuta ja pelata tähän asti parasta peliään. Ja näin kävi.

Kotijoukkue teki ratkaisevan maalin heti ottelun ensimmäisellä minuutilla ja jaksoi puolustaa tiiviisti ottelun loppuun. TPS:n tasoitusmahdollisuudet jäivät lopulta lähes olemattomiin.

− Ennen kaikkea olen iloinen tämän joukkueen puolesta. Pelaajat ovat kuitenkin pääosan esittäjiä, ja valmentajat yrittävät tukea ja auttaa. Tällainen halli ja yleisö, organisaatio, pelaajat. Olen nähnyt, kuinka paljon he ovat kauden aikana tehneet töitä. Välillä on ollut vaikeitakin hetkiä, mutta nyt kun palkinto on tässä, niin sydäntä lämmittää.

Tappara oli 30 runkosarjaottelun jälkeen sarjataulukossa vasta seitsemäntenä, mutta kauden jälkimmäisellä puoliskolla kirvesrinnat olivat sarjan kärkeä. Tapola painotti määrätietoista suunnitelmaa menestyksen taustalla.

− Halusimme olla paras. Se oli lähtökohta, kun toukokuussa kokoonnuimme. Mestaruudesta ei puhuttu, vaan siitä että olemme paras joukkue. Ja nimenomaan arjen kautta eli halusimme toteuttaa urheilijan arkea – harjoittelua, syömistä, valmistautumista – parhaalla mahdollisella tavalla.

− Ja nyt kun katsoo tulosta, niin kyllähän me parhaita oltiin, Tapola toteaa leveästi hymyillen.

Päävalmentaja halusi vielä antaa kunniaa koko valmennusryhmälleen.

− Kiekkokausi on jokapäiväistä vuorovaikutusta joukkueen kanssa ja koko valmennusryhmän merkitys on äärimmäisen iso. [Christian] Heljanko on kehittynyt loistavasti [AkiNäykin valmennuksessa, [TuomasTuokkolan johdolla alivoima toimi erinomaisesti tässäkin sarjassa, [PasiPuistola käy koko ajan videoita ja aloituksia läpi ja kehittää pelaajia.

− Tässä on niin iso ja hyvin toimiva kokonaisuus, etten halua itseäni nostaa esille.

Julkaistu 29.4.
Kolumni

Keskinkertaisuuteen vajonnut Winnipeg Jets kaipaa uutta alkua

Valmentajanvaihdos keskellä kautta ei piristänyt, vaan Winnipeg Jetsin kausi oli jälleen keskinkertaisuutta tulvillaan. Vähitellen on oltava likapyykin pesun ja uuden alun valmistelun vuoro.
Tommi Kröger, @T_Kroger

Tunnelma oli Winnipeg Jets -leirissä odottavan innostunut, kun NHL-kausi 2021−2022 käynnistyi.

Maailmaa kurittanut viruspandemia oli varovaisesti arvioiden kääntymässä loppusuoralleen, mutta myös urheilullisesti oli toivon kajoa ilmassa.

Jetsin edellinen kausi päättyi toki ennen aikojaan, mutta toiveet paremmasta huomisesta eivät olleet hiipuneet. Ensi vuonna, pojat ja tytöt, ehkä ensi vuonna.

Vaan kuinkas kävikään?

Kulunut kausi oli jo totuttuun Jets-tapaan vuoristorataa, kenties jopa aiempia vuosia enemmän. Pelillinen suorittaminen aaltoili liigan eliittiä haastavasta vauhtikiekosta päämäärättömään koohotukseen. Fanin kannalta valitettavasti jälkimmäinen otti valtaa, mitä pidemmälle kausi eteni.

Aiemmin joukkuetta kannatelleet avainpelaajat eivät tällä kertaa pystyneetkään venymään äärimmilleen ykköshyökkäjäksi noussutta Kyle Connoria lukuunottamatta. Urheilullisen epätasaisuuden aiheuttama tuska alkoi vähitellen näkyä henkilöstössä. Joukkueesta huokui väsymys nykytilanteeseen. 

Pitkäaikainen päävalmentaja Paul Maurice jätti hieman yllättäen tehtävänsä kesken kauden eikä Mauricen tiimistä väliaikaiseksi käskyttäjäksi noussut Dave Lowry kyennyt likimainkaan yltämään minimitavoitteeseen, pudotuspelipaikkaan. Itse asiassa päinvastoin, joukkue menestyi jopa aavistuksen paremmin alkukaudesta Mauricen johtamana.

Jets onkin vähitellen kevään 2018 huippusuorituksen jälkeen hyytynyt pirteästä menestyjäkandidaatista keskinkertaisuuden limboon. Pelillinen identiteetti, jos sitä ikinä oikein kunnolla olikaan, haihtui vähitellen menestyskevään jälkeen eikä niin Maurice kuin liioin Lowrykaan ole kyenneet tätä trendiä kääntämään.

Dave Lowry ei nähdyn perusteella ole se henkilö, jonka voisi odottaa johtavan Jetsin luvattuun maahan. Mutta ei Jets urheilujohtonsakaan puolesta ole menestysvalmis ryhmä. Tältä osin syyttävä sormi osoittaa Mauricen ja Lowryn esimiehen, GM Kevin Cheveldayoffin, suuntaan.

52-vuotias kanadalainen on toiminut tehtävässään koko nyky-Jetsin olemassaolon ajan. Hän on rakentanut joukkuettaan maltillisen hartaasti, ja saanut varovaiseksi tulkitusta johtamistavastaan myös kritiikkiä.

Jets on käyttänyt takavuosina varausvuoroja ja nuoria lupauksiaan kauppatavarana joukkuetta siirtotakarajalla vahvistaessaan. Lisäksi muun muassa Patrik Laineen käsittely taktis-taloudellisesti aiheutti närästystä jopa muuallakin kuin vain härmäläisillä keskustelufoorumeilla.

Tämä kaikki asettaa myös Jetsin johtoportaan aseman pohdinnan alle. Kehitys ei ole edennyt viime vuosien aikana progressiivisesti, vaan pelillisesti ollaan jopa taannuttu ja kilpailijat ovat ajaneet ohi.

Winnipegissä odottaakin iso likapyykki pestäväksi tulevana suvena, mikäli organisaatiossa ollaan tähän valmiita.

Edessä on jatkosopimusneuvotteluja ja valmentajatilanteen selkeyttäminen, mutta ennen näitä Jetsin on tartuttava tussiin ja piirrettävä tulevaisuutensa suuntaviivat.

Ja päätettävä, kuka pitelee tussia kädessään.

Julkaistu 2.5.
Artikkeli

Ville Husso on kulkenut pitkän tien NHL-kokoonpanoon ja Stanley Cupin torjuneen Jordan Binningtonin syrjäyttäjäksi

Kauden lopputuloksesta riippumatta Ville Husson työ palkitaan, sillä hän on rajoittamaton vapaa agentti vahvoilla näytöillä.
Juha Oinonen

Ville Hussolla on Stanley Cup -sormus ja hän oli mukana St. Louis Bluesin mestaruusjuhlinnassa vuonna 2019, vaikka suomalaistorjuja ei vielä ole pelannut NHL:ssä yhtään pudotuspeliottelua.

Tähän on todennäköisesti lähipäivinä tulossa muutos, ja silloin 27-vuotiaalla Hussolla on luukkuvahtinaan Stanley Cup -voittaja Jordan Binnington. Mahdollisesti myös vastustaja Minnesota Wild laittaa maalilleen peräti kolminkertaisen Stanley Cup -voittajan, Marc-André Fleuryn.

Menneet saavutukset sikseen, sillä tällä kaudella Husso on ollut kirkkaasti seurakaveriaan Binningtonia parempi maalivahti.

GS GAA Sv% GSAx
Husso 38 2,56 91,9 14,18
Binnington 37 3,13 90,1 -10,01

GS = aloitetut ottelut, GAA = päästettyjen maalien keskiarvo, Sv% = torjuntaprosentti, GSAx = ehkäistyt maalit suhteessa päästettyjen maalien odottamaan. Lukemat ovat kaikista pelitilanteista.

Itse asiassa Husso on yksi koko NHL-kauden parhaista maalivahdeista, vaikka polku NHL:n huipulle ei ole ollut se yksinkertaisin tai suoraviivaisin mutta sitäkin värikkäämpi.

HIFK:sta kohti vielä kirkkaampia valoja

Husso on Helsingin IFK:n juniori ja hän nousi Liiga-joukkueen ykkösmaalivahdiksi jo 18-vuotiaana. HIFK:n U20-joukkueen hän torjui Suomen mestaruuteen jo 17-vuotiaana.

Yleensä tällaiset suoritukset tarkoittavat suurta vastuuta myös U18- ja U20-maajoukkueissa, ja Husso onkin alle 20-vuotiaiden maailmanmestari – torjuntavastuun tuolloin kantoi kuitenkin Juuse Saros.

Husso ja Saros nousivat Liigaan yhtäaikaa kaudella 2012–2013, Saros palkittiin kauden päätteeksi parhaana tulokkaana. Edellisenä keväänä HPK:n junioreissa pelannut Saros oli torjunut Pikkuleijonat MM-pronssille. Husso oli samassa kisajoukkueessa, mutta ei pelannut peliäkään.

Sama trendi jatkui vuotta myöhemmin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, kun Saros torjui kuusi ja Husso kaksi ottelua – Nuoret Leijonat juhli turnauksen päätteeksi Malmössä historiansa kolmatta maailmanmestaruutta.

Jääminen Saroksen varjoon omista hyvistä otteista huolimatta on todennäköisesti ollut tärkeä luku kasvutarinassa kohti NHL-paikkaa. Husso on myöntänyt, että pääsy nuorena maineikkaan seuran ykkösmaalivahdiksi aiheutti ylimielisyyttä eikä hän varsinkaan toisella Liiga-kaudellaan elänyt huippu-urheilijan elämää.

Korjausliike tapahtui kuitenkin nopeasti, ja kaudella 2015–2016 Husso palkittiin Liigan parhaana maalivahtina – palkintokaappiinkin päätyi hopea, kun HIFK hävisi Tapparalle. Erinomaisen kauden jälkeen Husso lähti syksyllä 2016 Pohjois-Amerikkaan, mutta ensimmäisen NHL-ottelunsa hän pelasi vasta tammikuussa 2021.

Myös HIFK:ssa koppi tarttui Hussolle hyvin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Farmia farmin perään

Nouseminen eurooppalaissarjoista vakituiseksi NHL-torjujaksi ei ole helppo urakka, vaikka Husson venäläiset ikätoverit New York Islandersin Ilja Sorokin ja New York Rangersin Igor Šestjorkin ovat saanet omat polkunsa näyttämään vaivattomilta.

Yksi tämän NHL-kauden parhaista maalivahdeista, Calgary Flamesin ruotsalainen Jacob Markström, pelasi kuudella ensimmäisellä Pohjois-Amerikan-kaudellaan AHL:ssä ja vasta kahdeksannella kaudellaan hän oli NHL-joukkueen ykköstorjuja.

Sinänsä ei siis ole mitenkään poikkeuksellista, että Husso pelasi neljä kautta farmissa ennen NHL-debyyttiään. Husso käväisi myös ECHL:ssä eli sarjatasoa AHL:ää alempana, mutta sekään ei ole maalivahdille tavatonta.

Tämän hetken NHL-ykkösmaalivahdeista esimerkiksi Colorado Avalanchen Darcy Kuemper ja Detroit Red Wingsin Alex Nedeljkovic ovat myös piipahtaneet ECHL:ssä hakemassa pelituntumaa. NHL-seuroilla saattaa olla hallussaan samanaikaisesti monta maalivahtilupausta, joten peliaikaa NHL:ssä ja AHL:ssä ei riitä kaikille.

Monen suomalaispelaajan taival Pohjois-Amerikassa on jäänyt kesken, kun tie farmijoukkueesta NHL-seuran puolelle on tuntunut olevan tukossa. Avalanchessa Stanley Cupin voittaneen Ville Niemisen kärsivällisyyttä käytettiin pitkään kannustavana esimerkkinä, mutta Husso pelasi farmissa vielä Niemistä pidempään ennen pääsyään NHL-kokoonpanoon.

Husson taival on sikäli poikkeuksellinen, että hän pääsi sivusta seuraamaan Bluesin Stanley Cup -juhlia, vaikka ei kuulunut pelaavaan kokoonpanoon – hieman paremmalla tuurilla olisi tosin voinut kuulua.

Kohtalokas loukkaantuminen

Kausi 2018–2019 alkoi Bluesin osalta vaikeasti, vaikka seura oli jo pitkään laskettu kestomenestyjäksi. Maalivahdit Jake Allen ja Chad Johnson eivät kannatelleet joukkuetta, ja marraskuussa seura nosti Craig Beruben apuvalmentajan pestistä päävastuuseen.

Berube oli valmentanut Hussoa pari kautta aiemmin AHL:ssä, ja tuolloin Husso oli pelannut itsensä seuran maalivahtihierarkiassa farmijoukkueen ykköseksi ohi pari vuotta vanhemman Binningtonin.

Hussolle oli jo sanottu, että kutsu ylös on tapahtumassa, mutta Husso loukkaantui kahdeksi kuukaudeksi, ja Binnington torjui Bluesin organisaation ensimmäiseen mestaruuteen.

Tällaisen käänteen olisi voinut kokea lannistavana, mutta Husso päinvastoin näki tilanteessa mahdollisuutensa. Stanley Cupin jälkeinen kausi sujui Hussolla vielä AHL:ssä, mutta viime kauden loppupuolella hän pääsi uudelleen haastamaan hänet jo kerran ohittanutta torjujaa.

5.3.2021−3.4.2021 GS GAA Sv% GSAx
Husso 5 2,64 90,7 -0,11
Binnington 9 3,10 89,2 -2,72

Lyhyen jakson ajan Husso olikin kaksikosta jo viime keväänä parempi, vaikka suomalaisen suoritustaso vielä oli kaukana tällä kaudella nähdystä. Se oli kuitenkin merkki, että hän pystyy pärjäämään NHL-tasolla.

Stanley Cupin nostaminen oli Husson uralla käänne parempaan.
Kuva © Getty Images

Seuraavat haasteet

Blues aloittaa pudotuspeliurakkansa Wildia vastaan, jolla on kokoonpanossaan muun muassa supertähti Kirill Kaprizov ja kaksi muutakin yli piste per peli -tahdilla kautensa pelannutta hyökkääjää – sveitsiläinen Kevin Fiala ja norjalainen Mats Zuccarello.

Wild on luonut tasaviisikoin laukaisu-uhkaa runsaasti, mutta maaliodottamaa puolestaan selvästi vähemmän. Ja vaikka Kaprizov on NHL:n tehokkaimpia ylivoimapelaajia, ei Wild ylivoimajoukkueena erotu edukseen.

Vahvaa kautta pelaavan Husson on nyt mahdollista nousta parrasvaloon ja jättää kilpailijat varjoonsa. Husson ainoa pudotuspelikokemus Pohjois-Amerikasta on AHL:stä viiden vuoden takaa, mutta hän on todistanut pystyvänsä selviytymään erilaisista haasteista.

HIFK:n ykkösmaalivahdiksi 18-vuotiaana, yli neljän vuoden odottaminen ennen näytönpaikkaa NHL:ssä, nousu ensin Saroksen ja sittemmin Binningtonin varjosta omaan ruutuun. NHL:n pudotuspelit on vain seuraava looginen askel kehityskulussa.

Joukkueen menestyksen lisäksi hyvillä pudotuspeliesityksillä Husso voi rakentaa myös henkilökohtaista menestystä, sillä hän on kauden jälkeen rajoittamaton vapaa agentti. Kokeneemmat Avalanchen Kuemper ja Toronto Maple Leafsin Jack Campbell ovat vielä Hussoa edellä seurajohtajien papereissa, mutta suomalaisella on pudotuspelit aikaa muuttaa asetelmia.

Binnington on kiinnitetty Bluesiin kevääseen 2027 asti kestävällä sopimuksella, vaikka kanadalainen ei ole mestaruuskevään jälkeen enää torjunutkaan vastaavalla tasolla, kuten alla olevasta taulukosta on nähtävissä. Lukemat on laskettu kaikista pelitilanteista.

Binningtonin kolme viime kautta GS GAA Sv% GSAx
2019−20 50 2,56 91,2 4,56
2020−21 42 2,65 91,0 3,3
2021−22 37 3,13 90,1 -10,01

Husson kehityskäyrä sen sijaan näyttää jyrkästi ylöspäin, mutta Blues ei välttämättä tämän kauden jälkeen enää suomalaisen panoksesta pääse nauttimaan. Binningtonilla on kuuden miljoonan dollarin sopimus ja kauppaamisen estävä pykälä, joten Husso pääsee kokeilemaan arvoaan vapaiden agenttien markkinoilla.

Takana on vasta 57 NHL-ottelua, joten pitkää sopimusta ei vielä ole tarjolla. Esimerkiksi juuri pudotuspelivastustaja Wildin Fleury jää kauden jälkeen vapaaksi agentiksi, eikä uran päättyminenkään ole kaukaa haettua. 34-vuotiaalla Cam Talbotilla on puolestaan yksi kausi jäljellä 3,67 miljoonan dollarin sopimustaan.

Kaapo Kähköseltä vapautunut paikka voisi sopiakin Hussolle. Joka tapauksessa luvassa on pari kautta isommalla vastuulla ja palkalla, minkä jälkeen pitkä sopimus – ei hassumpi suunnitelma.

Team Kuortane − naiskiekon tähtitehdas?

Teksti: Timo Savela, @timosavela

Team Kuortane on Suomen jääkiekkoliiton valmennuskeskusjoukkue, jonka tehtävänä on kehittää tyttölupauksista pelaajia naisten maajoukkueeseen. Kyseessä on liiton, olympiakomitean, Kuortaneen urheiluopiston ja Kuortaneen lukion yhteisprojekti.

Kymmenen vuotta Naisten Liigassa taivaltanut Team Kuortane ei ole poikkeuksellisista resursseista huolimatta onnistunut painavassa tavoitteessaan, ainakaan muita sarjaan osallistuvia joukkueita paremmin. Pelaajakehitys jää pitkälti mainospuheiden varaan ja taustalla oleva ajattelumalli nakertaa kotimaista naisten pääsarjaa.

Liitto vastaa jääkiekkotoiminnasta yhteistyössä urheiluopiston kanssa. Urheiluopisto ja lukio puolestaan vastaavat pelaajien toisen asteen opintojen eli lukion tai ammatillisen koulutuksen toteutuksesta.

Käytännössä Team Kuortane on alle 18-vuotiaista koostuva juniorijoukkue, joka pelaa naisten pääsarjassa. Toimintansa se aloitti kaudella 2010–11, kun joukkue luotiin tyhjästä silloiseen Naisten SM-sarjaan. Alun perin joukkue tunnettiin nimellä Team Finland Kuortane.

Liiton joukkueen päämääränä on kehittää nuorista pelaajista huippu-urheilijoita eli naisten maajoukkueen runkopelaajia arvokisoihin. Toisin sanoen joukkueen on ensisijaisesti tarkoitus palvella liiton maajoukkuetoimintaa, ei naisten pääsarjakiekkoilua eikä naiskiekkoa muissa sarjoissa.

– Tavoitteena on saada maan parhaat lukioikäiset pelaajat ammattimaiseen ympäristöön ja ammattivalmennukseen, olympiakomitean asiantuntija Ilkka Palomäki tiivistää asian (Suomen olympiakomitea, 28.10.2021).

– Se on ollut meille tärkeä pala Naisleijonapolkua, ja sieltä on tullut iso osa pelaajia MM- ja olympiajoukkueisiin vuosien saatossa. Ja tulee varmasti myös tulevaisuudessa, toteaa Palomäen haastattelema silloinen naisten maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen.

Puitteet kuntoon liiton rahoilla

Kuortaneen kunta esittelee joukkueen toimintaa verkkosivuillaan korostaen, että kyseessä on pitkäjänteinen toiminta, joka tähtää huippu-urheiluun. Viikkotasolla harjoittelu koostuu 3–4 aamuharjoituksesta, 3–4 oheisharjoituksesta, sekä 3–4 joukkueharjoituksesta.

Kunta mainostaa toimintaa huippuolosuhteilla, jossa pelaajien on mahdollista käyttää veloituksetta valmennuskeskuksen kaikkia tukipalveluita, kuten testejä, kartoituksia, hierontaa, palautumista, tiloja ja välineitä.

– Projekti mahdollistaa huipulle tähtäävien tyttökiekkoilijoiden täysipainoisen harjoittelun ja pelaamisen opiskeluiden ohessa, totesi silloinen liiton naisten valmennuspäälikkö, nykyinen Kuortaneen urheiluopiston valmennuspäälikkö Arto Sieppi ennen kautta 2010–11 (MTV Uutiset, 10.9.2010).

– Täällä on kaikki lähellä, jäähalli, koulu, ruokala ja se missä asutaan. On paljon osaavia valmentajia ja jään ulkopuolellakin on fysiikkavalmentajaa, ravintovalmentajaa, psyykkistä valmentajaa. Tosi paljon olen saanut apua kaikilta, kommentoi joukkueen pelaaja Sofianna Sundelin (Suomen olympiakomitea, 29.10.2021).

"Kyllähän me pyritään tänne kokoamaan kaikki joko lukioon tai sitten 9-luokalle tulevat lahjakkaimmat -- pelaajat" – Mira Kuisma

Kuortaneen kunta mainitsee sivuillaan myös, että paketti maksaa lukiolaiselle 370 euroa kuukaudessa, johon on mahdollista saada opintoihin liittyviä tukia. Paketti kattaa opetuksen, muttei kirjoja, majoituksen kahden hengen huoneessa, kolme ruokailua, kaikki jääkiekkoon liittyvät kustannukset, sekä valmennuskeskuksen tukipalvelut. Ammatillisen koulutuksen kustannuksia ei ole eritelty.

Pelaajille liiton paketti on varmasti houkutteleva, sillä puitteet ovat kunnossa ja muista paikkakunnista poiketen harjoitteluaikaa jäällä on tarjolla käytännössä loputtomasti.

– Jäällä ei ole arkisin juuri muita käyttäjiä, niin pystyn menemään sinne omalla ajalla yksinäni harjoittelemaan tai valmentajan kanssa kahdestaan treenaamaan sellaisia juttuja, mitä ei muuten ehkä ehdi, totesi Kuortanetta kaudella 2021–22 yli-ikäisenä edustanut Jenna Kaila.

Jääkiekkoliitto vastaa joukkueen muista kustannuksista. Summaa on vaikea arvioida, sillä kustannuksia ei ole eritelty missään, vaikka liitto linjaa verkkosivuillaan, että sen toiminta on läpinäkyvää. Tiettävästi liitto kattaa suurimman osan kuluista, kuten kansainvälisen jääkiekkoliiton eli IIHF:n sivuilla todetaan.

Team Kuortaneen peliasu mukailee jääkiekkoliiton maajoukkueiden väritystä. Logona toimii Kuortaneen urheiluopiston ja kotimaisen olympiakomitean yhteinen mainos.
Kuva © Timo Savela

Mallia haettu muualta

Inspiraatiota toimintaan on haettu muiden maiden keskitetystä maajoukkuetoiminnasta. Tavoitteena on ollut kerätä pelaajat yhteen paikkaan, jotta saataisiin kilpailullista etua muihin maajoukkueisiin nähden.

Tyyppiesimerkkinä voidaan pitää Kanadan jääkiekkoliiton vuonna 1963 luomaa mallia, jossa maajoukkuetasoiset pojat keskitettiin yhteen joukkueeseen, ensin Vancouveriin, jossa he opiskelivat samalla Brittiläisen Kolumbian yliopistossa. Sieltä toiminta siirtyi myöhemmin Winnipegiin, Manitoban yliopiston yhteyteen.

Kaikki eivät suinkaan katsoneet keskitettyä mallia hyvällä. Albertan yliopiston urheilutoiminnanjohtaja Maury Van Vliet kritisoi mallia, koska sen turvin yksi yliopistosarjaan osallistuva joukkue pääsee rekrytoimaan maan parhaat nuoret pelaajat joukkueeseensa maajoukkuestatuksella.

– CAHA [Kanadan jääkiekkoliitto] on varmasti ajatellut, että kyseessä on [David] Bauerin ruohonjuuritasolta ponnistava joukkue, kun se antoi hänen koota yliopiston alaisuuteen tähdistöjoukkueen, joka ei omista kaukaloaan, alueelle, josta ei ole ponnistanut yksikään jääkiekkoilija, ilman yhtäkään aiempaa voittoa, summasi toimittaja Trent Frayne Van Vlietin kritiikin (MacLean's Reviews, 10.6.1962).

Toisena tyyppiesimerkkinä voidaan pitää Neuvostoliiton jääkiekkoliiton tapaa keskittää lahjakkaimmat kiekkoilijat armeijan joukkueisiin, joista huiput ohjattiin armeijan keskusjoukkueeseen Moskovaan. Myös muiden joukkueiden parhaat haalittiin keskusjoukkueeseen eli TsSKA:han.

– Neuvostoliiton jääkiekkoliitto tiedostaa, että pelaajien keskittäminen yhteen tai muutamaan joukkueesen pääsarjatasolla palvelee neuvostokiekkoilun intressejä, tai ainakin osaa niistä, kommentoi neuvostokiekkoilua tutkinut Robert F. Baumann vuonna 1988 julkaistussa tutkimuksessaan.

Kuten Kanadassa, Neuvostoliiton malli vaikutti negatiivisesti sarjatoimintaan, sillä muiden joukkueiden lupaavien nuorten pelaajien rekrytointi vei näiltä joukkueilta mahdollisuudet kehittää toimintaansa omaehtoisesti. Muiden joukkueiden tehtäväksi jäi toimia sparraajina nykyisille ja tuleville maajoukkuepelaajille, jotta maajoukkue pärjäisi kansainvälisissä turnauksissa.

– Tämän käytännön yksi valitettava seuraus on ollut pääsarjajoukkueiden välinen epätasapaino, mainitsee Baumann.

Mikään virallinen taho ei uskaltanut kyseenalaistaa toimintamallia, sillä järjestelmän osana toimijat harvemmin voivat kääntyä sitä vastaan. Harva lajia tai urheilua ylipäätään seurannut kuitenkaan katsoi hyvällä TsSKA:n olemassaoloa.

– Moskovassa on tapana sanoa: "Kukaan Venäjällä, eikä kukaan Moskovassa pidä TsSKA:sta", huomauttaa Baumann.

Vastaavasti, naiskiekkoiluun osallistuvat kotimaiset seurat ja niiden edustajat eivät kritisoi Team Kuortanetta, ainakaan julkisesti. Harvassa ovat myös joukkuetta kannattavat, siinä missä perinteiset seurat saattavat nauttia jopa vieraspaikkakuntalaisten arvostuksesta, sarjatasosta riippumatta.

Toiminnan kannalta kuvaavaa on myös se, ettei joukkueella ole edes kotisivuja.

Tutkijoiden mukaan yhteiset resurssit kannattaa sijoittaa laaja-alaiseen pelaajakehitykseen, sillä huipulle noustaan monen polun kautta ja monesti vasta aikuisiällä. Naisten pääsarjan vakiokasvo Emmi Leinonen aloitti sarjapelinsä APV:ssä.
Kuva © Timo Savela

Kuortaneelle mallia on tiettävästi haettu erityisesti Yhdysvaltain jääkiekkoliitolta, joka on pyörittänyt alle 17-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden poikien joukkueita Ann Arborissa ja Plymouthissa vuodesta 1996 saakka. Kotimainen malli on lentopallon puolelta, sillä Kuortaneella toimivat myös lentopalloliiton alaiset kehitysjoukkueet.

Ajatuksena on ollut kloonata sama keskitetty toimintamalli, sillä se on tuottanut menestystä Yhdysvalloille alle 18-vuotiaiden poikien arvokisoissa. Yhdysvallat on voittanut maailmanmestaruuden kymmenen kertaa joukkueiden perustamisen jälkeen. Lisäksi se on ollut hopeasijalla neljä kertaa ja pronssilla kolme kertaa.

– Ohjelmien tavoite on sama. Tarkoitus on koota lupaavat pelaajat samaan paikkaan harjoittelemaan ja pelaamaan pelaajien aiempaa sarjatasoa kovemmalle sarjatasolle parempia vastustajia vastaan heidän kehityksensä kiihdyttämiksi, samalla kun heille tarjotaan koulutus, kuvailee IIHF:n sisällöntuottaja Martin Merk (IIHF, 17.7.2014).

"Niitä resursseja voitaisiin käyttää suuremman joukon kuin 40 nuorukaisen kehittämiseen kansallisen kehitysohjelman alaisuudessa." – yhdysvaltalaisvalmentaja

– Se investointi on meille äärimmäisen tärkeä. Meillä on Kuortaneella valikoidut ammattivalmentajat ja koko urheiluopiston monilajinen tuki ja osaajat siellä. Se on kaikista laadukkain valmennusympäristö, koska etäisyys sängyn, ruokalan, jäähallin ja koulun välillä on ehkä 300 metriä siivu. Aikaa ei mene yhtään hukkaan, kuvailee Mustonen toimintaa (Suomen olympiakomitea, 28.10.2021).

Vaikka Yhdysvaltojen liiton kehitysjoukkueet ovat kiistatta tuoneet Yhdysvalloille menestystä ja niissä on pelannut lukuisia pelaajia, joista on tullut tähtiä, kuten joukkueiden sivuilta käy ilmi, harva lajin parissa toimiva amerikkalainen suhtautuu toimintaan varauksetta.

Amerikkalaistutkijoiden mukaan suurin osa yhdysvaltalaisista valmentajista ja eri tasojen lajipomoista suhtautuu nuivasti tapaan keskittää resursseja noin kahteen joukkueelliseen pelaajia. Tutkijat suosittelevatkin, että rahaa käytettäisiin sarjojen kehittämiseen ja ruohonjuuritason toimintaan, sillä heidän mielestään se on paras tapa kasvattaa lajin suosiota.

On myös huomionarvioista, että kyselytutkimukseen osallistuneet yhdysvaltalaisvalmentajat ja -lajipomot vastustavat lajin kaupallistumista ja elitistymistä nuorella iällä. Kuortaneen kaltainen kouralliseen pelaajia keskittyvä akatemiamalli on hyvä esimerkki elitistisestä kehitysohjelmasta, jonka toiminta nakertaa paikallisten toimijoiden roolia pelaajamäärien kasvattamisessa.

U18 maajoukkueen runkona

Kuortaneen kunnan mukaan joukkueen valmentajat kartoittavat joukkueeseen sopivia pelaajia liiton tapahtumissa. Toisin sanoen liitto rekrytoi jäsenseurojensa pelaajia omiin tarpeisiinsa tarjoamissaan tapahtumissa.

– Kyllähän me pyritään tänne kokoamaan kaikki joko lukioon tai sitten 9-luokalle tulevat lahjakkaimmat, jos nyt sitä termiä voidaan käyttää, pelaajat, jotka haluavat mennä olympialaisiin ja voittaa siellä mitalin, toteaa joukkueen ja liiton U18-joukkueen päävalmentajana toimiva Mira Kuisma (Suomen olympiakomitea, 29.10.2021).

– Totta kai tämä on todella tärkeä palanen matkalla kohti naisleijonuutta, lisää Kuisma.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto on järjestänyt alle 18-vuotiaiden kisoja nuorille naisille vuodesta 2008 lähtien. Turnaukset ovat olleet Kanadan ja Yhdysvaltojen välisiä mittelöitä vuoden 2018 kisoja lukuun ottamatta, jolloin Ruotsi raivasi tiensä finaaliin. Suomi on yltänyt kaksi kertaa pronssille, mutta muutoin menestys on ollut heikkoa. Ruotsi on yltänyt pronssille viidesti.

Mikään muu maa ei ole saavuttanut menestystä alle 18-vuotiaiden kisoissa keskittämällä parhaita pelaajat yhteen joukkueeseen kauden ajaksi.

Vuoden 2011 pronssimitalia tuskin voi lukea Team Kuortaneen ansioksi, sillä joukkue oli tuolloin vasta perustettu. Team Kuortaneessa pelanneita pelaajia oli tuolloin vain kolme: Christa Alanko, Tiina Ranne ja Saana Valkama.

