TUTOn yllätysratkaisija Friman: "Menen vain maalille, niin niitä maaleja tulee"

MESTIS / Haastattelu
Nico Frimanin lavasta syntyi kaksi maalia kevään toisessa pudotuspelikohtaamisessa K-Vantaata vastaan.
Kuva © Timo Savela
TUTOn illan tähtipelaajaksi nousi yllättäen Nico Friman, joka iski kaksi ylivoimamaalia. Turkulaisten kiituri onnistui pysymään jäähyaition ulkopuolella 80 rangaistusminuuttia sisältäneessä kamppailussa.

TUTO otti toisen pudotuspelikamppailun haltuun ensimmäisen erätauon jälkeen, kun K-Vantaa jäähyili. Turkulaiset iskivät peräti kolme ylivoimamaalia toisessa erässä, joista kaksi syntyi Nico Frimanin lavasta.

— Laitoimme toisessa erässä jalat liikkeelle. Vastustaja joutui ottamaan jäähyjä, joista rankaisimme, Friman avasi TUTOn nousua.

Friman kiekkoili alkukauden Kokkolan Hermeksessä, mistä siirtyi TUTOon tammikuun lopussa. Yhteensä 29 peliä tällä kaudella Mestistä tahkonnut laituri oli saanut kiekon vain kolme kertaa maaliin kauden aikana. Nyt kahteen maaliin kului vajaat seitsemän minuuttia. Ensin Friman sutaisi kiekon tyhjiin maalin kulmalta, ja toisen mies latasi pienestä kulmasta yläpömpeliin.

— Menen vaan maalille, niin niitä maaleja tulee. Maalit ovat tärkeitä minulle henkilökohtaisesti, sillä ne kasvattavat itseluottamusta, Friman totesi lyhytsanaisesti voitonhurmoksessa.

24-vuotias Friman pelasi toissakaudella K-Vantaassa, mutta kiituri ei osannut sanoa asian merkitystä pudotuspelisarjan kannalta. Itse Frimanille asettelu tuo lisää tarmoa kentälle.

— Enpä tiedä merkityksestä, siellä on paljon jengiä vaihtunut. Pientä extraa itselle.

Ottelun tuomaristo tuomitsi pelin aikana 80 minuuttia jäähyjä, ja Frimanin mukaan asia johtuu korvien välistä. Laituri vältti itse syntilokerossa istumisen.

— Olemme tiukan paineen alla, ja välillä saattaa kuohahtaa. Pidän omat hermoni kurissa keskittymällä vain omaan pelaamiseen, Friman kommentoi jäähymääriä ja omaa jäähyttömyyttään.

Illan johtopelaaja Friman painotti loppuun asti pelaamista ylihuomenna Vantaalla, missä joukkueet kohtaavat kolmannen kerran. Sarja on tasatilanteessa 1−1.

— Keskittyminen pitää säilyä vielä paremmin keskiviikkona. Tänään meinasi kolmannessa erässä loppua keskittyminen, Friman kertoi TUTOn kehityskohteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle