Ylpeyttä säteilevä Kukkonen päätti keväänsä mestaruusjuhliin: "Aika laittaa Karjala-lippis päähän"

LIIGA / Haastattelu
Kukkosen pelit jatkuvat Kärpissä, mutta eivät Leijonissa.
Kuva © Arno Hämäläinen

Lasse Kukkonen pääsi juhlimaan uransa neljättä SM-kultaa kapteenin roolissa. Puolustaja oli ratkaisevan finaalin jälkeen äärimmäisen ylpeä joukkueestaan, mutta antoi tunnustusta myös Tapparalle, jonka kahden mestaruuden putken oululaisjoukkue katkaisi.

- Kova sarja, varmasti niin Tapparalle kuin meillekin jäi muistoihin. Kaikenlaisia pelejä mahtui mukaan, ja hienoja yksilösuorituksia myös.

Kärppien tämän kauden joukkuetta leimasi erityisen hyvä henki joukkueen ja valmennusjohdon välillä. Tavoite oli koko tiimin yhteinen.

- Kunnia ei kuulu missään nimessä vain minulle ja "Mamballe" (päävalmentaja Mikko Manner). Koko kapteenisto ja muut valmentajat olivat hienosti mukana. Pyrimme kommunikoimaan ja olemaan rehellisiä koko ajan.

Joukkue yllätti varsinkin kauden alussa vastustajat uudistuneella pelitavallaan, ja lopulta luotto omaan tekemiseen kantoi aina loppuun asti.

- Halusimme olla rohkeita tänä vuonna alusta asti ja kokeilla uusia juttuja. Nuoret saivat vastuuta ja olivatkin aivan huikeita, hyppäsivät isoihin saappaisin. Siellä oli monta hienoa tarinaa, yksi isoimmista Veini (maalivahti Vehviläinen), toinen (Jani) Hakanpää, harmi että paikat hajosivat. Hän tulee olemaan huippupakki Suomelle pitkään.

Oman roolinsa Kukkonen näki aikaisempaa pienempänä.

- Kyllä minä olin tässä joukkueessa mukanaolija. Oli hienoa olla nuorten miesten mukana ja saada siitä energiaa. Tämä on ollut ainutlaatuinen matka. Kunnia että sain olla mukana ja juhlia nyt jätkien kanssa.

Myös päävalmentaja Manner keräsi varauksettomat kehut seuralegendalta.

- "Mamba" on niin intohimoinen, aito ja lämmin ihminen, etten tiedä toista. Hän suhtautuu suurella rakkaudella jääkiekkoon ja jokaiseen pelaajaan kuin omaan lapseen, välittää ja uskon, että se auttoi meitä vaikeilla hetkillä.

Lopulta Kukkonen paljasti ison uutisen omasta urastaan, sillä miehen maajoukkuepelit päättyivät Pyeongchangin olympialaisiin.

- Nyt on hyvä aika laittaa Karjala-lippis päähän, jäädä katsomaan tyttöjen ja vaimon kanssa pelejä ja toivoa, että pojat menevät loppuun asti ja torilla sitten tavataan. Ilo ja kunnia että on saanut olla mukana, mutta olympialaisiin tämä päättyi, lopetti Kukkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös