Viitakoskelta ei onnistu maalinteko

LIIGA / Haastattelu
Toissa kaudella Vesa Viitakoski teki SM-liigan runkosarjassa 34 osumaa ja voitti liigan maalikuninkuuden. Sitä edellisellä kaudella syntyi 27 maalia ja sitä edellisellä 20. Nyt on kuitenkin mennyt jo kymmenen ottelua ilman ainoatakaan osumaa.

Edellisen kerran Viitakoski on pelannut yhtä monta peliä putkeen ilman maalin maalia keväällä 2002.

– Sillon tais mennä viistoista peliäkin, pudotuspeleissä, maajoukkueen harjoituspeleissä ja mm-kisoissa, mutta se oli ihan eri juttu, en pelannut ylivoimaa ja minuuttejakin tuli paljon vähemmän.

Tämän viikon kaksi tappio-peliä ovat erityisesti harmittaneet Viitakoskea, sillä molemmissa otteluissa oli paljon maalipaikkoja, mutta ei vaan kelvannut.


"Paikkoja on ollut ainakin 30:een maaliin."

– Ei viime viikolla ollut niin väliä, vaikka ei tullut maaleja, kun voitettiin, mutta nyt voi ottaa molemmissa peleissä myös omaan piikkiin, että ei saatu maaleja ja hävittiin, kertaili Viitakoski HPK- ja Tappara-otteluita.

Viitakosken vieressä on koko alkukauden pelannut Raimo Helminen, mutta toinen laitahyökkääjä vanhan tutkaparin rinnalla on vaihtunut, välillä on käynyt Ville Leino, Ville Snellman ja nyt viimeksi Toni Dahlman. Eri koostumuksiakin on siis kokeiltu, mutta maalihanat eivät ole auenneet.

– En osaa sanoo syytä, miksei maaleja tule. Hyviä paikkoja on kaverit luoneet, mutta en ole vaan tehnyt maaleja. Se on miehen omaa huonoutta. Ei voi edes syyttää tuuria, että olisi pomppinut huonosti.

Väkivahvana laiturina Viitakoski pelaa omalla hyvällä tasollaan joka osa-alueella, mutta ne maalit vain jäävät puuttumaan.

– Ei se mailassa purista, mutta eihän se mukavaa ole, että näin pitkä maaliton jakso on ollut. Paikkoja on ollut niin paljon. Kyllä mä olen niin pitkään pelannut ja tiedän, että niitä maaleja alkaa tulla, mutta niitä pitäisi tulla nyt kun joukkue häviää, sadatteli mies itse.

– Kun voitetaan 7-1 ja itse tekee pari, niin niillä maaleilla ei ole mitään väliä

– Sinänsä ihme juttu, että yleensä kun tulee lama, niin ei kulje putkikaan, mutta nyt kulkee luistin kuitenkin.

Alkukaudesta miehen ruuti näytti palanneen vanhalle tasolleen, kun kuudessa ensimmäisessä ottelussa syntyi viisi osumaa.

– Ei voi sanoa, että sitä itseluottamusta hirveästi olisi kun ei ole kymmeneen peliin tullut maaleja, mutta en silti näe hätää, kun alussa tuli kuitenkin onnistumisia. Eli kyllä niitä vielä osataan tehdä, ei jäänyt taito viime kaudelle.

– Olisi eri asia, jos ei olisi koko kaudella tullut maaleja, mutta sain hyvän alun ja tänäänkin oli kuitenkin paikkoja. Ja paikkoja on ollut ainakin kolmeenkymmeneen osumaan.

Viime kaudella ihmeteltiin myös alkukaudesta Viitakosken huonoutta ja sitten paljastui Valtteri-pojan syöpä, mikä oli ihan luonnollinen syy, etteivät pelit kulkeneet. Tänä vuonna on epäilty loukkaantumisia, mutta Viitakoski tyrmää kaikki sellaiset huhut.

– Ei ole ollut loukkaantumisia eikä mitään ongelmia kotona. Ei mitään ulkopuolisia syitä, ihan omaa huonoutta. Mutta kyllä se siitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle