Vallin palaa liigaan

LIIGA / Haastattelu
Neljä viimeisintä kautta ulkomailla kiekkoillut Ari Vallin nähdään ensi kaudella jälleen SM-liigassa. Tällä kertaa mies pukee päälleen uuden paidan, kun rintaa komistaa HIFK:n kilpi.

Vuosituhannen alussa SM-liigaa tv:stä seuranneille Svänginä ja Vallinin Arina tutuksi tullut tamperelaislähtöinen Ari Vallin, 32, on viihtynyt viimeiset neljä kautta Suomen ulkopuolella Ruotsin ja Venäjän sarjojen huippujoukkueissa Frölundassa, Lokomotiv Jaroslavlissa ja viimeisimpänä Färjestadissa.

Miehen veri veti edelleen ulkomaille, mutta kun sopivaa tilaisuutta ei löytynyt, oli seuravalinta HIFK, josta löyti myös tuttu valmentaja.

– Alkukesän katselin vähän sitä Venäjän päätä. Jossain vaiheessa tuli HIFK mukaan ja ei siinä sitten kauaa mennyt, kun päästiin aika nopeasti yhteisymmärrykseen ja oltiin samalla sivulla, Vallin kertaa.

Vallin edusti Oulun Kärppiä kausina 2003–2006 ja pelasi Kari Jalosenkin alaisuudessa. Tuttu valmentaja oli ainakin Vallinille mieluisaa HIFK:ssa.

– Kyllähän se valintaan vähän vaikutti. Tunnen "Kojon" työtavat. Hän on tiukka mutta rehellinen ja rehti valmentaja. Saat juuri niin paljon kuin ansaitset ja töitä tehdään joka päivä. Kyllä minä ainakin tykkään hänen tyylistään valmentaa.

Paljon puhetta herättäviä Venäjän oloja Vallin ei ainakaan ainakaan pelkää, sillä uusikin reissu olisi maistunut.

– Vähän se on sellainen kuin armeija. Jälkeenpäin muistelee kultaisia muistoja. Olihan siellä vaikeita aikoja ja raskastakin. Loppu meni kuitenkin hyvin, kun mentiin viimeiseen finaaliin saakka Lokomotivin kanssa silloin, vallin muistelee.

– Suomen mestaruus on, Ruotsin mestaruus on, jos sen Venäjän siihen saisi, niin olisihan se aika mahtavaa.

Suuri rooli tarjolla

Monipuolisen Vallinen rooli HIFK:n puolustuksessa tulee mitä todennäköisimmin olemaan suuri hieman pienemmäksi jääneen Färjestadin roolin jälkeen. Viime kaudella tasaisimmin pelannut pakkipari Markus KankaanperäMartti Järventie pysynee yhdessä ja Toni Söderholmilta odotetaan tasonnostoa. Vallinin rutiini nostaa hänet kuitenkin puolustuksen avainnimeksi.

– Totta kai se roolikin pitää lunastaa. Siinä pääsee ylivoimaakin pelaamaan, niin tulostakin pitää sitten tulla. Se on tietoinen paine, joka itselle luodaan, ja tulosta pitää tulla.

– Tärkeintä on, että saadaan hyvä lähtö joukkueena. Jos itselle tulee pisteitä niin tulee, mutta pidetään oma pää suhtkoht puhtaana ja otetaan hyvät pisteet alkuun, se on se mikä on tärkeimpänä mielessä.

Toistaiseksi Vallinin vieressä on nähty useitakin eri pareja. Varsinainen pitkäaikainen pari on vielä kysymysmerkki, kun joukkue ei ole päässyt pelaamaan täydellä kokoonpanolla.

– Siinä on ollut aika montakin poikaa. Osin johtuu siitä, että meillä on ollut aika paljon loukkaantumisia treenipeleissä. Nyt mennään Kousan Mikon kanssa. Siinä on oikein hyvä pelata, Mikko on hyvä lupaava nuori, hemmetin kiekollinen ja hyvä pelaaja, Vallin kehuu.

HIFK:n pelitapaa Vallin ei pidä puolustajan kannalta erityisenä.

– Jääkiekkoa pelataan joka paikassa suomessa. Ei se oma onnistuminen nyt ole aina niin paljoa pelitavasta kiinni. Kyllä pitää peiliin katsoa, jos ei peli kulje. Vapaus on pakeilla hyökätä, ja pitääkin jos on paikka. Virheitä tulee, eikä niitä pidä pelätä, mutta ei oman pään kustannuksella.

Liigan nykyiseen tasoon tai pelitapaan yleisesti Vallin ei juuri osaa ottaa kantaa, sillä havainnot muista joukkueista ovat vielä vähissä.

– Suomalaisia joukkueita en ole juuri nähnyt, mutta parissa pelissä huomasi ainakin sen, että nimet ovat selissä vaihtuneet siinä neljässä vuodessa, jonka olen pois ollut.

– Varmaan hetken ottaa aikaa sopeutuminen taas. Täällä on suoraviivaisempaa peli kuin tuolla ulkomailla, jossa olen ollut. Pitää vain joka päivä valmistaa itseään siihen, että on hereillä ja anturit pystyssä, niin ei tule mitään ongelmia ja yllätyksiä, Vallin suunnittelee.

Ensin runkosarja

Vallinin tehot HIFK:n harjoituskauden European Trophy -turnauksessa olivat hyvät, kun kahdeksassa ottelussa kertyivät tehot 2+3=5. Joukkueen menestys ei kuitenkaan ollut aivan sitä, mitä kokenut puolustaja olisi halunnut nähdä.

– Vähän jäi hampaankoloon kun ei päästä European Trophyn lopputurnaukseen. Ihan hyviä pelejä saatiin. Jokainen peli merkitsi, joten ei ollut turhia pelejä. Hyvä lähtö ollut sillä tavalla.

– Liigassa tulee 60 ottelua ja samoja vastustajia vastaan, joten oli kiva päästä pelaamaan
Euroopan muitten sarjojen kovia joukkueita vastaan. Kun on pieni merkitys peleillä, niin kyllä se aina paremmin valmistaa kauteen sellaiset pelit, Vallin arvioi.

HIFK:n joukkuetta Vallin pitää luonnollisesti potentiaalisena ryhmänä taistelemaan liigan kärkisijoista.

– Hyviä jätkiä ja kova työmoraali joukkueella. Ihan mukava olla mukana. Meillä on hyvä juttu menossa täällä. Mielestäni joukkue on vahvistunut vuosi vuodelta. Toivottavasti tänä vuonna otetaan se viimeinen askel.

HIFK:n viimeiset vuodet ovat kevään pudotuspelien osalta menneet alle odotusten, eikä toivottua menestystä ole tullut. Liigassa mestaruudet Jokereissa ja kahdesti Kärpissä sekä Ruotsissa Färjestadissa voittanut Vallin ei lähde kuitenkaan vielä suunnittelemaan kevään pelejä.

– Luulen, että parannus tulee itsestään. Taas ovat pelaajat vuoden vanhempia kuin viime vuonna. Kyllä se lähtee runkosarjasta, että saadaan itseluottamus kohdalleen ja hyvä draivi päälle, Vallin suunnittelee.

– Kevät tulee sitten myöhemmin ja sinne on varmasti lääkkeet valmennuksella ja joillain kokeneilla pelaajilla, jotka tietävät miten silloin pelataan. Katsellaan nyt tämä runkosarja tässä kuitenkin ensin.

» Lähetä palautetta toimitukselle