Vuoden 2019 pronssijoukkueesta oli kymmenen pelaajaa Kuortaneelta: Jenna Kaila, Aino Laitinen, Elli Mäkelä, Sanni Rantala, Sofianna Sundelin, Nea Tervonen, Anni Timonen, Viivi Vainikka, Emilia Vesa ja Kiira Yrjänen. Vaikka vajaa puolet pelaajista oli Kuortaneelta, ei menestyksen voi suoraan sanoa johtuneen heistä.

Joukkueessa oli mukana muun muassa sen parhaimmistoon lukeutuneet Elisa Holopainen (KalPa), Kiti Seikkula (HPK), Nelli Laitinen (Blues) ja Julia Liikala (HPK), sekä maalin suulla Erica Jaskari (Blues).

Nykytasosta on vaikea sanoa juuri mitään, sillä alle 18-vuotiaiden kisoja ei ole pelattu kahteen vuoteen. Ainoa mittari tältä kaudelta on Euroopan nuorten olympiafestivaalien osana pelattu eurooppalaisten joukkueiden turnaus, jossa Suomi sijoittui kolmanneksi, Tšekin ja Ruotsin jälkeen.

Mikään muu maa ei ole saavuttanut menestystä alle 18-vuotiaiden kisoissa keskittämällä parhaita pelaajat yhteen joukkueeseen kauden ajaksi. Kanadan ja Yhdysvaltojen joukkueet koostuvat lukio- ja juniorijoukkueiden pelaajista. Ruotsin pelaajat koostuvat naisten ykkös- ja kakkostason sarjojen ja poikien juniorisarjojen pelaajista.

Kuortaneen parhaimmistoa ovat olleet jo aiemmin taitonsa näyttäneet juniorit. Nykyisistä pelaajista Sofianna Sundelin tehoili Ässien junioreissa ennen pelejä Kuortaneella.
Kuva © Timo Savela

Kohti naisten maajoukkuetta

Team Kuortaneen on siis tarkoitus ennakoida naisten maajoukkueen tulevaisuuden tarpeita kehittämällä nuorista naisista huippu-urheilijoita. Kausien 2010–11 ja 2022–23 välillä joukkuetta on edustanut 98 kenttäpelaajaa ja 15 maalivahtia.

Kenttäpelaajista kuusi on ollut yli-ikäisiä ja maalivahdeista yksi on ollut yli-ikäinen, mikä hankaloittaa tarkastelua, sillä yli-ikäiset pelaajat eivät vastaa joukkueen tarkoitusta. Naisten maajoukkueeseen kenttäpelaajista on yltänyt 23 ja maalivahdeista kolme.

Näiden lukemien perusteella Team Kuortanetta voi pitää onnistumisena, sillä 24 prosenttia Team Kuortanetta edustaneista kenttäpelaajista ja 23 prosenttia maalivahdeista on yltänyt maajoukkueeseen saakka.

– Se kertoo kaiken. Niin se on ollut monessa MM-joukkueessa, eikä se ole sattumaa. Viime olympialaisissakin Petra Nieminen ja Sara Säkkinen voittivat olympiamitalin ollessaan vielä Kuortaneella, kommentoi Mustonen Kuortaneen roolia maajoukkueen näkökulmasta (Suomen olympiakomitea, 28.10.2021)

"Se investointi on meille äärimmäisen tärkeä." – Pasi Mustonen

Asian lähempi tarkastelu ei kuitenkaan tue tätä. Maajoukkueen runkopelaajiksi Kuortaneella pelanneista voi lukea vain muutaman. Tilastot hämäävät, sillä monille on kertynyt vain hajapelejä harjoitusotteluissa. Aivan maailman huippuihin lukeutuvia kenttäpelaajia on käytännössä vain yksi: Petra Nieminen.

Kauden 2021–22 marraskuisen maajoukkuetauon aikana Helsingissä ja Turussa pelatut ottelut Kanadaa vastaan näyttivät paikalle saapuneille katsojille ja lähetystä seuranneille, ketkä suomalaisista pärjäävät maailman huipun vauhdissa.

Käytännössä ainoastaan Michelle Karvisen, Susanna Tapanin ja Niemisen kentällinen pysyi kanadalaisten vauhdissa, eikä jäänyt vastustajan jalkoihin fyysisissä laita- ja maalinedusväännöissä. Puolustajista vain Jenni Hiirikoski pysyi menossa mukana.

Kuortaneen joukkueesta on toki noustu maajoukkueeseen, mutta Niemisen lisäksi huipuiksi heistä ei vielä ole ollut. Kahden maan turnauksessa Kuortaneen pelaajat, Oona Koukkula ja Sofianna Sundelin, ja entiset pelaajat, Sanni Rantala, Ella Viitasuo, Viivi Vainikka, Kiira Yrjänen, olivat pahoissa vaikeuksissa itseään kookkaampien, vahvempien ja vikkelämpien kanadalaisten kanssa.

Sama meno jatkui myös Pekingin olympiaturnauksessa. Sama ykköskentällinen vastasi Suomen menestyksestä.

Jenna Pirttijärvi on noussut lajin ulkopuolelta sen huipulle aikuisiällä. Marraskuussa pelatussa kahden maan turnauksessa Pirttijärvi oli harvoja suomalaisia, jotka pärjäsivät pari-kolmikymppisten kanadalaisten vauhdissa ja väännössä.
Kuva © Timo Savela

Ohituskaista maajoukkueeseen

Lisäksi on huomion arvoista, että moni maajoukkueeseen yltäneistä pelaajista − kuten Nieminen, Anna Kilponen, Niina Mäkinen, Jenna Suokko, Sara Säkkinen, Viivi Vainikka ja Kiira Yrjänen − oli jo todistanut kykynsä naisten pääsarjatasolla tai poikien juniorisarjoissa ennen siirtymistään Kuortaneelle.

Kuortaneella loistaneet pelaajat eivät siis ole olleet lupaavia tulevaisuuden nimiä, joiden kehityksen liiton valmennus ottaisi vastuulleen, jottei se pysähtyisi huonoihin olosuhteisiin. Sen sijaan he ovat olleet pelaajatarkkailijoiden jargonin mukaisesti parhaita saatavilla olevia pelaajia, joiden tiedetään pystyvän pistetehtailuun pääsarjatasolla.

Maajoukkueen valmennus tiedostaa tilanteen, sillä kansainvälisiin peleihin ponnistetaan myös muualta, mikä puolestaan kyseenalaistaa projektin Kuortaneella.

– Kuortaneella on tehty hyvää työtä, mutta onhan meille tullut loistavia nuoria pelaajia myös muista seuroista – vaikkapa Elisa Holopainen ja Nelli Laitinen ovat ihan maailman huippua ikäluokassaan, tunnustaa Mustonen (Suomen olympiakomitea, 28.10.2021).

– Ja Sanni [Vanhanen] on tullut Tapparan laadukkaan juniorityön kautta pelaamalla pelkästään pojissa, lisää Mustonen.

Maalivahdeista maajoukkueeseen ovat nousseet Anni Keisala, Eveliina Mäkinen ja Tiina Ranne, mutta heidän roolikseen on usein jäänyt seurata kokeneempien maalivahtien, Meeri Räisäsen ja Noora Rädyn, otteita penkiltä. Paikkansa maajoukkueessa he ovat saavuttaneet aikuisiällä useamman kauden menestyksen pohjalta.

Kuortaneella pelanneita maajoukkuepelaajia yhdistää se, että he ovat todistaneet taitonsa pääsarjatasolla joko ennen tai jälkeen aikaansa Kuortaneella. He olisivat todennäköisesti menestyneet muissakin pääsarjajoukkueissa ja ansainneet paikkansa alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen ja lopulta raivanneet tiensä maajoukkueeseen viimeistään aikuisiällä.

Petra Nieminen on Kuortaneella pelanneiden kovin nimi. Vuoden 2019 mm-kisoissa lopulta hylätyn voittomaalin tehnyt hyökkääjä oli kuitenkin osoittanut jo taitonsa ennen siirtymistään Kuortaneelle.
Kuva © Timo Savela

Tie vie yliopistoon

Kuortaneen on ajateltu toimivan myös suomalaisten naisten pelaajaputkena Yhdysvaltain yliopistosarjoihin, kuten IIHF:n sivuilla todetaan. Tätä kautta pelaajien kehitys saa jatkoa aiempaa vaativammissa olosuhteissa.

44 suomalaisista naista on pelannut yhdysvaltalaisissa korkeimman tason yliopistosarjoissa, joista 10 edustanut Kuortanetta pelaajaurallaan. Toisin sanoen 77 prosenttia näistä pelaajista ei ole edustanut Kuortanetta.

Pelaaja (pelipaikka) Ottelut Maalit Syötöt Pisteet +/- Yliopisto
Sini Karjalainen (P) 103 8 41 49 -23 Vermont
Anna Kilponen (P) 124 3 23 26 8 Pohjois-Dakota, Quinnipiac
Linnea Melotindos (H) 25 0 1 1 -11 St. Cloud
Jenniina Nylund (H) 101 26 35 61 -29 St. Cloud
Suvi Ollikainen (H) 137 3 7 10 -38 St. Cloud
Eve Savander (P) 86 1 14 15 17 Ohio State
Sara Säkkinen (H) 119 9 24 33 11 Ohio State
Vilma Tanskanen (H) 129 27 30 57 2 Pohjois-Dakota, Mercyhurst
Saana Valkama (H) 135 26 38 64 0 Vermont

 

Kuten tilastoista käy ilmi, kukaan Kuortanetta edustaneista pelaajista ei ole murtautunut yliopistosarjojen eliittiin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on Michelle Karvisen veroisia suomalaisia hyökkääjiä ei ole Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa nähty. Kuortanetta edustaneista Vilma Tanskanen oli parhaimmillaan pistepörssin sijall 55 kaudella 2017–18. Suomalaisista parhaita ovat viime vuosina olleet Bluesista ja Sportista maailmalle ponnistaneet Emma Nuutinen ja Ida Kuoppala.

Suomaisten puolustajien parhaimmistoa viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat olleet Mira Jalosuo ja Minnamari Tuominen. Kuortanetta edustanut Sini Karjalainen pelasi hyvin kaudella 2019–20, mutta sen jälkeen meno on muun joukkueen tavoin hyytynyt.

Maalivahdeissa ei ole ollut Rädyn tasoista kiekkojen pysäyttäjää. Kuortaneen maalivahdeista Eveliina Mäkinen pyörähti Yhdysvalloissa, mutta pelasi vain yhden pelin Minnesota-Duluthin joukkueessa kaudella 2014–15.

Yliopistosarjojen osalta kuvaavaa on se, että suomalaisten sijaan sarjojen kärkipelaajiksi on noussut pelaajia muun muassa Ranskasta, Ruotsista, Tšekistä ja Sveitsistä.

Naisten Liigan joukkueista Ilves on kärsinyt eniten pelaajamenetyksistä Kuortaneelle. Yliopistosarjoissa ja maajoukkueessa pelannut Anna Kilponen kuului sarjan tähdistöön jo ennen pelejä Kuortaneella.
Kuva © Timo Savela

Huippuja vai huteja?

Lukuja voi tarkastella myös toisin päin. Kaikista Kuortanetta edustaneista pelaajista noin 75 prosentista ei ole tullut huippu-urheilijoita, sillä heistä ei ole tullut maajoukkuetasoisia pelaajia.

Tilastot alle 18-vuotiaiden nuorten naisten maajoukkuepeleistä vuosilta 2010–2021 ovat yhtä karua tarkasteltavaa, sillä samat jo muualla taitonsa näyttäneet ovat Kuortaneen parhaimmistoa tälläkin saralla sekä puolustajissa, että hyökkääjissä. Kausi 2021–22 ei ole listauksessa mukana, koska maajoukkueen osalta kausi on edelleen kesken.

Puolustaja Ottelut Maalit Syötöt Pisteet
Julia Ahlskog 35 0 5 5
Janina Aro 23 1 7 8
Outi Harkkila 1 0 0 0
Laura Heiskari 0 0 0 0
Anni Hietaharju 13 0 6 6
Kiia Kangas 4 0 0 0
Sofia Kari 0 0 0 0
Sini Karjalainen 43 4 10 14
Anna Kilponen 36 12 8 20
Oona Koukkula 23 0 2 2
Neea Lehtimäki 18 0 0 0
Minni Lehtopelto 30 1 6 7
Jasmin Leppänen 2 0 0 0
Lotta Leskinen 0 0 0 0
Reetta Lindholm 29 1 3 4
Raili Mustonen 0 0 0 0
Eveliina Nurmi 8 0 0 0
Venla Nurmi 0 0 0 0
Jennika Tuulia Ojala 0 0 0 0
Petra Peltonen 2 0 0 0
Sofia Pohjanen (yli-ik.) 0 0 0 0
Sannimaria Puotila 0 0 0 0
Sanni Rantala 44 8 12 20
Emma Salpakari 0 0 0 0
Eve Savander 32 2 6 8
Anni Timonen 51 3 5 8
Iina Tohila 47 1 3 4
Lotta Toivanen 18 0 1 1
Susanne Uppgård 13 0 0 0
Sinna Varjonen 0 0 0 0
Ella Viitasuo 40 0 5 5
Petra Hautaniemi (P/H) 4 0 0 0
Elli Mäkelä (P/H) 29 2 1 3
Mari Tervala (P/H) 16 0 2 2
Aliisa Yli-Kauppila (P/H) 0 0 0 0

 

Yllä lueteltujen tilastojen perusteella ei tietenkään voi antaa täydellistä kuvaa puolustajista, mutta sen perusteella pystyy kuitenkin päättelemään, että vain harvat Kuortaneella pelanneet puolustajat ovat olleet merkittävässä roolissa U18-maajoukkueessa.

Muiden paikkakuntien pelaajat ovat pelanneet hyvin, jopa Kuortaneen pelaajia paremmin: esimerkiksi Aino Karppinen (RoKi), Nelli Laitinen (HAKI/Blues), Ronja Savolainen (KJT/Blues).

Hyökkääjä Ottelut Maalit Syötö Pisteet
Christa Alanko 41 5 8 13
Reetta Aralinna (yli-ik.) 16 2 1 3
Sanni Grönroos 10 0 2 2
Laura Hakala 13 0 0 0
Eveliina Huttula 7 2 1 3
Henrika Huuskonen 0 0 0 0
Sanni Huuskonen 9 0 1 1
Janita Juvakka 10 4 0 4
Jenna Kaila 32 2 6 8
Petra Keromaa 30 2 1 3
Camilla Korpela 0 0 0 0
Nella Korpela 0 0 0 0
Venla Kotkaslahti 36 11 6 17
Niina Koukkula 20 2 2 4
Jenniina Kuoppala 4 0 0 0
Olivia Laitamäki 0 0 0 0
Kerttu Lehmus 0 0 0 0
Niina Mäkinen 36 8 9 17
Linnea Melotindos 36 15 9 24
Samantha Menton (yli-ik., ulk.) 0 0 0 0
Petra Nieminen 38 27 20 47
Roosa Nuolikoski 0 0 0 0
Aleksandra Nurminen 3 0 1 1
Jenniina Nylund 34 14 11 25
Suvi Ollikainen 40 6 11 17
Milla Raitala 1 0 0 0
Anna-Lotta Räsänen 13 1 2 3
Viivi Rautiainen (yli-ik.) 0 0 0 0
Camilla Reinikainen 18 3 4 7
Nea Ruuskanen 15 2 4 6
Sara Säkkinen 36 10 16 26
Roosa Siikki 1 0 2 2
Sofianna Sundelin 36 6 7 13
Jenna Suokko 42 13 7 20
Lisette Täks 19 1 1 2
Salla Tammisalo (yli-ik.) 0 0 0 0
Vilma Tanskanen 29 9 6 15
Elli-Mari Tervo 0 0 0 0
Piitu-Liina Tervo 8 1 1 2
Nea Tervonen 34 4 7 11
Satu Tuominen (yli-ik.) 0 0 0 0
Jenna Tuovinen 12 1 1 2
Viivi Vainikka 38 10 16 26
Alisa Vainio 5 0 2 2
Laura Vainionpää 14 1 1 2
Saana Valkama 28 8 10 18
Reetta Valkjärvi 33 0 4 4
Emilia Varpula 20 0 1 1
Sanni Vartiainen 15 0 0 0
Emilia Vesa 48 10 12 22
Peppi-Pauliina Virtanen 0 0 0 0
Jonna Yli-Mäenpää 27 0 5 5
Kiira Yrjänen 59 16 17 33
Noora Hautamaa (H/P) 16 1 1 2
Emma Katajamäki (H/P) 14 1 0 1
Aino Krook (H/P) 0 0 0 0
Vaula Mikkonen (H/P) 5 1 0 1
Kiia Nousiainen (H/P) 47 6 10 16
Kiia Simola (H/P) 3 0 0 0
Karoliina Vuorenmaa (H/P) 12 0 0 0

 

Kuten puolustajien kohdalla, hyökkääjissä korostuu muutama yksilö, jotka ovat olleet poikkeuksellisen hyviä jo ennen siirtymistään Kuortaneelle. Suurin osa Kuortanetta edustaneista pelaajista ei ole esiintynyt edukseen U18-maajoukkuepeleissä.

Muilla paikkakunnilla pelanneista monet ovat olleet Kuortaneen pelaajia parempia: Anni Olander (Ilves), Sanni Hakala (JYP), Elisa Holopainen (KalPa), Anniina Kaitala (HPK), Ida Kuoppala (Sport), Julia Liikala (HPK), Matilda Nilsson (KJT), Emma Nuutinen (Blues), Emmi Rakkolainen (KJT), Susanna Tapani (LaJy) ja Noora Tulus (KJT).

TPS menetti kasvattinsa ja yhden lupaavimmista puolustajistaan, kun Sinna Varjonen siirtyi Kuortaneen riveihin. Takuita paluusta kasvattajaseuraan ei ole, sillä pelaajat saattavat jatkaa muualla.
Kuva © Timo Savela

Anti kotimaiseen pääsarjaan ohut

Liiton silmissä mikään olemassa oleva naisten pääsarja ei vaikuta täyttävän huippu-urheilun kriteerejä, ei edes Ruotsin pääsarja Svenska Damhockeyligan eli SDHL.

– Se on laadukas naisten sarjaksi, mutta ei se vauhti vastaa sitä, mitä Kanadan tai Yhdysvaltojen kohtaaminen on. Siihen on hankala sopeutua, toteaa liiton edellinen naiskiekon ykkösmies Mustonen länsinaapurin pääsarjasta (Suomen olympiakomitea, 28.10.2021).

Jos huippu-urheiluksi kuitenkin haluaa ajatella kotimaisen Naisten Liigan, Team Kuortanetta on vaikea mieltää menestyksekkääksi joukkueeksi nähtyjen otteiden perusteella. Ensimmäiset viisi vuotta se kamppaili sarjapaikastaan, jonka jälkeen sen paras saavutus on kolmas sija kaudella 2017–18.

Kuortaneen joukkuetta ei ehkä ole mielekästä tarkastella sen menestyksen perusteella, sillä sen on tarkoitus tuottaa tähtipelaajia, jolloin sarjamenestys on sen toiminnan kannalta toissijaista, ellei jopa epäoleellista. Lienee olennaisempaa tarkastella sen onnistumista pelaajatuotannossa.

Naisten Liigassa pelejään kaudella 2021–22 jatkoi 23 Kuortanetta aiemmin edustanutta kenttäpelaajaa. Lisäksi alemmilla sarjatasoilla pelejään jatkaa viisi pelaajaa ja ulkomailla yhdeksän pelaajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että Naisten Liigassa muita joukkueita edustavista noin 200 pelaajasta kymmenisen prosenttia on aiemmin edustanut Kuortanetta.

Käänteisesti 90 prosenttia kaudella 2021–22 Naisten Liigassa kiekkoilleista pelaajista ei ole käynyt liiton juniorimyllyssä. Tilastoihin laskettu mukaan myös alemman jatkosarjan tilastot.

Puolustaja Joukkue Ottelut runkosarjassa Maalit Syötöt Pisteet
Janina Aro Kiekko-Espoo 153 25 42 67
Anni Hietaharju HIFK 145 14 39 53
Kiia Kangas TPS 86 2 9 11
Anna Kilponen Ilves 193 41 82 123
Reetta Lindholm Kärpät 281 27 81 108
Eveliina Nurmi KalPa 227 16 21 37
Venla Nurmi KalPa 61 11 12 23
Sanni Rantala Kiekko-Espoo 104 21 52 73
Emma Salpakari Sport 60 1 0 1
Anni Timonen TPS 103 18 22 40
Ella Viitasuo Kiekko-Espoo 275 44 78 122
Elli Mäkelä (P/H) KalPa 141 12 26 38
Mari Tervala (P/H) Sport 160 9 22 31
Hyökkääjä Joukkue Ottelut runkosarjassa Maalit Syötöt Pisteet
Sanni Grönroos TPS 104 3 10 13
Eveliina Huttula Kärpät 245 29 44 73
Niina Koukkula HPK 189 34 48 82
Reetta Valkjärvi Kiekko-Espoo 230 42 74 116
Emilia Varpula Ilves 220 70 80 150
Sanni Vartiainen HPK 110 8 11 19
Emilia Vesa Kiekko-Espoo 152 52 87 139
Jonna Yli-Mäenpää Kärpät 181 37 49 86
Kiira Yrjänen Kiekko-Espoo 121 80 57 137
Emma Katajamäki (H/P) HPK 178 22 14 36

 

Kuortaneen merkitys naisten pääsarjalle on kokonaisuuden kannalta pieni ja sieltä muualle lähteneet pelaajat jakautuvat epätasaisesti muihin pääsarjajoukkueisiin. Samat jo ennen Kuortaneen vuosia hyvät pelaajat nousevat esille kautena 2021–22 pääsarjassa kiekkoilleiden listauksessa.

Vain harvasta Kuortaneella pelanneesta pelaajasta on muovautunut edes pääsarjatason vakiokasvo.

Yksinkertaistettuna, jos Kuortaneen joukkueen korvaisi jollain toisella joukkueella, sen vaikutus sarjan pelaajistoon olisi samankaltainen. Tässä joukkueessa pelaisi joukkueellinen tämän tai muiden joukkueiden kasvatteja. Toisin sanoen Kuortane ei tuota pelaajia muiden joukkueiden tarpeisiin yhtään enempää kuin mikään toinen joukkue.

"Meillä on Kuortaneella valikoidut ammattivalmentajat ja koko urheiluopiston monilajinen tuki ja osaajat siellä. Se on kaikista laadukkain valmennusympäristö" – Pasi Mustonen

Kuortanetta aiemmin edustaneista maalivahdeista kuusi edusti kaudella 2021–22 jotain toista joukkuetta Naisten Liigassa: Anni Keisala, Tea Koljonen, Oona Mäki, Tiia Pajarinen, Neea Pohjamo ja Tiina Ranne. Heistä tosin vain kolme on vakiinnuttanut asemansa joukkueensa ykköstorjujana: Keisala, Pajarinen ja Ranne. Ulkomailla kaudella 2021–22 pelasivat Aino Laitinen (Budapest JA) ja Eveliina Mäkinen (Brynäs).

Kokonaisuuden kannalta joukkue toimii Naisten Liigassa Van Vlietin vuosikymmeniä sitten esittämän kritiikin mukaisesti. Sillä on rekrytointivaltti, joka vääristää kilpailua sarjan sisällä. Kuortane ei pysty tarjoamaan sarjan muille joukkueille vastapainoksi mitään, mitä ne eivät itse pystyisi tuottamaan.

Lupaavien pelaajien haaliminen liiton valmennuskeskukseen on myös naisjoukkueita pyörittäviltä liiton jäsenseuroilta pois. Vaikka pelaaja lopettaisi lukion tai ammatillisten opintojen päätyttyä, eikä täten olisi jatkossa seurajoukkueen käytettävissä, hän olisi kuitenkin käytettävissä tuona 3–4-vuoden aikana, mikäli rahkeet riittävät pääsarjatasolle.

Esimerkiksi riihimäkeläisen Nikkarien poikajoukkueissa tehoilleet Sanni Rantala ja Kiira Yrjänen olisivat varmasti kelvanneet HPK:lle, KJT:lle tai Bluesille (nyk. Kiekko-Espoo). Vastaavasti Bluesille olisi varmasti kelvannut Blues EKS:n Linnea Melotindos ja Red Wingsin Viivi Vainikka.

Vielä ongelmallisempaa on se, että pääsarjatasolla pelaavat joukkueet saattavat menettää omia pelaajiaan sarjajärjestäjän joukkueeseen. Näin on käynyt varsinkin Ilveksellä, joka on menettänyt Anna Kilposen, Venla Kotkaslahden, Jenna Suokon, Sara Säkkisen ja Saana Valkaman Kuortaneelle.

Pelaajilla on tietysti oikeus vaihtaa joukkuetta, jos he niin parhaaksi katsovat. Kuortaneen paketti on pelaajan kannalta houkutteleva. Sitä on vaikea kiistää. Ei Neuvostoliitossakaan kukaan katsonut pahalla sitä, että nuoret pelaajat vaihtoivat keskusjoukkueeseen, koska kyseessä oli pelaajien kannalta houkutteleva ratkaisu, kuten Baumann huomauttaa tutkimuksessaan.

Kuortane ei tuota pelaajia muiden joukkueiden tarpeisiin yhtään enempää kuin mikään toinen joukkue.

Liiton projektin kohdalla epäkohta onkin siinä, että sarjaan itse osallistuva sarjajärjestäjä vaikuttaa muihin sarjaan osallistuviin joukkueisiin houkuttelemalla niiden pelaajia, mikä saattaa puolestaan vaikuttaa joukkueiden välisiin voimasuhteisiin.

Mistään Baumannin kuvailemasta neuvostotason vääristymästä ei ole kyse, sillä liitolla ei ole valtaa määrittää pelaajien joukkueita. Se on kuitenkin neuvostomallin kaltainen, sillä liiton toimintaa voi pitää välinpitämättömänä sen omaa sarjatoimintaa ja seurajoukkueita kohtaan, koska joukkueiden rooli on toimia tulevien maajoukkuepelaajien sparraajina.

Kuortaneen rooli Naisten Liigassa on myös ongelmallinen siinä mielessä, että sen osallistumisen myötä sarja profiloituu osin alle 18-vuotiaiden pelaajien kehityssarjaksi, vaikka kyseessä on ainoa liiton alainen aikuisten pääsarja. Toisin sanoen sarjaa pyöritetään juniorien ehdoilla, U18-ikäisten maajoukkuepelejä silmällä pitäen, ei aikuisten ehdoilla. Tämä on ongelmallista, sillä alaikäisten pelaajien kunnossa ja lihasmassassa tiedetään olevan puutteita aikuisiin verrattuna.

– Verrattuna nuorempiin urheilijoihin (<18-vuotta), urheilijat aikuisten kategoriassa (avoin, >18-vuotta) olivat painavampia, heillä oli enemmän voimaa alavartalossa ja ylävartalon lihasvoimaa ja kestävyyttä, sekä korkeampi aerobinen suorituskyky, toteavat IIHF:n harjoitusleireille osallistuneiden naiskiekkoilijoiden suoritustasoja tarkastelleet yhdysvaltalaistutkijat vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessaan.

Ongelma koskee myös muita joukkueita, joissa pelaa alaikäisiä pelaajia, mutta se korostuu merkittävästi Kuortaneen kohdalla, sillä joukkueen on tarkoitus koostua alaikäisistä pelaajista.

Liiton leivissä toimivalla Mira Kuismalla riittää mietittävää, sillä tilastojen valossa Kuortane ei onnistu pelaajien kehityksessä yhtään seurajoukkueita paremmin, vaikka sillä on käytössään liiton resurssit.
Kuva © Timo Savela

Puolet värvätyistä lopettaa

Huippu-urheilijaksi on pyritty Kuortaneella koulimaan 98 kenttäpelaajaa, joista kaudella 2021–22 aktiivisia oli 58 ja lopettaneita tai tauolla olevia 40. Viidestätoista maalivahdista kolme on lopettanut. Toisin sanoen 41 prosenttia kenttäpelaajista on laittanut hokkarit naulaan. Maalivahtien osalta tilanne on parempi, sillä vain 20 prosenttia on lopettanut.

Tarkastelussa on toki otettava huomioon, että Kuortanetta on edustanut jokunen yli-ikäinen pelaaja, joten lopettaneiden lukumäärästä putoaa pois kuusi pelaajaa ja maalivahdeista yksi. Tämä kaunistaa lukemia hieman.

Lukemat kuitenkin rumentuvat, kun otetaan huomioon, että kenttäpelaajista 21 lukeutuu Kuortanetta kaudella 2021–22 edustaneisiin pelaajiin. Myös kolme pelejään jatkavista maalivahdeista edusti Kuortanetta kaudella 2021–22. Toisin sanoen vain 37 Kuortanetta aiemmin edustanutta puolustajaa tai hyökkääjää jatkaa edelleen pelejään kilpasarjoissa, kun taas 34 heistä on lopettanut.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vajaa puolet liiton juniorimyllyssä vuosien 2010 ja 2022 välillä olleista naispelaajista on lopettanut jääkiekon pelaamisen kilpasarjoissa viimeistään aikuisiällä.

juniorimyllyn läpikäyneistä pelaajista ei ole kasvanut esitteissä hehkutettuja huippu-urheilijoita.

Pelejään jatkavista 58 kenttäpelaajasta 18 ja lopettaneista 34 kenttäpelaajasta 5 on edustanut naisten maajoukkuetta. Toisin sanoen noin viidesosa kansainväliselle huipulle edes hetkellisesti yltäneistä pelaajista on lopettanut.

Liittoa ei tietenkään voi syyttää siitä, että pelaajat lopettavat aikuisiässä. Korkeakouluopintojen tai työelämän sovittaminen jääkiekon pelaamiseen pääsarjatasolla on haastavaa maasta riippumatta. Tämä muodostaa merkittävän pullonkaulan pelaajakehitykselle ja sarjatoiminnalle.

Lopettaneiden korkeaa määrää voi kuitenkin pitää epäonnistumisena, sillä juniorimyllyn läpikäyneistä pelaajista ei ole kasvanut esitteissä hehkutettuja huippu-urheilijoita. Juhlapuheiden tuotosten sijaan resurssit vaikuttavat valuvan hukkaan.

Osalle pelaajista epäonnistuminen liiton joukkueessa saattaa olla kova pala. Heillä saattaisi olla vielä paljon annettavaa lajille, missä tahansa joukkueessa, mutteivat välttämättä koe asiaa näin, koska liitto korostaa kaikki tai ei mitään -mentaliteettia.

Tämä saattaa selittää lopettaneiden huomattavan korkeaa määrää. Lisäksi pelihalut alemmissa sarjoissa saattavat kadota, kun on jo tottunut pelipaikkaan pääsarjatasolla.

Kuortaneen erinomaisuus pelaajien kehityspaikkana on pääasiassa myyntipuhetta. Mm. myöhemmin TPS:ää edustaneesta Minni Lehtopellosta ei kehittynyt lajin huippua hyvistä olosuhteista huolimatta.
Kuva © Timo Savela

Katteettomia lupauksia?

Jos pelaajat mieltää nykyhengen mukaisesti asiakkaiksi, jotka ostavat liitolta palvelun, jonka avulla he kehittävät itseään, ei asiakkaan voi sanoa saavan rahoilleen vastinetta, kun tilastoja tarkastellaan yhdentoista kauden otannalla.

Tilastoissa on huomioitu kaikki runkosarjan aikana pelatut ottelut Kuortaneen paidassa, mukaan lukien alemmassa jatkosarjassa, jota liitto ei virallisesti tilastoi pääsarjaotteluiksi. Kaudella 2021–22 joukkuetta edustaneet on listattu *-merkillä.

