TUTO vahvana kohti kevättä − "Yhtäkään floppia ei ole täksi kaudeksi hankittu"

MESTIS / Haastattelu
TUTO on kuulunut kuluvan kauden onnistujiin.
Kuva © Timo Savela
Tällä hetkellä runkosarjan toisena majaileva TUTO on jo pidemmän aikaa kuulunut tämän kauden mestaruussuosikkeihin. Siirtorajan kynnyksellä turkulaisten urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola kommentoi joukkueensa kulunutta kautta Jatkoajalle.

TUTO on liihottanut pelistä toiseen tasaisen vahvana ilman sen suurempia notkahduksia. Otteet ovat miellyttäneet myös urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolaa.

− Olen suoraan sanottuna ollut helvetin tyytyväinen. Kauden alussa kaikki haukkuivat meidän pakistoa, todella paljon oli kuulemma kysymysmerkkejä ja kaiken näköistä muuta, Aittola toteaa.

Mielissään Aittola voi kuitenkin todistaa alkukauden epäilijöiden spekulaatiot vääriksi.

− Mielestäni meidän pakistossa ei ollut kysymysmerkkejä. Jos mietitään esimerkiksi Samu Suomista, niin älyttömällä itseluottamuksella hän on tullut. Hän oli minulle varma pelaaja, joka olisi aina ainakin kuuden joukossa.

Kalle Valtolakin on niin hyvä pelaaja, että hänet oli Turussa ehditty unohtaa jo aivan täydellisesti. Hänen läpimurtonsa tapahtui nopeammalla tahdilla kuin kukaan osasi odottaa, Aittola kehuu.

Puolustuksen kokeneempikaan puoli ei Aittolan kirjoissa jää ilman huomiota.

− Sen lisäksi puolustuksessamme on Kristian Tuohilampi, joka pelaa parasta kauttaan, ja Anssi Virkki, jolla pieni vamma pois luettuna on ollut täydellinen kausi.

Mestaruussuosikkina pidetty TUTO on pitänyt kovaa kiinni paikastaan runkosarjan kärjessä. Kakkossija on ollut turkulaisten hallussa jo pidemmän aikaa.

− Ennakkoasetelmat huomioon ottaen olemme ainoa joukkue, joka kauden alussa rankattiin kärkeen ja nyt siellä on. Hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että yhtäkään floppia ei täksi kaudeksi ole hankittu, Aittola linjaa.

Kaudesta toiseen vahvoista maalivahtihankinnoistaan tunnettu turkulaisseuran maalilla on tälläkin kaudella nähty muutamia eri veskareita. Viimeisin kiinnitys on Aittolaa miellyttänyt.

− Joka kausihan maalivahtirintamalla tuntuu jotain tapahtuvan niin, että täytyy muuttaa suunnitelmia kesken kauden. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa kuitenkin hyvältä.

− Vaikka Rasmus Rinteellä nyt onkin ollut Liigassa hieman heikompi jakso, oli hyvä, että saimme hänet. Hänellä oli Ässissä hyvä jakso ja hyvästä veskarista on kyse, Aittola toteaa.

Maalintekovoimastakaan ei ole puutetta, etenkin kun vuoden vaihteen jälkeen on loputkin maalitykit saatu heräteltyä.

− Hyökkäyspuolella meillä on kaikki neljä kenttää tehneet tulosta. Joulun jälkeen ovat pisteitä heränneet tekemään etenkin Tomi Wilenius ja Aleksi Rutanen.

Tavoitteena jatkumo

TUTO on tällä kaudella saanut toimia pitkälti samalla joukkueella ilman sen suurempaa liikehdintää.

− Tällä kaudella siirtorumbakin on ollut pienempi kuin aikaisempina kausina. Osittain meistä johtumattomista syistä on jotain ollut, jos on ollut. Ainoastaan muutamia pelaajia on liikkunut.

Aittola suhtautuu siirtorajaan pitkällä tähtäimellä. Hän haluaa hankkia pelaajia, joista TUTO voi hyötyä myös kevään jälkeen.

− Loppukauden siirtojen tavoite on se, että nyt hankitut pelaajat pelaavat TUTOssa myös ensikaudella. Kartoitamme samalla myös ensi kauden tilannetta, emmekä pelkästään mieti niin, että otamme jonkun tähän nyt pyörimään puoleksitoista kuukaudeksi.

Aittola itse kuuluu nykyisen siirtorajamallin kritisoijiin. Pari vuotta sitten Jatkoajalle antamassaan haastattelussa Aittola pohti muun muassa pelaajien siirtosääntöjä. Parempaan suuntaan on kuitenkin menty.

− On tämä parempaan suuntaan mennyt. Nuorten pelaajien lista on nyt rajoitetumpi enkä käsittääkseni enää pysty edes hankkimaan muilta pelaajia kesken pudotuspelien. Niiden pelaajien, jotka tämän rajan jälkeen tulee, on pitänyt pelata TUTOssa jossain vaiheessa runkosarjaa, Aittola selittää.

− Minun mielestäni siirtorajan pitäisi olla 31.1. ja sen jälkeen kukaan ei saisi liikkua enää, ei Liigasta, Mestiksestä eikä A-junioreista. Sitten pitäisi vain pärjätä niillä keitä on.

Huonona esimerkkinä erikoisista siirtorajasäännöistä Aittola käyttää viime kevään Hokki−TUTO-pudotuspelisarjaa, jonka kajaanilaiset lopulta nimiinsä veivät.

− Faktahan on se, että viime keväänä Hokki sai Kärppien A-junnujen kevään päätyttyä viisi uutta pelaajaa kesken pudotuspelisarjan, ja osittain niiden avulla voittivat lopulta sen ottelusarjan. Se on ihan älytöntä.

Kaunoista ei kuitenkaan ole kyse. Aittola haluaa korostaa sitä, että viime kevään tyyliset tilanteet vievät uskottavuuden koko sarjalta.

− Ei tämä ole mitään katkeraa huutelua jälkikäteen, mutta ei sen vain pitäisi mennä näin. Mielestäni juuri tällainen sääntö alentaa tämän sarjan uskottavuutta ja arvoa. Pudotuspelit ovat pyhä matka, eikä niiden aikana pitäisi pystyä manipuloimaan joukkueita, Aittola linjaa.

− Mutta mitäpä tässä kritisoimaan sen enempää. Juurihan tuossa HIFK ja KooKoo tekivät vanhan NHL-tyyppisen viiden pelaajaan vaihdon, mikä ei menisi edes NHL:ssä läpi ilman huijaamista. Kaikenlaista mielenkiintoistahan tässä koko ajan tapahtuu, Aittola päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle