Muuten arki rullaa Ranskassa samalla tavalla, joten onkin oiva hetki ravistella hieman historian lehtiä. Iiro muistelee haastattelussaan muun muassa TUTO-aikaa kaudella 2012-2013, kun NHL:n työsulku lennätti rivistöön kovan luokan pelaajia. Tästäkään Iiro ei kommelluksitta selvinnyt. Muun muassa Florida Panthersissa pelannut Matt Bradley on todennäköisesti hämmentynyt edelleen.
Ennen Iiron muistelmia palataan kuitenkin hetkeksi vielä nykypäivään. Anglet kaipasi rivistöönsä pätevää sentteriä, eikä Iiro malttanut olla puuttumatta tähänkään asiaan. Jukurikasvatti Iivo Hokkanen on ranskalaisseuran viimeisin sijoitus. Mitäs tässä oikein tapahtui?
− Forssalaisen punkkarin kanssa löimme viisaat päämme yhteen, ja sen seurauksena Iivo löytyi. Siitä meni muutama päivä, kun mies olikin jo Bordeauxiin lähtevässä lentokoneessa.
Forssan punkkari toistuu Iiron puheessa yllättävän monta kertaa. Sen sijaan salaperäisen, mutta kiehtovan hahmon oikea nimi tulee esille vasta kysyttäessä tarkennusta.
− Hän on yhtä kuin Jukka Suutari, mutta forssalaisen punkkarin täytyy ehdottomasti lukea tässä haastattelussa!
Emme lähde sitä poistamaan, sillä nimityksellä tuntuu olevan hyvin syvällinen merkitys. Hokkasen värvääminen lähti liikkeelle, kun Iiro tiedusteli punkkarilta potentiaalisia keskushyökkääjiä. Rekrytointipyörä alkoi pian pyöriä. Angletin tuore suomalaishyökkääjä pelasi ensimmäisen ottelunsa lauantaina.
− Sanoin kyllä Iivolle, että hän tuli pilaamaan meidän neljän ottelun voittoputkemme. Onneksi hän sentään teki kaksi maalia ja oli joukkueemme paras pelaaja.
Lopputulema ei ollut siis hyvä muuten kuin Hokkasen henkilökohtaisella tasolla, mikä oli hänen Anglet-uransa alkutaipaleelle kuitenkin elintärkeä onnistuminen. Ranskalaissarjassa noudatetaan suuren maailman meininkiä.
Ei sitä itsekään tajunnut viime vuonna, että se oli oikeasti aika lähellä, että olisi tullut monoa persauksille.
− Täällä on pakko tulla tulosta samantien tai aika äkkiä alkaa sellainen jupina. Ei sitä itsekään tajunnut viime vuonna, että se oli oikeasti aika lähellä, että olisi tullut monoa persauksille.
Nämä sarjan kriteerit huomioon ottaen oli siis varsin ystävällistä Iirolta osoittaa syy-seuraussuhde voittoputken katkeamiseen Hokkasen suuntaan. Onneksi hänen avuliaisuutensa kompensoi suoraa porilaista ilmaisua.
− Iivoa on tullut autettua kaikin mahdollisin keinoin. Yritän auttaa niin paljon, ettei hänen tarvitsisi kuin keskittyä pelaamiseen tässä alkukaudella.
Ruotsalaisuus − joskus hyväkin asia
− Yritän aina ottaa uudet pelaajat hyvin vastaan, varsinkin viime vuoden jälkeen, kun tiedän itse millaista on jäädä vähän ulkopuolelle. Suomessa ollessa mietin usein, että mitäköhän ulkomaalaiset pelaajat oikein valittavat koko ajan. Nyt ymmärrän heitäkin aika uusin silmin.
Iiron maailmankatsomus sai muuttua Ranskaan lähdön jälkeen. Ensimmäisen kauden alku oli haastava nimenomaan joukkuedynamiikan näkökulmasta.
− Kaikki ranskalaiset eivät välttämättä tykänneet minusta niin paljon - sen kyllä huomasi. En osannut kieltä, eivätkä pelitkään menneet kauhean hyvin. Toiset saattoivat kyseenalaistaa saamani peliajan.
− Suomessa minulla ei ollut koskaan mitään ongelmaa joukkueeseen sopeutumisessa, sillä jokainen jengi otti minut todella hyvin vastaan. Täällä minulla meni aikaa ennen kuin tunsin kuuluvani joukkueeseen.
Kaikki ranskalaiset eivät välttämättä tykänneet minusta niin paljon - sen kyllä huomasi.
Helpotus löytyi kuitenkin kanadalaispelaajasta nimeltään Luc-Olivier Blain, joka on saanut Iirolta kiitosta aiemmissakin kirjoituksissa. Apua sopeutumiseen saapui myös yllättäviltä tahoilta.
− Ruotsalaisista pelaajista oli myös apua, vaikka ovatkin ruotsalaisia. Pohjoismaiset elämäntavat ja tottumukset ovat kuitenkin samanlaisia.
Hän kuitenkin painottaa, että sittemmin Angletin joukkuehengessä ei ole ollut minkäänlaista moitteen sanaa. Olisiko uran varrelta esimerkkejä erinomaisesta tiimidynamiikasta?
− Niin kuin sanoin - Suomessa ei ole ollut koskaan minkäänlaisia ongelmia tämän suhteen. Äskeiseen esimerkkiin löytyykin sitten aivan toisenlainen ääripää Savonlinnan-vuosilta.
Pakki vahvisti SaPKon rivistöä kahden kauden verran vuosina 2010-2012. Esimerkillinen joukkuehengen nostattaja oli tuohon aikaan Kalle Konsti.
− Kalle tulee ensimmäisenä mieleen. Kun menin Savonlinnaan, niin Kalle oli tehnyt muistaakseni 37 maalia edelliskaudella. Hän oli oman kylän poika ja joukkueen kapteeni.
Hän myöntää suhtautuneensa skeptisesti entiseen Mestiksen maaliennätyksen haltijaan. Joukkueen tähdestähän saattoi odottaa mitä tahansa.
− Ennakkoluulojahan minulla oli, vaikkei saisikaan olla! Ajattelin, että millainenkohan primadonna tämä kaveri on.
Ei tainnut olla diivan vikaa?
− Kallella oli "C" rinnassa, mutta hän oli ensimmäinen kaveri, joka blokkasi laukauksia, nostatti henkeä ja toivotti kaikki uudet tervetulleiksi. Kymmenen vuoden ikäeroa ei minun mielestäni huomannut yhtään. Siinä on esimerkki joukkuehengen nostattajasta.
Konsti saa siis kymmenen pistettä ja papukaijamerkin Iiron arvostuskukkarosta. Puhemiehenä savonlinnalainen ei kuitenkaan yltänyt porilaisen moottoriturvan tasolle, vaikka viimeisen päälle huumorimies kuulemma onkin. Tämä on ymmärrettävää - kansanedustajatkaan eivät puhu yhtä paljon kuin Iiro.
NHL-veteraani maksumiehenä
Iiro ei miellä joukkuekavereiden yhteisten vapaa-ajan toimintojen olevan edellytys ryhmäytymiselle, vaikka yhteiset virkistäytymisreissut ovatkin aina mukavia. Riskinä on, että toisen naama alkaa vääjäämättä jossakin vaiheessa kautta tympiä.
Hän peräänkuuluttaakin pelaajien aitoutta, itseironisuutta ja suoraselkäisyyttä. Siitä muodostuu joukkueelle terve yhteishenki.
− Silloin kun joukkueessa ei puhuta pahaa toisista selän takana, niin se on hyvä merkki joukkuehengen kunnosta. Ja lätkässä pitää pystyä nauramaan itselleen.
Keskustelun edetessä Iirolle tulee mieleen nauruhermoja kutkutteleva muisto hänen TUTO-visiitiltään, jolloin myös NHL:ssä oli työsulku. Jäänne menneisyydestä kuvastaa hyvin miehen kykyä nauraa itselleen, mutta toimii esimerkkinä myös tiimihengestä.
Matt Bradley ehti pelata TUTOssa yhden ottelun ja viettää kaiken kaikkiaan vain muutaman päivän Turussa. Ajanjakso oli siltikin tarpeeksi pitkä hämmentyä suomalaisuudesta - vai pitäisikö puhua porilaisuudesta?
Ensimmäiset yhteiset harjoitukset olivat takana. Bradley lähti ruokailemaan Elmo Aittolan kanssa, kun Iiro muutamine joukkuekumppaneineen osui sattumalta samaan ravintolaan. Parivaljakko ehti poistua ennen Iiroa, mutta kun oli porilaisen vuoro maksaa ruokansa, ilmoittikin tarjoilija englanninkielisen herrasmiehen maksaneen koko seurueen ateriat.
Pisteiden ja papukaijamerkkien ropinaa jälleen.
Iiro kohteliaana nuorena miehenä, mutta ruosteisena lontoonpuhujana, halusi kiittää kanadalaista NHL-pelaajaa tämän suuresta huomaavaisuudesta. Suusta pääsi sellainen lausahdus, josta Derek Famulare jaksaa kuulemma edelleenkin muistuttaa.
− No.. yritin siinä sitten kiitellä ja sanoa arvostavani Bradleyn elettä todella paljon. Tuo jälkimmäinen ei mennyt sitten lähellekään sinnepäin minne sen olisi pitänyt mennä.
Niin?
− "Appreciate" olisi ollut oikea sana, niin mä sanoin sen jotenkin "thank you at my appriation". Bradley ei varmaan ymmärtänyt mitään.
No, menihän se sinnepäin kuitenkin. Alkoi ainakin samalla kirjaimella, vaikka appriation ei taida kuulua edes englannin kielen sanastoon.
− Mun englanti oli silti ranskalaisiin verrattuna huippuluokkaa. Kauheasti viitoin ja selitin täälläkin vaan, niin loppujen lopuksi meni viestikin perille. Kielitaitoni on kehittynyt todella paljon, ja se olikin merkittävä syy miksi tulin tänne.
Joka tapauksessa uransa lopettaneen NHL-hyökkääjän ele oli tosiaan varsin kunnioitettava. Iiro sai myös kunnian istua hänen vieressään pukukopissa.
Bradleyn lähdettyä vieruskaveriksi tuli toinen vaahteralehtimaan kiekkoilija - Coloradoa nykyisin edustava Jesse Winchester. Kysymyksiä oli nuoren Iiron pää täysi. Vain kielitaito esti jääkiekon rapakon takaisten salojen selvittämisen. Tätä mies harmittelee vielä nykyäänkin.
Sitä kuuluisaa "appriationia"
Iiro tuntuu olevan Angletin joukkueessa pidetty hahmo, vaikka alku olikin vuosi sitten hankala. Hän ei silti halunnut muuttaa käytöstään tehdäkseen sopeutumisesta helpompaa.
− Joskus aiemmin on urallani käynyt niin, että olen joutunut olemaan niin sanotusti vähän kuoressa. Siinä oli sellainen pieni pelko, ettei vaan voi olla oma itsensä. Se ei todellakaan ollut hyvä tilanne.
Kotelo-Iiroa on vaikeaa kuvitella. Iiron kaltaisen persoonan tulee olla se perhonen.
Hänen muista tärkeistä ominaisuuksistaan kuin pelillisistä sellaisista, kertoo Karri Kiven strategia puolustajan suhteen kaudella 2007-2008.
Iiro oli tällöin joukkueensa varakapteeni Ässien A-junioreissa, mutta peliaikaa ei juuri irronnut pudotuspeleissä. Kivi ei silti halunnut tiputtaa puolustajaa miehistöstä, vaan säilytti hänet seitsemäntenä pakkina. Johtajaominaisuuksien takiako?
− Sitähän se varmaan oli. Pelasin käytännössä varmaan kaksi tai kolme vaihtoa per peli, mutta Karrista oli sellainen kutina, ettei hän minua vaihda kokoonpanosta pois vaikka mikä olisi. Eikä vaihtanutkaan!
Iiron rooli oli selvä.
Jokainen haluaisi pelata puoli tuntia pelissä, mutta itkupotkuraivarit eivät tee muuta kuin tarttuvat vain muihinkin pelaajiin.
− Itselläni oli sellainen olo, että olin siinä joukkueessa eräänlainen hyvä jätkä. Siellä oli kuusi parempaa pakkia, ja minut pistettiin auttamaan parhaimmalla mahdollisella tavallani. Tehtäväni oli tsempata muita pelaajia ja huudella rivouksia vastustajille.
Positiivisella elämänasenteella varustettu mies tuntee toki vastoinkäymisistä harmitusta, mutta tekee pyydetyt asiat mukisematta. Valittaminen heikentäisi vain koko joukkueen tunnelmaa.
− Jokainen haluaisi pelata puoli tuntia pelissä, mutta itkupotkuraivarit eivät tee muuta kuin tarttuvat vain muihinkin pelaajiin.
Iiron ajattelutapa sopii meille kaikille sovellettavaksi. Appriation.
PS: Iiron seikkailuja (ja sekoiluja) voi seurata snapchatissa: ydinkarki60.