Vesa Kokkosen innostus jääkiekkoon lähti tutulla tavalla jo pienenä. Kuten Wayne Gretzkyn kaltaiset supertähdetkin, kuusamolaisen kiekkokoulun kasvatti veti ensimmäiset luistimenpiirtonsa omalla takapihallaan.
– Jääkiekko oli jo pienenä hyvin paljon mukana arjessani. Äiti jäädytti takapihalle kentän, jossa pystyi luistelemaan. Pelaamisen aloitin Kuusamon Pallokarhujen junioreissa. Pallokarhuissa pelasin aina B-junioreihin saakka ja siitä sitten miesten pelejä silloisessa kolmosdivisioonassa, muistelee Kokkonen lapsuutensa intohimon lähteitä.
Opiskelujen päätyttyä Kokkonen otti suuntiman kohti suurta maailmaa ja Itävaltaa, mutta kuten usein käy, kaikki ei aina mene niin kuin on tähtiin kirjoitettu.
– Siinä oli armeija ja kauppaopisto käytynä laman alettua. Minulla oli paikka Itävallassa St. Anthonyssa ja tarkoituksenani oli lähteä sinne hiihtopummiksi. Tukholmassa oli tuttuja kavereita ja ajattelin jäädä sinne töihin pariksi kuukaudeksi keräämään vähän rahaa taskun pohjalle. Eiväthän tuollaiset suunnitelmat kuitenkaan ikinä onnistu ja olin siinä kaksi viikkoa ja tapasin nykyisen vaimoni. Sillä tiellä ollaan yhä, hersyttelee Kokkonen ja kertaa Ruotsiin päätymisen syitä.
Osoitteena Flemingsberg
Ruotsissa jääkiekko tuli mukaan kuvaan sattumalta, kun naapurin isä pyysi Kokkosta valmentamaan poikansa joukkuetta. Samalla tutuksi tuli seura nimeltä Flemingsberg, jossa Kokkonen työskenteli juniorivalmennuksen ohella myöhemmin myös seniorivalmennuksessa.
– Siitä sitten sain kyselyn, että kiinnostaisiko vielä pelata ja pelasinkin sitten puolitoista kautta kakkosdivarissa, Kokkonen ynnää oman pelaajauransa loppuhetkiä.
Vaikka juniorivalmennus jäikin pelaamisen takia hetkeksi, veri veti nopeasti takaisin pillin ääreen.
– Menin auttamaan erästä todella hyvää luisteluvalmentajaa kiekkokouluun ja siitä sitten aloitettiin -90 syntyneiden kanssa. Valmennettiin niitä kahdestaan ja voitettiin Tukholman aluemestaruus, kertaa Ruotsissa myös Hammarbyssä ja Djurgårdenissa valmentanut Kokkonen.
– Hammarbyhyn siirryin vanhemman pojan kanssa. Olin yhä mukana Flemingsbergin toiminnassa, mutta menin Hammarbyhyn sitä kautta. Siinä oltiin sitten pari vuotta ja oli ympärivuotisia projekteja kiekkokoulujen kanssa, joita ei Suomessa niinkään ole. Annettiin eri seuroista tuleville pelaajille yksityisvalmennusta ja –opetusta, kertoo Kokkonen.
Jälleen vanhemman Jesper-pojan kautta Djurgårdeniin siirtynyt Kokkonen teki eläintarhan joukkueessa pelianalyysejä ja katsomovalmennusta, joista on eittämättä ollut myöhemmin hyötyä Lempäälässä. Yksityisyrittäjäksi poikien harrastuksen takia ryhtynyt Kokkonen ei epäröi, kun puhe siirtyy suurimpiin saavutuksiin Ruotsin ajalta.
– Suurimpia saavutuksiani ovat ehdottomasti kaikki ne pelaajat, jotka lähettävät viestejä ja seuraavat edelleen LeKin pelejä ja ovat sitä mieltä, että olen paras valmentaja, joka niillä on koskaan ollut. Siellä on kuitenkin esimerkiksi -87 syntyneissä sellaisia pelaajia kuin Niclas Bergfors (nykyisin Atlanta Thrashers) ja Jonas Ahnelöv (Phoenix Coyotes), fiilistelee 44-vuotias päävalmentaja.
Suomalaisten harjoittelu perässä länsinaapureita
Aiheen siirtyessä valloilla olevaan keskusteluun Suomen ja Ruotsin välisistä eroista nykyajan jääkiekossa, Kokkosella on kokemuksiensa perusteella aihetta jakaa mielipiteitään.
– Henkilökohtainen osaaminen ja taitotaso on siellä paljon paremmalla tolalla. Ruotsalainen on niin paljon paremmin koulutettu, että pystyy henkilökohtaisilla taidoilla ratkaisemaan otteluita. Joukkue koostuu yksilöistä ja jos saat ne yksilöt pelaamaan yhteen, tulee todella kovaa jälkeä, muistuttaa Kokkonen.
– Oma näkemykseni on se, että Ruotsissa harjoitellaan määrällisesti enemmän, oikeita asioita oikeaan aikaan ja ne opetetaan tosissaan luistelemaan neljävuotiaina jo. Suomessa vaikkapa E-junnut hiiltyisivät sellaisesta, tykittää 17 vuotta Ruotsissa valmentanut Kokkonen.
Piiska sivaltaa myös jääkiekon muutosryhmän suuntaan.
– Muutosryhmän idea on täällä oikein, mutta tapa on väärä. Edelleen mennään kepin ja haukkumisen kautta. Ruotsissa saa nuori kaveri tehdä virheitä ja on kokeneita pelaajia paikkaamassa niitä. Eikä sitä sen vuoksi laiteta mihinkään jääkaappipakastimeen. Nuoren pelaajan annetaan tehdä virheitä, jotta se oppisi niistä, vannoo Kokkonen ja paljastaa samalla yhden tärkeän osan omaa valmennusfilosofiaansa. Kokkosen mielestä koira oppii uuden tempun paremmin kannustamisen ja kiittämisen kautta.
– Suomessa valmentaja on pelaajien silmissä aivan liian iso kummitus. Suomessa jääkiekko on paljon, ikävä kyllä, tätä valmentajien välistä fläppitaulujen heilutusta. Pelaajat kuitenkin pelaavat. Pyrin itsekin antamaan pelaajille paljon vastuuta, Kokkonen muistuttaa.
Itse pelistä
Kokkosen intohimo jääkiekkoon lajina kantaa juurensa pelin yleiseen luonteeseen.
– Jääkiekko on maailman nopein pallopeli, joka on erittäin kompleksi laji. Sinulle lyödään kengät, jossa on pieni pala rautaa ja sinun pitää pystyä liikkumaan niillä miljoonaa joka suuntaan samaan aikaan kun sinua hakataan, tönitään ja taklataan. Jääkiekko on keskikokoisten ja kierojen miesten yksinkertainen peli. Älyttömän mukava peli kaikilla tasoilla, kertaa Kokkonen jääkiekon ominaisuuksia.
Oman pelillisen pyrkimyksensä LeKin peräsimessä Kokkonen tiivistää nopeasti juuri ennen joulutaukoa pelatun D Team-voiton avulla.
– Sopivan fyysistä kiekkoa. Haluan pelaajia, jotka pystyvät puolustamaan joukkueen värejä tarvittaessa, vaikka tappelijaa en välttämättä haluakaan joukkueeseeni. Me pyrimme fiksun puolustamisen kautta saamaan ne tarvittavat maalipaikat. Viihdyttävää jääkiekkoa, jossa olemme silti valmiita tekemään maaleja myös survomalla maalin edestä, kiteyttää Kokkonen.
LeKin edellisen päävalmentajan, Sami Hirvosen kautta Kokkoselle seurana tuttu LeKi otti Ilveksen urheilutoimenjohtaja Seppo Hiitelän kautta yhteyttä Kokkoseen yhteyttä ja Kokkonen valikoituikin pian oikeaksi henkilöksi hommaan.
– Haettiin oikeanlaista tyyppiä hommaan ja kaveria, joka luonteeltaan sopii LeKin konseptiin ja ilmapiiriin, kertoo LeKin managerina valintatilanteessa mukana ollut Tuukka Suoniemi.
Kohti koitoksia LeKin päävalmentajana
Kokkonen astuikin ruoriin vain kaksi päivää ennen sarjan alkua ja olikin suuri yllätys, että LeKi onnistui heti alkupeleissä vakuuttamaan kaikki nousten jopa sarjakärkeen.
– Alussa ei ollut pelikirjaa, vaan pelattiin tasan samalla tyylillä kuin LeKi pelasi viime kaudella. Sarjajohto ei merkinnyt minulle mitään, vaikka moni joukkue ei sinne ikinä tällä kaudella pääse, kertailee Kokkonen alkukautta.
Alkukauden jälkeen seurasi kuitenkin pian mahalasku, kun lokakuussa saukkopaidat kärsivät ennätyksellisestä tappioiden sarjasta.
– Kontattiin lokakuussa kyllä hyvin. Lokakuusta sanon, että kuitenkin onnistuttiin voittamaan tietyt pelit, pysyttiin kartalla ja henkilökohtaisesti, jos minun olisi pitänyt pystyä lokakuuhun vaikuttamaan, minun olisi pitänyt olla täällä huhtikuussa. Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Pitää vain kehua ja kiittää noita jätkiä, avaa Kokkonen lokakuun tuskaa.
Joulutauolle tultaessa lokakuu on jäänyt taa ja Kisa on kirinyt itsensä jopa kotiedun tuntumaan vahvoilla esityksillään. Joukkue kärsii etenkin vierasotteluissa otteiden ailahtelusta, joka lienee kevään mittaan yksi Kisan haasteista.
Tavoitteena menestyminen keväällä
– Kun lähdetään joulutauolle neljäntenä, olen tyytyväinen, mutten kylläinen todellakaan. Minulla oli selkeät kaksi päätavoitetta: 1) en ole ensimmäinen potkut saanut päävalmentaja Mestiksessä 2) voin vielä joulun jälkeen tulla tähän työhön. Molemmat ovat täyttyneet, kertoo Kokkonen väläyttäen hymyäänkin.
Loppukaudesta Kokkonen odottaa mielenkiintoista ja on salaperäinen tavoitteissaan.
– Henkinen kantti on nyt saatu vastoinkäymisten kautta oikeille urille ja koko joukkueen tavoitteena ovat playoffit. Sehän on aina kirjoitettu tähtiin, mitä niissä tapahtuu. Siellä saa sitten tulla vastaan kuka tahansa., tarinoi Iron Maidenia ja muuta 70-luvun rockia kuunteleva Kokkonen.
Vahvasti hetkessä elävä Kokkonen on löytänyt myös Kisan ja Ilveksen välisestä farmisopimuksesta miellyttävät puolet positiiviselle tyylilleen uskoutuneena.
– Nautin tästäkin, vaikka onhan tämä rankkaa. Olen oppinut nyt tuntemaan 59 pelaajaa, joita en ole nähnyt aiemmin. Ne, jotka valmentavat samoja pelaajia, ovat monta kokemusta köyhempiä kuin minä, vannoo Kokkonen haastattelun lopuksi.
Loppukauden aikana on mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle Kokkosen olemus – yhdistettynä LeKin pelaajarunkoon – kantaa, kun pelien panos yhä kovenee. Joka tapauksessa saukkopaidat voivat nauttia joululomastaan ja olla kinkunsyönnin suhteen hetken kylläisiäkin.
