Venla Hovi - tutkimusretki itävaltalaiseen jääkiekkoon

Muut Sarjat / Haastattelu
Hovi kävi tänä syksynä tutustumassa itävaltalaiseen jääkiekkoon.
Kuva © Patrick Juricek
Venla Hovin piti pitää tällä kaudella taukoa pelaamisesta. Viestinnän opinnot Vaasan yliopistossa olivat etusijalla. Veri veti kuitenkin jäälle kaikesta huolimatta. Kahdet olympialaiset urallaan pelannut Hovi päätti tarttua harvinaisempaan vaihtoehtoon, kun yhteydenotto tuli Itävallan liigasta.

27−vuotias Hovi on voittanut urallaan paljon. Olympiapronssin ja kahden MM-pronssin lisäksi taitavalta hyökkääjältä löytyy kolme Suomen mestaruutta.

Hovi pelasi viime kaudella SM-sarjaa KalPan riveissä ja oli osa Suomen joukkuetta myös Sotšin olympialaisissa, mutta tämän kauden jääkiekkoilut olivat vielä kesällä täysin auki.

− Muutama joukkue kyseli tilannettani, mutta tein jo aika ajoissa selväksi, että nyt mennään koulun ehdoilla. En halunnut lähteä mihinkään pelaamaan puolivaloilla. Tiesin, että pelihommat veisivät kuitenkin lopulta voiton kouluhommista, Hovi kertaa kauden alun tapahtumia.

Luistimet eivät kauaa kuitenkaan ehtineet roikkua naulassa, kun puhelin soi. Soittaja oli Mika Väärälä. Väärälä valmentaa Itävallan naisten liigan EHV Sabresia ja hän halusi Hovin mukaan joukkueeseen.

Eurooppa Cupin tunnelmaa

Hovi otti urallaan vastaan mielenkiintoisen haasteen ja tarttui Väärälän tarjoukseen. Opintoja hän ei kuitenkaan jättänyt sivuun, sillä sopimus ei kata kokonaista kautta.

− Sopimuksemme oli, että pelaan Eurooppa Cupin pelit. Tiesin niiden olevan tasokkaita turnauksia ja se vaikutti paljon myös päätökseeni lähteä itävaltalaisen joukkueen matkaan. Iso merkitys itselleni oli myös niillä seikoilla, että sain mahdollisuuden nähdä jotain uutta, tavata uusia ihmisiä ja sain koulusta hengähdystauon, Hovi kertoo.

EHV Sabres pelasi Eurooppa Cupin pelejä lokakuussa Tšekissä. Tuon turnauksen yhteydessä Hovi sai ensipuraisunsa itävaltalaisen jääkiekon maailmasta. Asiat hoidettiin hyvin, eikä valitettavaa seuran toiminnasta löytynyt. Päinvastoin.

− Asiat hoidettiin kyllä todella hienosti. Wienissä ollessamme asuin ensimmäisellä kerralla joukkuekavereideni kanssa heidän asunnossaan. Turnaukset olimme sitten hotelleissa. Lennot minulle hoidettiin sen mukaan, miten ne minulle itselleni parhaiten onnistuivat. Mitään ongelmia ei ollut ja kaikki kohtelivat minua erittäin hyvin, Hovi kehuu paikallista toimintaa.

Sabres oli Tšekin turnauksessa täysin omaa luokkaansa ja kotiinviemisinä oli lohkovoitto selvällä maalierolla. Lohkovoitto toi myös jatkopaikan joulukuussa Nižni Novgorodissa pelattuun turnaukseen.

Itsenäisyyspäivän tienoilla pelatussa turnauksessa isäntäjoukkue SKIF Nižni Novgorod oli ykkönen, mikä tarkoitti Sabresin tien päättymistä Euroopan suurimmassa seurojen välisessä turnauksessa, sillä vain lohkovoittajat ja paras lohkokakkonen etenivät ensi vuoden helmikuussa pelattavaan Eurooppa Cupin finaaliin. Slovakialainen HK Poprad kaatui selkeästi 7−0 ja tšekkiläinen SK Karvinakin vielä lukemin 2−1, mutta Suomen maajoukkueestakin tuttu Meeri Räisänen oli Nižnin maalilla ohittamaton ja Hovin joukkue taipui 0−3-tappioon.

− Meillä oli omat mahdollisuutemme Nižnia vastaan. Maalinteko siinä yksittäisessä pelissä ei vaan sillä kertaa onnistunut. Mikäli itävaltalaiset pelaajat pääsisivät enemmän jäälle ja materiaalia saisi hieman laajennettua, niin uskon, että joukkue pärjäisi kenelle tahansa Euroopassa. Erot olivat yllättävän pieniä, kun ottaa huomioon, että Nižnin pelaajat ovat ammattilaisia.

Hiljaisuutta ja suklaata

Sabres tippui Euroopan Cupista, mutta joukkueen kausi jatkuu normaalisti oman maan sarjassa. Hovi ei ole vielä täysin varma miten hänen taipaleensa joukkueen kanssa jatkuu.

− Kävimme hieman keskusteluita Itävallan liigan pudotuspelien suhteen, mutta joukkueessa pelaa jo neljä ulkomaalaista, joten mitään suurta tarvetta minun pelaamiselleni heillä ei tällä hetkellä ole. Sarjan sääntöjen mukaan vain kolme ulkomaalaispelaajaa saa pelata yhdessä pelissä, joten olisi hölmöä lennättää minut peleihin, jolloin kaksi pelaajaa joutuisi istumaan katsomossa, Hovi pohtii jatkoaan.

Hovi on ehtinyt reissaamisen ohessa tutustua myös hieman paikalliseen sarjaan. Sabres on sarjansa eliittiä, mutta muuten sarja on yllättänyt tasaisuudellaan. Paikallinen jääkiekkokulttuuri ei ole tarjonnut sen pahempaa šokkihoitoa.

− Naispelaajia on Itävallassa aika vähän, joten yllätyin sarjan tasosta. Katselin tuossa joulukuun alkupuolella pätkää Sabresin ja Salzburgin välisestä ottelusta ja se näytti tasaiselta. Pelaajien fyysinen kunto ei ole mainitsemisen arvoista, mutta pelitaidot ovat yllättävän hyvät. Sabresista löytyykin muutama todella taitava pelaaja, jotka olisivat varmasti kärkipelaajia myös Suomessa.

Pukukoppikäyttäytyminen eroaa kuitenkin selvästi siitä kuvasta mihin esimerkiksi suomalainen kiekkoseuraaja on tottunut.

− Minkäänlaista järkytystä en kyllä kohdannut, vaikka välillä toimintaa ihmettelinkin. Isoin yllätys oli se, ettei kopissa kuunneltu musiikkia ennen jäälle menoa, vaan piti keskittyä rauhassa. Hedelmien ja muiden vastaavien välipalojen sijaan peleissä oli monesti suklaata tarjolla, Hovi kertoo kulttuurieroista.

Venla Hovi kävi elokuussa pelaamassa Tampereella hyväntekeväisyysottelussa Pietarinkadun Oilersin paidassa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Eri maa, samat realiteetit

Itävalta on tunnettu alppilajien supertähdistään ja maailmanluokan mäkihyppääjistä. Maa on niittänyt mitaleja olympiatasolla edellä mainittujen lajien lisäksi myös kelkkailusta, taitoluistelusta ja lumilautailusta.

Jääkiekko ei ole maassa seuratuimpien lajien joukossa. Itävallan miesten jääkiekkomaajoukkue tunnetaan pääsarjatason ja 1-divisioonan välillä poukkoilevana hissijoukkueena, eikä naisten puolella tilanne ole juuri erilainen, sillä naisten maajoukkuekaan ei pelaa korkeimmalla tasolla.

Jääkiekon asema lajina on Suomeen verrattuna siis aivan eri planeetalta, mutta tietyt realiteetit naisten jääkiekossa eivät muutu, vaikka maa vaihtuisikin.

− Tarkasti en pelaajien ja seurojen taloudellista tilannetta tiedä, mutta ulkomaalaispelaajia autetaan taloudellisesti ainakin asumiseen liittyvissä asioissa. Suurin osa naispelaajista käy pelaamisen ohella koulua tai on töissä vähintäänkin osa-aikaisesti, Hovi kertoo.

Suomessa naispelaajilla on usein ongelmia pelaamisen rahoittamisen kanssa, vaikka lajin asema maassa onkin vankka. Jääkiekkotietoisuuden ja lajin vaatimusten välillä syntyy kuitenkin eroja Itävallan ja Suomen välillä.

− Isoin ero on harjoitusmäärissä ja yleisesti pelaajien urheilullisuudessa. Suomessa pelaajien henkilökohtainen panostus on mielestäni erittäin suuri, mikä johtuu kilpailusta ja pelaajien kunnianhimoisista tavoitteista, Hovi vertailee.

− Itävallasta löytyy pelaajia, jotka ovat taitotasoltaan erittäin hyviä, mutta sellainen pelaamisen hauskuus ja rentous ovat jatkuvasti läsnä. Virheitä ei pelätä ja pelaamista ei rajoiteta liikaa pelitavan kautta.

Mikäli Hovin visiitti itävaltalaiseen kiekkoiluun jäisikin lyhyeksi, ei hän kadu kokemustaan.

− Joukkueestamme löytyi todella huikeita persoonia. Joukkue on sekoitus erimaalaisia ihmisiä ja se teki siitä ainutlaatuisen. Kolme pohjoisamerikkalaista, italialainen, slovenialainen, saksalainen ja itävaltalaiset saivat ainakin minun oloni tuntumaan erittäin kotoisalta. Olen todella iloinen, että sain olla hetken osana niin hauskaa porukkaa, Hovi kuvailee joukkuetta lämpimin sanoin.

Koulu, jääkiekko vai molemmat?

Luistimet ovat taas hetkeksi sivussa. Kyselyitä on tullut eri puolilta Eurooppaa, mutta ainakaan nyt Hovi ei ole lähdössä pois Suomesta pidemmäksi aikaa, sillä opintovelvollisuudet täyttävät ensi kevään.

− Olen osan viikoistani Vaasassa ja osan Tampereella. Koulunkäynti on tietysti helpottunut huomattavasti, kun ei ole joka päivä kiinni kiekossa, mutta haasteita löytyy aina. Ihmettelen, miten selvisin viimeiset kaksi vuotta opiskeluideni kanssa, kun suurin osa ajasta meni jäähallilla.

− Tällä hetkellä olen ilman joukkuetta ja Sveitsistä ja Tanskasta on tullut kyselyitä. Jos palaan syksyllä kentille, niin tavoitteeni on varmasti seuraavissa olympialaisissa. Koulua on kuitenkin vielä paljon jäljellä ja niiden yhdistäminen on aikamoinen soppa, lisäksi rahaakin täytyy jostain saada. Paljon on mietittävää, mutta tietysti toivon, että pelaaminen olisi mahdollista, Hovi päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle