ILV - IFK
LUK - HPK
SAI - JUK
SPO - PEL
WSH - SJS 2.00
OTT - ARI 2.30
CHI - NYI 3.30
CGY - CAR 4.00
EDM - DET 4.00

Työn näkymättömän raataja

LIIGA / Haastattelu
Veli-Matti Vittasmäki otti kuluvalla kaudella isoja askelia eteenpäin.
Kuva © Timo Savela
Veli-Matti Vittasmäki on kuin varkain noussut TPS-puolustuksen kulmakiveksi. Tasaisesti illasta toiseen tasonsa pitävä peruspakki kertoi kuluneen kauden olleen henkilökohtaisesti onnistunut.

Puolustaja, jolla on alaan yli 240 SM-liiga-ottelua. Puolustaja, joka pelaa illasta toiseen isoja minuutteja joukkueensa alakerrassa.

TPS-kasvatti Veli-Matti Vittasmäki on malliesimerkki kiekkoilijasta, joka on kuin huomaamatta ottanut paikkansa liigakartalta.

Turkulaisesta näkökulmasta vuoden yksi harvoja positiivisia yllätyksiä ollut pakki kertoi kuluneen sesongin olleen henkilökohtaisesti onnistunut.

- Oli kyllä hyvä kausi. Koin, että pystyin itse parantamaan paljon omaa tekemistäni viime vuodesta, Vittasmäki pohti.

Tasainen suorittaminen näkyi ensin jäällä. Ja lopulta myös peliajoissa. Jo viidettä liigakauttaan pelaava puolustaja naureskeli vastuun jopa yllättäneen.

- Sitä kyllä tuli - ehkä vähän liikaakin. En ole aiemmin pelannut SM-liigassa ylivoimaa. Nyt lyötiin yhtäkkiä sinne, joten olihan siinä hieman haasteita.

- Ajan kanssa sekin parani. Ylivoimalla pelaa vain yksinkertaisesti, ei auta edes yrittää mitään turhia kikkailuja, turkulainen pohti.

Joukkueena loppui bensa

Vaikka henkilökohtaisesti kausi oli isoja askelia eteenpäin, ei joukkueen kaudesta jäänut juuri tarinaa tuleville sukupolville.

Vittasmäki kertasi kuluneen liigakauden olleen melkoinen pettymys.

- Oli kyllä helvetin tuskainen kausi yleensäkin. Jo alku oli vaikea. Sitten tuli taas tosi hyvä jakso, kun NHL-miehet tulivat. Noh, he lähtivät, mutta vire säilyi vielä jonkin aikaa. Sitten vain loppui bensa ja pelaajat kesken.

Loppukauden panoksettomat pelit olivat puolustajan mukaan kova paikka.

- Onhan se tosi vaikeaa. Ei ole mitään tavoitteita tai muuta panosta. Sitä periaatteessa vain kulutti aikaa. Ja samalla on pakko vain yrittää repiä itsestä se paras irti.

- Mutta ei auta. Saadaan kuitenkin rahaa tästä - jotkut aika paljonkin. Silloin pitää pelata ihan loppuun asti.

"Siellä on hypitty, pompittu ja oltu välillä päällään"

Yksi positiivinen asia kuluneella kaudella oli turkulaisen kiekkoyleisön herääminen. Vaikka panosta ei ollutkaan, oli Turun areenalla tunnelmaa.

- Iso kiitos pitää laittaa faneille. Nytkin oli kahdeksan tappiota putkeen, mutta silti ihmiset jaksoivat käydä peleissä, puolustaja nosti esille.

- Ja erityiskiitos lähtee seisomakatsomolle. Siellä on hypitty, pompittu ja oltu välillä päälläänkin. Sitä touhua on ollut todella hieno nähdä.

Se teki TPS-kasvatin mukaan loppukaudesta huomattavasti siedettävämmän.

- Vaikka oli vaikeita pelejä ilman panosta, niin ei halunnut ainakaan heitä (kannattajia) pettää. He ovat kuitenkin niitä, jotka tulevat ilta toisensa jälkeen hallille ja tavallaan maksaa myös meidänkin palkat.

» Lähetä palautetta toimitukselle