Väyrynen: "Koko joukkueen harjoituksista saa paremman tuntuman"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Väyrynen matkalla pukukopista jäälle erätauon päättyessä.
Jukka Rautakorven johdolla Nuoret Leijonat piti vain yhden jääharjoituksen viiden päivän aikana, jossa paikalla oli koko joukkue. Hyökkääjä Teemu Väyrynen osallistui joihinkin harjoituksiin ei-pelaavien maalivahtien kanssa.

Teemu Väyrynen on ollut pääosan peleistä 13. hyökkääjänä. Tanskaa vastaan hän pelasi noin kolme ja puoli minuuttia saalistaen kuitenkin syöttöpisteen. Ruotsia vastaan hän pelasi yhden ja Sveitsiä vastaan kaksi vaihtoa ensimmäisessä erässä.

− Se on ollut minun rooli ja se on hyväksyttävä. Mutta heti kun pääsee kehiin, on oltava valmiina pelaamaan.

Paljon suurempi rooli Väyrysellä olikin joukkueen harjoituksissa, sillä hän oli maalivahtien kanssa jäällä, kun muu joukkue teki muunlaisia harjoitteita.

− Onhan se vähän erilaista, kun koko joukkue on jäällä. Saa itsekin sellaisen tuntumaan, mitä pitääkin tulla.

valmentajanvaihdoksen jälkeen ensimmäiset harjoitukset päätettiin pienpeliin. Kakkos- ja neloskentälliset muodostivat sinisen joukkueen, joka myös voitti.

− Kun tuollaisia pienpelejä pelataan, ainahan sitä haluaa voittaa. Mukava lisä, kun niitä ei vähään aikaan ollut, Väyrynen totesi.

Väyrynen näki joukkueen henkisen tilan muuttuneen hieman sen jälkeen, kun Jussi Ahokas otti päävalmentajan vastuun.

− Parempaan päin ilmapiiri on menossa. Mansikkana kakun päälle tuo voitto, sitä lähdettiin hakemaan. Tästä saa enemmän itseluottamusta joukkueelle ennen Latvia-pelejä.

» Lähetä palautetta toimitukselle