Puolustaja Kausia Kuortaneella Kaudet Ottelut Maalit Syötöt Pisteet
Julia Ahlskog 3* 2019–22 77 2 5 7
Janina Aro 3 2015–18 54 2 10 12
Outi Harkkila 3 2011–14 48 2 3 5
Laura Heiskari 1 2010–11 10 0 0 0
Anni Hietaharju 3 2014–17 41 0 9 9
Kiia Kangas 2 2018–20 56 2 6 8
Sofia Kari 2* 2020–22 49 6 4 10
Sini Karjalainen 3 2015–18 86 9 27 36
Anna Kilponen 3 2011–14 68 17 27 44
Oona Koukkula 4* 2018–22 111 6 29 35
Neea Lehtimäki 2 2016–18 52 1 3 4
Minni Lehtopelto 2 2014–16 52 0 5 5
Jasmin Leppänen 3 2010–13 55 1 2 3
Lotta Leskinen 1 2018–19 13 0 2 2
Reetta Lindholm 3 2012–15 83 10 13 23
Raili Mustonen 2* 2020–22 45 3 3 6
Eveliina Nurmi 3 2013–16 78 0 0 0
Venla Nurmi 1 2014–15 25 1 1 2
Jennika Tuulia Ojala 2* 2020–22 29 0 0 0
Petra Peltonen 2 2010–12 29 0 5 5
Sofia Pohjanen (yli-ik.) 1 2010–11 13 0 1 1
Sannimaria Puotila 1 2010–11 15 0 0 0
Sanni Rantala 4 2017–21 83 14 34 48
Emma Salpakari 1 2015–16 17 0 0 0
Eve Savander 4 2014–18 90 11 32 43
Tuuli Tallinen 1* 2021–22 25 0 3 3
Anni Timonen 2 2017–19 58 7 9 16
Iina Tohila 3 2016–19 73 5 16 21
Lotta Toivanen 2 2013–15 50 2 3 5
Susanne Uppgård 4 2010–14 76 0 11 11
Sinna Varjonen 2* 2020–22 54 2 8 10
Ella Viitasuo 3 2012–15 83 4 10 14
Petra Hautaniemi (P/H) 5 2016–21 114 5 16 21
Elli Mäkelä (P/H) 3 2017–20 89 5 14 19
Mari Tervala (P/H) 3 2015–18 55 1 2 3
Aliisa Yli-Kauppila (P/H) 4* 2018–22 77 2 4 6

 

Kuortaneella on pelannut 36 puolustajaa eri pituisia pätkiä. Suurimman osan otteet pääsarjassa ovat kuitenkin olleet vaatimattomia, kun niitä vertaa esittelyissä hehkutettuun harjoittelun määrään ja laatuun ammattimaisessa valmennuksessa, sekä siihen, että jäällä tapahtuvaan harjoitteluun on tarjolla käytännössä loputtomasti aikaa.

Hyökkääjä Kausia Kuortaneella Kaudet Ottelut Maalit Syötöt Pisteet
Christa Alanko 3 2010–13 60 11 21 32
Reetta Aralinna (yli-ik.) 2 2010–12 30 8 4 12
Sanni Grönroos 3 2015–18 24 0 2 2
Laura Hakala 3 2012–15 82 4 8 12
Eveliina Huttula 3 2012–15 75 1 6 7
Henrika Huuskonen 2 2010–12 26 3 0 3
Sanni Huuskonen 3 2017–20 61 1 3 4
Janita Juvakka 3 2010–13 58 8 8 16
Jenna Kaila 5* 2017–22 122 48 44 92
Petra Keromaa 3 2014–17 78 3 4 7
Heidi Kokora 1* 2021–22 27 0 5 5
Camilla Korpela 2 2010–12 11 0 1 1
Nella Korpela 2* 2020–22 44 2 0 2
Venla Kotkaslahti 3 2011–14 64 16 24 40
Niina Koukkula 3 2014–17 79 16 18 34
Jenniina Kuoppala 2* 2020–22 49 12 6 18
Olivia Laitamäki 2* 2020–22 37 2 1 3
Kerttu Lehmus 2* 2020–22 52 2 3 5
Niina Mäkinen 1 2010–11 11 3 7 10
Linnea Melotindos 4 2015–19 100 36 38 74
Samantha Menton (ulk. / yli-ik.) 1 2010–11 14 0 0 0
Petra Nieminen 3 2015–18 69 42 37 79
Roosa Nuolikoski 1 2020–21 12 1 0 1
Aleksandra Nurminen 4* 2018–22 105 1 6 7
Jenniina Nylund 3 201518 83 43 36 79
Suvi Ollikainen 3 2011–14 70 11 16 27
Neaa Pelkonen 1* 2021–22 5 0 0 0
Milla Raitala 3 2011–13 64 1 2 3
Anna-Lotta Räsänen 4 2017–21 65 22 31 53
Viivi Rautiainen (yli-ik.) 1 2010–11 6 0 1 1
Camilla Reinikainen 3 2014–17 60 2 1 3
Nea Ruuskanen 1 2014–15 28 5 4 9
Sara Säkkinen 4 2014–18 88 20 39 59
Roosa Siikki 2 2010–12 31 2 3 5
Sofianna Sundelin 4* 2018–22 96 47 52 99
Jenna Suokko 3 2012–14 58 22 12 34
Lisette Täks 4* 2018–22 95 20 18 38
Salla Tammisalo (yli-ik.) 1 2010–11 16 0 0 0
Vilma Tanskanen 3 2011–14 63 20 15 35
Ella-Mari Tervo 1 2010–11 3 0 0 0
Piitu-Liina Tervo 3 2015–18 57 2 1 3
Nea Tervonen 4* 2018–22 101 18 49 67
Satu Tuominen (yli-ik.) 2 2012–14 45 8 10 18
Jenna Tuovinen 3 2010–13 56 2 4 6
Viivi Vainikka 4 2016–20 112 68 61 129
Alisa Vainio 1 2013–14 11 1 1 2
Laura Vainionpää 3 2010–13 52 8 7 15
Saana Valkama 4 2010–14 74 45 34 79
Reetta Valkjärvi 3 2012–15 62 4 6 10
Emilia Varpula 4 2013–17 91 19 21 40
Sanni Vartiainen 3 2018–21 84 4 6 10
Emilia Vesa 4 2016–20 113 26 62 88
Peppi-Pauliina Virtanen 2* 2020–22 44 5 9 14
Jonna Yli-Mäenpää 2 2013–15 45 5 4 9
Kiira Yrjänen 4 2017–21 93 53 37 90
Noora Hautamaa (H/P) 2 2015–17 40 2 3 5
Emma Katajamäki (H/P) 2 2015–17 34 2 0 2
Aino Krook (H/P) 2* 2020–22 60 3 5 8
Vaula Mikkonen (H/P) 1 2016–17 12 0 4 4
Kiia Nousiainen (H/P) 3 2016–19 87 32 41 73
Kiia Simola (H/P) 1 2017–18 25 1 0 1
Karoliina Vuorenmaa (H/P) 1 2010–11 14 0 5 5

 

Sama kaava toteutuu Kuortaneella pelanneiden 62 hyökkääjän kohdalla. Jo aiemmin näyttönsä antaneet ovat Kuortaneen parhaimmistoa, muiden otteiden ollessa vaatimattomia, ainakin heihin käytettyjen resursseihin nähden.

Kun puolustajia ja hyökkääjiä tarkastellaan kokonaisuutena, käytännössä vain valmiiksi hyvät pelaajat ovat esiintyneet edukseen Kuortaneen riveissä Naisten Liigassa. Pelaajien kehityksen ei voi sanoa vastaavan odotuksia, ainakaan siltä osin kuin joukkueen pelaajien mainostetaan voivan keskittyä pelaamiseen täysipäiväisesti.

Yksi mahdollinen syy monen pelaajan vaatimattomiin suorituksiin saatta olla valmentajien taipumus peluuttaa jo valmiiksi hyviä pelaajiaan eniten. Tämä on tuloksellisesti toki ymmärrettävää, mutta pelaajien kehityksen kannalta ongelmallista.

Lupaavat pelaajat harvemmin kehittyvät alempien kenttien roolissa pienellä peliajalla. Isompi rooli toisessa joukkueessa tai sarjassa voisi olla heidän kannaltaan hedelmällisempi ratkaisu.

Parhaita pelaajiaan muualle kaudesta toiseen menettänyt Vaasan Sport menetti lupaavimman kasvattinsa, kun U18-maajoukkueeseen noussut Jenniina Kuoppala siirtyi Kuortaneelle.
Kuva © Timo Savela

Kaikki munat samaan koriin

Moni lupaavana pidetty pelaaja katoaa pelaajamassaan. Mitään yksiselitteistä tai yhtä syytä tälle tuskin löytyy. Ongelma lienee ehkä siinä, että juniori-ikäisten pelaajien kehitystä on hankala ennustaa, kuten asiaa käsittelevissä tutkimuksissa todetaan.

– Kasvun ja kehityksen vaikutus fysiologisissa testeissä tekee aikuisiän suoritustason ennustamisesta hankalaa, toteavat australialaistutkijat vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessaan.

– Jopa kokeneet valmentajat ja pelaajatarkkailijat ovat erimielisiä siitä, mikä tekee pelaajasta hyvän, huomauttavat yläkoulu- ja lukioikäisten kanadalaispelaajien lahjakkuuden määrittelemistä tarkastelleet kanadalaistutkijat vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessaan.

aikuisiällä vaadittavat taidot ja ominaisuudet nousevat esille vasta myöhäisessä vaiheessa yksilön kehitystä.

Tämä johtuu siitä, että aikuisiällä vaadittavat taidot ja ominaisuudet nousevat esille vasta myöhäisessä vaiheessa yksilön kehitystä. Moni ominaisuus, joka erottaa aikuisiän huippusuoriutujat muista, saattaa ilmetä vasta murrosiän loppuvaiheilla, huomauttavat kanadalaiset ja saksalaiset tutkijat vuonna 2018 julkaistussa koostetutkimuksessaan.

Tutkimustulokset asettavat liiton projektin kyseenalaiseen valoon, sillä sen päämääränä olevaa aikuisiän menestystä on hankala arvioida juniori-iän otteiden perusteella. Moni alle 16-vuotiaiden sarjoissa pelannut toki jatkaa pelejä alle 18-vuotiaiden sarjoissa ja moni myös siirtyy ikäkausimaajoukkueesta toiseen, vaikka kilpailu kovenee vuosi vuodelta.

– Kaiken kaikkiaan, tulosten mukaan suurin osa nuorista huippu-urheilijoista valittiin juniori[maa]joukkueisiin, huomauttavat portugalilais- ja kanadalaistutkijat vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessaan.

Hämmästyttävintä lienee kuitenkin se, että aikuisiällä menestyjistä suurin osa ei menestynyt hyvin nuorella iällä.

– Kuitenkin vain noin kolmannes näistä varhaisen vaiheen valioyksilöistä oli edelleen huippu-urheilija aikuisten tasolla, lisäävät jalkapalloa, lentopalloa, uintia ja judoa tarkastelleet portugalilais- ja kanadalaistutkijat.

– Lisäksi tulokset viittaavat siihen, että aikuisiällä maajoukkueeseen valittujen nuorena maajoukkueiden ulkopuolelle jääneiden määrä on suurempi kuin nuorena maajoukkueita edustaneiden määrä, huomauttavat tutkijat.

Kuortaneella kiekkoja torjuneiden maalivahtien ykkösnimi on Anni Keisala, mutta kunnian maailman huipulle nousemisesta voi Kuortaneen sijaan ottaa Ilves.
Kuva © Timo Savela

Toisin sanoen, vaikka monesta huippulupauksena pidetystä urheilijasta tulee huippu-urheilija, ei siitä ole tutkimusten mukaan takeita. Pikemmin päinvastoin, suurin osa kehittyy huippu-urheilijoiksi vasta aikuisiällä.

– Nämä havainnot korostavat nuorella iällä menestymiseen pohjautuvan tulevaisuuden menestymisen ennustamisen hankaluutta, summaavat samaiset tutkijat.

Yksi syy epäonnistumiselle saattaa siis löytyä liiton pelaajapolusta. Rekrytoiduille pelaajille myydään liiton luomia mielikuvia tähteydestä ja peleistä maajoukkueessa, vaikka tutkimusten mukaan on epätodennäköistä, että unelmista tulee totta.

Pelaajilta odotetaan liiton tavoittelemia asioita, jotka eivät välttämättä vastaa nuorten pelaajien omia haluja, kuten käy ilmi vaikkapa maajoukkueen pitkäaikaisen päävalmentajan tavasta päättää jopa aikuisikäisten pelaajiensa seurapeleistä.

vajaa puolet liiton juniorimyllyssä vuosien 2010 ja 2022 välillä olleista naispelaajista on lopettanut jääkiekon pelaamisen kilpasarjoissa viimeistään aikuisiällä.

– Pasilta (Mustonen) taisi tulla kolmen joukkueen lista, mistä sain valita oman suosikkini, totesi Kiekko-Espoota kaudella 2021–22 edustanut Laitinen suunnitelmistaan pelata yliopistojoukkueessa Yhdysvalloissa kaudella 2022–23 (Suomen olympiakomitea, 26.10.2021).

Vaarana on siis se, että pelaajat päätyvät elämään toisten elämää, toisten tavalla, ja unelmoimaan toisten unelmista, kuten Kuortaneella kaksi kautta pelannut ja kauden 2019–20 päätteeksi kiekkoilun lopettanut Minni Lehtopelto kuvaili asiaa aikuisiällä.

Tutkijoiden näkemykset vastaavat hokkarinsa verrattain nuorella aikuisiällä laittaneen entisen U18-joukkuepelaajan kokemuksia.

– Lahjakkaita urheilijoita tunnistaessa ja valittaessa tulee ottaa huomioon, että urheilijat kehittyvät eri tahtia, omien henkilökohtaisten rytmiensä ja kaariensa mukaan, josta voidaan päätellä, että huiput nousevat lopulta esiin aikuisiällä, mikäli mahdollisuuksia on tarjolla heille, totevat portugalilaiset ja kanadalaiset tutkijat.

Niinpä liiton strategian ongelmana ei ole se, että pelaajakehitykseen ohjataan resursseja, vaan se, että hyvin nuorten pelaajien kehitykseen keskitetään resursseja, vaikka heidän kehittymisestään huippu-urheilijoiksi ei ole mitään takeita.

Kun asiaa tarkastelee rakentavan kriittisesti, liiton kannattaisi hajauttaa resurssinsa niiden keskittämisen sijaan. Tutkimustiedon valossa huippu-urheilijoiksi noustaan aikuisiässä, joten resurssit kannattaisi kohdentaa juniori-ikäisten pelaajien sijaan aikuisiän saavuttaiden pelaajien tulevaisuuteen jääkiekon parissa.

Tilastojen valossa aivan liian moni nuori pelaaja lopettaa juuri aikuisiän saavutettuaan, kuten pelkästään Kuortaneen joukkuetta koskevasta datasta voidaan päätellä. Samalla valuu toista vuosikymmentä vuotta työtä hukkaan.

Miksi pelaaja harjoittelisi vuosia voidakseen laittaa hokkarit naulaan täytettyään 18 vuotta? Miksi valmentaja käyttäisi aikaansa heihin, jos kaikki vaiva onkin lopulta turhaa?

Kaikki Jatkoerät
  • Jatkoerä 4/22: Team Kuortane − naiskiekkoilun tähtitehdas?
    Kymmenen vuotta Naisten Liigassa taivaltanut Team Kuortane ei ole poikkeuksellisista resursseista huolimatta onnistunut painavassa tavoitteessaan, ainakaan muita sarjaan osallistuvia joukkueita paremmin. Jatkoerä pureutuu naiskiekkoilumme erikoisuuteen, ja paketoi tietysti muut viime aikojen painavat puheenaiheet.
  • Jatkoerä 3/22: Leijonakuninkaan saaga alkaa
    Jukka Jalonen on omakätisesti muuttanut suomalaisen kiekkohistorian kulkua. Nyt on aika käydä läpi koko hänen uransa pelaajien näkökulmasta, se taas ansaitsee kokonaisen juttusarjan. Tervetuloa Leijonakuninkaan jäljille.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 2/21: Jonne Virtanen − Monni on ihan rikki
    Jonne Virtanen loi pitkän ammattilaisuran epätodennäköisistä lähtökohdista. Nyt häntä uuvuttaa, on aika väistyä ja kertoa taustoja. Helmikuun kootut jutut kuvastavat pitkälti historiallisia aikoja niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 1/2022: Raipen uusi valtakunta
    Raimo Helminen on tamperelaisen jääkiekkoilun suurimpia ikoneja, mutta peliuransa jälkeen hän on saavuttanut onnistumisensa muilla mailla. Tapasimme suurta suosiota Etelä-Tirolissa nauttivan Raipen. Jatkoerä kokoaa tutusti myös kaikki viime aikojen painavat jutut ja puheenaiheet.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 12/2021 – Valtteri Filppula: Tuhannen NHL-taiston katse
    Jatkoaika tapasi Valtteri Filppulan Sveitsissä, jossa yli tuhannen NHL-pelin ja kolmen Stanley Cup -finaalisarjan konkari hakee uutta maustetta upealle uralleen. Mutta kruunautuuko hyökkääjän ura vielä olympiakomennuksella?
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 11/21 − Hyvästi, Hakametsä!
    Hakametsän jäähalli on määritellyt tamperelaista ja koko suomalaista jääkiekkoa vuosikymmeniä, siksi jäähyväisten hetkissä oli haikeutta, jopa luopumisen tuskaa. Hakametsän ja Nokia Arenan suurten tunteiden ohella Jatkoerä kokoaa kaikki viime viikkojen painavat aiheet yhdeksi lukupaketiksi.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 10/2021 – NHL-unelma, joka ei toteutunut
    Marko Jantunen marssi askel kerrallaan saavuttaen lähes kaiken eurooppalaisissa kaukaloissa – mutta miksi NHL jäi valloittamatta? Jatkoerä paketoi myös lokakuun syvimmät tarinat, kuumimmat keskustelut ja painavimmat aiheet jälleen yhdeksi kokonaisuudeksi.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 9/21 – Vlog-tähti, vegaani ja maalivahti
    Kasimir Kaskisuo on maalivahti ja henkilöbrändi. Jatkoerä tutustuu uuden ajan jääkiekkoilijaan, joka on yksilöurheilija muutenkin kuin pelipaikaltaan. Ohessa tietysti koottuna viime viikkojen painavat aiheet ja jutut.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 8/2021 – Mestis on meille tärkeä
    Elinkelpoisen Mestiksen pitäisi olla kunnia-asia kotimaiselle kiekkoyhteisölle. Mestis on meille tärkeä, ja tämän kauden teema.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 7/2021 – Kaapo suuren kaupungin valoissa
    Kaapo Kakon kasvutarinan seuraava luku on äärimmäisen mielenkiintoinen. Nouseeko 20-vuotias turkulaispoika kolmannella NHL-kaudellaan Manhattanin kokoiseksi tähdeksi? Jatkoerä kokoaa kesäkauden painavimmat puheenaiheet yhteen pakettiin.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 6/2021 – Mahdoton tehtävä Montrealissa
    Montreal Canadiens on NHL-kauden tuhkimotarina, mutta voiko Habs nykymuodossaan ikinä onnistua täysin, kun odotukset rakentuvat uskonnon ja tradition mittapuulla? Eurooppalainen kiekkokausi huipentui arvaamattomiin MM-kisoihin, joissa kirkkaimmat mitalit menivät lopulta tuttuihin osoitteisiin.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 5/2021 - Korhosen maalivahtitehdas luo tähtiä
    Jatkoaika perehtyi Ilveksen maalivahtihautomoon. Lukon 58 vuoden odotus päättyi riemukkaaseen Suomenmestaruuteen. NHL:n kurinpidon sekavuus puhuttaa edelleen. Riian MM-jäillä vietetään yllätysten kisoja.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 4/2021 – Kun fanitus hävettää
    Miten paljon fanin tulee ihailunsa kohteelta sietää, pohtii Juha Oinonen. NHL:n pelaajamarkkinat, naisten MM-kisojen peruminen ja Liigan pudotuspelit olivat huhtikuun puheenaiheita.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 3/2021 – Löisitte edes kunnolla!
    Jos tappeluilla olisi jotain merkitystä, vastustajaa olisi helppoa satuttaa oikeasti kamppailu-urheilun opein, pohtii Jani Mesikämmen. Teemu Selänteen someviestintä oli kuukauden kuumin puheenaihe, muilta osin koronakurimus vei jälleen huomion.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 2/2021: Kohtuuttomien odotusten vanki
    Mikko Koivu jätti yllättäen hyvästit jääkiekkoilulle. Jatkoerä pohtii, millainen kokonaiskuva hänen pitkästä urastaan piirtyy suhteessa huimiin odotuksiin. Tarjolla tuttuun tapaan myös kaikki helmikuun painavimmat jutut ja kuumimmat puheenaiheet.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 1/2021: Tervetuloa NHL:ään? Pääsymaksuna päävamma
    Odotettu NHL-kauden alku ja arvokisakuviot puhuttivat jääkiekkomaailmaa vuoden vaihduttua. Taalaliigassa esille ovat nousseet jälleen esille päävammat ja taklaukset, jotka kumpuavat osin lajikulttuurin synkistä perinteistä.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 12/2020: Synkkä vuosi paketoitiin huudoilla tyhjyyteen
    Vuosi 2020 saatiin pakettiin. Mikä puhutti joulukussa, sen kertoo Jatkoerä.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 11/2020: Selviytyköön, ken voi!
    Suomalaisjääkiekkoilu on putoamassa selviytymistilaan. Tämän yhtenä syynä on koronapandemia ja seurauksena huippukiekkoilijoiden uran päättymiset sekä seurojen taistelu olemassaolosta.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 10/2020: Urheilua suurempia asioita
    Ongelmat monissa muodoissa, niistä koostuivat lokakuun suurimmat puheenaiheet. Vastapainoksi nähtiin muutamia juhlia.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 9/2020: Liiga alkaa taas
    Mestaruusjahti on jälleen käynnissä, mutta koko kautta varjostavat vakavat puheenaiheet.
    Siirry tähän Jatkoerään »