Vili Sopanen: "HIFK:lla oli halu saada minut tänne ja minulla oli halu tulla"

LIIGA / Haastattelu
Vili Sopasesta odotetaan HIFK:ssa tuloksentekijää.
HIFK ilmoitti keskiviikkona hankkineensa Vili Sopasen riveihinsä. Kymmenen kautta Pelicansin riveissä kiekkoillut pääsi otteluihin mukaan heti torstaina Vaasassa. Jatkoaika kävi jututtamassa taitavaa hyökkääjää ensimmäisen pelatun ottelun jälkeisenä päivänä.

HIFK ilmoitti keskiviikkona, että helsinkiläisseura hankki Vili Sopasen riveihinsä. HIFK on kärsinyt läpi alkukauden erinäisistä loukkaantumisista ja Sopasen hankinta oli tähän oivaa lääkettä.

Sopasella itsellään on takana hankala kesä sekä syksy. Alkukesästä miehellä diagnosoitiin keuhkoissaan hengitystieinfektio, eikä Sopanen pystynyt harjoittelemaan täysipainoitteisesti.

− Ilman maitohappoja piti treenata neljä viikkoa, mutta se on mennyttä ja siitä ollaan toivuttu, Sopanen kertoi.

Sopanen kertoi, että pystyi aloittamaan täysipainoisen luistelun elokuun lopusta alkaen.

Mies teki mainion viime kauden jälkeen sopimuksen KHL-seura Red Star Kunlunin kanssa. Kiinalaisseura purki kuitenkin sopimuksen, kun kävi ilmi, että Sopanen ei pysty osallistumaan harjoitusleirille.

− Tietysti harmillinen homma, mutta se on takana ja nyt on hienoa olla täällä, hän kommentoi sopimuksen purkua.

Ensimmäisessä ottelussa tuttu tutkapari

HIFK otti ensimmäisen kerran Sopaseen yhteyttä muutama viikko sitten. Päätös oli lopulta helpppo tehdä.

− Muutama viikko sitten oli ensimmäinen kontakti. Tämä tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta tähän kohtaan.

− HIFK:lla oli halu saada minut tänne ja minulla oli halu tulla, Sopanen jatkoi.

Sopasen mukaan joukkueeseen oli todella helppo tulla ja että joukkueessa vallitsee hyvä ilmapiiri. HIFK:hon siirtyi täksi kaudeksi Sopasen viime kauden tutkapari Juhani Tyrväinen Pelicansista ja tämä osaltaan helpotti päätöstä siirtyä HIFK:hon.

− Se ei yhtään ainakaan haitannut asiaa, eikä vaikeuttanut sopimuksentekoa. Se on mukavaa, kun on sellainen jonka kanssa on ennen pelannut.

Sopanen pääsi heti torstaina ensimmäisen kerran pukemaan HIFK:n paidan päälle. Sopanen pelasi Sportia vastaan helsinkiläisseuran kolmosketjussa yhdessä Tyrväisen ja Erik Thorellin kanssa.

"Oli hienoa päästä pitkästä aikaa pelaamaan."

− Oli hienoa päästä pitkästä aikaa pelaamaan, odotin, että tulee kova ja vaikea peli, mies iloitsi.

− Jäi paljon parannettavaa, mutta oli siellä hyviäkin juttuja. Ei se mikään katastrofi ollut.

Lähtökohdat itse otteluun ei olleet kovin helpot.

− Tosiasia oli kuitenkin se, että viimeksi olen pelannut keväällä ja ensimmäiset treenit olivat aamulla joukkueena siinä, Sopanen painotti.

Ottelun lähtöä helpotti tuttuakin tutumpi tutkapari. Tyrväisen kanssa Sopanen on pelannut monta kautta.

− Tietysti se helpotti, kun pelasin "Jullen" kanssa. Olen muutaman pelin hänen kanssaan pelannut, niin se helpotti sisääntuloa. Thorellin kanssa ajattelemme samalla lailla monesta asiasta ja yleensäkin pelistä. Olisi se voinut huonomminkin mennä, mutta pystyn vielä paljon parempaakin, Sopanen totesi.

Ottelun jälkeisenä päivänä ei kropassa pitkästä tauosta huolimatta ollut mitään erityisiä tuntemuksia.

− Ensimmäinen peli pitkästä aikaa, niin kyllä sen tuntee, mutta olen hyvässä kunnossa. Ei mitään normaalista poikkeavaa, Sopanen mietti.

Tyrväisen ja Thorellin kanssa ennen ottelua ei käyty mitään hienouksia läpi.

− Halusimme pitää selkeänä. Ihan muutamia juttuja kävimme läpi, miten peli lähtee omista, hyökkäyspäästä; miten siellä operoidaan ja aloituksia. Lähdimme ihan selkeällä sapluunalla liikenteeseen, Sopanen avasi.

Valmennusjohdon kanssa ei Sopanen ehtinyt käymään HIFK:n pelitapaa kovin tarkasti läpi ennen Sport- ottelua.

− Pelillisesti kävimme ihan muutaman perusjutun vain läpi, että ei tule liikaa tavaraa siihen. Siinä oli niin paljon kaikenlaista hässäkkää muutenkin, niin ei sitten liikaa käyty läpi. Uskon että se lähtee selkenemään sitten, kun pääsee paremmin joukkueseen sisään, hän totesi.

Omat odotukset korkealla

Viime kaudella 41 otteluun 46 pistettä, joista 20 oli maaleja. Kymmenen kautta Pelicansin kantavia voimia hyökkäyssuuntaan. Sopanen tunnetaan taitavana pelaajana, jonka vahvuudet ovat hyökkäyspäässä.

Sopasella itsellään on selvät odotukset, mitä hän odottaa itseltään tältä kaudelta.

"Tottakai odotan, että tulosta pitää pystyä tekemään."

− Tottakai odotan, että tulosta pitää pystyä tekemään, pelaamaan omilla vahvuuksillani ja auttaa sitä kautta joukkueen voittamaan pelejä.

Pitkän tauon ja vaikeuksien jälkeen 29- vuotias muistaa myös olla itselleen rehellinen.

− Tässä pitää olla tietyllä tavalla nöyrä alkuun, pitää vaan myöntää itselleen, että siinä voi hetki mennä ennen kuin pääsee siihen normaalitasolle. Mutta se ei ole mikään tekosyy. Ihan samalla lailla odotan joka pelissä, Sopanen painotti.

Kauden jälkeisiä tavoitteita Sopanen ei ole ehtinyt eikä halunnut sen kummemin miettiä.

− Nyt on tapahtunut niin paljon kaikkea, että haluan vain keskittyä tähän kauteen ja kauden jälkeen katsoa, että mikä on homman nimi. Olisi kiva siellä käydä joskus, hyökkääjä päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle