Viljanen ei niin tavallisissa kuvioissa

LIIGA / Haastattelu
Valtteri Viljanen pelasi vauhdikkaan jääkiekko-ottelun.
Kuva © Mikko Ruohola - mikko@ruohola.org
Hukattu läpiajo, maali rangaistuslaukauksesta ja pelikaveri läpiajoon sokkosyötöllä. Sellainen oli patapakin torstai-ilta.

Ässien Valtteri Viljanen on profiloitunut enemmän hyökkääväksi kuin puolustavaksi puolustajaksi, mutta torstainen SaiPa-peli sujui silti normaalia erikoisimmissa merkeissä.

Ottelun 35. peliminuutilla porilaispakki kirmasi läpiajoon ja sai takaa-ajajan estelyistä huolimatta aikaan yrityksen, jonka eteen Juho Olkinuora venytti patjansa. Vihelletystä rangaistuslaukauksessa SaiPan vahdille ei jäänyt enää mahdollisuutta torjuntaan, kun Viljanen vei maalivahdin sivuun ja laittoi kiekon verkon perukoille.

− En edes muista, milloin viimeksi olin läpiajossa, puhumattakaan rankkarista. Pääsin läpiajoon suhteellisen tuoreilla jaloilla, naurahti Viljanen.

− Nopeasti päätin sen, mitä yritän. Omissa treeneissä veskarit melkein jo tietävät, mitä haen. Tuntemattomampi kaveri ei näköjään tiennyt.

Viljasen SaiPa-peliin mahtui toinenkin hieman erilainen suoritus. 22-vuotias pakki heitti lättysyötön kentän poikki oman vaihtoaitionsa edestä, ja Niko Ojamäki säntäsi puolittaiseen läpiajoon.

− On pakko myöntää, että siinä oli vähän tuuriakin. Lähinnä yritin purkaa kiekon väljemmille vesille, mutta vauhtiahan Ojamäellä riittää.

Viljasen alkukausi oli hieman rikkonainen, ja paikka pelaavassa miehistössäkin vaihteli. Alkukankeuden jälkeen Ässien puolustaja on saanut tekemiseensä tarvittavaa varmuutta myös pelipaikan edellyttämällä sektorilla.

− Kokonaisvaltainen pelaamiseni on mennyt eteenpäin. On ollut viime peleissä tärkeä juttu, että omissakaan ei ole hirveästi kolissut, vaikka yksi SaiPan maali nyt päästettiinkin. Täällä kun ei saa ihan samanlaisia vapauksia kuin joku Erik Karlsson NHL:ssä.

− Toki olen tyytyväinen siitä, että pistesaldokin alkaa näyttää normaalimmalta, arvioi Viljanen.

Patapakki kiitteli myös yhteistyötä Ari Ahosen ja Andreas Bernardin kanssa. Maalivahdeilla on selvät ohjeet ja käskyt puolustajille, ja niiden ansiosta peruspeli helpottuu. Toinen merkittävä seikka on koko joukkueen fyysinen kunto.

Tiistaisen KooKoo-ottelun jälkeen keskiviikon harjoituksissa niin sanottua karstaa irrotettiin koneesta terävillä pienpeleillä ja muilla vähemmän nähdyillä harjoitteilla.

− Keskiviikon treenit olivat sopivan terävät, ei menty kuitenkaan aivan hapoilla. Kesällä vietettiin aikaa juoksuradoilla, jotta nyt jaksetaan pelata, hymähti Viljanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle